Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 25. marraskuuta 2014

Joulukiireitä!


Peikkokukkulalla on juuri nyt kovat joulukiireet! Siksi en ole ehtinyt vastata kommentteihinne edelliseen postaukseen. Tänään oli viimeinen päivä, kun ehdin viimeistellä Santiagoon Damas Diplomaticas -järjestön Joulubasaariin lähtevät työt. Samalla teen kovalla kiireellä töitä joulunäyttelyyn, jonka avaan reilun viikon päästä Concepcionin keskustassa. Vielä siinä sivussa on ommeltavana joitakin Michilandian tilauksia. Onneksi minulla on apulainen tekemässä täyttöhommia, täyttöaukkojen ompeluja, liimaamisia yms.

Olen myös suunnitellut Peikkokukkulan joulukalenteria. Toivottavasti ehdin tehdä sen!

Joulutunnelman työhuoneeseeni tuo tuikkujen lisäksi Radio Novan Joulunradio. Toivon tuottajien Jouluradiota alan kuunnella heti kun se alkaa toimia täydellä teholla. Nythän siellä on testilähetys menossa. Tosi kiva, kun meillä on nykyään paljon parempi nettiyhteys kuin ennen!

Nyt jatkan vielä tonttuilua. pitää kiinnitellä lappuja, tehdä hinnasto jne. Kello ei ole vielä kymmentäkään, hyvinhän tässä vielä ehtii ennen kuin silmät lurpsahtavat!

Tunnelmaa teillekin!

1 kommentti:

  1. Huomasin kirjastolla olevan HelMa-palvelu ulkomailla asuville perheille. En tutkinut tarkemmin, mutta max. 20 kirjaa 30 eurolla. Voiko se sisältää postimaksut?
    http://www.vantaa.fi/fi/kirjasto/palvelut/helma_helmet_maailmalla
    terveisin, Eeva Viikistä (Helsinki)

    VastaaPoista