Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 3. joulukuuta 2009

Peikkokukkulan porukan joulukalenteri

(Tama teksti on kirjoitettu mieheni siskon luona, joten pisteet puuttuvat aakkosten viimeisista kirjaimista.)

Mina en millaan ole paassyt Chilessa joulutunnelmaan naina neljana vuotena, kun olen taalla asunut. Olen yrittanyt tehda melkein kaikkeni. Ensimmaisina jouluina leivoin pipareita, vaikka helletta oli niin paljon, etta uunin kuumentamassa keittiossa olo oli tuskaisa. Kaiken huipuksi piparitalo suli parin paivan paasta kuumuuteen. Ensin luhistui katto, kuuset kaatuivat ymparilta ja koko komeus oli ihan pehmea.



Olen myos avannut suomalaisen joulukalenterin luukkuja, mutta koska taalla on kesa, eika minulla ole joulutunnelmaa, unohdan aina aamulla, etta luukku olisi pitanyt avata. Minulla on ollut joka joulu mielessa tehda miehelleni ja koirillekin joulukalenteri, josta loytyisi joka aamu jokin yllatys. Olen kuitenkin joulun aikaan niin surkealla mielella ja Suomi-ikavan karventama, etten ole saanut koskaan kalenteria tehtya.
Tana vuonna kuitenkin marraskuun lopulla minulla oli jo yllatykset ostettuna, vain kalenteri puuttui. Katselin joulukankaita, joista voisin ommella kalenterin. Taalla on kylla varmaan maailman rumimmat joulukankaat! Niin kirjavia, mauttomia ja varikkaita ja kuvat rumia. Saatavilla ei ole yhdessakaan liikeessa jotain hillittya ja tyylikasta saatika jotain "perinteista". Ajattelin, etta antaa olla, voinhan ripustaa paketit roikkumaan johonkin keppiin.



Mallan joulublogia lukiessani silmani avautuivat. Malla oli tehnyt joulukalenterin, johon han ei ollut kayttanyt joulukankaita, vaan suloisia pastellisavyisia kankaita. Kalenteri ei ole perinteisessa mielessa jouluinen, mutta se on tosi kaunis. Han meinaa viela laittaa numerot kalenteriin, joten siita varmaan tulee jouluisempi. Eika joulukalenterin edes tarvitse nayttaa aina punavihrealta, silla paketithan tekevat sen jouluisen loppusilauksen!



Mina tahdoin kayttaa kalenteriini jotakin perinteista joulutunnelmaa antavaa, mutta kayttaa kuitenkin ei-jouluisia kankaita. Valitsin siksi pohjaksi sakkikankaan, joka on perinteinen jouluaskartelujen materiaali ja muiksi jouluisiksi materiaaleiksi valitsin neulahuovutetut villasydamet, hopeat pienet kulkuset ja punaisen villalangan.


Lisaksi laitoin luukkuihin virkattuja pitseja ja nappeja.


Kahteen alaluukkuun ompelin muutamalla pistolla maalaishiiret. Ne on helppo poistaa, jos kyllastyn niihin.
----
Yllatyksina luukuissa on muun muassa koirankekseja (koirille - ei miehelleni), nori-levyja (miehelleni - ei koirille ;), purkkaa, suklaata, joulumusiikkia, jalkahieroja (puinen), kuulakarkikynia (ne ovat aina mieheltani hukassa), salaattiottimet, puurokauha, avaimenperataskulamppu, joulupyyhe, joulurasia, chihuahuapatsas jne.
----
Onpa hyva, etteivat mieheni ja koirani osaa lukea suomea, niin voin tassa paljastaa yllarit:D


Tassa roikkuu neulahuovuttamani pikkutonttu.

Kaikki yllatykset paketoin ruskeaan paperiin. Ylakulmaan kirjoitin numeron. Ehka jonakin tulevana jouluna kirjailen jokaiseen luukkuun numeron.
----
Oikeassa alakulmassa yhden luukun sisalla nakyy mollamaija, jonka tein miehelleni ihan vitsiksi. Ylempana on siita kuva lahempaakin. Se siis ei ole kalenterin yllatys. Mieheni antoi sille nimeksi "Nicole". Mieheni inhoaa kyseista nimea....mitahan minun siis pitaisi ajatella;)
----
Eli meilla on tana jouluna kalenteri! Pitaisiko tasta ajatella, etta olen sopeutumassa tanne?
----
Iloista jouluodotusta kaikille erittain kiireiselta Peikkokukkulalta!
----
P.S. Ehdit viela osallistua arvontaan jattamalla kommentin muutama postaus alaspain.

11 kommenttia:

  1. Hei Mia!

    Olet tehnyt kauniin joulukalenterin. Ja totta on, ettei sen tarvitse aina olla joulunpunaisista kankaista tehty. Olet käyttänyt säkkikangasta sen pohjana. Jos sinulla on aikaa, niin voisit käydä blogissani katsomassa miten minulla kävi säkkikankaan kanssa.

    Oikein hyvää viikonvaihdetta sinulle!!!

    VastaaPoista
  2. Minusta kalenterisi on hurmaavan kaunis kaikkinensa yksityiskohtineensa ja ihastuin ensinäkemältäni värisävyihin...ja myös itse tänä vuonna laitan ruskeaa ja valkoista paperia joulupaketteihin.. täällä myös olen astellut Rosan kanssa aivan kevät tunnelmissa auringon paistaessa, mutta tänään saimme kauniin valkoisen lumihunnun päällä astua polkujamme eteenpäin..ja ihana rauhallisuuden tunne tuntui sydämessäin, joulua kohden kun astelen niin rauhoitun...

    tonttusi on myös aivan herkeättömän suloinen, kaikki on jälleen niin taitavista käsistä, aina ihaillen, siellä kauniilla kukkulan huipulla..ideat sybntyvät.

    Hyvänolontunnetta koko poppoolle.

    VastaaPoista
  3. Onpa se nätti, ei voi taaskaan muuta kuin ihailla kädentaitojasi!

    VastaaPoista
  4. Kalenteri on tosi kaunis!!! Hiano!!!

    VastaaPoista
  5. Moni on jo unohtanut perinteiset joulun värit Suomessakin. Minulla joulupaperit eivät ole riemunkirjavia, vaan hopeaa, valkoista ja ruskeaa. Kynttilät tänä vuonna pinkkejä! Laatikot ovat poissa ruokapöydästä ja tilalla on ranskalaisia jouluherkkuja...Silti en voisi olla jouluna muualla kuin Suomessa, paitsi yhden joulun vietän muualla, vain yhden.

    Kalenterisi oli suloinen. Semmoinen lohtuvärinen ja idea ruskeaan paperiin käärityistä lahjoista soma.

    Anna osoitteesi sähköpostilleni nopsasti, niin saat jouluksi jotain, mikä toivottavasti tuo aidon joulumielen, mutta sopii myös Chileen.

    VastaaPoista
  6. Kalenteri on kaunis ja kekseliäs - sekä varsin jouluinen. Se sisältää ihania yllätyksiä. Ymmärrän hyvin kaipuusi kohti Suomen joulua; Oma mieheni oli aikoinaan pari vuotta töissä Välimerellä, toki pohjoisella pallonpuoliskolla, mutta silti aika kaukana meidän tunnelmistamme. Mutta jotenkin se joulumieli kuitenkin onnistui tulemaan (ja jouluksi pääsi aina kotiin). Alussa kertomasi kuvaus piparkakkutalon kohtalosta oli aika hurja!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana kalenteri! Pidän tuosta tosi paljon. Suloisia yksityiskohtia. Toivottavasti paketteja avatessa jouluntunnelma löytyy...lähestyy joka paketin myöstä enemmän ja enemmän. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  8. voi mia!!!jotain lämmintä läikähti rinnassani<3 tuntuu hienolta,että olen voinut lähettää inspiraation säteitä sinne kauas!!!ja kalenteri on aivan hurmaava!!!siitä huokuu ihana joulutunnelma:)

    VastaaPoista
  9. Ulla-Kristiina: Kavin katsomassa sakkikangasongelmaasi. Yrita vaikka tuulettaa kangasta.

    Sirkka: Tykkaan itsekin kalenterista. Oikeasti se on mielestani natimpi kuin kuvissa.

    Kesakukka ja Viivu: kiitos!

    Leena Lumi: Laitan sinulle postia ja kavin osallistumassa arvontaan, toivottavasti ehdin viela mukaan! Minusta tuntuu, etta minun taman joulun vari on valkoinen. Sita en ole viela Chilessa kokeillut.

    Lumiomena: Mina en ole ollut Suomessa moneen jouluun, silla ennen muuttoani Chileen olin yleensa joulut USA:ssa tai Chilessa. Yhden joulun kuitenkin olin Suomessa vuosi ennen tanne muuttoani. Muistan, etta olin kuolemanvasynyt, enka meinannut jaksaa valvoa yhdeksaa pidempaan. Kaipaan kylla kaikkea sita suomalaista jouluhossotysta, jota taalla ei ole ollenkaan. Monet perheet paattavat vasta aattoaamuna, missa viettavat illan ja mita syovat. Lahjojakin jaetaan vahemman kuin Suomessa.

    Sanna: Saa nahda, tuleeko joulutunnelma tana vuonna. Kerron sitten, miten kavi;)

    Malla: Kiitos ideasta! Olen itsekin tyytyvainen tulokseen. Tein kalenterin, vaikkei minulla olisi yhtaan ylimaaraista aikaa. Joulunayttely lahestyy, eika edes pukki ole viela valmis!

    VastaaPoista
  10. Mia, aivan mahtava kalenteri! :)

    VastaaPoista
  11. Adult сервис [url=http://aftertube.net.ua/tags/Juggs/]Juggs[/url] Посмотри про то как [url=http://aftertube.net.ua/tags/%E7%E0%ED%E8%EC%E0%E5%F2%F1%FF/]занимается[/url]
    со слабыми нервами вход воспрещен!

    VastaaPoista