Teen tästä listasta oman postauksensa, sillä jos olisin yhdistänyt nämä kolme samaa aihetta käsittelevää tekstiä, postauksesta olisi tullut niin pitkä, ettei kukaan olisi jaksanut lukea sitä.
Lista asioista,
jotka kannattaa ottaa huomioon taaperon kanssa matkustaessa oikein pitkiä
lentoja:
-Katso, että
pisin lento on yölento!
-Ota mukaan pientä erilaista naposteltavaa niin paljon kuin kassiin mahtuu, myös vauvaruokapurkkeja ja maitojauhetta. Neliömäiset murotyynyt ovat hyviä, sillä eivät ole liian makeita ja niitä on taaperon kiva napsia. Suomesta saatavat maissinaksut vievät liikaa tilaa, koska ovat niin isokokoisia.
-Ota mukaan nokkamuki (tai tuttipullo) ja oma lusikka.
-Tabletille suosikkiohjelmia ja pelejä. Kaikissa koneissa ei ole henkilökohtaisia näyttöjä ja vaikka olisikin, tarjonta ei välttämättä miellytä taaperoa. (Tabletti on parempi kuin kannettava DVD-soitin. Tabletti on kevyempi, vie vähemmän tilaa, se on monipuolisempi ja siihen voi ottaa mukaan varalaturin.)
-Osta lapsen kanssa kentältä tälle jokin uusi lelu, josta tämä innostuu jo kentällä ja jonka kanssa jaksaa leikkiä pitkään koneessa.
-Käsimatkatavaroissa täytyy olla lisää pieniä leluja, joita annetaan lapselle yksi kerrallaan, kun kyllästyminen iskee. Suurin osa leluista voi olla jo tuttuja lapsen lempileluja, mutta osan kannattaa olla uusia ja jopa paketoituna yllätyksiksi.
-Muovailuvaha ja sottaamattomat värikynät, paperi/väristyskirja
-Katso, että voit helposti jakaa käsimatkatavarat kahteen osaan. Harvemmin tarvittavat ylös luukkuun ja usein tarvittavat seuraavan penkin alle. Minä pidän käsimatkatavaroissa ohutta kangaspussia, johon on helppo tunkea tarvittavia tavaroita seuraavan penkin alle.
-Vaippoja vähän liikaa ottaen huomioon myös mahdolliset viivytykset, ripulit ja ohivuodot.
-Taskulamppu, jolla löytää pimeässä koneessa penkin alle pudonneet lelut.
-Korvatulppia varmuudeksi myös vieruskavereille. (Minä en ole koskaan onneksi joutunut tarjoamaan.)
-Koska alle kaksivuotiaan kanssa saa olla vain yhden ihminen käsimatkatavarat, vaihtovaatteiden tulee olla ohuesta kankaasta. Aikuiselle ainakin yksi ohut pitkähihainen trikoopaita ja ohuet toiset housut. Lapselle mieluiten kahdet ohuet housut ja kaksi paitaa.
-Pidä käsillä jatkuvasti paperia ja kosteuspyyhkeitä. Katso, että ainakin yksi vaippa on lähellä.
-Villasukat lapselle
-Lentosukat aikuiselle! Kun joutuu istumaan lapsi sylissä pitkän matkan, ei saa itseään niin hyvään asentoon kuin yksin matkustaessa. Lentosukat auttavat epämiellyttävään oloon. Lisäksi villasukat aikuiselle.
-Niskatyyny aikuiselle. Lapsi ei sellaista tarvitse, koska tukee niskansa aikuisen syliin. Jos taas lapsi saa oman paikan, lentokoneesta saatava tyyny tai aikuisen syli ovat riittävät.
-Todella kiva lelu pojalle on pieni lentokoneen pöydälle mahtuva rullattava liikennematto ja pieniä autoja. Kaverini ompeli pojalleni sellaisen, johon saa taskuihin autot parkkiin ja vieressä menee pätkä tietä.
-Alle kaksivuotiaalle en suosittele ottamaan duploja tai palapelejä. Aikuinen saa olla nostelemassa lapsen väsyneenä viskaamia osia jatkuvasti naapureiden penkkien alta.
-Painetta tasaavat korvatulpat, suppoja lapselle, nenäsumute, särkylääkkeitä itselle
-Itselle kirja. Nyt saa käteviä pikkukirjoja, joissa teksti on aseteltu toisella tavalla kuin perinteisissä kirjoissa. Niitä on helppoa lukea silloinkin, kun on vain yksi käsi käytössä. Tosin tavallinenkin kirja käy ihan hyvin.
-Aikuisen kannattaa nukkua hyvin ennen pitkää reissua. On helpompaa olla virkeä lapsen kanssa. Ei kannata uneksia, että pystyisi nukkumaan lennolla. Jos kuitenkin pystyy, se on ylimääräistä plussaa.

Kentillä kätevää:
-Trunki-laukku on
ehdottoman hyvä! Se on pieni käsimatkatavaroiden mittoihin tehty muovinen
matkalaukku, jossa on pyörät ja sarvet, joista lapsi voi pitää kiinni. Laukun
päälle on muotoiltu ”satula”, jolla lapsi voi istua. Laukku on suositeltu yli
kolmevuotialle, mutta jo vähän alle kaksivuotiaalle se kävi todella hyvin.
Olimme kyllä harjoitelleet sen päällä istumista. Lapsen tasapainon täytyy olla
hyvä, jotta laukkua voi käyttää! Laukussa on hihna, jolla aikuinen voi vetää
sitä.
-Valjaat lapselle. Dominicilla on sellaiset valjaat, joissa on samassa pikkureppu. Sinne laitoin muutaman lelun, joilla hän leikki lentokentillä. Ei tarvinnut aina aukaista edes muita käsimatkatavaroita. Pikkurepussa oli myös xylitolpastilleja. Valjaat toimivat erityisen hyvin siinä vaiheessa, kun piti kaivaa ja näyttää passeja ja lippuja. Lapsi pysyy lähellä, vaikka aikuisen huomio onkin muualla.
-Rattaat eivät ole välttämättömät kentillä, jos lapsi jo kävelee ja osaa istua Trunkin päällä. Lisäksi lentokentiltä joskus löytyy rattaita lapsille.
-Anna lapsen juosta kentällä niin paljon kuin sielu sietää. Etsi mahdolliset leikkipaikat. Väsynyt lapsi nukahtaa koneeseen jo nousun aikana.

Mainitsemistani tavaroista on kuvia kahdessa aiemmassa postauksessa.
(Jos jokin hyvä idea puuttui listasta, saa lisäillä kommenttilootaan!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti