Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kokkailua keittiössä

En olisi hurjimmissa unelmissanikaan uskonut, että 2,5-vuotias osaa jo oikeasti tehdä jotain! Tässä Dominic tekee perheen miespuolisille jäsenille pitsaa.


Nätisti hän levitti tomaattisoseen, ripotteli simpukat ja katkaravut paikoilleen. Toki äidin piti vahtia vieressä ja vähän levitellä katkiksia laajemmalle alueelle, mutta hienosti poika osasi itsekin! Juustoraasteenkin ripotteli hienosti.


Tässä kuvassa näkyy, miten viileää keittiössämme on. Kamiinaa ei ole vielä asennettu, joten pojalla on toppaliivi päällään.


Minä taas tein kaurahiutaleista, soijajauhoista, kurpitsan- ja auringonkukansiemenistä taikauunilla leipää.


Uutena tässä leivässäni nyt on tuo soijajauho ja todella hyvää siitä tulikin. Paljon parempaa kuin entinen leipäni, jossa oli vain kaurahiutaleita ja siemeniä. Tämä on ainoaa leipää, jota syön, sillä täältä ei vehnätöntä leipää löydä kaupasta. Jos en tee itse tätä pikaleipää, syön vain riisikeksejä.

7 kommenttia:

  1. Miten tuo vehnaton dieetti on vaikuttanut oloosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni olen energisempi ja endorfiinitaso on korkeampi kuin ennen ;) Jotenkin on onnellinen olo lähes koko ajan. Aamuisin (lähes aina) herään pirteämpänä kuin ennen. Olisin toivonut vehnättömyyden vaikuttavan pömppömahaan positiivisesti, mutta mitään muutosta ei ole tainnut tapahtua. Samoin himoan suklaata yhtä paljon kuin ennenkin ja nyt kun en syö keksejä, tulee liian usein napattua suklaata. Eli en ole ihan varma, onko vehnättömyydestä mitään hyötyä..

      Poista
  2. Elämänmakuista menoa!
    Minäkin teen itse gluteenittomat leipäni.
    Lempeitä toukokuun tuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  3. Todella keskittynyt ilme pienellä pizzaleipurilla :)
    Oletko kokeillut tehdä perunarieskoja perunamuusista ja kaurahiutaleista?
    Mukavaa viikonloppua koko perheelle - Fiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt muusijauhoista, mutta olivat pahoja! Onko sinulla jokin hyvä resepti?

      Poista
    2. Olen tehnyt muusijauhoista, mutta olivat pahoja! Onko sinulla jokin hyvä resepti?

      Poista
  4. Toinen anonyymi: Kilo keitettyjä perunoita muusattuna, kilo ohrajauhoja, perunoiden keitinvesi, suolaa. Kaikki nopeasti kylminä sekaisin (juoksettuu lämpimänä), muotoillaan lätyiksi, pistellään, uuniin. Nam nam!

    VastaaPoista