Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Hellehaalari

Meillä on ollut nyt pari helteistä kevätpäivää. Blondin selkä ehti jo kerran palaa ja nyt täytyy miettiä tapoja, joilla suojataan Blondin ihoa. Ei kuitenkaan ole kiva pitää aktiivista koirulaista seuraavat puoli vuotta sisälläkään ja aurinkorasvan käyttöä pitää rajoittaa, sillä Blondi rakastaa kieriä maassa. Sen iho olisi kokoajan täynnä aurinkorasvaan liimaantuneita roskia. Onkohan sellainen suihke parempaa? Trikoopaidat ovat liian kuumia, mutta onneksi niitäkin voi kesällä käyttää, jos kastelee niitä koko ajan. Paitojen kanssa kuitenkin ongelmaksi jäävät paljaat lonkat.


Päätin kokeilla ohuen kesähaalarin ompelemista. Illalla myöhään muiden ompelutöideni jälkeen vielä surrasin vaalean hellehaalarin ohuesta kukallisesta kankaasta. Taskutkin ompelin koristeeksi.
Blondi nauttii kirmata uusi kevyt haalari päällään. Tosin tämäkin jättää liikaa paljaaksi, pitäisi melkein paita laittaa tuohon alle. Tai sitten rasvata yläraajat ja niska.

Blondille on palkitsevaa ommella, sillä se on selkeästi koira, joka nauttii vaatteistaan...ja oikeastaan ihan kaikista vaatteista. Minkä tahansa vaatteen jäädessä lattialle, Blondi käy sen korjaamassa omaan petiinsä.

Tein pussilahkeetkin :)

Blondi jumppaa.

Lämpimät terveiset Peikkokukkulan helteestä!

7 kommenttia:

  1. Mulle ei ole koskaan tullut mieleen että koirat, tai mitkään eläimet yleensä, voi palaa ihosta. Itse palan herkästi, mutta olin jotenkin yhdistänyt sen vaan ihmisiin.
    Toivottavasti saat tehtyä sellaisen vaatteen joka auttaa tähän ongelmaan. Palaminen on kurjaa.

    VastaaPoista
  2. Hieno haalari!

    Pitäsisipä Niilokin yhtä paljon vaateista.
    Nyt, kun aamut ja illat ovat jo pimeitä, puemme itsellemme heijastinliivin, lenkille lähdettäessä.
    Niilo, kun huomaa liivin, menee piiloon sängyn alle, pelkää, että liivi puetaan hänelle...☺

    VastaaPoista
  3. Hei, olen seurannut mielenkiinnolla blogiasi jo tovin.

    Mietin tässä, että miten blondilla -muilla herkästi palaville koirilla toimisi uv-suojattu puku?

    Tilasin itse keväällä lapselleni kokopuvun ja hatun, joka on mukavaa neulosta (vaikka ns. uimapuku tai ranta-asu onkin, niin se ei ole perinteistä lycraa).
    Puvussa käytettyä materiaalia voisi saada jostain hankittua? Voisi toimia hyvin tekemissäsi asuissa. Tai ainakin tuosta puvusta saisi muokattua blondille kesäasun. :)

    Blogistani löytyy postaus ja hankintapaikka sivupalkin 'vinkki' osion kautta, kunhan hiukan peruuttaa vanhempiin postauksiin päin.

    VastaaPoista
  4. Voi miten söpöt haalarit! Todellakin koira näyttää ihan ylpeältä uudesta asustaan. Hassua ajatella, että koirakin voi polttaa nahkansa auringossa, mutta miksipä ei. Mukavia ja aurinkoisia päiviä sinne Peikkokukkulalle!

    VastaaPoista
  5. Söpöt haalarit, mutta vielä söpömpi koira:)

    VastaaPoista
  6. Blondi on tosi söpö usissa haalareissaan. :D

    VastaaPoista