Ewok

Hei! Minä olen saanut virallisen nimen ja se on Ewok Pinky Paws. Miksi minusta tuli Ewok?

Kuulemma yhdennäköisyyttä löytyy jonkun toisen Ewokin kanssa:

Minä olen väriltäni sininen. Minussa on myös vaaleaa, eikä ihmismami tiedä, mitä hän laittaisi rekisteröintipapereihin väriksi. Hän ei ole varma, onko minuun tulossa bayo-väriä vai ei. Hänen täytyy soittaa Kennel Clubin tarkastajalle neuvoa kysyäkseen. Laittaako tricolor vai bicolor vai azul-bayo (=tan)-blanco vai azul-blanco? Ja onko vaalea väri minussa blanco vai creme? Ja mitä jos en olekaan aikuisena enää azul (=sininen?) Mami on ihmeissään, kun ei oikein tiedä, miten tässä maassa toimitaan värien kanssa.

Minä olen kahdesta pentueesta ainoa pitkäkarvainen chihuahua. Mamin mielestä minä olen kaikkein suloisin. Mami on surullinen, sillä Chilessä pitkäkarvaisia ja lyhytkarvaisia chihuja ei saa risteyttää, joten minä en saa jäädä Peikkokukkulalle asumaan. Minä muutan isona toiseen perheeseen. Mami lupasi, että se perhe on vielä parempi kuin Peikkokukkulan porukka. Mami sanoi, että kyllä sellainen perhe löytyy, kun odotamme kärsivällisesti.

Minä ole kova juoksemaan, vaikka huomenna vasta täytän neljä viikkoa. Olen paksu pallero. Rakastan nukkumista. Olen jo alkanut syödä penturuokaa mössättynä. Se on herrrrkullista! Minä olen pari kertaa jo murissutkin:) Leikin siskoni ja veljeni kanssa ja sitten taas nukumme toistemme päällä. Emoni Zara pitää meistä hyvää huolta, mutta isämme Choko Bombis Bombis ei välitä kuin vilkaista sivusilmällä.

Terveiset Santiagosta!

Pääkaupunkireissu on takana ja nyt yritän palautua siitä. Huh!

Kuudelta aamulla bussi oli linja-autoasemalla. Takana oli viisi tuntia katkonaista unta. Menimme kahvilaan aputyttöni kanssa ja jo tunsimme, että päivästä oli tulossa santiagolaiseen tapaan kuuma. Joimme pahaa appelsiinimehua (en ole vieläkään tottunut näihin tiivistemehulta maistuviin kitkeriin mehuihin täällä) ja söimme empanadas de queso (pieni juustopiirakka).

Yhdeksän maissa otimme linja-autoaseman ulkopuolelta metron. Santiagon metro on siisti ja selkeä käyttää, mutta ihmisiä on valtavasti. Metroon tuskin mahtui sisään ja ulos oli hankala tunkea. Kuumuus oli läkähdyttävää.

Olimme Manuel Monttilla melkein tunnin liian aikaisin. Kennel Club aukeaa kymmeneltä aamulla. Kävelimme ja katselimme ympäristöä. Kymmeneltä pääsimme sisään ja palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. En kuitenkaan saanut leimaa Choko Bon Bonin sukupuuhun, sillä paikalla ei ollut ketään auktoriteettia, joka olisi voinut allekirjoittaa paperit. Jouduin jättämään paperit Kennel Clubiin ja he lupasivat lähettää ne ensi viikolla allekirjoitettuna. Hiukan kylmäsi jättää italialainen sukupuu sinne, sillä olen kuullut katoamistapauksista. Nyt kuitenkin sihteeri soitti Concepcionin tarkastajalle ja lupasi ja vannoi, että paperit saapuvat tarkastajalle, josta minä saan käydä noutamassa ne. Pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin!

Metroaseman kivi- ja luutaidetta

---

Kennel Clubilta kävelimme usean korttelin verran ja hyppäsimme bussiin 411, joka vei meidät Kauppakeskus Parque Araucoon. Juoksimme sen nopeasti läpi. Kolmannessa kerroksessa kiertelin kuitenkin tunnin, sillä siellä oli Laura Ashley ja muutama muu sisustusliike. Laura Ashley oli pettymys! Lähes mitään katalogin kivoja tuotteita ei ollut saatavana. Olin ajatellut ostaa lamput yöpöydille, yhden tapettirullan, joitakin pilkullisia astioita ja vähän kangasta. Ja pah, jalkalamppuja ei ollut lainkaan, tapetteja oli aika vähän, eikä yhtäkään pilkullista astiaa! Löysin kuitenkin kahta kivaa "vahakangasta". Ei se oikeastaan ole vahakangasta vaan kangasta, jonka päälle on laitettu kiiltävä muovi. Eihän se ole sama asia? Concepcionista ei saa kernejä eikä vahakankaita, vain sellaisia kamalia muoveja, joihin on painettu kuvia.

Viereisestä liikkeestä tein pari pikkuostosta, mutta näytän ne teille myöhemmin. Paljon ei kauppakeskuksesta löytynyt ostettavaa, sillä vaatteita en katsellut lainkaan ja aika oli kortilla. Lisäksi sellaiset sisustustavarat, joita Suomessa myydään suurissa halleissa halvalla, ovatkin täällä todella kallista pikkuliiketavaraa! Bongasin monta viime kesänä Suomessa näkemääni tuotetta, jotka maksoivat viiden euron kieppeillä. Täällä niistä pyydetään parikymppiä!

---

Menimme syömään katkarapupitsat. Maistui onneksi pitsalta:)

Kauppakeskuksen ulkopuolelta otimme bussin ja vaihdoimme taas metroon. Alkoi reissun raskain osa. Kävelimme kauheassa kuumuudessa kilometritolkulla kantaen ja vetäen perässä ostoksiamme. Kiersimme Independecia- ja Patronato- katujen kangasliikkeet. Etsimme pieniä kiristimiä ja eioota saimme joka paikasta! Lopuksi vielä kävelimme Las Rosas -kadulle ja sieltä löysin yhden kangaskaupan, jossa oli ihania kankaita! Sen lähellä oli liike, joka myi eripituisia ja -värisiä karvakankaita sekä askartelutarvikkeita. Las Rosas katu oli täynnä liikkeitä, joissa oli materiaaleja korujenvalmistukseen. Helmiä ja tilpehööriä poikineen, mutten ehtinyt enää katsella niitä, sillä kello alkoi lähestyä seitsemää illalla, jolloin kaupat sulkevat ovensa.


Ensi kerralla tiedän, että jätän kokonaan katsomatta Independencia- ja Patronato -kadut, sillä Las Rosas -katu oli paljon mielenkiintoisempi. Seitsemän jälkeen kiertelimme keskustassa kaikkine tavaroinemme. Tai siis lähinnä kaikkinen kankainemme, sillä muutahan laukuissa ei juuri ollut. Onneksi minulla oli mukanani pyörillä kulkeva laukku! Kankaat painavat valtavasti.


Tämän kuvan otin turkulaisia varten. Aurajokeahan aina ulkopaikkakuntalaiset pilkkaavat. Katsokaapa tätä, ei ole paljon kehumista! Veden väri on ehkä sama, mutta Aurajoessa kuitenkin on tyyliä! Tähän jokeen ei paljon ravintolalaivoja kannattaisi laittaa...
---
Yhdeksältä illalla kaikki liikkeet menivät kiinni ja menimme syömään puistonlaidan ravintolaan. Kaikki paikalliset kahjot olivat liikenteessä rahaa keräämässä. Oli yksi mummo, joka oli vetänyt päähänsä punaisen peruukin ja pirunsarvet. Hampaaton suunsa auki hän tanssi kädet levällään ympyrää ja pyysi siitä hauskuudesta rahaa. Vanha papparainen oli pukeutunut liilaan kiiltävään asuun, jossa oli hapsuja. Pään ympäri hän oli sitonut jonkinlaisen intiaaninauhan. Hänellä oli itsetehty rumpu, jota hän paukutti ja kiersi ravintolan ympäri monta kertaa. Yksi mies oli pukeutunut kerjäläiseksi. Hän oli tupeeranut hiuksensa aivan pystyyn ja vaatteet olivat niin ylilikaiset, että sellaisia näkee vain teatterissa!
---

Telkkarissa on tullut dokumentteja näistä "kerjäläisistä", jotka siis pukeutuvat joka aamu kerjäläisvaatteisiinsa ja kun työpäivä on ohi, he peseytyvät ja vaihtavat normaalit vaatteet päälleen. Yhdelläkin tällaisella oli kolme liikettäkin markkinapaikalla, mutta kerjäläistouhut tuottavat niin hyvin, että hänen vaimonsa hoitaa liikkeet ja mies lähtee keskustaan kerjäämään.

Paljon oli ihan tavallisia rahankerääjiäkin. He myyvät taskulamppuja ja ruusuja. Jotkut vaan pyytävät rahaa ja pukeutuvat ja käyttäytyvät normaalisti.


Tässä näkyy Santiagon kuuluisa savusumu, joka peittää Andit. Santiagossa asuu 5 miljoona ihmistä ja se on yksi maailman saastuneimmista suurkaupungeista.
---
Santiagossa on todella vaarallista liikkua illalla tai yöllä. Aputyttöni täti, joka asuu Santiagossa ja joka joutuu työnsä vuoksi liikkumaan iltaisin ja öisin kaduilla, on ryöstetty monta kertaa. Ihmiset pitivätkin reppuja etupuolella ja naiset puristivat laukkujaan tiukasti vartaloa vasten. Siksi jäimmekin ravintolaan, joka oli metroaseman vieressä. Kun olimme syöneet, menimme suoraan metroon ja sieltä suoraan linja-autoasemalle.

Bussi lähti vartin yli yksitoista illalla takaisin kotiin päin. Jalat olivat muussina ja hartoita särki. Ihon pinnalla oli inhottava likainen kelmu.

---
Nukuimme puolikuolleina melkein kotiin saakka. Puoli kuudelta aamulla olimme perillä ja mieheni oli vastassa. Kyllä oli ihanaa päästä kotiin peseytymään ja sitten suoraan nukkumaan!

Tämän verran ehdin olla turistinakin. Kävimme upeassa katedraalissa.
---

Päivän saldo: kivoja kankaita, vahakankaat, pari pientä esinettä kotiin, koirien reksiteröintipaprut hoidettu

Näitä en saanut: pöytälamput, kiristimet, pilkulliset astiat

Plussaa: meitä ei ryöstetty, emmekä eksyneet, emmekä saaneet auringonpistosta

---

Mutta kyllä oli ihanaa palata kotiin. Onni on asua Peikkokukkulalla!

Peikkokukkulan pusumussukat ja matkasuunnitelma

Tässäpä muutama Peikkokukkulan karvalapsi yhteiskuvassa :)

Ylhäältä vasemmalta lähtien: Zara, Anastasia, Yoda ja Leya sekä edessä vielä Olivia.
---

Olen lähdössä tänään keskiyöllä maan pääkaupunkiin Santiagoon. Bussilla matkaan kuluu kuutisen tuntia. Yritän nukkua matkan korvatulpat korvissa. Kuitenkin takanani makaa joku järisyttävästi kuorsaava mahakas mies tai jokin ällöttävästi pussaileva pariskunta :/ Hih, no onneksi ne korvatulpat on keksitty;)

---

Perjantaiaamuni alkaa sillä, että joudun odottelemaan bussiterminaalissa ainakin kolme tuntia ennen kuin liikkeet aukeavat. Sitten etsin metroaseman ja matkustan Manuel Monttin pysäkille. Lähellä pysäkkiä on Chilen Kennel Clubin toimisto. Menen sinne hoitelemaan rekisteröintipapereita. Choko Bon Bonin papereihinkin on saatava sellainen leima, että se on virallisesti rekisteröity myös Chilessä. Pikkuruiset pennutkin poistetaan lainsuojattoman tilastaan ja jokainen niistä saa oman virallisen nimensä.

---

Kennel Clubilta suuntaan Parque Araucon kauppakeskukseen. Sinne menen vain ihan sen takia, että tahdon mennä katselemaan Laura Ashleyn liikettä. Täytyy varata vähän rahaa mukaan, jotta voin hiukan "tuhlailla" kyseisessä liikkeessä, jos jotain kivaa osuu silmään. Concepcionissa kun ei mitään kivoja sisustusliikkeitä ole.

---

Kauppakeskuksessa minulla ei ole aikaa lorvia kuin pikkuinen hetki, kun pitää suunnata takaisin keskustan lähettyville. Siellä on kaksi katua, joilla en ole koskaan käynyt. Niissä on paljon kangas- ja nappikauppoja. Siellä olisi tarkoitukseni tehdä materiaalihankintoja Mi-Chi-vaatteisiin.

---

Perjantain ja lauantain välinen yö on taas matkustamista takaisin.
---

Iloista viikonloppua teille ja minä palaan tänne sitten yhtä Santiagon reissua rikkaampana:)

The Gorgeus Blogger

Sain tämän tunnustuksen jo hyvän aikaa sitten Kurkistuksia-blogista. Kiitos! En ole ehtinyt paneutua noihin tunnustukseen liittyviin kysymyksiin aiemmin tämän chihumaisen elämäni takia, mutta nyt on hetkonen aikaa. En meinaa jakaa tätä tunnustusta eteenpäin, sillä tämäkin on kiertänyt jo kaikki blogit:)

1. Milloin aloitit blogisi?

Lauantaina 11.7.2009 kun olin koko päivän yksin kotona.

2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?

Blogini on elämäni tilkkutäkki, eli se käsittelee monia minulle mieluisia asioita: sisustamista omassa talossa, juttuja koiristamme, käsitöitä (koiranvaatteita, nukkeja, neulahuovutusta ja muutakin), tulevaisuuden haaveita, nukketouhuja, Von Trollheimien elämää ja tuunailua. Valotan myös hieman chileläistä elämänmenoa maanjäristyksineen kaikkineen. Yritän pitää tilkkutäkistä poissa liian mustat tilkut.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Ehkä se, että vaikka blogini on periaatteessa ” ulkosuomalaisblogi”, pidän kuitenkin blogissa pääasiana oman pikkuruisen elämäni asiat, enkä esittele Chileä matkailukohteena tai kerro pahemmin sen historiasta tai politiikasta. Blogini ei ole mielestäni mitenkään erityinen verratuna ”muihin”, mutta ehkä selittämälläni tavalla erityinen verrattuna ”ulkosuomalaisblogeihin”.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa ja teininä toimitimme kavereiden kanssa lehtiä toinen toisillemme. Kun aloin matkustella ja muutin ulkomaille, aloin kirjoittaa sähköpostiviestejä, joissa kerroin kuulumisiani ja lähetin viestit yhteisesti kaikille ystäville ja sukulaisille. Blogeista en tiennyt mitään. Kun päätimme laajentaa mökin taloksi, alkoi sisustaminen uudelleen kiinnostaa minua. Koska Chilessä ei ole hyviä sisustuslehtiä, aloin etsiä ideoita netistä. Törmäsin blogeihin. Löysin vaaleat kodit. Ihmettelin, miten voikin olla niin, että kaikki vaaleiden kotien omistajat kirjoittivat blogeja ...nyt olen tajunnut, että blogejahan löytyy jokaiseen makuun, tyyliin ja aiheeseen. Satuin vain ensin löytämään ne vaaleiden kotien blogit :D Kun olin jokuset viikot seurannut blogeja, päätin kokeilla itse. Nyt blogin pito yhdistää kaikki nuo entiset jutut, eli päiväkirjan, omatekemät lehdet ja yhteissähköpostit. Lisäksi tämä on kätevää ystäville ja sukulaisille, sillä heidän ei enää tavitse pitää minuun yhteyttä, kun voivat lukea kuulumiset netistä (jos lukevat, en tiedä...) Olisi vaan kiva, että sukulaiset ja ystävät ymmärtäisivät, että tällä tavalla minä en saa kuulla heistä mitään :(

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Tahtoisin osata laittaa isompia kuvia ja kaksi kuvaa vierekkäin. Vieläkään en ole siinä onnistunut. Lisäksi olisi kivaa, että ihmiset, jotka tuntevat minut oikeassa elämässä, jättäisivät joskus jonkun merkin käynnistä kommenttilootaan tai lähettäisivät edes lyhyen sähköpostin joskus, jotta tietäisin, kuka lukee juttujani, etten sitten toista kaikkea samaa esim. sähköposteissa, puhelimessa tai Suomenreissulla.

Pienet muhnunkaiset kaulalla. Pikkuruiset lämpöpullot. Tuhisijat mussunkaiset.

Maanjäristyksen muistopäivänä musiikkia, järistyksiä ja ihmiskohtaloita

Eilen oli Chilessä maailman viidenneksi voimakkaimman maanjäristyksen vuosipäivä. Telkkarista tuli koko päivän dokumentteja muistotilaisuuksista sekä maanjäristyksestä. Täällähän on koko vuoden järissyt, mutta se on luonnollista ja terveellistä.

Kuoron ohjelma sekä romumarkkinoilta ostamani vanha matkalaukku

---

Sanoin miehelleni aamulla, että mitä jos juuri tänään tulisi voimakas maanjäristys! Ihmiset varmaan säikähtäisivät tosi paljon.

Olin koko päivän kotona ja sivusilmällä seurailin, miten näytettiin sortuneita kerrostaloja, jotka muuten vielä tänä päivänä makaavat maassa kaatuneina minunkin kaupunkireissuni varrella. Näytettiin itkeviä ihmisiä ja haastateltiin tsunamista selvinneitä sekä myös ihmisiä, jotka olivat menettäneet perheensä rauniohin.

---

Yksi nainen oli synnyttänyt vauvan juuri maanjäristyksen hetkellä. Pienikokoinen kätilö oli suojannut omalla vartalollaan äitiä ja juuri syntyvää vauvaa, muuta ei ollut tehtävissä. Toinen nainen oli synnyttänyt ja alkanut sen jälkeen imettää viittä muutakin lasta, sillä kaikilta äideiltä ei tullut maitoa, eikä sitä järistyksen jälkeisessä kaaoksessa mistään saanut. Näytettiin kolmekymppistä miestä, joka oli mennyt naimisiin vuosi sitten ja muuttanut 9-kuukautisen poikansa ja vaimonsa kanssa upouuteen kerrostaloon. Mies oli pitänyt vaimonsa kädestä kiinni, kun molemmat olivat maanneet puristuksissa raunioissa. Vaimo kuoli ennen kuin heidät ehdittiin pelastaa. Myös poika. Nuori mies on nyt yksin. Haastateltiin nuorta äitiä, joka oli toisesssa kädessään puristanut pientä poikaansa ja toisella kädellä pitänyt kiinni puusta, kun tsunami huuteli kaiken heidän altaan pois. Äiti sinnitteli ja sinnitteli, kunnes kolmas voimakas aalto riuhtaisi heidät irti puusta. Äiti ja poika huuhtoutuivat veden mukana noin kilometrin päähän. Molemmat selvisivät.
---
Näitä tarinoita on tuhansia. Toiset päättyivät hyvin ja toiset huonosti, mutta elämme yhä tämän kaiken keskellä. Talot ja kadut ovat yhä huonossa kunnossa. Jälleenrakennustyöt ovat vauhdissa, mutta maan resurssit ovat rajalliset. Itse kärsimme taloudellisia vahinkoja, mutta onneksi kenellekään läheiselle ei tapahtunut mitään vakavaa. Sivupalkista voit lukea lisää maanjäristyksestä.


Konsertti pidettiin ulkona yliopiston alueella. Kuvassa voitte nähdä kemianlaitoksen, joka räjähti ja syttyi palamaan vuosi sitten maanjäristyksessä. Räjähdyksen kuulimme Peikkokukkulalla saakka, vaikka Concepcioniin on noin 60 kilometrin matka.

---

Lähdin illalla Concepcioniin kuuntelemaan Wienin yliopiston kuoron esitystä. He lahjoittivat konsertin Concepcionin ihmisille maanjäristyksen muistopäivänä. Konsertti oli ihana. Kuoro lauloi Brahmsia, Rheinbergeriä, Rachamaninoffia, Tschaikovskia, itävaltalaisia kansanlauluja, latinalaisen amerikan lauluja - ja toki Violeta Parran "Gracias a la vida" (Elämälle kiitos). Minä riemastuin kahdesta Sound of Musicin kappaleesta Do Re Mi ja Edelweiss. Lopuksi vielä kuoro lauloi Blue Danuben, jota rakastin soittaa pianolla silloin kun minulla vielä oli piano.
---

Kuuntelimme konsertin pimenevässä illassa ainoan suomalaisen ystäväni kanssa lokkien kirkuessa taivaalla kilpaa kuoron kanssa.

---

Konsertin jälkeen tapasin kälyni, joka myös oli siellä naapurinsa kanssa. En uskalla liikkua yksin kymmenen aikaan illalla kaduilla, joten en tahtonut lähteä linja-autoasemalle, joka on vähän vaarallista aluetta öisin. Päätin jäädä kälyni luokse yöksi ja lähteä vasta aamulla Peikkokukkulalle. Kävelimme kälyn ja naapurin kanssa pois yliopistoalueelta ja katselimme valokuvia maanjäristyksestä. Otimme bussin ja joku huumehörhö heitti kaljatökin bussin avoimesta ovesta sisään.

---

Kälyni luona keitimme teetä ja juttelimme pennuista. Silloin alkoi maa keinua. Otimme tukea sohvasta ja nojatuoleista, kun riensimme oviaukkoon. Sama naapuri, joka oli konsertissakin, oli omassa oviaukossaan pelokkaan näköisenä. Lamppu heilui yllämme niin, että se melkein koski kattoa jokaisella heilahduksella. Maa heilui kuin laivassa ja silloin kuului valtava räjähdys ja sähköt katkesivat.

---

Järistys ei kestänyt kauan, mutta se oli tosi voimakkaan tuntuinen. Erilainen kuin yleensä. Yleensä se on tärinää ja räminää, mutta nyt tuntui kuin olisi ollut pahassa aallokossa. Kun tärinä oli ohi, naapurikin tuli kälyni luokse, sillä hän ei uskalla olla yksin maanjäristysten aikoihin.
Kälyni survoi avokadoa taskulampun valossa ja lopulta saimme ne teetkin juotua. Kuuntelimme radiota yhä taskulampun valossa ja siellä kerrotiin, että järistys oli ollut 5,9 tai 6 richterin asteikolla. Ei siis yhtä voimakas kuin vuosi sitten, mutta sai kyllä sydämen tykyttämään muutaman ylimääräisen kerran.

---

Menimme kaikki kolme naista nukkumaan. En tiennyt, olisinko nukkunut vaatteet päällä ja kengät jalassa. Vaihdoin kuitenkin pyjaman päälleni ja laitoin kaikki vaatteeni kassiin käden ulottuville ja kengät siihen viereen. Kälyni ei sinä yönä lukinnut kaltereita oven eteen. Minua pelotti paljon enemmän kuin koskaan ennen. Olin ensimmäisen kerran kerrostalossa järistyksen aikana neljä kerrosta sänkyni päällä.

---

Olosuhteisiin nähden nukuimme hyvin. Heräsimme seitsemältä aamulla uuteen järistykseen. Sähköt olivat yhä poikki. Nousin ja puin vaatteet päälleni ja lähdin takaisin turvalliselle Peikkokukkulalle, jossa myös oli tärissyt. Von Trollheimien koti oli entistä pahemmassa kaaoksessa ja nallejakin oli pudonnut hyllyltä. Sellaista pientä vain.
---
Sellaista maanjäristyksen vuosipäivää meillä siis vietettiin. Ei anna maaäiti unohtaa.

Ylpeät emot ja ahnaat vaavit

Vaaveista on pyydetty lisää kuvia ja koska tuossa välissä oli toisenkin aiheisia postauksia, niin laitanpa taas rakkaista karvakorvistani pläjäyksen.

Zara on toipunut keisarileikkauksesta hyvin. Haavaa olen puhdistanut povidona yodadalla aamuin illoin ja nyt kun pennut ovat jo pariviikkoisia, masu on jo tosi nätti. Haava ei tulehtunut missään vaiheessa. Zara oli huonossa kunnossa noin 24 tuntia leikkauksen jälkeen. Sen jälkeen se on ollut oma reipas itsensä ja valtavan hyvä emo. Zaran piti saada Pileran-tippoja kolme päivää synnytyksen jälkeen, jotta maitoa tulisi riittävästi. Samoin se sai neljäksi päiväksi antibiootit ja vitamiini-rauta-tabletteja sille annan noin kolme viikkoa, sillä se menetti verta aikalailla ja sen ikenet ja mahanahka ovat todella vaaleat. Onneksi se on nyt saanut väriä jo niihinkin! En tiedä, miten Suomessa lääkitään koiria keisarileikkauksen jälkeen, mutta minä toimin täällä täkäläisen eläinlääkärin ohjeiden mukaan.

Tässä kuvassa Zaralla on vähän sellainen ilme, että se laskeskelee, onko varaa kaikkien pentujen koulutukseen...ja mitä niistäkin isoina tulee....



Myös Anastasian katse on kauas tulevaisuuteen..."saankohan yhtäkään näistä pitää itselläni vai lentävätkö kaikki pois pesästä parin kuukauden jälkeen..."

"Mutta nyt nämä kaikki possuset ovat minun ja minä näistä pidän huolta!"

Wanhat vaunut ja kysely

Nämä vanhat nukenvaunut olen ostanut pari vuotta sitten Valparaison antiikkimarkkinoilta (aah, sinne kun taas pääsisi uudestaan...)

Tietääkö joku, miltä vuosikymmeneltä nämä ovat? Itse epäilen 60-lukua. Vai voisivatko nämä olla 70-luvulta, mutta erittäin huonossa kunnossa? Laskeeko vaunujen arvo, jos otan tuon alkuperäisen täysin risan kankaan pois ja laitan uuden tilalle? Tietty tuo alkuperäinen kangas osoittaa vaunujen todella olevan vanhat, mutta nyt on kurjaa, kun niihin ei voi edes laittaa nukkeja istumaan, sillä pohja on täynnä reikiä ja muutenkin kangas on joka puolelta lahoamispisteessä. Jos vaikka vaihtaisinkin kankaan, niin kyllähän metalliosat ja pyörät säilyttävät vanhan tunnelman. Eli kysely:

1. Vaihdanko kankaan vai jätänkö alkuperäisen?

ja jos vaihdan kankaan:

2. Puuvilla, pellava vai muu kangas?

3. Pellavanvärinen vai valkoinen?

(Alkuperäinen väri on ollut sininen, mutten tahdo sinisiä vaunuja.)

---

Kiitos jo etukäteen vastanneille!

Ihania ystäviä ja lukijoita!

Joulun jälkeen Von Trollheimin perhe sai postipaketin Suomesta. Kokki ja kodinhoitaja avasivat paketin keittiössä ja ooooh, sieltähän löytyi uusi upea sininen astiasto herrasväen kahvipöytään! Kiitos ihanaiselle ystävälleni Tiinalle! Von Trollheimien kodinhoitaja vaan on ollut älyttömän laiska ja koti on paksun pölyn peitossa. Täytyy varmaan mennä avuksi, jotta koti saadaan taas puhtaaksi ja uusi astiasto pöytään - joulukuusenkin varmaan voisi jo helmikuussa sieltä siivota! Maanjäristysten jälkeen myös joidenkin huoneiden tavarat ovat sikinsokin kallellaan.

Von Trollheimien kodin kalusteet ja astiat olen kerännyt viimeisen 15 vuoden aikana. Nuket olen tehnyt itse.

Eilen postilokerossani oli paketti! Sieltä löytyi nukkekotiluetteloita. Yksi ihanainen lukijani lähetti minulle aineistoa, jonka ääressä voi "haaveilla ja kuolata". Chilessähän ei ole nukkekoteja eikä pieniä kalusteita saatavana missään, mutta nukkekoteilu on siitä hauska harrastus, että itse voi tehdä paljon ja lisäksi tavaroiden tilaaminen Suomesta ei tule kovin kalliiksi, sillä tavarat ovat pieniä ja kevyitä. Silloin tällöin voi jotain tilata. Itse olen tilannut vain kerran Minimaailmasta.
Samainen blogin lukija lähetti minulle kaksi reseptikirjaa mikroaaltouunille. Kerran kyselin, jos jollain olisi lisää reseptejä mikrossa tehtäviin kakkuihin. Uunia ei Chilessä tee mieli käyttää kesäaikaan, joten olen alkanut tehdä kakkuja ja muffinseja mikrossa. Nyt sain kahden kirjan täydeltä ruokaohjeita. Heti tänään kokeilin maistuvaa marjapaistosta ja kyllä se olikin maistuvaa! Söimme kerralla kaiken neljään pekkaan. Ruokapöydässä olivat myös aputyttöni sekä uusi aputyttö, joka on nyt harjoittelemassa.
---
Kiitos lukijalleni näistä neljästä mieluisasta opuksesta!
---
Kiitokset myös teille edelliseen postaukseen kommentin jättäneille. Olen ihan ällistyksissäni, kun lintu"taulustani" tulikin positiivista palautetta. :)


Peikkokukkulan ensimmäiset omenat ovat kypsyneet! Syksy kolkuttelee jo nurkalla.

Pala vanhaa seinää ja emalikannut

Näin tavaratalossa vanhannäköisiksi käsitellyille laudoille maalatun (tai varmaankin painetun) taulun linnusta ja kukista. Teki mieleni ostaa se ja pohdin, miten jaksaisin kantaa sitä mukanani loppupäivän. Sitten tuli mieleeni sekin, että mihin minä sen laittaisin, kun oikeastaan seinillä ei ole kauheasti tilaa uusille tauluille. Sitten tuli myös mieleeni Peikkokukkulan lautakasa...jätin taulun kauppaan.

Peikkokukkulalla menin heti lautakasalle. Siellä on myös lautoja, jotka on naulattu toisiinsa kiinni. Laudat ovat maanneet pari vuotta sateessa ja paisteessa, joten ne ovat jo vaaleita. Otin kasasta yhden sellaisen, jossa on neljä lautaa vierekkäin. Pesin sen ja hioin vähän koneella. Maalasin harmaan pohjamaalin, jonka jälkeen melkein kuivalla pensselillä vetelin vaaleaa maalia päälle hieman. Tämän jälkeen hahmottelin lyijykynällä lintua ja kukkia. Minähän en osaa maalata, joten yritykseni ei ollut tehdä mitään mestariteosta. Tajuan kyllä omat rajoitteeni...;)

Linnun ja kukat maalasin akryylimaaleilla. Meinasi iskeä epätoivo, kun aluksi työ näytti todella rumalta. Suttasin lisää maalia sinne tänne ja sitten yhtäkkiä se alkoi näyttää ihan siedettävältä. Kun maali oli kuivaa, vetelin päälle vielä mustaa kenkäplankkia, jotta saisi vanhan vaikutelman.

Mieheni ihmetteli, miksi tein maalauksen vanhoille vinoille laudoille. Hänen mielestään se olisi pitänyt tehdä oikealle taulupohjalle tai edes hänen olisi pitänyt sahata laudat suoriksi. Miksi tahdoin maalata tuollaiseen vänkyrään? Minun ideani alusta asti oli tehdä ikään kuin palanen vanhaa seinää. Seinä olisi hajonnut muka joskus aikojen saatossa ja tuo pieni pala kuvaa olisi jäänyt jäljelle. Voitteko te nähdä ideani tuossa?

Vieläkään en tiedä, mihin tuon tungen, sillä sitä seinätilaa ei tosiaan paljon ole, mutta jos vaikka sen käsittelisi venelakalla, niin sehän voisi olla koristuksena kylpyhuoneessa tai kuistilla, jonka teko pitäisi aloittaa pian!

Kuvassa olevat kannut ovat molemmat uusia minulle. Olin viime lauantaina Concepcionissa vaatimattomilla antiikkimarkkinoilla ja sieltä löytyi tuo iso vihreä emalikannu. Se on ehkä 6-7 litraa. Maksoin siitä 10 euroa, onko se sopiva hinta mielestänne? Kun aputyttöni näki kannun, hän kertoi, että heillä on litran emalikannu, joka on oikein vanha. Se löytyi maan alta isoäidin pihalta ja isoäiti muistaa kannun jo lapsuudestaan. Aputyttö sanoi, etteivät he tarvitse sitä ollenkaan ja että se heillä on vain jossain muun romun joukossa, mutta hän tietää, että minä osaan arvostaa sitä paljon enemmän kuin hänen perheensä, joten hän toisi sen minulle! Tänä aamuna hän sitten toi kannun minulle ja olen niin tosi onnellinen tuosta kauniista litran kannusta!

Kiitokset vielä aputytölleni, jota saan pitää enää kaksi viikkoa! Hänen suuri unelmansa toteutui: hän aloittaa opiskelut sairaanhoitajaksi kahden viikon päästä!