Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 9. toukokuuta 2014

Fedorita

Fedora Pinky Paws "Fedorita" täytti puoli vuotta 3.5.14. Laitan sen kunniaksi pari kuvaa.

Tätä kokoluokkaa Fedora oli syntyessään. Kuvassa on Fedoran sisko.


Fedora 6 kk, paino hieman yli kilon.

Fedora ja Reino
---
Fedora syntyi pentueessa, jossa oli viisi pentua. Pentueen isä on Sweet Indeed Choko Bon Bon (syntyi Italiassa ja muutti Lahteen, josta taas Chokito muutti meille Chileen). Emo on Anastasia Pinky Paws (syntyi Peikkokukkulalla).

F-pentueen elämän alku ei ollut helppo. Fedora kuitenkin oli vahva pentu alusta saakka, vaikka olikin surkea ruipelo. Fedora menetti siskonsa 3-päiväisenä ja veljensä 13-päiväisenä. Henkiin jäivät kaksi veljeä, soopelinvärisiä. Fauni muutti uuteen kotiin kaksikuisena. Frodo on vielä meillä, mutta etsii uutta kotia.

Fedora ja Frodo ovat molemmat rekisteröityjä ja mikrosirutettuja chihuahuoita, jotka Chilen Kennel Clubin tarkastaja on tarkastanut. Ne ovat reippaita Mi-Chi-tiimin jäseniä ja testailevat Michilandian vaatteita. Ne juoksevat vapaina Peikkokukkulalla ja syövät herkkuinaan jäniksenpipanoita. Ne saavat elää oikeaa onnellista koiranelämää.

Millaista sitten oli tämän pentueen alku? Monet teistä elivät mukana, mutta varmaan täällä on uusia lukijoitakin. Laitan tähän puolisen vuotta sitten kirjoittamani postauksen:

Minulla ei ole koskaan ollut kasvattajana näin rankkaa aikaa. Me emme ole koskaan menettäneet pentuja, paitsi että kaksi on syntynyt kuolleena, mikä on ihan eri asia kuin tämä nyt koettu. Anastasian pentueesta kuoli kaksi pentua, eikö yksi olisi riittänyt? Jo Fivin kuolema kolmepäiväisenä oli surullista, mutta Flacon kuolema oli vielä paljon surullisempaa.

Olen syöttänyt Flacoa yötä päivää ruiskulla 10 päivää ja pitänyt huolta, että se saa maitoa myös emostaan. Olen kuunnellut, kun Dominic on huutanut kurkku suorana korvani juuressa, koska en pystynyt huomioimaan häntä samaan aikaan, kun yritin saada Flacon nielemään maitoa edes pikkuisen. Olen ollut väsynyt ja epätoivoinen. Olen tajunnut, ettei Flaco voi kasvaa aikuiseksi. Silti vastoin kaikkea järkeä olen jatkanut sen syöttämistä, vaikkei se edes jaksanut kannatella päätään. Kokeneempi kasvattaja olisi jättänyt auttamisen parin päivän jälkeen. Olisi ehkä helpompaa päästää pieni pentu lähtemään nopeammin. Minä kuitenkaan en pystynyt. Ajattelin, että jos ihme kuitenkin tapahtuisi, jos pikkuinen vahvistuisi  ja alkaisi taas imeä maitoa emostaan.  Ajattelin myös, että jos en yrittäisi kaikkeani, syyttäisin itseäni pitkään. Oli hirveää nähdä, miten pennun elämä hiipui hiipumistaan. Miten se ei jaksanut enää niellä muutamana viimeisenä päivänä. Se tahtoi vain nukkua pois. Pidin sitä lämpinänä ja annoin maitoa, ettei sen tarvitsisi kuolla nälkään. En tiedä, mihin se kuoli, mutta toivottavasti se ei ollut tuskissa. Ei se ainakaan itkenyt. Anastasia hoiti Flacoa loppuun asti, ei moneen päivään yhtä hyvin kuin terveitä pentuja, mutta hoiti kuitenkin.

Me pidimme huolen siitä, että Flaco sai olla koko ajan Anastasian vieressä. Jos se joutui kopan nurkkaan, heti siirsimme sen takaisin emonsa viereen. Pidimme sitä oman kaulamme päällä. Pidimme sitä lämpimänä koko ajan. Flaco aukaisi eilen silmänsäkin. Se oli aivan täydellisen chihuahuan näköinen, miniatyyrikokoa vain, 80-grammainen miniatyyrichihuahua, korvat jo sivuilla, silmät auki. Sitä minä vieläkin ihmettelen, miksi se oli niin valmiin näköinen, kun kolme muuta näyttävät possun ja bulldogin risteytykseltä ? Olisiko Flacostakin tullut possunnäköinen, jos se olisi saanut lihaa luiden ympärille? Luultavasti kyllä, sillä kaikki aiemmat pentumme ovat olleet possuloita.

Viime yön Flaco oli aivan veltto. Sain sen nielemään muutaman pisaran maitoa. Aamulla ennen seitsemää annoin sen suuhun hunajaa ja laitoin sen lämpöpullon päälle. Flaco venytteli makeasti ja sillä oli enemmän energiaa kuin pariin päivään. Se yritti vähän ryömiäkin ja nieli maitoa enemmän kuin pitkään aikaan. Kun se oli syönyt, laitoin sen takaisin Anastasian viereen. Dominic nukkui vielä ja sanoin miehelleni, että menen sänkyyn vielä hetkeksi. Kahdeksalta menimme Dominicin kanssa alakertaan. Mieheni oli portaiden vieressä Flaco kädessään. Flaco oli juuri lentänyt koirien taivaaseen.

Nyt Flaco on haudattu Fivin viereen. Toivon, että se tulee vielä joskus luoksemme uudessa terveessä pikkukoiran ruumiissa.

Nyt olisi aika huolehtia terveistä pennuista. ”Fedora” ja ”Fats” eivät ole saaneet huomiotamme juuri lainkaan. Kaikki energiamme on mennyt ensin Fivistä ja sitten Flacosta, sekä tietysti Anastasiasta, huolehtimiseen. Mieheni oli eilen niin poissa tolaltaan Flacon takia, että hän sanoi, ettei tahdo nähdä terveitä pentuja lainkaan, jos Flaco kuolee. Minustakin tuntuu, etten tunne lainkaan terveitä pentuja. Minulla ei ole ollut aikaa eikä intoa tutustua niihin. Onneksi nämä ensimmäiset muutama viikkoa pennut eivät tarvitse kuin emonsa. Ne eivät ole vielä kiinnostuneet ulkomaailmasta, eivätkä sen ihmisistä.

Nyt olisi aika antaa taas huomiota muillekin koirillemme. Ne kaikki olivat mukana hautajaisseremonioissa. Anastasia antoi viimeisen lipaisun pennulleen, me suukotimme sitä, Dominic silitti, ja sitten laitoimme Flacon hautaan pienessä rasiassa vaaleansiniseen fleecepeitteeseen käärittynä. Nyt me olemme kaikki ulkona. Minulla on sellainen olo, kuin rintakehäni päällä olisi painava kivi. On raskasta hengittää ja niellä. Istun varjossa ja kirjoitan tätä tekstiä.

Katselen tuota talomme edessä menevää tietä. Näin sieluni silmin puolikiloisen Flacon juoksemassa sitä pitkin. Toivoin, että se olisi saanut elää edes muutaman kuukauden, jotta se olisi saanut nauttia elämästä Peikkokukkulalla ja olisi saanut tuntea rakkauden. Tiedän, että ero olisi ollut vielä vaikeampaa, jos pentu olisi saanut elää muutaman kuukauden. Turha jossitella. Luonto päätti näin ja siihen on alistuminen.

Nyt toivon, että Anastasian muut kolme pentua saavat kasvaa terveinä. Ne ovat nyt kaikki paksuja terveyden perikuvia, mutta pienten pentujen elämässä ensimmäisenä kahtena kuukautena ei voi olla varma mistään.

Kiitos nimiehdotuksistanne! Nyt nimiä ei niin paljon tarvitakaan. Mieheni on ollut alusta saakka sitä mieltä, että ruskeasta tyttöpennusta tulee Fedora. Kahta poikaa kutsumme ”Fats”, mutta täytyyhän heidän saada hienot nimet jossain vaiheessa, ehkäpä Fauni ja Frodo?

Flaco on kuvassa tuo, jonka pää on Anastasian vatsalla.




Äitini lähetti tämän runon meille:

 Siellä se nyt mennä paukkaa
pilvikoirien kiitolaukkaa,
                                                              auringonsäteeltä haukahtaa:
                                                                 Hei, täällä on mukavaa!


Olkoon runo koirasisaruksille Fiville ja Flacolle! 

(Tähän loppui puolisen vuotta sitten kirjoittamani postaus)

----

Fedora, Frodo ja Fauni siis ovat saaneet kasvaa reippaiksi puolivuotiaiksi pikkukoiriksi. Fedora on minulle hyvin rakas, sillä minusta Flaco elää Fedorassa. Niin samannäköisiä ne olivat jo pikkupentuina.


2 kommenttia:

  1. Onnea puolivuotiaille! Onpa Fedora kaunis! Voi sinua, kun luin kirjoittamasi tekstin, mieleeni nousi jonkinlainen kuva siitä sekasorrosta ja epätoivosta mikä on kamalaa tuollaisessa tilanteessa kun olit yrittäessä vaalia koirun elämänliekkiä. Itse olisin varmasti tehnyt samoin.
    Mutta ikävä kyllä niinhän se on - ei sitä vastasyntyneen liekkiä ihminen voi pitää yllä jos ei ole luonto tarkoittanut yksilöä syntymään. Uskon, että sielu tulee toisella kertaa luoksenne...
    Hmm.olisi hirveä kun chihualut tosiaan "kuolis käteen" koska ne on niin hauraita ja sitten kun pienokainen ei olekaan valmis elämään. Se on niin surullista. Itskisin varmaan silmät päästäni! Mutta yritit - se riittää, ja olet ihana siitä syystä (ja paljon monestakin muustkin syystä) :). Hyvää jatkoa! Täällä odotellaan kesää - sielläpäin mualimaa ei taideta...:)

    VastaaPoista
  2. Minä muistan nuo rankat tarinat kun kerroit puoli vuotta sitten! Onneksi Fedora on nyt vahva ja terve puolivuotias, onnea!

    VastaaPoista