Hurjat maastopyöräkisat

Tässä tulee kilpailija numero 1!

Hän on hyvin keskittynyt tulevaan suoritukseensa. Harjoitusleirillä Suomessa tätä kisaa varten on treenattu rankasti kaksi kuukautta.

Radan tekijä ja puolueeton tuomaristo tarkastavat radan ennen kisaa. Myös kilpailija saa tutustua siihen.

 Katsojat ovat sijoittuneet radan varteen odottamaan jännittävän kisan alkua.

Jotkut eivät ole pystyneet nukkumaan moneen yöhön jännittäessään suosikkinsa onnistumista.

N-yy-tee- NYT!

 Kilpailijan numero 1 maastopyörä on tuotu Suomesta.

HEIII, katsojat pois radalta! 

 Radassa on jyrkkiä nousuja...

 ...ja hurjia laskuja. Yleisö hurraa radan vieressä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. 

Rata on pitkä ja vaativa. 

Selviytyykö kilpailija numero 1 hyvällä ajalla? 

Hän selvittää myös hankalan maasto-osuuden.

Kilpailija numero 1 selviytyi maaliin!

Voittajan on helppo hymyillä :)

Ecuadorilaisesta neuleesta vaatetta ja sisustusta

Minulla oli suuri ja helmasta venynyt ecuadorilainen 100% villasta neulottu villatakki. Se on lojunut jo pitkään materiaalivarastossani odottamassa uutta elämää. Olen halunnut jo pidemmän ajan neulottua palmikkosohvatyynyä, mutta koska en nauti paljon neulomisesta, enkä ole siinä hyvä, en ole saanut tehtyä itselleni sellaista. Nyt sain ecuadorilaisesta villtatakista juuri haluamanikaltaisen tyynyn! Neuleen hihat jäivät vielä käyttämättä ja muuntaessani hieman Ottobren uusimman lehden collegehupparin kaavaa, sain tehtyä hihoista ja vanhasta pörrötakistani Domskulille ihanan lämpöisen hupparin talveen.

Domskuli esittelee uutta huppariaan uuden tyynyn vieressä. 

Ompelin puunapin kaulukseen ja vanhasta takistani Columbian merkin. 

Hupun- ja hihansuihin kanttasin trikooresorit. Helman ompelin käsin. Hihoihin laitoin myös sadekankaasta suojat, etteivät valkoiset hihat näyttäisi heti nuhjuisilta.

Hihat ja huppu ovat siis tehty vanhasta pörrötakistani. Etu- ja takakappale villatakin hihoista.

Yksityiskohtia

Tyyny on neuleen selkäkappaleesta. Reunaan ompelin vaalean merkin.

Tyynyn takaosa villatakin etukappaleesta. Jätin villatakin vetskarin paikalleen, jotta tyynynpäällisen voi helposti pestä.

Pelela!

Chilessä vietetään lastenkuukautta elokuussa. Lastenpäivä oli 10.8. Kaupoissa oli yhtä paljon leluja kuin joulun aikaan ja telkkarissa näytettiin lelumainoksia.

 Me ostimme Dominicille hyödyllisen lahjan: pelelan eli potan. Annoimme sen jo viikko sitten sunnuntaina ja siitä lähtien Domskuli on istuskellut potalla silloin tällöin, mutta tositoimiin hän ei ole siihen halunnut.

Kun pottaan saa hoidettua asiansa, se alkaa laulaa vessapaperilaulua englanniksi. 

Lopuksi potan voi "huuhdella", eli naaman takana näkyy, miten vesi kuplii, ja potta pitää vessanpytyn vetämisäänen. Lisäksi naamaan tulee sininen valo. Kyllä pitäisi alkaa homma luistaa!

Tänään on kulunut kahdeksan päivää potan antamisesta. Tänään nostin potan olohuoneeseen ja otin pojalta housut ja vaipat pois. Hän teki asiansa pottaan ihan oma-aloitteisesti neljä kertaa illan aikana! Jeeee!

(Nämä kuvat otettiin viikko sitten, kun avasimme paketin.)

Lista asioista, jotka helpottavat pitkiä lentoja taaperon kanssa

Teen tästä listasta oman postauksensa, sillä jos olisin yhdistänyt nämä kolme samaa aihetta käsittelevää tekstiä, postauksesta olisi tullut niin pitkä, ettei kukaan olisi jaksanut lukea sitä.

Lista asioista, jotka kannattaa ottaa huomioon taaperon kanssa matkustaessa oikein pitkiä lentoja:

-Katso, että pisin lento on yölento!
-Ota mukaan pientä erilaista naposteltavaa niin paljon kuin kassiin mahtuu, myös vauvaruokapurkkeja ja maitojauhetta. Neliömäiset murotyynyt ovat hyviä, sillä eivät ole liian makeita ja niitä on taaperon kiva napsia. Suomesta saatavat maissinaksut vievät liikaa tilaa, koska ovat niin isokokoisia.
-Ota mukaan nokkamuki (tai tuttipullo) ja oma lusikka.
-Tabletille suosikkiohjelmia ja pelejä. Kaikissa koneissa ei ole henkilökohtaisia näyttöjä ja vaikka olisikin, tarjonta ei välttämättä miellytä taaperoa. (Tabletti on parempi kuin kannettava DVD-soitin. Tabletti on kevyempi, vie vähemmän tilaa, se on monipuolisempi ja siihen voi ottaa mukaan varalaturin.)
-Osta lapsen kanssa kentältä tälle jokin uusi lelu, josta tämä innostuu jo kentällä ja jonka kanssa jaksaa leikkiä pitkään koneessa.
-Käsimatkatavaroissa täytyy olla lisää pieniä leluja, joita annetaan lapselle yksi kerrallaan, kun kyllästyminen iskee. Suurin osa leluista voi olla jo tuttuja lapsen lempileluja, mutta osan kannattaa olla uusia ja jopa paketoituna yllätyksiksi.
-Muovailuvaha ja sottaamattomat värikynät, paperi/väristyskirja
-Katso, että voit helposti jakaa käsimatkatavarat kahteen osaan. Harvemmin tarvittavat ylös luukkuun ja usein tarvittavat seuraavan penkin alle. Minä pidän käsimatkatavaroissa ohutta kangaspussia, johon on helppo tunkea tarvittavia tavaroita seuraavan penkin alle.
-Vaippoja vähän liikaa ottaen huomioon myös mahdolliset viivytykset, ripulit ja ohivuodot.
-Taskulamppu, jolla löytää pimeässä koneessa penkin alle pudonneet lelut.
-Korvatulppia varmuudeksi myös vieruskavereille. (Minä en ole koskaan onneksi joutunut tarjoamaan.)
-Koska alle kaksivuotiaan kanssa saa olla vain yhden ihminen käsimatkatavarat, vaihtovaatteiden tulee olla ohuesta kankaasta.  Aikuiselle ainakin yksi ohut pitkähihainen trikoopaita ja ohuet toiset housut. Lapselle mieluiten kahdet ohuet housut ja kaksi paitaa.
-Pidä käsillä jatkuvasti paperia ja kosteuspyyhkeitä. Katso, että ainakin yksi vaippa on lähellä.
-Villasukat lapselle
-Lentosukat aikuiselle! Kun joutuu istumaan lapsi sylissä pitkän matkan, ei saa itseään niin hyvään asentoon kuin yksin matkustaessa. Lentosukat auttavat epämiellyttävään oloon. Lisäksi villasukat aikuiselle.
-Niskatyyny aikuiselle. Lapsi ei sellaista tarvitse, koska tukee niskansa aikuisen syliin. Jos taas lapsi saa oman paikan, lentokoneesta saatava tyyny tai aikuisen syli ovat riittävät.
-Todella kiva lelu pojalle on pieni lentokoneen pöydälle mahtuva rullattava liikennematto ja pieniä autoja. Kaverini ompeli pojalleni sellaisen, johon saa taskuihin autot parkkiin ja vieressä menee pätkä tietä.
-Alle kaksivuotiaalle en suosittele ottamaan duploja tai palapelejä. Aikuinen saa olla nostelemassa lapsen väsyneenä viskaamia osia jatkuvasti naapureiden penkkien alta.
-Painetta tasaavat korvatulpat, suppoja lapselle, nenäsumute, särkylääkkeitä itselle
-Itselle kirja. Nyt saa käteviä pikkukirjoja, joissa teksti on aseteltu toisella tavalla kuin perinteisissä kirjoissa. Niitä on helppoa lukea silloinkin, kun on vain  yksi käsi käytössä. Tosin tavallinenkin kirja käy ihan hyvin.
-Aikuisen kannattaa nukkua hyvin ennen pitkää reissua. On helpompaa olla virkeä lapsen kanssa. Ei kannata uneksia, että pystyisi nukkumaan lennolla. Jos kuitenkin pystyy, se on ylimääräistä plussaa.

Kentillä kätevää:

-Trunki-laukku on ehdottoman hyvä! Se on pieni käsimatkatavaroiden mittoihin tehty muovinen matkalaukku, jossa on pyörät ja sarvet, joista lapsi voi pitää kiinni. Laukun päälle on muotoiltu ”satula”, jolla lapsi voi istua. Laukku on suositeltu yli kolmevuotialle, mutta jo vähän alle kaksivuotiaalle se kävi todella hyvin. Olimme kyllä harjoitelleet sen päällä istumista. Lapsen tasapainon täytyy olla hyvä, jotta laukkua voi käyttää! Laukussa on hihna, jolla aikuinen voi vetää sitä.
-Valjaat lapselle. Dominicilla on sellaiset valjaat, joissa on samassa pikkureppu. Sinne laitoin muutaman lelun, joilla hän leikki lentokentillä. Ei tarvinnut aina aukaista edes muita käsimatkatavaroita. Pikkurepussa oli myös xylitolpastilleja. Valjaat toimivat erityisen hyvin siinä vaiheessa, kun piti kaivaa ja näyttää passeja ja lippuja. Lapsi pysyy lähellä, vaikka aikuisen huomio onkin muualla.
-Rattaat eivät ole välttämättömät kentillä, jos lapsi jo kävelee ja osaa istua Trunkin päällä. Lisäksi lentokentiltä joskus löytyy rattaita lapsille.
-Anna lapsen juosta kentällä niin paljon kuin sielu sietää. Etsi mahdolliset leikkipaikat. Väsynyt lapsi nukahtaa koneeseen jo nousun aikana.  

Mainitsemistani tavaroista on kuvia kahdessa aiemmassa postauksessa.

(Jos jokin hyvä idea puuttui listasta, saa lisäillä kommenttilootaan!)

Pitkä kotimatka

Parin kuukauden Suomiloman jälkeen oli edessä paluumatka kotiin. Koska aiemmat matkani Dominicin kanssa olivat aina menneet hyvin ja koska tämä oli aina saanut oman istumapaikan, vaikkei siitä ollut maksettu, odotin matkaa luottavaisin mielin. Muutama päivä ennen matkaa suurin osa tavaroistamme oli jo pakattuna. Yksi ylimääräinen matkalaukku oli tulossa mukaan.  Silloin kuitenkin aloin hieman huolestua, sillä Dominic aivasteli ja nenä alkoi vuotaa. Ajattelin, että ehtiipä tuo vielä parantua ennen matkaa – tai sitten tauti iskee oikein kunnolla päälle. Tai voi käydä niinkin, että Dominic on jo kunnossa mutta että minä sairastun. En ole vielä tähän päivää mennessä joutunut lentämään flunssassa, mutta olen kuullut, että se on hyvin epämukavaa ja kivuliastakin. Menin apteekkiin ja ostin painetta tasaavat korvatulpat, nenäsumutetta ja särkylääkkeitä. Niillä toivottavasti saisimme matkaamme helpotettua, jos olisi tarvetta.

Pääsimme Dominicin kummitädin kyydissä Helsingin kentälle. Olimme molemmat aivan kunnossa. Lähetin laukut matkaan ja olin niin onnellinen, kun jostain syystä Lufthansan neitokainen antoi ylimääräisen matkalaukkuni mennä ilmaiseksi! Näin ei ole vielä koskaan käynyt muilla lentoyhtiöillä. Tämän täytyy tietää hyvää onnea! Lensimme Frankfurtiin kaksi ja puoli tuntia. Dominic nukkui koko matkan omalla paikallaan. Minä päätin myös nukkua, vaikka uusi kirja poltteli laukussani. Onneksi nukuinkin, sillä jatko ei ollut niin helppoa kuin olin kuvitellut! Frankfurtissa meillä oli muutaman tunnin odottelu. Dominic leikki lasten leikkipaikalla, söimme hampurilaisen ja jäätelöä. Dominicille kelpaa vielä myös vauvanruoka purkista, joten sellainenkin meni parempiin suihin. Kiinnostavia kauppoja en löytänyt, joten shoppailua emme harrastaneet lainkaan.

Viimeinen Pikkukakkonen Suomessa aamulla ennen lähtöä.

Seuraava lento oli kahden ja puolen tunnin pätkä Madridiin. Dominicilla oli taas oma paikka. Nyt ei tarvittu tablettia, sillä Lan Chilen koneessa oli jokaisella henkilökohtaiset näytöt runsaine valikoimineen. Lentoemäntä sanoi, että Madridissa meidän pitäisi poistua koneesta ja mennä lentoemännän osoittamaa tietä pitkin odottamaan samaan koneeseen paluuta. Lentokoneen laskeutuessa Dominic itkeätihrutti hieman ja hieroi korviaan. Kyllä se lievä nuha kuitenkin vaikutti korviin.

Poistuimme koneesta ja jäimme odottamaan rattaita, joiden piti tulla koneen ovelle. Muut saivat rattaansa ja me vain odottelimme. Kysyin kahteen otteeseen henkilökunnalta ja kuulemma rattaat olivat tulossa. Kaikki muut olivat menneet aikoja sitten ja me seisoimme orpoina tunnelissa. Lopulta lentäjä ja kaikki lentohenkilökunta kävelivät pois koneesta. Yksi heistä kuitenkin kääntyi meihin päin ja kysyi, mitä vielä odottelimme. Kerroin odottavamme rattaita. Mies lähti kysymään asiasta keltaliivisiltä miehiltä, jotka lähtivät tarkistamaan lentokoneen varaston. Meidän rattaitamme ei ollut siellä, vaan ne oli lähetetty Santiagoon matkalaukkujen kanssa. Sitten kaikki olivat häipyneet näkyvistä. Dominic meni istumaan Trunki-laukkunsa päälle, otti sarvista kiinni ja minä aloin vetää häntä tunnelia pitkin. Tuli vastaan risteys, josta valitsin leveämmän tunnelin. Siellä tuli vastaan suuri ovi, joka oli kiinni. Ihmettelin hetken, kunnes ovi aukeni itsestään. Tulimme valtavan pitkään käytävään, jossa oli liukuhihna. Lopulta saavuimme halliin, jossa oli Iberian ja Lan Chilen pienet tiskit ja muutamaan terminaaliin johtava turvatarkastus. Lan Chilen tiskillä ei ollut ketään, joten jäin odottelemaan. Ihmettelin kyllä, miksei siellä ollut ketään, sillä lentoon oli aikaa vain 55 minuuttia. Jonkin aikaa odoteltuani kysyin pieneltä joukolta, mitä nämä odottivat. Hekin odottelivat Lan Chilen ihmisiä, mutta he olivat matkalla Limaan. Tajusin, että jotakin oli nyt pahasti pielessä. Minä olin Dominicin kanssa ainoa, joka oli matkalla Santiagoon. Missä kaikki muut olivat? Missä olin kävellyt harhaan?

Näillä laukuilla lähdimme kotimatkalle. Vain käsilaukkuni puuttuu kuvasta.

Menin näyttämään lipppuni turvatarkastukseen. Mukava vanhempi mies sanoi, että minun pitää vain odotella, kyllä tiskille joku pian tulisi. Sitten mies lähti pois. Tilalle tuli nainen. Joidenkin minuuttien päästä menin kysymään naiselta, miksei tiskillä ole ketään. Nainen sanoi, ettei se ole hänen asiansa. Hän hoitaa turvatarkastusta, eikä voi auttaa lentoyhtiöiden asioissa. Näytin hänelle lippuni ja hän sanoi, ettei sellaisilla pääsisi mihinkään, että tarvitsisin lentoliput. Sanoin, että juuri ne minun pitäisi saada Madridista Lan Chilen tiskiltä. Näin minulle oli Helsingissä Lufthansan virkailija sanonut. Nyt minulla oli vain kaksi revittyä lippua.

Suomen aikaa oli jo keskiyö ja Dominic alkoi väsyä. Välillä jouduin kantamaan häntä, välillä taas hän pyöri lattialla, välillä juoksi karkuun ja välillä istui laukkunsa päällä väsyneenä. Etsin suuren näytön, josta huomasin, että aikaa check-inniin on vain neljä minuuttia. Menin uudelleen naisen luokse ja pyysin tältä apua. Sanoin, etten tiennyt, mitä minun pitäisi nyt tehdä. Minulla oli neljä minuuttia aikaa, revityt liput ja väsynyt lapsi. Nainen huusi minulle todella epäkohteliaasti, ettei voinut auttaa. Pyysin häntä soittamaan jonnekin. Informaatiotiskillä ei ollut ketään töissä enää siihen aikaan. Hän käski mennä Iberian tiskille, vaikka minä ja Limaan menevät matkustajat olivat sanoneet, ettei siellä ollut ketään. Silloin lähes huusin naiselle, että menetän seuraavan 14 tunnin lennon ja joudun jäämään kentälle pienen lapsen kanssa, eikä kukaan voi muka tehdä yhtään mitään. Silloin nainen sanoi, että hän hakee vartijan.

Nainen alkoi sen jälkeen huutaa toiselle matkustajalle, joka oli matkalla kahden pikkutytön kanssa. Matkustaja oli vahingossa kävellyt väärin ja joutui tulemaan tyttöjen kanssa toistamiseen turvatarkastukseen. Minä ihmettelin, miksi Madridin kentällä turvatarkastajat ovat poikkeuksetta aina olleet kamalan ilkeitä ja tylyjä. Sitten iso vartija käveli luokseni ja kysyi, mikä hätänä. Hänelläkin oli todella ynseä asenne. Selitin samat asiat kuin naiselle, vartija katsoi lippujani ja totesi, etten pääse niiden kanssa turvatarkastuksestä läpi. Se olisi vastoin lakia, jos hän antaisi minun mennä. Sitten pyysin häntä kuuntelemaan minua tarkasti. Vihdoinkin tajusin siinä hermostuneisuudessani sanoa oikeat sanat, sillä vartija alkoi selvästikin ymmärtää ongelmani ytimen. Sanoin, että olin jo ollut siinä samassa koneessa, johon minun tuli palata. Olin kävellyt väärään paikkaan, vaikken vieläkään ymmärtänyt hermostuksissani ja väsyneenä, missä olin niin tehnyt. Sitten vartija sanoi naiselle, että hän aikoo nyt elämänsä ensimmäisen kerran (hah, pitäisikö muka uskoa?) päästää tämän rouvan läpi turvatarkastuksesta revityillä lipuilla, mutta vain siksi, että tällä oli pieni lapsi mukanaan. Huokaisin helpotuksesta. Näytin passini ja liput, käsimatkatavarani aukaistiin. Check-in aika oli mennyt aikoja sitten ohitse. Tullivirkailija sanoi, että heidän täytyy analysoida vauvanruokapurkin sisältö. Ei tällaista ole koskaan ennen tapahtunut! Virkailija laittoi vauvanruuan johonkin laitteeseen ja katsoi näytöltä tekstiä. Sitten sain tunkea kaiken laukkuihin. 

Dominic istui taas leppäkerttu-Trunkinsa päälle ja käskin hänen pitää kovin mustista sarvista kiinni. Juoksin henkeni edestä minulle osoitettuun suuntaan. Mietin, miten olisin selvinyt noista kävelyistä ja juoksuista ilman Trunkia, koska kerran minulla ei ollut rattaita. Onneksi tuli Trunki hankittua!Vartija oli sanonut, että jos minulla olisi onnea, portilla lentovirkailijat tekisivät minulle liput, jotta pääsisin nousemaan koneeseen. Minun piti löytää U60-portti. Katsoin opasteita ja vedin laukkua perässäni toivoen koko ajan, ettei Dominic putoa kyydistä. Onneksi Dominic oli koko loman lähes joka päivä ajellut potkupyörällään, joten hänen tasapainonsa oli kehittynyt huimasti. Domskun takatukka hulmusi kun juoksin portilta toiselle. Olin jo U40 kohdalla, kun yhtäkkiä en huomannut siitä eteenpäin johtavia kylttejä. Minulla ei ollut aikaa etsiskellä eikä aikaa juosta harhaan. Menin törkeästi aitojen alitse portille U40 ja kysyin, missä on portti 60. Minulle osoitettiin suunta ja jatskoin juoksemista. Tajusin, että ehtisin kyllä vielä koneeseen.

Näin U60 –kyltin katonrajassa ja seuraavaksi huomioni kiinnittyi ihmisiin. Portilla oli paljon ihmisiä, jotka eivät liikkuneet mihinkään. Vilkaisin taululle ja lennon lähtöaika oli siirretty myöhäisemmäksi. Huomasin yhden pienikokoisen miehen lentohenkilökunnasta. Hän oli ollut lennolla Frankfurtista Madridiin ja juuri hän sanoi minulle odotellessamme rattaita tunnelissa, että minun pitäisi mennä kollegan johdattamaan suuntaan odottamaan koneeseen paluuta. Menin hänen luokseen hiksenä ja naama punaisena, aivan loppuunväsyneenä, suu kuivana ja kerroin, mitä meille oli tapahtunut. Kerroin, että jouduin tunnelissa harhaan, sillä risteyksessä ei ollut ketään osittamassa oikeaa suuntaa, eikä muita matkustajia ollut enää liikkeellä. Kerroin, että melkein menetin tämän lennon. Mies vain kysyi, että eikö todellakaan ollut ketään näyttämässä suuntaa. Hän ei pyytänyt edes anteeksi. Minusta Lan Chile oli mokannut jo kaksi kertaa. Ensin jouduin odottamaan rattaita, eikä kukaan tiennyt, tulisiko ne. Kun lopulta sain tiedon, ei ketään ollut ohjaamasa oikeaan suuntaan. Mitä olisi tapahtunut, jos olisin todella menettänyt näiden virheiden takia lennon? Mies sanoi minulle, että nyt voin istua ja levätä, sillä koneessa tehdään tarkastusta ja lähtö viivästyy tunnin verran.

Portilla ei ollut enää mikään kahvila auki, sillä oli aamuyö. Onneksi seinän vieressä oli muutama iso automaatti, joista sai vaikka mitä herkkuja. Näytin Dominicille, miten jännää oli, kun kolikoita laittamalla koneessa alkoivat liikkua erilaiset osat ja sitten luukkuun tipahti juotavaa ja keksejä. Annoin Dominicille elämänsä ensimmäisen kerran kaakaota ja kyllä hän ihmetteli. Pieni sormi osoitti pulloa ihmeissään. Oli uusi maku, josta hän todella piti. Ajattelin, että kaikki taas järjestyy. Kunhan vain pääsemme koneeseen, voimme molemmat  nukahtaa sikeään uneen ja nukkua ainakin kahdeksan tuntia!

Pääsimme koneeseen. Ikkunan vieressä istui joku nainen, keskimmäinen paikka oli tyhjä ja käytävän viereinen paikka oli varattu meille. Laitoin tavarat ylälokeroon ja jatkuvasti tarvittavat seuraavan penkin alle. Laitoin Dominicin istumaan keskipaikalle niskatyynyn ja lelujen kanssa. Otimme kengät pois ja asettauduimme taloksi. Koneeseen lappoi koko ajan lisää väkeä. Yhtäkkiä vieressä seisoi isokokoinen mies, joka sanoi, että keskipaikka oli hänen. Otin samantien kaikki tavarat pois siitä ja nostin Dominicin syliini. Mies sanoi, että kyllä hän voi jäädä käytävän viereen. Ei kiitos, minä en lapsen kanssa jäisi kahden vieraan ihmisen väliin. Annoin miehen mennä paikalleen ja sanoin tälle, että siirtyisin pois muualle koneeseen, kun lentoemäntä löytäisi ylimääräisen tyhjän paikan. Mies sanoi, ettemme me millään tavalla häirinneet häntä. Suomalainen olisi kyllä varmasti huoannut syvään ja sanonut, että hyvä kun painumme tiehemme mahdollisimman nopeasti. Kun näytti siltä, ettei ihmisiä enää tullut, pyysin lentoemäntää etsimään sellaisen paikan, että Dominic saisi oman istuimen. Lentoemäntä sanoi katsovansa, mitä voi tehdä. Turvaohjeita alettiin esittää ja kone nousi. Vähän ajan kuluttua lentoemäntä tuli kertomaan, että kone oli aivan täynnä, yhtään ylimääräistä paikkaa ei ollut. Totesin, että kamala 14 tuntia oli edessä. No, eihän lentoemäntä asialle mitään voinut. En ollut ostanut Dominicille omaa paikkaa, kun kerran alle kaksivuotiaan kanssa saa vielä lentää 10 prosentin maksulla. En ollut uskonut, että näinkin voi joskus käydä.

Helsingissä lähdössä lentoon.

Dominic nukahti heti koneen noustua. Hän oli sylissäni poikittain. Pää oli käytävän puolella ja jalat olivat välillä naapurin pöydällä, vaikka yritin kyllä pitää Dominicia omalla puolellani, ettei miestä alkaisi ärsyttää. Kun tämä kuorsasi, oletin, etteivät Dominicin jalat häntä kauheasti haitanneet. Käytävän toisella puolella oleva tyttö antoi tyynynsä minulle, jotta sain vähän pehmusteita ja lentoemäntä toi ylimääräisen filtin, jolla pehmustin pöytää, jotta sain Domskun jalat siihen. Toki vaihdoimme välillä asentoa ja jopa minä sain tungettua jalkani pöydälle jonkinlaiseen sykkyrään, ettei niiden tarvinnut roikkua alaspäin koko ajan. Hankalaa oli, kun oli pakko päästä vessaan. Dominic nukkui, enkä voinut enempää pidättää. Minun oli pakko kantaa Dominic vessan luokse, sillä en uskaltanut jättää häntä paikalle. Jos hän heräisi, eikä näkisi minua, hän saattaisi säikähtää kauheasti. Kannoin siis Dominicin vessan luo ja hän heräsi. Lentoemäntä otti Dominicin syliin ja minä luikahdin pikaisesti vessaan ja kuulin, kun Dominic huusi täyttä huutoa lentoemännän sylissä. Sitten palasimme paikallemme ja aika pian poika taas nukahti.

Luin jonkin verran matkan aikana ja nukahtelin pieniä hetkiä. Kyllä Dominicille tuli unta noin kahdeksan tuntia, itselleni tietenkin taas huomattavasti vähemmän. Aamulla heräsimme paljon ennen kuin koneeseen sytytettiin valot. Katsoimme sitten lastenohjelmia ja minä luin Kiinan unohdettuja tyttäriä. Kävelimme Dominicin kanssa käytävällä ja annoin hänen leikkiä paikkamme vieressä lattialla autoillaan, sillä kaikki vielä nukkuivat, eikä kukaan kävellyt edestakaisin. Lopulta tuli aamupalan aika ja Dominic nautiskeli hedelmäpaloja ja jogurttia. Dominic ei saanut tietenkään omia ruoka-annoksia, sillä hänellä ei ollut omaa paikkaakaan. Ruoka kuitenkin riitti hyvin meille molemmille, sillä minulla ei koneessa paljon ruoka maistu ja lisäksi minulla oli pojalle eväitä käsimatkatavaroissa. Ihmeen nopeasti ne 14 tuntia menivät. Lamppui syttyi, että turvavyöt olisi kiinnitettävä. Lan Chilessä sylilapsia ei kiinnitetä omiin turvavöihinsä, vaan vanhemman tulee pitää vain kiinni. Tunsin taas, miten jotain lämmintä alkoi levitä housuilleni...tämä ei voinut olla totta. Taas laskun aikana, enkä voisi vaihtaa vaippoja enkä housujamme. Nyt kuitenkin olin varautunut edes harsokankaalla, jonka työnsin heti syliini Dominicn pyllyyn alle. Miten nuo housuvaipat falskaavat noin paljon koneessa, kun muuten juurikaan tuollaista ei tapahdu? Kun kone oli laskeunut ja pysähtyi, oli voittajaolo. Olin pystynyt lentämään pitkä melkein kaksivuotias poika sylissäni 14 tuntia! Etukäteen en olisi uskonut, että minusta on siihen. Onneksi oli yölento!

Santiagossa kävimme ensin vaihtamassa vaipan ja vaatteet. Tämän jälkeen pääsimme ohi maahantulojonojen, sillä Chilessä on aina huomioitu hyvin pienten lasten kanssa olevat. Dominic istui Trunkinsa päällä ja näytimme passimme sekä henkilökortit. Menimme hakemaan matkatavarat. Dominicin mielestä oli kiinnostavaa, kun matkalaukut tulivat liukuhihnaa pitkin ja kiertelivät ympäri hallia. Kultainennoutaja tullin liivissä haisteli laukkuja. Yhtäkkiä se alkoi raapia yhtä rinkkaa. Koiran ohjaaja heitti äkkiä sille lelun ja alkoi rapsutella sitä. Sitten ohjaaja alkoi vetää teippiä repun ympärille. Siinä vaiheessa meidän kolme matkalaukkuamme ja rattaat olivat koossa ja nostin ne kaikki kärryjen päälle. Menimme tulliin ja kerroin, että minulla on mukana kantarellisoppajauhoa. Pelkäsin, että se jää tulliin ja saan sakkoja, jos ne löydetään. Ei niitä alettu katsomaan, mutta yksi matkalaukuista kuitenkin avattiin. Siinä oli näkynyt jotakin hyvin epäilyttävää: metalliputkia, ties mitä aseita...Matkalaukusta kuitenkin löytyi vain leluja ja Dominicin osiin laitettu punainen potkupyörä.

Väsynyt selfie yhdellä kädellä pojan nukkuessa. Myös ruokailu tapahtui yhdellä kädellä. Ruokaliinan laitoin nukkuvan Dominicin päälle, että hän pysyisi puhtaana, jos ruokaa tipahtelisi.

Tullista yksi mies lähti työntämään kärryjäni  kotimaanterminaaliin. Tätä olin toivonutkin, että joku lähtisi auttamaan.  Mies teki check-innin koneella ja vei meidät jonojen ohi. Matkatavaramme lähetettiin Concepcioniin ja minulle kävi taas mieletön tuuri: ylimääräisestä matkalaukusta ei veloitettu mitään! Edellisenä vuonna Air Francella matkustaessani maksoin ensin Suomessa muistaakseni 120 euroa ja sitten vielä Santiagossa 30 euroa. Nyt minun vielä piti maksaa miehelle, joka auttoi meitä. Edellisenä vuonna oli antanut muistaakseni juuri tuolle samalle miehelle vain 1000 pesoa ja mies sanoi minulle, että se oli liian vähän. Nyt taskussani oli valmiina 2000 pesoa ja jokunen euro. Ne annoin miehelle, enkä tiedä, oliko hän tyytyväinen vai ei. Nämä ovat vähän hankalia asioita. Olen tottunut, että Chilessä juomarahaksi joka paikassa riittää 100-200 pesoa, paitsi tietty tarjoilijoille täytyy antaa 10 prosenttia laskusta. Lentokentällä kuitenkin taksat ovat toiset. Mieheni nauroikin minulle, kun kerroin antaneeni 2000 pesoa. Sekin kuulemma oli vähän. Olisi pitänyt antaa 5000 pesoa. Minusta se kuulosti pöyristyttävältä, sillä onhan se melkein maatyöläisen päivän palkka.

Meillä oli vielä neljän tunnin odottelu Santiagon kentällä.  Menimme ravintolaan. Siellä Dominic kaatoi appelsinimehun päällensä. Onneksi oli vielä yksi puhdas paita käsimatkatavaroissa.  Soitin miehelleni. Alkoi olla jo kärsimätön olo. Pian pääsisi kotiin! Vielä lensimme hieman alle tunnin. Concepcionissa oli aurinkoinen talvipäivä ja ihailin koneen ikkunasta merta ja vuoria. Ihanaa, kun nykyään tunnistaa ilmasta käsin kaikki tutut paikat. Dominic istui taas sylissäni ja nukkui koko matkan, olihan hänen päiväuniaikansa. Concepcionin kentällä saimme nopeasti laukkumme ja mieheni juoksi porteista luoksemme, vaikka  kulku siihen suuntaan onkin kielletty. Dominic istui rattaissa ja katsoi, kun joku mies kumartui hänen eteensä. Dominicin silmät pullahtivat ulos päästä ja suu aukesi, kun hän tajusi, kuka siinä oli ja hän huusi:” Pappa!” Suomessaoloaikana hän oli unohtanut espanjan sanan ”papá”. Kälyni, joka on Dominicin kummitäti, heilutteli lasiseinän takana. Dominic muisti heti tätinsä ja juoksi halaamaan Silviaa ja sanoi:” tätä”.

Oli ihanaa palata Peikkokukkulalle ja nähdä, millaisen yllätyksen mieheni oli meille tehnyt parin kuukauden aikana. Kuvassa osa siitä. Kerron ja näytän joskus lisää ;)

Lento Chilestä Suomeen taaperon kanssa

Synnyinkaupungistani Turusta on matkaa nykyiseen kotikylääni Tomecoon noin 14 000 kilometriä. Tunneissa mitattuna matkani kestää nelisenkymmentä tuntia yhtäsoittoa automatkoineen lentokentälle, odotteluineen,  koneenvaihtoineen ja koneessa istumisineen.  Lapsen kanssa matkustaminen on erilaista kuin yksin reissaaminen.  Kerron nyt viimeisimmästä matkastani Suomeen ja takaisin Dominicin kanssa. Dominic oli  paluumatkalla vuoden ja kymmmenen kuukautta vanha. Ehkä joku voi saada vinkkejä samantapaisiin matkoihinsa tästä ja kahdesta seuraavasta postauksesta.

Meillä oli aamulento Santiagosta Madridiin ja siksi päätin ottaa hotellihuoneen Santiagon lentokentältä. Meiltä on nimittäin kuuden tunnin bussimatka Santiagoon tai vaihtoehtoisesti vähän alle tunnin lentomatka, jonka lisäksi tietty yli tunnin matka lentokentälle. Olisimme ehtineet lennolle niinkin, että olisimme ottaneet ensimmäisen lennon Concepcionista Santiagoon, mutta talviaika tuo liian suuren riskin tällaiseen menettelyyn. Concepcionissa on niin usein talviaamuina liikaa sumua, ettei lentokone pääse nousemaan. Jos emme ehtisi ajoissa seuraavalle lennolle, menettäisin matkat, sillä syy olisi omani. Ostin kotimaan lennot erikseen, sillä se tuli niin paljon edullisemmaksi.

Dominic Trunki-laukkunsa päällä Santiagossa

Edellisenä iltana siis lensimme Santiagoon ja raijasimme tavaramme hienoon lentokenttähotelliin. Niin hienossa hotellissa en ole ennen Chilessä ollutkaan. Saunoimme, uimme ja kävimme syömässä. Dominic oli hyvää seuraa. Kävimme kentällä ihmettelemässä kauppoja, rullaportaita, suihkulähteitä, itsestään aukeavia ovia ja muuta taaperoa kiinnostavaa.

Seuraavana aamuna raahasimme tavarat lentokentälle ja lähetimme ne Suomea kohti. Itse siirryimme turvatarkastukseen. Minulla oli kaikki paperit, passit ja liput hyvässä järjestyksessä. Dominic istui rattaissaan.  Näytin passini PDI-virkailijalle (Policia de Investigaciones) ja notaarilla tehdyn lupalapun, jossa näkyy, että isä antaa lapselleen luvan matkustaa äitinsä kanssa pois Chilestä. PDI-virkailija pyysi lapsen syntymätodistusta. Sanoin, ettei minulla ollut sellaista, sillä kysyin viime vuonna lentokentältä PDI-virkailijoilta, tarvitsisinko minä lupalapun lisäksi syntymätodistuksen. Minulle vastattiin tuolloin aivan selkeästi, että syntymätodistusta ei tarvita, kun kerran lupalappu on tehty notaarilla, joka siis on todennut, että lapsi todella on äitinsä lapsi. PDI-virkailija sanoi, ettei tuo pidä paikkaansa. Syntymätodistus pitää olla mukana, sillä ei hän voi muuten tietää, että Dominic on minun lapseni. Sanoin, että jos minä en voi luottaa PDI-virkamiehiin, keneen sitten? Lakikirjaan kuulemma! Sanoin, etten minä ollut lainkaan lukenut lakia ja siksi olinkin turvautunut PDI:n virkamiehen tietoon lentokentällä. Minun olisi kuulemma pitänyt lukea sen verran lakia, että tietäisin syntymätodistusta tarvittavan.  Hän kirjoitti lain numeron johonkin paperiin ja käski minun mennä lukemaan se, kun palaisin kotiin. Tärisin raivosta. Virkailija pyysi Dominicin henkilökortin, löysin sen vapisevin sormin kukkarostani. Ajattelin, että pysähtyyköhän meidän matkamme jo alkuun. Sitten virkailija sanoi, että hän ottaa nyt henkilökohtaisen riskin ja antaa meidän matkustaa. Minun olisi ehkä pitänyt langeta polvilleni ja suudella hänen kenkiään.

Lensimme 14 tuntia Madridiin päivälennolla. Dominic nukkui tuosta pitkästä ajasta vain kaksi ensimmäistä tuntia. Meillä oli kolme istumapaikkaa, joten tilaa oli ruhtinaallisesti. Dominic katseli tabletilta suomen- ja espanjankielisiä lastenohjelmia. Hän leikki myös lentokentältä ostamallani lentokoneella ja muilla mukanamme olevilla pienikokoisilla leluilla ja liimaili tarroja työmaakoneita esittelevään tarrakirjaan. Pitkä matka meni valtavan hienosti ja ihmeenkin nopeasti. Lamput syttyivät osoittamaan, että turvavyöt piti kiinnittää. Iberian koneissa sylilapsen turvavyö kiinnitetään aikuisen turvavyöhön. Siinä me olimme kiinni toisissamme Madridin kentän lähestyessä hurjaa vauhtia, kun tunsin yhtäkkiä jonkin lämpöisen valuvan reisiäni pitkin ja muutaman sekunnin päästä se levisi peppuni alle. Yritin nousta pystyyn ja näin märän lätäkön penkillä. Tietenkään minulla ei ollut käsillä yhtään paperia, enkä voinut siirtää Dominicia pois päältäni. Otin äkkiä neuletakkini kassin päältä ja tungin sen pyllyni alle ja pyyhin penkiltä pois lätäkön. Sitten seuraavaksi tungin sen samaisen neuletakin Dominicin alle, jottei hän kastelisi minua enää enempää. Mietin, miten kehtaisin nousta ylös. Harmittelin myös sitä, että Dominic joutuisi nyt olemaan märissä housuissa kentälle saakka. En voinut alkaa vaihtaa vaippaa ja housuja, kun merkkivalo paloi. Tietenkin tämän piti tapahtua juuri tässä vaiheessa, vaikka olisi ollut 14 tuntia aikaa vaihdella vaippoja ja kuivatella housuja!

Dominic leikkii kentällä uuden lentokoneensa kanssa.

Lentokoneen laskeuduttua ja ihmisten lähdettyä laitoin sen pissaisen neuletakin roikkumaan vyötäröltäni, jotteivät märät housuni näkyneet. (Huom! Ei neuletakki sentään ollut läpimärkä, eikä siitä valunut pissaa...)Kävelimme ensimmäiseen vessaan, jossa vaihdoin vaipat ja varahousut Domskulle. Onneksi minulla oli käsimatkatavaroissa myös itselleni vaihtovaatteet. Olen lukenut riittävästi oksentelevista lapsista, joten olin varautunut. Laitoin housumme roikkumaan rattaista, jotta ne kuivuisivat kuumalla kentällä ennen kuin minun pitäisi tunkea housut laukkuun. Kyllä minua huvitti, kun työnsin varsinaisia mustalaisvankkureita kentällä: housuja roikkumassa, kasseja ja nyyttejä sekä väsynyt lapsi. Mummoni kertoi minulle vielä eläessään ja kauan ennen ulkomaalaisen miehen löytämistäni, että hän oli nähnyt näyn, jossa minä kuljin kansainvälisillä lentokentillä tyylikkäänä salkku kädessäni. Voi mummoni, miten naurat siellä pilven päällä, ei pojantyttäresi ihan niin tyylikkäänä kentillä kuljeksi.

Olin hirvittävän väsynyt, koska en ollut saanut nukuttua lainkaan koneessa, sillä olin viihdyttänyt Dominicia. Kentällä sitten Dominic nukahti rattaisiin ja minä tahdoin epätoivoisesti ummistaa silmäni. Kaikissa tuoleissa oli laitettu käsinojat niin, ettei niille voinut vetää pitkäkseen. Menin makuulle kuuman lentokentän viileälle kivilattialle pitäen samalla rattaista kiinni. Lattia tuntui huojuvan, melu muuttui tasaiseksi puuroksi. En saisi nukahtaa syvään uneen, ettemme menettäisi seuraavaa lentoa. En osannut laittaa tablettiin vielä tuolloin herätystä ja pelkäsin muutenkin, että laittaisin sen väärään aikaan, sillä tabletti oli Chilen ajassa. Torkuin kevyessä horroksessa puolitoista tuntia ja kyllä sekin auttoi. Chilessä oli yöaika ja mietin, että ehkä Dominic nukahtaisi uudestaan seuraavalla lennolla ja saisin sitten minäkin nukkua kunnolla.

Dominic kurkkii hotellin ikkunasta Santiagon lentokenttää.

Lento Madridista Helsinkiin Iberian koneella kesti kolme ja puoli tuntia, eikä Dominic nukkunut hetkeäkään. Olihan hän vedellyt parin tunnin unet mukavasti rattaissaan. Meillä oli molemmilla omat paikat. Katsoimme taas lastenohjelmia tabletilta ja leikimme pikkuautoilla ja lentokoneella. Juttelin vieruskaverini kanssa. Tämä oli äiti, joka matkusti miehensä ja kolmen lapsen kanssa Espanjasta Suomeen. Matka meni hyvin. Lamppu katonrajassa syttyi palamaan ja ilmoitti, että turvavyöt piti kiinnittää, sillä laskeutuminen alkaisi. Silloin tunsin jotain märkää valuvan pitkin käsiäni – voi ei! Nyt Dominic oksensi appelsiinimehunsa meidän päällemme. Vieruskaverillani oli paperia käsillä. Minun paperini olivat ylhäällä luukussa, fiksua. Kolmansia vaihtovaatteita ei enää ollut käsimatkatavaroissa, mutta onneksi ensimmäiset olivat sentään jo kuivuneet. Saapuisimme Suomeen ihanasti vanhalta pissalta ja oksennukselta haisevina.

Dominic katselee tabletille ladattuja lempiohjelmiaan ja leikkii kaverini ompelemalla autojen parkkipaikalla.

Saimme tavarat Helsingissä ehjänä perille ja pikkuveljeni oli äidin kanssa vastassa. Vielä autolla Turkuun, mutta sehän oli lastenleikkiä. Dominic nukahti autoon. Minä ihailin vihreää Suomea, enkä saanut nukuttua. Seitsemän tunnin aikaero aiheutti meille univaikeuksia melkein viikon. Aikaerosta toipuminen oli lapsen kanssa hankalampaa kuin se oli ennen yksin matkustaessa ollut. Aikuinen pystyy olemaan jonkin verran väkisin hereillä, mutta lapsi ei.

Vihdoinkin Suomessa! Yksi matkalaukku jäi tulematta ja lentokenttävirkailija lähetti siitä katoamisilmoituksen. Tämän jälkeen hän tuli auttamaan kärryjen työntämisessä. Dominicista näkee, että hän on ihan väsynyt, pieni raukka.

Seuraavassa postauksessa kerron kamalasta paluumatkastamme.

Viimeiset kantarellit

Onneksi lähikaupasta on saanut kantarelleja. Nyt syön niitä viimeistä kertaa pitkään aikaan. Miksei Chilessä kasva kantarelleja? Tattejakin vain yhtä laatua. Onneksi siellä on lohdutuksena kuitenkin maamunan näköisiä sekä keltahaarakkaan näköisiä sieniä. Lohdutukseksi aion viedä mukanani myös tuollaista lämminkuppia.

Kuumia viimeisiä päiviä

Jotenkin inhoan näitä Suomiloman viimeisiä päiviä niiden haikeuden takia. Aina sitä ajattelee, että tekee taas asioita viimeistä kertaa pitkään aikaan.

Käyn viimeistä kertaa lähikaupassa, otan viimeisen suihkun lämpimässä kylpyhuoneessa, näen viimeisen kerran ystäväni, viimeinen vierailu mummon luona, viimeinen pyöräretki, viimeinen lohiruisleipä, viimeinen puolukkajogurtti, viimeiset kantarellit...

Viimeinen kerta, kun Dominic saa olla Suomessa alle kaksivuotiaana...

Viimeinen mökkireissu, viimeiset löylyt...

Mutta ensi kertahan tulee taas, ennemmin tai myöhemmin. Täytyy nauttia elämästä ja olla paisuttelematta haikeutta. Voin kertoa, että helppoa se ei ole.  

On kuitenkin aika palata Peikkokukkulalle. Aika antaa Domskun olla taas isänsä kanssa, tällä onkin jo kova ikävä.

Vielä minulla on kaksi kuumaa kesäpäivää jäljellä ennen kuin palaamme Chilen talveen.

Viemisiä kotiin

Nyt on enää reilu viikko aikaa olla Suomessa ja olen alkanut tehdä hankintoja kotiinviemisiksi. Heräteostoksia en ole juurikaan tehnyt, vaan olen hankkinut tavaroita, joita olen listannut ylös vuoden ajan Chilessä.

Minulla on Chilessä tummansiniset isot  ja valkoiset pienet Taika-lautaset. Nyt Anttilassa oli tarjouksessa punaiset mukit n. 12€. Törsäsin neljään mukiin, sillä hinta oli tosi edullinen verrattuna normaaliin hintaan. Kyllä on hankalaa raahata painavia rikkimeneviä mukeja, mutta en voinut vastustaa. Olen näitä mukeja jo pitkään halunnut. Tämä kuitenkin oli heräteostos. Ensi reissulla ehkä raskin hankkia pari lisää...

Minulla on Muurlan emalimuumimukeja Chilessä 7 kpl. Lisäksi minulla on samaan sarjaan kuuluva emalikannu. Kun näin nämä lautaset Tokmannilla noin neljällä eurolla, ostin ne miettimättä. Melkein kympin halvemmat kuin normaalisti. Mikä tuuri....krhm...kehtaanko sanoa, että tämäkin oli heräteostos.

Domskulle söpöt melamiiniset astiat.

Muovisia laseja vien lisää Chileen, sillä muumimamma-lasin kuva levisi, miten se on mahdollista, en tiedä. Olikohan minulla jotakin liuotinta sormissani? Myy-kaavinkin minulla jo oli, mutta se on mystisesti kadonnut.

Tämäkään ei ollut heräteostos. Näin tämän viime kesänä Anttilassa, mutten ostanut. Se jäi vaivaamaan minua. Onneksi tänä kesänä oli vielä yksi hieman haalistunut jämäkappale jäljellä. Sain sen alennuksella. Äitini pyöritteli silmiään. Kuka raahaa astiankuivatustelineen maailman toiselta laidalta? Meillä kuitenkin tiskataan käsin monta kertaa päivässä ja olen varma, että pinkki teline tuo iloa siihenkin hommaan. Alle kuuluu vielä pinkki tarjotin.

Tärkeänä asiana listallani on joka vuosi kerniliinat, joita ei saa Chilestä. Harmi, että ne ovat Suomessa niin kalliita. Painaviakin ne ovat. Silti satsaan niihin, sillä ne helpottavat arkea. Meillä on ruokapöytä olohuoneessa, joten tahdon, että liinat sopivat olohuoneen sisustukseen. Tähtiliina on Tokmannilta ja kaksi muuta Finlaysonilta.

Vien yhden ylimääräisen matkalaukun, mutta silti saan taas olla taikuri, että saan kaiken mahtumaan mukaan. On nimittäin tullut hankittua myös leluja, vaatteita ja kirjoja.

Meillä on vaikka mitä suunnitelmia loppulomaksi. Katsotaan, ehdinkö vielä postata Suomesta, vai tuleeko seuraava teksti vedenpaisumuksen keskeltä Chilestä...