Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Pohjamaalia olohuoneen seiniin

Kuvassa näette uuden olohuoneemme ilman pohjamaalia. Vasemmanpuoleinen puuovi johtaa kylpyhuoneeseen ja lasiruutuovi vie chihuahuoiden omaan huoneeseen. Portaiden alla on komero ulkovaatteille. Portaat vievät yläkertaan, jossa on sali, makuuhuone ja vierashuone.

Tässä näkyy olohuonetta portailta katsottuna. Seinissä on jo pohjamaali. Lattiaan tulee kaakelit kolmesta syystä: 1. Chilessä ollaan sisällä kengät jalassa. 2. Kesä on kuuma. 3. Meillä on järjetön määrä koiria sisätiloissa.

---

Kuvan ylälaidassa näkyvät kattopalkit. Ne meidän piti teettää erikoistilauksena, sillä niitä ei saanut mistään. Niiden pituus on 6,5 metriä. Chilessä pisimmät kattopalkit ovat 4,20 metriä. Palkkeja metsästimme eri sahoilta, kunnes löysimme yhden sahan, joka suostui tekemään ne. Katon ja palkit maalaamme valkoisen kuultaviksi.

---

Pilari on chileläisen luonnometsän puu: roble. Naapurinmies kaatoi tontiltaan pari puuta ja me ostimme ne. Pilarista lähtevät "käsivarret" taas ovat litre-puuta. Pilareihin jätämme kuoret. Käsittelemme pilarit kuorineen päivineen jollain hyönteistentorjunta-aineella termiittien ja muiden ötököiden välttämiseksi. Emme tiedä, miten kauan kuori pysyy pilareissa, kun ne alkavat kuivua, mutta meillä on jo suunnitelma kuorettomien pilarien varalle: tahdon käsitellä ne valkoisella kuultavalla puunsuojalla. Mutta nautitaan mahdollisimman pitkään luonnollisesta tunnelmasta. Metsä kotiin!

---

Pilarin yläpuolella toisessa kerroksessa on makuuhuoneemme. Kun siellä käveli, lattia tärisi, sillä sitä ei tukenut mikään keskeltä. Tämän vuoksi päädyimme pilariin. Toinen pilari on portaissa.

---

Ikkunan vieressä näkyy harmaa levy. Sen päälle tulee jonkinlaista kiveä, sillä siinä on kevyttakan paikka. Sohvat tulevat takan lähelle ja koirille täytyy laittaa iso tyyny ihan takan eteen, että ne voivat lämmitella siinä talvimyrskyjen aikana.

---

Puisen "rakennustelineen" oikealle puolelle tulee aukko, josta mennään keittiöön. Nyt siinä on mökkimme ikkuna. Siihen sementtisäkkien viereen olemme ajatelleet isoa ruokapöytää ja tuoleja.

Olen tullut siihen tulokseen, että täällä myytävä paneeli ei ole edes kakkoslaatua, vaan kolmos- tai neloslaatua, jos sellaisia on olemassa. Kakkoslaatu on kai sellaista paneelia, joka on hiottu hyvin, mutta siinä on oksankohtia. Meidän paneelimme on hiottu huonosti, ne ovat täynnä "nudoja", osa paneeleista ovat siniharmaita. Ne vihertyvät alle kuukaudessa, vaikka täällä on kesäkuuma. Olen katsonut tässä maalatessani, miten monta prosenttia paneeleista kelpaisi Suomeen. Olisikohan 0,5 % paneeleista riittävän hyvänlaatuisia. Kysyinkin tänään mieheltäni, että käyttävätkö oikein rikkaatkin ihmiset tällaista paneelia koteihinsa. Mieheni epäili, että kai jostain saa parempaakin tavaraa, mutta me emme sellaisiin sahoihin tällä alueella törmänneet. Tämä on kuitenkin jo toinen tönö, jota tänne rakennamme, eli useampi saha on tullut tutuksi.
---
Chilessä ihmiset eivät maalaa lautaseiniä, vaan hienointa hienoa on LAKATA ne. Minä tässä ihmettelenkin, miten joku tahtoo lakata näin rumia paneeleita? Parempi vaan peittää ne maalilla. Kuultomaaleja täällä ei ole näihin päiviin asti ollut, mutta nyt Yhdysvalloista tuli Behr-merkki. Behrillä on värillisiä puunsuojia, myös valkoista ja siniharmaata. Behr käy myös sisätiloihin.
---
Ennen täällä oli vain lakkoja ja puunsuojia ruskeissa ja punaisissa puuta jäljittelevissä väreissä. Ainoa poikkeava väri oli vihreä. Sillä käsittelimme pikkumökkimme. Maalit ovat Chilessä huonolaatuisia, kuten puukin. Se aiheuttaa sen, että talot olisi maalattava pahimmillaan joka vuosi, jos tahtoisi, että ne näyttäsivät hyviltä. Mieheni sisko asuu betonisessa kerrostalossa ja hänenkin täytyy maalata asuntonsa kerran vuodessa, kun home alkaa puskea maalin läpi. Koska ihmisillä ei kuitenkaan ole varaa maalata talojaan jatkuvasti, niin ne näyttävät rapistuneilta ja rumilta. Tämän vuoksi mieheni tahtoo, että käsittelemme talomme puunsuojalla, joka imeytyy puuhun paremmin kuin maali ja täten kestää pidempään. Tämän mökkimme käsittelimme Cerestein-puunsuojalla kolme vuotta sitten ja hyvältä näyttää vieläkin. Nyt meinaamme valita paljon kalliimman Behr-merkin, sillä uskomme, että kun sijoitamme nyt vähän enemmän, pääsemme kuitenkin jatkossa helpommalla ja edullisemmin.
---
Yläkuvassa olohuoneen paneelia ilman pohjamaalia.

Tässä yllä on kuva paneelista, jonka olen maalannut pohjamaalilla. Näyttää jo paljon paremmalta. Tämän jälkeen vedämme muutaman valkoisen maalikerroksen.

---
Iloista sunnuntaita lukijoilleni:)
---
P.S. Voitin kirjapaketin Leena Lumen blogissa! JEE! Onnenpäivä!
---
(: PEIKKOKUKKULAN PAJAPUOTIIN LISÄTTY CHIHUAHUA-LAUKKU :)

12 kommenttia:

  1. Teillähän on edistytty kovaa vauhtia. Ihana tuo luonnonpuu keskellä huonetta!


    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Kiva nähdä remppakuvia! Ylipäätään mielenkiintoista nähdä, miten muualla rakennetaan. Tsemppiä jatkoon, hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  3. Hienoltä näyttää,tuossa ylimmässäkin kuvassa,vaikkeivät vielä ole maalattuja.Ja tuo puupilari on ihana! Tuttavieni ravintolassa on myös tuollainen,tosin se on elävä puu. Ja totta,tuossa alakuvassa pohjamaalin kanssa näyttää jo paremmalta! Tsemppiä remontin kanssa!

    VastaaPoista
  4. Todella hienon nakoista! Ja tuo puupilari on huippu!

    VastaaPoista
  5. Kiva nähdä kuvia, missä vaiheessa olette rakentamisessa. Ja näyttäähän tuo hyvälle, nuo puu-pilarit ovat persoonalliset!
    Minkä värisiä kaakeleita olet lattiaan ajatellut?

    VastaaPoista
  6. Näyttää tosi kivalta!

    Odotan innolla nähdä maalatut seinät!

    Olisipa täällä Suomessakin yhtä helppo tehdä lisätilaa.
    Täältä lumen ja tuiskun keskeltä,
    Minna

    VastaaPoista
  7. Voi kun teillä näyttää kivalta. Mielenkiintoista lukea miten teilläpäin rakennetaan :) Remppaintoa teille sinne !:)

    VastaaPoista
  8. ihanaa!!!!!tuo puupilari vei sydämeni!!!!!se on aivan hurmaava...voisin kuvitella meilleki koivupilarin!:)

    VastaaPoista
  9. Mia, nuo pilarit ovat napakymppi! Luonto tulee sisälle eli wau!, mikä oivallus.

    VastaaPoista
  10. Minä yhdyn kanssa tuon puupilarin kauneuteen. Olisi ihana saada tuollainen puu. Meillä on kyllä heinäseipäitä sisälle, mutta ne toimivat verhotankoina.

    VastaaPoista
  11. Näyttää siltä että teille tulee todella kaunis uusi koti! Puupilarit ovat upeat. Minäkin pidän siitä että sisällä on jotain luonnosta, niin luonnonmukaisena kuin se vaan on mahdollista. Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  12. Ӏ do not κnow whеther it's just me or if everyone else encountering problems with your site. It appears as if some of the text within your posts are running off the screen. Can somebody else please comment and let me know if this is happening to them too? This may be a issue with my internet browser because I've hаd thіs haρреn bеfore.
    Тhank you

    Feеl fгeе tο ѕurf tо my weblog ::
    garden center services

    VastaaPoista