Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 3. helmikuuta 2011

Jeesus roskiksesta

"Elämme omituisia aikoja", kommentoi ala-asteaikainen luokkatoverini FB:ssä, kun kerroin Jeesuksen löytyneen roskiksesta.


Mieheni oli kaupunkiasunnossamme ja löysi tosiaan rakennuksen jätteiden joukosta Jeesustaulun. Nyt kun asuntoja on vihdoinkin alettu korjata maanjäristyksen jälkeen, ihmiset kantavat kaikenlaista rojua parkkipaikalle, josta ne toimitetaan kaatopaikalle. Mieheni ihmetteli rakennuksen vahdeille sitä, miksi joku oli tuonut vanhan taulun roskiin. Vahdit kertoivat taulun olleen jo pari kuukautta siellä rakennusjätteiden joukossa, eikä kukaan ollut halunnut sitä omakseen. Mieheni toi Jeesuksen meille kotiin hyvin käärittynä. Epäilemme, että taulu on 20- tai 30-luvulta. Raamit ovat puuta. Lasi on paksu ja hyvin kupera ja hieman kellertävä. Jeesus on tyypillinen tuollainen, mitä näissä katolisissa maissa pidetään seinillä.
---
Kun kerran madonnat ovat muotia sisustuksessa, niin milloin on jeesuksien vuoro?
---
Me ajattelimme teettää häävalokuvastamme mustavalkoisen tai seepian ja laittaa sen noihin raameihin. Jeesus jäisi toki sinne alle, kun kerran on alkuperäinen. Minä en osaa pitää kodissani uskonnollisia symboleja. Se on jotenkin "liikaa".... Mutta nyt muutaman päivän jälkeen silmä alkaa jo tottua olohuoneen ruokapöydällä kököttävään Jeesukseen. Olisiko se sovelias myönnytys katoliselle kulttuurille, että hyväksyisinkin Jeesuksen tuollaisenaan seinälle? Onhan meillä se mieheni tahtoma kamala tumma Chilen historiasta kertova sotataulukin....
---
Hehee, voinhan taas vaivata teitä ja pyytää mielipidettä! Voisitteko ajatella, että tällaisessa skandinavistyylisessä talossa, joka sijaitsee katolisessa Chilessä, jonka asujaimisto koostuu ev.lut.vaimosta ja katolisesta miehestä sekä pakanoista koirista (ainoastaan Leya on saanut katoliselta papilta siunauksen ja vihkivettä päälleen...) olisi seinällään vanha Jeesus?
---
Esteettisessä mielessä kaksi ensimmäistä päivää vierastin kovasti taulua. Pidän valtavasti raameista ja etenkin lasista, mutta tuontyyliset kuvat eivät ole koskaan olleet oikein mieleen. Nyt kuitenkin Jeesus on alkanut näyttää arvokkaalta, kun olen tottunut siihen. Se tuo jotenkin vanhaa tunnelmaa ja tyyliä olohuoneeseen. Ehkä kuitenkaan sitä ei pitäisi peittää häävalokuvalla?
---
Eli: Kumpi voittaa, Jeesus vai häävalokuva?

21 kommenttia:

  1. Jeesus voittaa! Ostin Las Vegasista klome viikkoa sitten painavan Jeesuspatsaan intiaanien pitämästä kaupasta. Las Vegasissa ei nyt muutenkaan mitään uskontoon viittaavaa ollut, paitsi ykis katolinen kirkko näkyi. En ole löytänyt Jeesus -juttuja mistään, vaikka asutaan Suomessa. Madonnia vain on, koska ne on muotia, mutta minulle tämä on enemmän kuin muoti. Rukoilen Jeesusta, en madonnaa. Jos et huoli kuvaa, lähetä se minulle! Laitan sen arvokkaisiin kehyksiin. Terveisin MARIA (Magdaleena, Madonna) ; )

    VastaaPoista
  2. Taulu on arvokas ja ansaitsee arvoisensa paikan. Minä antaisin olla tuollaisena, en muuttaisi mitään. Hienoa, että miehesi löysi taulun.

    VastaaPoista
  3. Minä pidän kovasti ikoneista sun muista, vaikka en kuulu mihinkään kirkkoon enkä ole minkään sortin uskova. Mieskin on muslimi, mutta ei se ole meitä häirinnyt ripustamasta ikonia makkariin :) Olen siis Jeesuksen kannalla!

    VastaaPoista
  4. Ainii, ja jossain vaiheessa kun asuin vielä yksin mulla oli melko suuri Jeesus-juliste seinällä, kun se sopi mielestäni karuun yksiöön.

    VastaaPoista
  5. Minäkin säästäisin Jeesuksen ja etsisin toiset raamit hääkuvalle.

    VastaaPoista
  6. Mitä site jeesustelemaan, pidä kuva noin kun se on! Komea tuollasienaan!!
    Itse en kuulu edes kirkkoon, mutta on mulla ikoni ja muitakin eri uskontokuntien juttuja, enkä näe siinä mitään ristiriitaisuutta.

    Hääkuvalle löytyy varmasti kehys :D

    VastaaPoista
  7. Häävalokuva wins, no doubt about it!
    Vaihtakaa äkkiä!

    VastaaPoista
  8. Pidä noin, hääkuvalle sitten toiset raamit :)

    VastaaPoista
  9. minä ehtisin kans hääkuvalle toiset kehykset!:)

    VastaaPoista
  10. Minusta tuo taulu on niin arvokkaan näköinen omana itsenään ,että en vaihtaisi kuvaa siihen.

    VastaaPoista
  11. Minä taas laittaisin mieluummin hääkuvan noihin raameihin; en itse pidä tuosta jeesus-kuvasta, eikä se synkkänä sovi kovin hyvin teille.

    VastaaPoista
  12. Tuohan on ihan kaunis! En ole uskovainen, enkä taikauskoinenkaan, mutta joskus tuntuu asioilla olevan merkityksiä. Älä piilota Jeesusta, löydät jotkut muut kehykset teidän kuvalle. Jonain päivänä Jeesus saa ehkä ystävän, esim. Budhan kuvan tai jonkun hindujumalan kaverikseen sinne teidän kaappinne päälle. Silloin, kun oli se maanjäristys, pyysin varmuudeksi kaikkia tietämiäni jumalia teistä huolehtimaan, eikä teille sitten kuinkaan käynytkään.
    Ä-lypää

    VastaaPoista
  13. Minä varmaan katsoisin muutaman viikon jeesusta ja laittaisin sitten sen hääkuvan tilalle. En ymmärrä edes näitä madonnapatsaita.

    VastaaPoista
  14. Minusta tuo Jeesus on hieno ja eikös Chilessä sijaitsevassa talossa saisi mausteena olla jotain chileläistäkin? Ainakin kuvassa tumma Jeesus sopi kauniisti tummien tuolinkarmien kanssa yhteen. Eli minä jatkaisin hääkuvakehyksen etsiskelyä ja antaisin Jeesuksen asua tuossa kaikessa rauhassa!

    VastaaPoista
  15. Hymyilin koko postauskirjoituksen ajan. Miten tuo tekstisi kuullostaakin niin hauskalta, en vaan voinut olla virnistelemättä. En tiedä tarkoititko sen hauskaksi, mutta hihittelin kuitenkin.

    Ehdotukseni on, että anna Jeesuksen kertoa, mitä se haluaa. Voihan olla, että hän haluaa pois lasikuvun alta... (ai niin, ajattelit jättää sen hääkuvan alle, se vaihtoehto ei käy).

    Jos vaikka laittaisitkin hääkuvan päälle, niin siellähän se Jeesus odottelee tulemistaan varmassa tallessa. Vaihda aina kun siltä tuntuu...

    Taidan olla vähän väsynyt kun vieläkin hihityttää ja kommenttikin on aika diipadaapaa. :D

    VastaaPoista
  16. Kyllä minustakin Jeesus voittaa. Hääkuvalle omat raamit. Tuo on jotenkin niin ihana juuri noin. Ei haittaa, vaikka kuvan mieheen ei uskokkaan.

    VastaaPoista
  17. Oho, olittepa te melkein yksimielisiä siitä, että Jeesus saisi jäädä näkyville kotiimme. Joku teistä sanoikin, että taulu raameineen sopii hyvin tuoleihin. Niin, se sopii sekä tuoleihin, pöytään, että sohviin, joita en ole tainnut blogissa esitelläkään. Eli siis se sopii meidän olohuoneeseemme ihan tuollaisenaan. Minä vaan en ole pitänyt koskaan ikoneita ja enkeleitä lukuunottamatta uskonnollisista kuvista. Tuo Jeesus on kuitenkin alkanut puhutella minua ehkä juuri siksi, että se on antiikkia. Se ei siis ole mikään uusi juliset, jollaista en kyllä seinälleni laittasi. Jeesus ja raamit henkivät jotenkin sellaista vanhaa katolista arvokkuutta, jolla ehkä voisi olla pieni paikka kulttuureja muutenkin sekoittavassa perheessämme.

    Häävalokuvalle ei tarvitse etsiä uusia raameja, sillä sitä suurennettua häävalokuvaakaan ei ole. Mietimme vain teettävämme sellaisen, kun tällaiset raamit löytyivät.

    Jaaha, saas nähdä, mitä mies sanoo, kun tulee kotiin ja kerron, että Jeesus ehkä voisikin jäädä tuollasenaan meille!

    VastaaPoista
  18. Mielestäni Jeesus on universaalinen eikä se haittaa sisutustyylejä. Kiva taulu ja sen tarina on mielenkiintoinen.

    Ennen meillä oli vain se yksi risti jonka mies kauniisti pyysi saada pitää makuuhuonemme seinällä. Itse en olisi välittänyt oikein mistään uskonnolisuuteen viittaavasta. Jotenkin ne tuntuivat tylsiltä eikä niissä ollut mitään alkuperäistä. Veivät vain seinätilaa.

    Vaan niin ne asiat muuttuvat. Jees! Elämä on erikoista. Nykysin ei ole pulaa madonnoista eikä muista uskonnollisista jutuista. Eteisen seinälle olemme keränneet ristejä eri matkoilta tai tärkeistä tapahtumista. Jokaisen ristin taakse yritän muistaa kirjoittaa päivämäärän ja paikan mistä se on hankittu. Sitä seinää ei koskaan kyllästytä katsomaan. Se tervehtii meitä aina aamuin illoin antaen voimaa elämään.

    VastaaPoista
  19. Voi miten kauniita nuo belladonnat ovat maljakossa!
    Ä-lypää taas

    VastaaPoista
  20. mä olen itse katolilainen ja koti on täynnä jeesus ja maria tauluja, patsaita jne... luterilainen mieheni on kyllä nieleskellen sulattanut ne joten etköhän sinäkin taivu ;D.

    VastaaPoista
  21. :)
    Jeesus on jees

    Onko sulla kiirettä? Täällä vakkarilukija oottelee uusia postauksia. Lunta tuli tänään niiiiin paljo että alkaa lumityöt tökkiä:///

    Äitix5

    VastaaPoista