Prinsessat

Siivosimme perusteellisesti chihujen huoneen ja veimme kaikki pedit ulos ja pesimme tyynyt, patjat jne. Chiquitita ja Matilda kuitenkin aitoina prinsessoina tahtoivat olla sängyssään, vaikka se olikin ulkona ja vaikka verhotkin olivat pesussa.

Karvaiset sisarukset

Peikkokukkulan Prinssi esiteltiin ensin isoille koirillemme. Ne haistelivat poikaa kiinnostuneina, hyväksyivät laumanjäseniksi ja jättivät sitten vauvan rauhaan. Hieman ne vilkuilevat vaunuihin, kun sieltä kuuluu itkua. Chihuahuat olivat enemmän kiinnostuneita siitä, että me palasimme lopultakin kotiin. Yritimme esitellä vauvaa niille, mutta ne vain vouhottivat meidän ympärillämme. Kun vauva itki, Dahlia alkoi hieman haukkua, mutta muita ei juuri kiinnostanut.  Annamme niiden tutustua rauhassa vähävähältä. Nyt niitä ei pahemmin kiinnosta edes haistella vauvaa. Matilda ja Olivia ovat varovasti ja kaukaa sohvan kulmalla käyneet haistelemassa, mutta aika välinpitämättömästi. Kun laitamme vauvaa lähemmäs niitä, ne lähtevät karkuun.

 

Prinssi pääsi valtakuntaansa

Peikkokukkulan Prinssi pääsi valtakuntaansa kevään toisena päivänä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat kauneimmat laulunsa. Hedelmäpuut olivat vaaleanpunaisissa ja liiloissa kukissa. Luumupuu oli vaihtanut valkoisen kukkapilvensä tuoreen vihreisiin lehtiin. Violetat loistivat täydessä kukoistuksessaan Prinssin valkoisen linnan sisäänkäynnnin molemmin puolin. Kukkapenkit keikistelivät oransseina ja hempeän liiloina. Sinisade on aloittamassa huumaavaa kukintaansa. Vadelmapensaisiin oli ilmestynyt lehdet. Koivun hiirenkorvat olivat kasvaneet koivunlehdiksi. Kyyhkysperhe oli saanut poikasia. Koko Peikkokukkulan luonto oli valmistautunut ottamaan Prinssinsä vastaan parhaimmassa paratiisipuvussaan. Prinssin vanhemmat, karvaiset sisarukset sekä Peikkokukkula on onnesta sekaisin!
---

P.S. Jopa kuvanmuokkausohjelma näyttää olevan sekaisin, sillä kuvan rajaustoiminto ei toimi! En saa tuota typerää auton takaluukkua pois kuvasta.

Marketissa

Uskaltauduimme eilen ensimmäísen kerran ihmisten ilmoille vauvan kanssa. Kävelimme kälyn lähimarkettiin ruokaostoksille.

 Vauva alkoi nukkua heti, kun pääsimme ulkoilmaan ja hän nukkuikin koko markettireissun. Mieheni oli ihan ihmeissään. Miten vauva itkee niin paljon kotona, mutta heti kun lähdetään ulos ja olisi jotakin "nähtävää", hän ei olekaan kiinnostunut mistään muusta kuin nukkumisesta! Minä sanoin, että vauvat yleensä nukkuvat hyvin ulkoilmassa ja heti kun päästään kotiin Peikkokukkulalle, alammekin nukuttaa vauvaa päivällä vaunuissa. Tämä ulkona nukuttaminen on mieheni mielestä kuulostanut ihan barbaariselta tavalta, mutta nyt hän ymmärsi sen jo yhden kokemuksen jälkeen.

Sanoin, että miehen pitää olla tyytyväinen, että vauva nukkuu marketissa, olisi kauheaa, jos se rääkyisi koko reissun ajan. Vauvan ensimmäisen markettireissun kunniaksi ostin sille kahdet sukat, kahdet "lapaset" sekä kaksi levyä. Hän jotuu nyt kuuntelemaan espanjankielisiä kehtolauluja, paitsi silloin, kun minä laulan niitä itse :)

P.S. Olo on taas himpun verran parempi! Istuminen onnistuu etukenossa :)

Viikonikäinen

Peikkokukkulan Prinssi täytti tänään viikon. Viikossa hän on opettanut minua paljon. Vasta nyt ymmärrän senkin, että tosiaankin jokaisen äidin mielestä oma vauva on maailman kaunein ja täydellisin. Joka päivä hän näyttää eilistä täydellisemmältä.

 Hänen hassut ilmeensä saavat meidät nauramaan. Olen jo oppinut hänen ilmeistään, mitä hän tahtoo tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Se muutos, mikä minussa on tapahtunut viikossa, on jotakin käsittämättömän suurta. Täysin vauvakuumeettomasta ja äidinvaistottomasta ihmisestä on kuitenkin tullut ÄITI.

On kulunut viikko synnytyksestä ja minulla on ensimmäinen fyysisesti siedettävämpi päivä. Särkyjä ei ole ollut yhtä paljon kuin aikaisempina päivinä. Silti täytyy ottaa särkylääkkeitä. Väsyttää kyllä melkoisesti koko ajan. Toivoa on, että tästä parannutaan! Jippii!

Toipumista

Minä en vielä pysty juurikaan istumaan, joten suurin osa päivästä menee sohvalla ja sängyllä maaten tai hitaasti köpötellen. Pikkuinen Prinssi nukkuu välillä kainalossa, välillä kopassaan. Tässä yritän viihdyttää itseäni virkkaamalla ja katsomalla telkkaria pikkuisen tuhistessa vieressäni. Olemme yhä kälyni luona, sillä en pysty istumaan autossa tunnin matkaa ja vielä sen jälkeen kilometriä tärisevää kuoppaista kukkulatietä Peikkokukkulalle. Minulla on kontrolli torstaina ja loppuviikosta yritämme palata kotiin. Makaan vaikka sitten sen kukkulatiepätkän takapenkillä pitkälläni. On jo kauhea ikävä kotiin!

KIITOS!

Kiitokset kaikista ihanista onnitteluista ja sanoistanne! Tänään olen ollut niin herkkänä ensimmäisen kerran, että kauniit sananne ja ihana poikamme on laittanut minut pillittämään vähän väliä. Vasta nyt olen alkanut ymmärtää kunnolla, millaisen aarteen olemme saaneet! Vasta nyt alan ymmärtää, millaista on äidin rakkaus!

Peikkokukkulan Prinssi

Peikkokukkulan Prinssi "Mio" syntyi keskiviikkona 12.9.2012 kello 13.35. Hän painoi 3820 grammaa ja pituus on 54 cm.

Äiti on kipeä mutta onnellinen, isä on väsynyt ja onnellinen!

Onneksi mieheni ei ole masai

Luen jälleen kerran kirjojani, jotka olen lukenut jo moneen kertaan. Tämän kirjan tosi tarina saa minut aina ihmettelemään, mikä saa naisen taistelemaan aivan järjettömältä tuntuvan rakkauden puolesta. Sveitsiläisen Corinnen ja afrikkalaisen masai-soturi Lketingan rakkaus oli jo alusta saakka täynnä vaikeuksia ja tuomittu epäonnistumaan ja silti Corinne jaksoi taistella suhteen puolesta monta vuotta. Tilanteen oudoksi tekee myös se, että Corinnen rakkaus Lketingaan tuntuu ainakin tekstin mukaan hyvin pintapuoliselta. Hän rakastui miehen ulkonäköön, eikä mihinkään muuhun. Kun mies vaihtoi tyyliä, rakkauskin rapisi. Toki mukana oli miehen puolelta kamalaa mustasukkaisuutta ja kulttuurien yhteentörmäyksiä.

Corinne sairastui moneen kertaan malariaan, kerran hepatiittiin. Hän oli kuolla tauteihin. Hän tuli raskaaksi ja samalla oli aliravittu, aneeminen ja malariassa. Hieman parempaan sairaalaan päästyään hän ja vauva selvisivät, mutta sitten hän sairastui hepatiittiin. Mies ei ymmärtänyt Corinnen tarvetta päästä Sveitsiin paranemaan ja aina vaan Corinne jaksoi rakastaa ja ymmärtää miestään, joka epäili jatkuvasti, että Corinnella oli muita miehiä. Kun Corinne pääsi Sveitsiin, hän ei muuta ajatellutkaan kuin Afrikkaa ja palasi aina takaisin jo muutaman viikon loman jälkeen.

Kirja on niin täynnä vastoinkäymisiä, vaikka niistä aina selvitäänkin, että en tajua, mitä hohtoa nainen on nähnyt tuollaisessa elämässä.  Pelkkää kurjuudessa ja köyhyydessä elämistä!

Minä kerron miehelleni näitä kirjan juttuja ja totean sitten, että kyllä on hyvä, että en iskenyt New Yorkissa silmiäni masai-soturiin, tai muuhun ihan erilaisesta kulttuurista tulevaan mieheen, vaan chileläiseen tavalliseen mieheen!