Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Koiraenkeli Flaco

Kirjoitin tämän tekstin viikko sitten 16.11.13

Tänä aamuna pikkuinen Flaco nukkui pois. Sen hentoinen elämä kesti melkein kaksi viikkoa 3.11.-16.11.13
---
Minulla ei ole koskaan ollut kasvattajana näin rankkaa aikaa. Me emme ole koskaan menettäneet pentuja, paitsi että kaksi on syntynyt kuolleena, mikä on ihan eri asia kuin tämä nyt koettu. Anastasian pentueesta kuoli kaksi pentua, eikö yksi olisi riittänyt? Jo Fivin kuolema kolmepäiväisenä oli surullista, mutta Flacon kuolema oli vielä paljon surullisempaa.

Olen syöttänyt Flacoa yötä päivää ruiskulla 10 päivää ja pitänyt huolta, että se saa maitoa myös emostaan. Olen kuunnellut, kun Dominic on huutanut kurkku suorana korvani juuressa, koska en pystynyt huomioimaan häntä samaan aikaan, kun yritin saada Flacon nielemään maitoa edes pikkuisen. Olen ollut väsynyt ja epätoivoinen. Olen tajunnut, ettei Flaco voi kasvaa aikuiseksi. Silti vastoin kaikkea järkeä olen jatkanut sen syöttämistä, vaikkei se edes jaksanut kannatella päätään. Kokeneempi kasvattaja olisi jättänyt auttamisen parin päivän jälkeen. Olisi ehkä helpompaa päästää pieni pentu lähtemään nopeammin. Minä kuitenkaan en pystynyt. Ajattelin, että jos ihme kuitenkin tapahtuisi, jos pikkuinen vahvistuisi  ja alkaisi taas imeä maitoa emostaan.  Ajattelin myös, että jos en yrittäisi kaikkeani, syyttäisin itseäni pitkään. Oli hirveää nähdä, miten pennun elämä hiipui hiipumistaan. Miten se ei jaksanut enää niellä muutamana viimeisenä päivänä. Se tahtoi vain nukkua pois. Pidin sitä lämpinänä ja annoin maitoa, ettei sen tarvitsisi kuolla nälkään. En tiedä, mihin se kuoli, mutta toivottavasti se ei ollut tuskissa. Ei se ainakaan itkenyt. Anastasia hoiti Flacoa loppuun asti, ei moneen päivään yhtä hyvin kuin terveitä pentuja, mutta hoiti kuitenkin.

Me pidimme huolen siitä, että Flaco sai olla koko ajan Anastasian vieressä. Jos se joutui kopan nurkkaan, heti siirsimme sen takaisin emonsa viereen. Pidimme sitä oman kaulamme päällä. Pidimme sitä lämpimänä koko ajan. Flaco aukaisi eilen silmänsäkin. Se oli aivan täydellisen chihuahuan näköinen, miniatyyrikokoa vain, 80-grammainen miniatyyrichihuahua, korvat jo sivuilla, silmät auki. Sitä minä vieläkin ihmettelen, miksi se oli niin valmiin näköinen, kun kolme muuta näyttävät possun ja bulldogin risteytykseltä ? Olisiko Flacostakin tullut possunnäköinen, jos se olisi saanut lihaa luiden ympärille? Luultavasti kyllä, sillä kaikki aiemmat pentumme ovat olleet possuloita.

Viime yön Flaco oli aivan veltto. Sain sen nielemään muutaman pisaran maitoa. Aamulla ennen seitsemää annoin sen suuhun hunajaa ja laitoin sen lämpöpullon päälle. Flaco venytteli makeasti ja sillä oli enemmän energiaa kuin pariin päivään. Se yritti vähän ryömiäkin ja nieli maitoa enemmän kuin pitkään aikaan. Kun se oli syönyt, laitoin sen takaisin Anastasian viereen. Dominic nukkui vielä ja sanoin miehelleni, että menen sänkyyn vielä hetkeksi. Kahdeksalta menimme Dominicin kanssa alakertaan. Mieheni oli portaiden vieressä Flaco kädessään. Flaco oli juuri lentänyt koirien taivaaseen.

Nyt Flaco on haudattu Fivin viereen. Toivon, että se tulee vielä joskus luoksemme uudessa terveessä pikkukoiran ruumiissa.

Nyt olisi aika huolehtia terveistä pennuista. ”Fedora” ja ”Fats” eivät ole saaneet huomiotamme juuri lainkaan. Kaikki energiamme on mennyt ensin Fivistä ja sitten Flacosta, sekä tietysti Anastasiasta, huolehtimiseen. Mieheni oli eilen niin poissa tolaltaan Flacon takia, että hän sanoi, ettei tahdo nähdä terveitä pentuja lainkaan, jos Flaco kuolee. Minustakin tuntuu, etten tunne lainkaan terveitä pentuja. Minulla ei ole ollut aikaa eikä intoa tutustua niihin. Onneksi nämä ensimmäiset muutama viikkoa pennut eivät tarvitse kuin emonsa. Ne eivät ole vielä kiinnostuneet ulkomaailmasta, eivätkä sen ihmisistä.

Nyt olisi aika antaa taas huomiota muillekin koirillemme. Ne kaikki olivat mukana hautajaisseremonioissa. Anastasia antoi viimeisen lipaisun pennulleen, me suukotimme sitä, Dominic silitti, ja sitten laitoimme Flacon hautaan pienessä rasiassa vaaleansiniseen fleecepeitteeseen käärittynä. Nyt me olemme kaikki ulkona. Minulla on sellainen olo, kuin rintakehäni päällä olisi painava kivi. On raskasta hengittää ja niellä. Istun varjossa ja kirjoitan tätä tekstiä.

Katselen tuota talomme edessä menevää tietä. Näin sieluni silmin puolikiloisen Flacon juoksemassa sitä pitkin. Toivoin, että se olisi saanut elää edes muutaman kuukauden, jotta se olisi saanut nauttia elämästä Peikkokukkulalla ja olisi saanut tuntea rakkauden. Tiedän, että ero olisi ollut vielä vaikeampaa, jos pentu olisi saanut elää muutaman kuukauden. Turha jossitella. Luonto päätti näin ja siihen on alistuminen.

Nyt toivon, että Anastasian muut kolme pentua saavat kasvaa terveinä. Ne ovat nyt kaikki paksuja terveyden perikuvia, mutta pienten pentujen elämässä ensimmäisenä kahtena kuukautena ei voi olla varma mistään.

Kiitos nimiehdotuksistanne! Nyt nimiä ei niin paljon tarvitakaan. Mieheni on ollut alusta saakka sitä mieltä, että ruskeasta tyttöpennusta tulee Fedora. Kahta poikaa kutsumme ”Fats”, mutta täytyyhän heidän saada hienot nimet jossain vaiheessa, ehkäpä Fauni ja Frodo?



Flaco on kuvassa tuo, jonka pää on Anastasian vatsalla.


Äitini lähetti tämän runon meille:

 Siellä se nyt mennä paukkaa
pilvikoirien kiitolaukkaa,
                                                              auringonsäteeltä haukahtaa:
                                                                 Hei, täällä on mukavaa!

Olkoon runo koirasisaruksille Fiville ja Flacolle! 

23 kommenttia:

  1. Voi miten surullista♥ Ihanan runon on äitisi lähettänyt!

    VastaaPoista
  2. Kaunis runo, tulipa todella surullinen olo :(

    VastaaPoista
  3. Tosi surullista ettei pikku Flaco saanut elää aikuiseksi.Mutta toivottavasti voitte nauttia Anastasian muista pennuista.Halit

    VastaaPoista
  4. Ikävä juttu että Flacokin menehtyi :( Voimia teille.

    VastaaPoista
  5. Voi miten surullista <3

    VastaaPoista
  6. Saatan hyvin ymmärtää, että kun kaksi pentua viidestä menehtyy, se tuntuu niin pahalta, että melkein menettää mielenkiintonsa koko muuhun pentueeseen ja kykynsä iloita niistä kolmesta. Yritit todella parhaasi. Silloin kun kaikki sujuu hyvin ja normaalisti, pentueen kehittymisen ja kasvun seuraaminen on yhtä iloa, onnea ja hauskuutta. Jos taas tulee näin iso vastoinkäyminen, varmaan tuntuu, kuin kaikki olisi menetetty.

    Onpa nuo chihut pikkuisia, Anastasiankin normaalipaino näyttää olevan kilon vähemmän kuin meidän kissamme Ruskan. Ruskan virallinen nimi on Pinkkitassun Bette, eli täällä kasvatetaan eurooppalaiskissoja samalla kasvattajanimellä "Pinky Paws" kuin teillä koiria. Ruskamme sai elokuun alussa neljä pentusta, joiden kaikkien paino oli yli 100 g, isoimman 130 grammaa. Kissanpennut olivat ihania, ja nyt ikävöin niistä kolmea, jotka reilu viikko sitten onnellisesti muuttivat omiin koteihinsa tuomaan iloa uusille ihmisilleen. Yksi jäi meille. Sanomme häntä Rauhaksi, mutta virallinen nimi on Pinkkitassun Edina. Rauhakin on meillä nyt sijoituskissana, niin kuin Ruska synnytti pennut sijoituskissana Pinkkitassun kissalalle, nyt siirtyy meidän omaksi kissaksemme.

    Suru ja menetys ja selittämättömyys Fivin ja nyt erityisesti Flacon menehtymisen takia varmaan ottavat aikansa. Toivon, että vähitellen saat ja jaksat myös nauttia ja olla onnellinen kolmesta terveestä pennusta. Onnea Anastasialle ja onnellista tulevaisuutta hänen kolmelle pennulleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinky oikeastaan tarkoittaa pikkurilliä ja vaaleanpunaista ja siksi valitsin sanan: pikkuruiset vaaleanpunaiset tassut.

      Pennuista luopuminen on vaikeaa. Mitä kauemmin ne asuvat meillä, sitä vaikeampaa niistä on luopua. Nauti Rauhan pentuajasta!

      Poista
  7. Kiitos kauniista ja avoimesta surun jakamisesta. Olet todellakin tehnyt parhaasi ja varmasti enemmänkin. Meidän perheessä on kolme chihua ja keväälle on haavena ensimmäinen pentue. Jännitän jo nyt kuinka jaksan jos kaikki ei menekään toivotusti. Kauniita ajatuksia sinne ja rapsutuksia emolle ja pennuille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on ihanaa ja helppoa, jos kaikki menee hyvin ja emo hoitaa pennut. Jos tulee vastoinkäymisiä, niin kyllä menee arki uusiksi...Oli tosi rankkaa, kun olin juuri alkanut selvitä vauva-ajan valvomisista ja tuli uudet valvomiset. Dominicin takia vieläkin jäävät yöunet lyhyiksi. Huh, onneksi mieheni auttaa monissa asioissa!

      Poista
  8. Todella surullista, kun menetitte kaksi ihanaa pentua. Voimahaleja ja jaksamista teille ja Anastasialle sekä pennuille! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  9. Voi miten surullista :( nyt vasta olen lueskellut teidän menetyksistä, pienistä elämän aluista.

    VastaaPoista
  10. Meillä Jippu-papillonin viimeinen pentue syntyi 10pv liian aikaisin. Eka pentu syntyi mustana möykkynä eli sen istukka tahi napanuora olivat irronneet jo aiemmin. Tulehdustila sai aikaiseksi synnytyksen alkamisen. Toinen pentu oli vain 60g, kolmas painoi 116g, mutta se syntyi jalat edellä, vettä imeneenä ja kuolleena.
    Pikkupennun paino nousi 80g asti, pidin sitä myös koko ajan lämpimänä, siitä huolimatta se kuoli 5pv ikäisenä, varmaan keuhkotulehdukseen.
    Itkettiin pennun poismenoa yhdessä Jipun kanssa, ajastaan sekin suru hellitti.
    Jälkikäteen oli selviö, ettei noin pieni keskonen selviä, kun kissanpennutkin painaa syntyessään n.100g.
    Ensimmäisessä pentueessa oli pikkiriikkinen pentu, jolla ei ollut edes karvaa ja se vikisi, se käytetiin el.lääkärin piikillä heti kun el.lääkäri avasi ovensa. Tämä toisen pentueen keskonen ei vikissyt ja imi itse maitoa ja sillä oli kunnon karvapeite, mut liian nuori/pieni silti selviytymään <3
    Halit & jaksuja sinne kauas !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan se pikkiriikkinen pentu viimeisestä astutuksesta? Minä epäilen, että Fivi oli viimeisestä astutuksesta. Se painoi vain 60 grammaa, eikä silläkään ollut päässä paljon karvoja. Flaco painoi 80 grammaa ja oli terveen näköinen. Fedora painoi 70 grammaa, mutta sillä on paino noussut reippaasti. On se silti veljiään pienempi.

      Poista
  11. Voi hurja miten surullista... =(

    Meillä on syntynyt neljä tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pentuetta. Meillä sujui kaikki hirveän hyvin, mutta kaverillani, jolla on syntynyt kaksi pentuetta (sama rotu, emä on minun kasvattini), on koettu kaikki mahdollinen kauhea: kuolleiden pentujen syntyminen, pentujen kuoleminen muutaman päivän iässä ja melkein emonkin menetys (kalkkikramppi). En voi tajuta, miten hänelle sattui kaikki kauheus ja minulle ei mitään... Olin vielä mukana noissa molemmissa synnytyksissä ja koen, että itsekin mokasin jotenkin, kun pentuja ehti kuolla ennen syntymää, vaikka tuskin sille mitään olisin voinut tehdä. Molemmilla kerroilla soitettiin paniikissa keskellä yötä eläinlääkärille, molemmilla kerroilla oli vielä sama eläinlääkärikin ja aivan sama ongelma (pentu jumissa, jouduin kiskomaan ulos... se oli kauheaa, kun pelkäsi että jos pentu vielä elää, katkaisen sen kaulan...).

    Kaverini myös syötti yötä päivää pentuja sen emon kalkkikrampin jälkeen ja se oli kauheaa aikaa. Hän yritti kaikkensa pelastaakseen yhden pennun, mutta silti se vain hiipui pois. Eläinlääkärin ohjekin oli vain, että anna hiipua, ei sille voi tehdä yhtään mitään. Lisäksi yhtä pentua epäiltiin vesipääksi ja sitä käytettiin magneettikuvissakin. Lähes luovutukseen asti kaverini stressasi tästä pennusta ja siitä onko se ok vai ei (oli). Kaverini puhui juuri tuosta kanssa, että oli todella vaikea välittää niistä terveistä pennuista, kun oli kokenut niin hirveän stressin.

    Vaikka tuo tarina nyt tuskin sinua tai teitä lohduttaa... lohduksi kuitenkin, että noin voi käydä eikä sille mitään voi. Muistelen, että kasvattajakurssilla sanottiin, että on ihan tavallista että pentuja kuolee.. kuulostaa kyllä kauhealta.

    Pienelle Flaco-enkelille ja siskolleen Fiville onnellista elämää sateenkaarisillan tuolle puolen... teille kovasti jaksamista ja paljon rakkautta kanssanne olevia pentuja kohtaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi! Noinhan se on, koiran pentueet ovat isoja, koska normaalisti kaikki eivät selviä. Ihmisen vaan on sitä niin vaikea hyväksyä. Ihmeellistä onkin, ettei meille ole aiemmin tapahtunut mitään tällaista. Kaverillasi on kyllä käynyt tosi huono tuuri.

      Poista
  12. Voi pikkuista Flacoa. Lohduttavia ajatuksia teille kaikille lähettää Leena Salosta.

    VastaaPoista
  13. Kuinka sydäntä särkevää :(

    Toivoit, että Flaco olisi elänyt kauemmin, jotta hän olisi kokenut rakkautta. Kaikesta mitä kirjoitit, tulvii rakkaus. Sitä pikkuinen sai yltä kyllin.

    Halaus!

    VastaaPoista
  14. Itken ja luen tätä kirjoitusta, ootte olleet mielessä.....voimia sinulle suuressa surussasi!!! Päivä kerrallaan! t Minna

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka surullista, otan osaa.
    Hyvää matkaa pikkuiset...

    VastaaPoista
  16. Itkin ja itkin.
    Yrittäkää Mia jaksaa siellä, ei oikein osaa sanoa mitään muuta... <3

    VastaaPoista
  17. Tulin katsomaan miten pienen penun laita on. Itku tuli ja ikävä vaikken tuntenutka häntä. Olen minäkin yrittänyt toivoa pienelle voimia. Otan osaa sinun ja koira äidin suruun.

    Leena

    VastaaPoista