Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Taitaa olla aika...

..siivota chihujen huoneesta joulukoristeet pois!


Muutkin joulukoristeet saavat häippästä tänään. Tänä vuonna ensimmäisen kerran ei huvittanut laittaa ollenkaan joulua kotiin, mutta laitoin silti. Tänä vuonna ensimmäisen kerran en päässyt joulutunnelmaan edes aattona. Tänä vuonna ensimmäisen kerran en itkenyt jouluna. Tänä vuonna ensimmäisen kerran minulla on kiire siivota koristeet pois. Kurjaa, että olen menettänyt joulumielen, mutta se kyllä helpottaa elämää täällä joulun aikaan, kun ei ole jatkuvasti ikävä sinne, missä joulu on aito JOULU (koska ei edes "muista" joulun olevan sillä hetkellä). Olen menettänyt suuren osan itseäni, kun olen menettänyt joulumieleni, mutta toivottavasti olen saanut jotain suurta tilalle, jota en ehkä juuri nyt itse tajua.



Meillä jatkuvat aivan järjettömät helteet. Iltapäivästä iltaan varjossa ja sisällä on 34 astetta. Öisinkin on hieman liian kuuma minun makuuni, muttei onneksi aivan infernaalista. Aamusta lounasaikaan on ihan mukavaa ja se aika täytyisikin osata käyttää hyödyksi ja hyvin. Iltapäivällä nimittäin muuttuu kuumuudessa löysäksi makaroniksi, joka ei jaksa yhtään mitään.


Nyt painunkin samantien työntouhuun, jotta saan aamun tarkkaan käytettyä hyödyksi!

5 kommenttia:

  1. Jotenkin ihan jännä ajatella, että siellä on hirveät helteet, kun täällä on tätä iänikuista loskaa vaan.

    Ja musta tuntuu, että tänä vuonna on Suomessakin monella ollut joulumieli kateissa näiden harmaiden, sateisten kelien takia. Joulu ja lumi vaan kuuluu yhteen, minustakin. Monesti mietin, miten yleensä jossain etelän maissa joulua vietetään, kun ne välttämättömät elementit puuttuu.

    On silti harmi, että olet menettänyt joulumielesi. Ehkä joskus voisit tulla Suomeen juuri jouluna? Paitsi ehkä sit sellaisena vuotena, kun täällä sitä luntakin olis...

    Tälläkin hetkellä vettä sataa.

    VastaaPoista
  2. Ihana banneri kuva!
    Meillä Lappeenrannassa tuli lumet juuri ennen jouluaattoa ja sulivat pois heti sen jälkeen..nyt jostain kuin ihmeenkaupalla rupesi taas satamaan lunta asteita on se 0 ja kova hinku taas maailmalle ennenkuin pakkaset alkaa:)Toivotaan sulle parempaa joulua ensivuodeksi!

    VastaaPoista
  3. Huhhuh, onpa siellä kuuma! Täällä Pohjanmaalla on nyt ihan reippaasti lunta, vaikka eilen satoi silkkaa vettä, niin delleen on valkoista ja nyt pyryttää taas kovasti :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat nuo uuden vuoden juhlat siellä. Se on mitä hienoin asia, että sukulaiset juhlivat yhdessä (ja muutenkin pitävät yhtä). Ja myös. se, että lapset mukaan juhlimaan.

    Tästä sinun blogistasi tulee aina niin hyvälle tuulelle.

    Venla

    VastaaPoista
  5. Hei! Kyllä se joulumieli oli koetuksella täälläkin. Jotenkin sitä mieltää aina lumen ja joulun yhteen. Tänä vuonna saimme odotella lunta. Jouluaaton vastaisena yönä sitä satoikin 15 cm ja saimme kuin saimmekin valkean joulun. Jouluhössötys alkaa joka vuosi aikaisemmin ja aikaisemmin. Onkohan ssilläkin vaikutusta siihen, että joulumieltä on sen kaiken keskellä vaikea löytää.

    No on sinulla siellä lämmin. Koita jaksaa!

    Mukavia hetkiä Peikkokukkulalle!

    VastaaPoista