Joulukiireitä

Joulukiireitä on pukannut niin, etten ole jaksanut meidän hitaan nettiyhteytemme kanssa alkaa lainkaan tapella. Tänä iltana kuitenkin suurimmat kiireet ovat helpottaneet, olen levännyt ja nyt istun kuistilla yön pimeydessä sirkkojen siritystä kuunnellen. Tahdon kertoa teille, mitä olen puuhaillut viime aikoina.

Osallistuin joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Chilen pääkaupungissa Santiagossa Damas Diplomaticas -järjestön kansainväliseen basaariin. Siellä myytiin tuotteita ja käsitöitä eri maista ympäri maailmaa. Suuri osa tuotosta menee kouluille ja lastenkodeille. Suomen lähetystöllä oli tapahtumassa pieni koju, jonka me jaoimme Norjan lähetystön kanssa. Pöytävuokrat olivat kuulemma niin kalliit, ettei Suomi raskinut ottaa isompaa pöytää. Suomesta ei paljon kannata tuoda mitään myyntiin Chileen hintatason takia. Joillakin mailla oli valtavia kojuja, kuten Meksikolla ja Indonesialla. Meksikon pöydästä ostin kierrätyspellistä tehdyn hellan ja hyllykön nukeille ja Indonesiasta mukaan lähti kauniisti maalattu leipäkori, jonka päällä on hyttysverkko, jonka saa kätevästi kasaan.

-

Mielenkiintoisten tavarakojujen lisäksi tapahtumassa oli vieläkin kiinnostavampia ruokakojuja. Erilaisia ruokia ympäri maailmaa. Söin thaimaalaisia katkarapuja sekä perulaista cevicheä.

-

Lähdimme Santiagoon Concepcionista perjantaina ja yösijan viikonlopuksi saimme suomalaisen ystäväni kihlatun vanhempien luota. Koko lauantain kaverini oli kanssani basaarilla. Aurinko poltti meidän molempien hartiat ja kaverini kasvot. Kuumuus oli läkähdyttävää. Ehkä siitä voi palasen aistia tuosta kuvasta, jossa seison kojussa naama hieman kärsivän näköisenä. Lauantai-iltana palasimme yöpaikkaamme, jossa vielä grillattiin.

-

Sunnuntaina teimme pienen autoajelun ja jo iltapäivällä piti astua bussiin. Kotimatka kuitenkin kestäisi kuusi tuntia. Bussit olivat täynnä ja jouduimme odottamaan seuraavaa mahdollista bussia kaksi tuntia. Menimme puistoon, jossa kulki lapsille tarkoitettu juna. Astuimme junaan kaverini perheen kanssa ja saimme nauttia mikrofonista täydellä volyyymillä suoraan korvaan tulevista opettavaisista lastenlauluista. Melkein jäykistyimme kaverini kanssa, kun kuuntelimme yhden laulun sanoja. Silmät pyöreinä katsoimme toisiimme ja ihmettelimme, kuulimmeko oikein. Ei voinut olla totta! Ei laulussa voitu sanoa: "Que se mueren los feos!" Kyllä siinä varmasti sanottiin: "Que se mueven los feos!" Mikä jo sekin olisi ollut todella outoa. Kuuntelimme korvat höröllään ja lopulta kysyimme kaverin kihlatulta, käskettiinkö laulussa todellakin rumien kuolla. Ja kyllä siinä niin sanottiin. Hienoa asennekasvatusta Chilen lapsukaisille....

-

Lopulta Concepcioniin saavuttuamme kello oli puoli kaksitoista yöllä, eikä Peikkokukkulalle tietenkään enää kulkenut yksikään bussi. Kyllä harmitti, kun olisin jo kovasti tahtonut omaan kotiin, omaan sänkyyn nukkumaan. Vielä kuitenkin yhden yön nukuin kaverini luona ja aamulla sitten pääsin hyppäämään bussiin, joka toi kotiin. Kiitos P:lle seurasta, oli kiva reissu! Ja nyt otammekin uusiksi jo ensi keskiviikkona, vaikkakin hieman toisenlaisissa merkeissä, mutta Santiagoon suuntaa taas naikkosten tie :)

Suomen itsenäisyyspäivänä meille tuli mieleen, että olisi kiva kutsua joku meille grillaamaan. Koska Santiagon basaari oli juuri takana ja näyttelyni järjestäminen edessä seuraavana viikonloppuna, en ehtinyt mitenkään edes miettiä suomalaisten ruokien laittamista. Sanoin miehelleni, että olisi kiva jakaa päivä jonkun kanssa, mutta mitään itse en tällä kertaa ehtisi asian hyväksi tehdä. Niinpä kälyni toi Concepcionista kuusi tusinaa simpukoita ja mieheni kävi ostamassa lihaa, kanaa ja makkaroita. Marinoin lihat ja tein salaatin, mieheni pesi simpukat ja siisti talon.

Mieheni grillasi ja minä katoin kälyjeni kanssa pöydän. Kuvassa toisen kälyni mies.

Illan lopuksi vielä joimme teet ja söimme Suomi-konvehdit.

Kaksi päivää ennen näyttelyni avaamista Lumikuningatar ja Lumikuningas näyttivät tältä.

Tontut sain valmiiksi päivän ennen näyttelyä.

Lauantaiaamuna lähdimme tällaisten ja muidenlaisten hassujen pakettien kanssa matkaan. Aloitimme näyttelyn tekemisen kahdeltatoista ja puoli yhdeksältä illalla olimme valmiit. Järjestin itse näyttelyn, jossa on Lumikuningattaren valtakunta, sekä sen lisäksi myytävät käsityöt kolmeen eri paikkaan. Hinnoittelin tuotteet ja tein listan kaikista tuotteista hintoineen. Välissä ehdimme käydä syömässäkin ja olla television haastateltavina. Paikallisuutisissa näytettiin jo haastattelu ja palasia näyttelystä. Itse en nähnyt lähetystä, sillä meillä ei kyseinen kanava näy.

-

Tänä vuonna en järjestänyt näyttelyn avajaisia viime vuodesta viisastuneena. Viime vuonna olin kuolemanväsynyt ja stressaantunut, kun yksin piti kaikki tehdä. Samana päivänä järjestin sekä näyttelyn että avajaiset tarjoiluineen, puhuin televisiolle ja aloin myydä tuotteita. Se oli aivan hirveän uuvuttava päivä. Kaiken huipuksi ihmiset, jotka olivat luvanneet tulla, jättivät tulematta, joten olin nähnyt turhaan kamalan vaivan ja mieheni oli silloin kuumeessa ja hänen auttamisensa oli sitten mitä oli. Kaiken huipuksi televisokanava hävitti nauhan, joten haastattelua ei koskaan tullut televisiosta! Tänä vuonna otin rauhallisesti ja nautin jokaisen tavaran paikalleen saamisesta. Ei tarvinut stressata mistään, sillä tiesin, että aikaa on riittävästi. Näyttelystä tuli hyvä. Laitan teille kuvia, kun saan niitä napsittua vaikka ensi viikolla.
-

Mukavaa joulunalusaikaa yöllisestä sirkkojen sirityksestä!

Onnea on omistaa kutsuva sisäänkäynti

Peikkokukkulalla vietämme loppukevättä. Kolmen viikon päästä alkaa kesä.

Vihdoinkin keksimme käyttöä lehmäntaljalle. Mihinkään huoneeseen se ei sopinut matoksi, joten kokeilin sitä tuohon rottinkisohvalle. Siinä se on ihan mukava. Nyt vaan nuo virkkaamani tyynyt eivät enää sovi tyyliin, höh.
Kuistin alla istuskelen silloin, kun olen netissä. Ulkona on silloin tällöin hieman parempi yhteys. Samalla kuulen lintujen sirkutuksen ja sirkkojen sirityksen. Tuolla kukkien takana näkyvän valkoisen pöydän ääressä minä nytkin kirjoitan tätä tekstiä.

Kuistilla myös grillaamme pari kertaa viikossa. Lounaan syömme gazebon alla mäntyjen katveessa. Gazebo on yhäkin rikki, mutta kun se nojaa yhteen paksuun mäntyyn, sitä voi käyttää. Kun laitoni verhot siihen takaisin, ei enää edes huomaa, että se on vähän kenossa.

Jos tämä viimeisen kuvan sisäänkäynti olisi jossakin muussa blogissa tai lehdessä, olisin kuolla kateudesta ;) Kehtaako/saako näin edes sanoa? Olen tyytyväinen kotiini. Täytyykö sen olla salaisuus? "Kel onni on, se onnen kätkeköön"...miksi ihmeessä?

Pussukat painoiksi

Chilessä ei myydä lainkaan pöytäliinapainoja - ainakaan en ole sellaisiin törmännyt kuuden vuoden aikana. Toin Suomesta verhonipsuja (niitäkään en ole täältä löytänyt), jotta voisin tehdä betonista kivoja painoja, mutten ole vielä päässyt niin pitkälle asti. Nyt kuitenkin pöytäliina liehuu tuulessa ja lentelee ympäri Peikkokukkulaa tai sitten yksi kulma läiskähtää suoraan soppalautaselle. Tänään sain siitä tarpeekseni ja mietin, miten voisin tehdä PIKAISESTI pöytäliinapainoja.

Keräsin tieltä sopivanpainoisia kiviä, kääräisin ne kankaaseen, kiristin nauhalla ja kiinnitin verhonipsut. Ihan hauskat näistä tuli!

Nyt pysyy Suomesta tuotu kerniliina (niitäkään ei saa täältä) aisoissa.
-
Olette tietysti huomanneet, että postaustahtini on harventunut. Se ei johdu pelkästään kiireestä, vaan seuraavasta: Latasin tämän postauksen kahta kuvaa nettiin KAHDEKSAN TUNTIA! Kyllä siinä bloggaustahti hidastuisi paremmisakin piireissä....

Synnytystuskia

Pitäisi pökätä maailmaan lumikuningatar. Kolmisen viikkoa laskettuun aikaan. Syntyykö vai eikö synny ajoissa?

Emalimuki ja villakäsi

Kyllä emalimuki käy pirtelönjuontiinkin, vaikkei se ehkä ihan ekaksi tule mieleen. Tilasin Suomesta kuusi erilaista Muurlan emalista muumimukia ja lisäksi sain tämän kuvassa näkyvän Suomen tuliaisena ystävältäni, joka myös asuu Chilessä. Kiitos P! Hankin mukit pihakäyttöön. Niitä on kiva kannella ulkona, kun ovat muuta kuin muovia, mutteivät silti mene rikki. Meillä alkavat nyt mansikat kypsyä, joten mansikkapirtelöä on tullut hurautettua muutaman kerran. Vadelmapirtelöä tullaan juomaan varmaan paljon tänä kesänä!

Lumikuningatar on saanut kädet ja käsivarret. Minä olen yrittänyt ehtiä nauttimaan ihanasta kevätpäivästä hetkittäin. Ei ole mennyt ihan koko päivä työhuoneessa.

Joku kyseli siitä gazeboni kohtalosta pari postausta aiemmin. Peikkokukkulalla riehui kamala myrsky ja juuri silloin olin yksin kotona. Myrsky meni gazebon katon alle ja yritti repiä gazebon irti paikoiltaan. Koska se oli kiinnitetty hyvin tukevasti maahan, se ei päässyt irtoamaan, joten metallipylväät vääntyivät ja pultit irtosivat kokonaan paikoiltaan. Sitä ei edes saa korjattua ilman hitsaajaa. Tällä viikolla yritän löytää Yumbelista hitsaajan, joka voisi tulla korjaamaan rakkaaksi käyneen gazeboni.

Nyt menen kastelemaan puutarhaa, sekin jokapäiväinen touhu on alkanut :)

Irtiotto arjesta ja koirahuolia

Voisi kuvitella, että Peikkokukkulalla asuu vain rentoutuneita ihmisiä, jotka nauttivat luonnonrauhasta ja viettävät kiireetöntä elämää. Väärin. Minä asun työpaikallani on olen tällä hetkellä väsynyt ja stressaantunut. Vaikka yritän päivällä poistua hetkeksi ulos ja nauttia keväästä, lintujen liverryksestä, erivärisistä kukista ja kasvimaan taimien kasvamisesta, en pääse pois työpaikaltani. Aivoissa kalvaa jatkuvasti pitkä lista tekemättömiä töitä ja pitkä lista koiranvaatetilauksia. Harrastus ei tunnu joka päivä harrastukselta. Joulunäyttelyn avaamiseen on enää muutama viikko ja lähes kaikki suurimmat työt ovat vielä tekemättä. Kauhulla ajattelen seuraavia viikkoja.

-
Olivialla on kipua niskan tienoilla ja se on kovalla kipulääkityksellä. Lääkitys kesti viisi päivää ja torstain se ehti olla lääkkeittä. Perjantaina sen vasen takajalka ei enää toiminut ja se sai oudon kipukohtauksen, jolloin se tuijotti ilmaan ja kouristi etujalkojaan. Pari päivää sitä ennen Leya alkoi kirkua tuskasta, kun nostimme sen syliin.
-
Lauantaina lähdimme sitten taas eläinlääkärille molemmat koirat mukanamme ja minulla ja miehellä kiersi kauhuajatukset aivoissa. Olimme molemmat netistä lukeneet neurologisista sairauksista, syringomyeliasta ja muista kauheista taudeista. Vaikkei Olivialla olekaan syringomyelian pitkästä oirelistasta kuin pari ja vaikka juuri ne tyypillisimmät oireet puuttuvat, niin silti sitä kuvittelee, että jos kuitenkin...
-
Eläinlääkäri katsoi Olivian röntgentulokset ja oli näkevinään pientä häikkää kaularangassa. Se näkyi sivulta otetussa kuvassa, mutta ei takaa otetusta. Olivia sai määräyksen jatkaa särkylääkkeitä vielä useamman viikon ja se myös joutuu nyt käyttämään tukiliiviä (muistatteko vielä Yodan motoristiliivin?) Olivia joutui myös boksilepoon, eli ei hyppelyä eikä paljon liikuntaa. Mikäli vaiva ei mene pois muutamassa viikossa, tutkimuksia täytyy jatkaa. Eläinlääkäri ei edes sivulauseessa maininnut syringomyelian mahdollisuudesta, eikä hän esittänyt sellaisia kysymyksiä, joita hänen olisi pitänyt kysyä, jos olisi tautia epäillyt, joten toivomme nyt vain parasta!

Kun eläinlääkäri kuuli, että Leyalla alkoi muutama päivä sitten samantapaiset oireet, oli hänkin ymmällään. Eihän voi mitenkään olla mahdollista, että saman perheen kaksi aivan eri sukua olevaa chihuahuaa sairastuu neurologiseen sairauteen viikon sisällä! Leya määrättiin myös boksilepoon, varmuudeksi tukiliivin käyttöön ja särkylääkkeille, vaikkakin pienemmällä annostuksella. Myös Leyalla huomasimme kipua takajaloissa. Varmuudeksi otettiin vielä verikoe Oliviasta, jotta suljetaan infektioiden mahdollisuudet pois.
-
Minä, mieheni ja eläinlääkäri olemme kaikki ymmällämme, mikä ihme niska-jalkakipu voi iskeä kahteen chihuun yhtäaikaa. Olemme pohtineet, ovatko isot koiramme astuneet juostessa molempien päälle. Harjis-Blondi tykkää alistaa chihuja siten, että se jättää ne vatsansa alle, mutta eihän se paina kuin nelisen kiloa, eikä se koskaan edes koukista raajojaan, joten ei se paljon painoa chihujen päälle laita. Taika (n.15 kiloa) ja Luna (n. 30 kiloa) ovat painavia, mutteivät koskaan leiki chihujen kanssa. Olisivatko ne voineet astua niiden päälle? Nämäkin arvuuttelut tuntuvat epätodennäköisiltä, sillä chihu-isokoira-kokoonpanolla tässä ollaan oltu jo monta vuotta, eikä ongelmia ole ollut. Miten muka yhtäkkiä kaksi chihua olisi loukannut yhtäaikaa?
-
Maanantaina kuulemme verikokeiden tulokset ja ehkä tiedämme hieman lisää. Aina sitä vaan muistaa Suomen hyvät puolet ja näkee Chilen huonot puolet, mutta nyt eläinlääkäreillä rampatessa huokaisee helpotuksesta siitä, että asumme Chilessä. Koiran röntgenkuvaaminen maksoi vain 20 euroa ja verikoe maksoi 12 euroa! Eläinlääkärin vastaanotto maksaa 10 euroa. Suomessa on ”hieman” toiset hinnat!
-
Meidän oli tarkoitus viettää lauantaina rentoutuspäivä, lähteä pois kotoa, mennä syömään ja katsomaan merta, jotta pääsisin hetkeksi pois työpaikaltani. Olin kovin allapäin, kun chihut olivat niin kipeitä ja kun rentoutuspäiväni meni eläinlääkärien takia niin mönkään. Eläinlääkäri ja verikoe toisella eläinlääkärillä kuitenkin olivat ohi jo puolen päivän aikoihin ja koirat voivat olosuhteisiin nähden hyvin, joten päätimme, että tehdään jotain kivaa kuitenkin. Ei palattaisi vielä Peikkokukkulalle, koska ex-aputyttöni oli lupautunut talonvahdiksi iltaan saakka.

Kävimme ostamassa uuteen teollisuuskoneeseeni (joka ei toimi vieläkään!) uusia korkealuokkaisempia neuloja, jotta korjaaja voisi maanantaina selvittää, johtuuko vika huonoista neuloista vai itse koneesta. Korjaajalla itsellään ei ole yhtään neuloja! Tällaista elämä on Chilessä...
-
Neulojen oston jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Coliumoa, pientä kyläpahasta, joka kärsi tsunamissa reilu vuosi sitten. Meidänhän piti ostaa sieltä pieni lomatalo, mutta muutimme sitten mieltämme joitakin kuukausia ennen tsunamia. Päätimme mennä katsomaan, miten uudelleenrakentamistyöt ovat päässeet vauhtiin.
-
Coliumoon ajaa Concepcionista tunnissa. Ajetaan hyvin rumien merenrantakaupunkien, Pencon, Lirquenin ja Tomen läpi. Ne ovat teollisuus- ja satamakaupunkeja, joiden tehtaat ovat lähes kaikki kuolleet ja köyhyys näkyy todella pahasti. Kaikki on rappeutunutta ja rumaa. Juuri ennen Dichatoa (suomalaiseen makuun hyvin ruma uimarantakaupunki) kääntyy pikkuinen tie vasemmalle ja sitä ajetaan noin vartin verran Tyynenmeren rantaan saakka. Matkalla näkyy surkeita peltitaloja ja muovivessoja, jotka rakennettiin kiireellä tsunamissa talonsa menettäneille ihmisille, joista suurin osa on kalastajaperheitä.

Juuri kun meri alkaa näkyä, aletaan lasketua jyrkkää kiemurtelevaa tietä pitkin ja siellä on Coliumon idyllisin kohta. Tien vierellä on parempiosaisten kesäasuntoja. Itse talot eivät ole mitään palatseja, mutta paikalliseen tasoon nähden hienoja. Puutarhat ovat kauniita, kuten kivimuuritkin. Koska ne ovat kaikki jyrkässä rinteessä, niille ei ollut käynyt kuinkaan, vesi ei sinne asti ollut yltänyt.
-
Me menimme syömään vakioravintolaamme, joka on niin vaatimaton, että teitä ehkä naurattaisi. Se on aivan meren vieressä ja etupihalla ravintolan sisäänkäynnin edessä kuivatetaan pyykkejä. Lokit ja pelikaanit istuvat vesirajassa levien peittämillä kivillä. Pöydät ja tuolit ovat masentavan rumia, seinät maalattu läikikkään sinapinkeltaiseksi, eikä mistään meritunnelmasta ole kuultukaan näköalaa lukuun ottamatta. Ravintolan vieressä on perheen talo. Molemmat tuhoutuivat tsunamissa. Nyt keskeneräisen ravintolan seinillä on valokuvia tsunamin jälkeisestä ravintolasta, josta oli jäljellä vain alakerran betoniseinät. Toinen kerros kattoineen oli meren poispyyhkäisemä. Kaikki talot noin 30 metriä vesirajasta olivat tuhoutuneet samalla tavalla.

Söimme Paila Marinan ja Mariscal Calienten, jotka ovat molemmat merenherkkukeittoja. Ne tuodaan pöytään savilautasilla ja keitto kiehuu vielä pitkään niissä. Lopuksi vielä söimme merenherkkuempanadakset ravintolan ulkopuolella lintuja katsellen. Leya ja Olivia haukkuivat boksistaan ravintolan pihakoirille sekä pelikaaneille. Ne olivat molemmat hyvällä tuulella :)
-
Annoimme ruokaa, vettä ja särkylääkkeet pikkukoirille ja päätimme mennä rannalle. Nämä rannat eivät ole mitään palmujen koristamia turistirantoja päivänvarjoineen! Miehet kumisaappaissaan kahlaavat vesirajassa ja nyppivät kiviltä merilevää syötäväksi ja myytäväksi. Päästimme koirat hiekalle. Ajattelimme, että saavat hieman kävellä, ennen kuin laitamme ne taas lepäämään boksiin. Molemmat pikkukoirat riemastuivat silmin nähden, kun ne saivat pehmeää hiekkaa tassujensa alle! Hännät alkoivat heilua ja kaikkea piti haistella: merileviä, meritähtiä, hiekkaa, kiviä, tikkuja jne. Ne olivat niin onnellisia kurjien sairastelupäivien jälkeen, ettemme raaskineet boksittaa niitä samantien, vaan annoimme niidenkin hieman nauttia vapaapäivästä. Ei ollut kivuista jälkeäkään, kun Leya ja Olivia tepastelivat rantahiekalla. Mitään riehumisia emme kylläkään suvainneet karvaneitojen harrastaa

Käveltyämme hetken palasimme autolle ja suunnistimme kohti Concepcionia. Kävimme vielä romumarkkinoilla, josta emme löytäneet yhtään mitään. Sitten kohti Peikkokukkulaa. Olinkin uutta energiaa täynnä, kun chihut voivat niin hyvin ja minulla oli autossa rannalta napsimiani kasveja. Heti menin kaivamaan multaa kukkaruukkuihin ja istutin uudet kasvini juurtumaan.
-
Oli hyvä päivä. Tänään sunnuntaina olen ottanut rennosti. Normaalit siivoamiset tietty olen hoitanut. Pesin Blondin ja ajoin sen parran. Nyt olen tikutellut lumikuningattaren luomia. Suurikokoinen kolibri juuri lenteli tässä koneeni vieressä ja säikähti minua.
-
Tässä tuli nyt tekstiä korvaamaan viime viikon hiljaisuuden. Pitäkää peukkuja, että pikkukoirat parantuvat, eikä niillä ole mitään loppuelämän lääkityksiä vaativia sairauksia! Pitäkää peukkuja, että selviä seuraavien viikkojen joulunäyttelyyn valmistautumisesta kunnialla. Ja että se teollisuuskoneeni saadaan kuntoon!
-
Hyvää alkavaa viikkoa teille, toivottelee Peikkokukkulan Mia

Silloin kun...

...elämässä tapahtuu absurdeja asioita, mieli on maassa ja olo musta. Silloin kun joutuu ponnistelemaan, että jaksaa tehdä jokapäiväiset askareet ja kohdella muita ihmisiä hyvin.

Silloin voi iloita vaikka siitä, että toisella puolella maailmaa on ystävä, joka jaksaa kuunnella ja siitä, että suihkulähteessä elää vieläkin - epäilyistä huolimatta - se ainoa sammakkorouva, jolla on silmät selässään.

Alfat

Leya 4 v. ja Chiquitita 11 v.

Makoiluja

Meillä makoillaan tänään eri syistä.

Chiquitita nauttii uudesta koiratuolista.

Olivia on vähän pipinä ja eläinlääkärille ollaan lähdössä.

Ja Elviralla on eka juoksuaika menossa.

PÖTKÖTELLISIN MINÄKIN, JOS EHTISIN!