Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kaksivuotiaan kaksikielisyys

Edellisen postauksen kommenteissa pyydettiin postausta Dominicin kaksikielisyydestä ja kielen opettamisesta. Ihan kamalasti minulla ei ole aiheesta kerrottavaa, mutta kirjoitan jonkin verran.


Itse suomenopettajana ja sen vuoksi kieliasioita opiskelleena ja niitä pohdiskelleena minulle oli aivan itsestäänselvää, että puhun lapselleni ainoastaan sydämeni kieltä, eli suomea. Miksi puhuisin pojalle kieltä, jota en puhu täydellisesti? Dominic oppii Chilessä joka tapauksessa täydellisen Chilessä puhutun espanjan ympäristön vaikutuksesta. Minun englantini taas on niin köyhää, ettei minun kannata sitäkään pojalle puhua, vaikka sitä mieheni kanssa aika paljon puhummekin keskenämme.


Meille on tärkeää, että Dominic oppii suomea, jotta hän voi pitää yhteyttä Suomen sukulaisiin ja tuttuihin - varsinkin mammaan, jonka kanssa Dominic puhuu pari kertaa kuussa, joskus useamminkin. Ennen soitimme Skypellä, mutta nettiyhteytemme on yleensä niin huono, että kuva oli hyvin epäselvä ja puhekin katkeili. Sitten siirryimme Viberiin, joka toimi päivästä riippuen hyvin tai huonosti. Nyt viime aikoina olemme käyttäneet Messengerin puhelinta, joka onkin toiminut loistavasti. Dominic saattaa sanoa aamulla sängyssä, että hän tahtoo puhua mamman kanssa. Laitan netin päälle kännykässäni ja soitan Messengerillä. Yleensä mamma vastaa. Kuvakin siinä on toiminut hyvin, mutta se syö niin paljon nettiaikaani, että olemme puhuneet ilman kuvaa. 


Mieheni on joskus pohdiskellut, mitä järkeä pojan on oppia kieli, jota puhuu vain viisi miljoonaa ihmistä ja josta ei ole mitään hyötyä Suomen ulkopuolella. Kuitenkin hän on sitä mieltä, että kannattaa se "varmuudeksi" oppia. Onhan Suomessa hyvä koululaitos ja yliopistot, jos Dominic tahtoo muuttaa Suomeen opiskelemaan. Itse kyllä tiedän, että vaikka miten puhuisin Suomea Dominicille koko hänen ikänsä, jos hän ei opiskele suomella, eikä hänellä oli suomenkielisiä ystäviä, suomi jää väkisinkin heikohkoksi. Tavoitteenani kuitenkin on se, että meidän keskinäinen kommunikointimme tapahtuu aina vain suomeksi, jotta Domskulle muodostuu edes vahva passiivinen kielitaito. Kyllähän sen siitä saa sitten parannettua, jos Suomeen joskus muuttaisimme tai hän muuttaisi. 

Koska minulla on lähipiirissäni ollut aina kaksi- tai monikielisiä perheitä, tiedän jo nyt edessäolevat haasteet. En kylläkään stressaa niistä lainkaan (ainakaan vielä). 


Dominicilla on hyvä espanjan ja suomen taito tällä hetkellä. Hän puhuu molempia kieliä yhtä hyvin, eikä sekoita niitä keskenään (paitsi mikä-kysymyksessä: "Que siellä? Que väri? Que syö?) Isälleen ja tädilleen sekä muille ympäristön ihmisille hän puhuu aina espanjaa, minulle ja puhelimessa mammalle ja kummitädilleen Domsku puhuu aina suomea. Dominic ei vielä ole yrittänyt esimerkiksi kapinamielessä puhua minulle espanjaksi. Dominic ei häpeä suomea, sillä hänellä ei vielä ole kavereita, jotka ihmettelisivät asiaa. Onkin ihmeellistä, että kun Dominic tapaa jonkin lapsen, hän tajuaa heti alkaa puhua tälle espanjaa.


Lähipiirissäni Chilessä on Dominicia hieman vanhempi poika, joka puhuu äitinsä kanssa suomea ja muuten espanjaa. Kun poika meni päiväkotiin, hän alkoi vastata äidilleen espanjaksi. Vain Suomenmatkat saivat suomen kielen taas vahvistumaan. Dominic taas ei käy päiväkodissa, joten hän kuulee päivittäin yhtä paljon sekä suomea että espanjaa, siksi meillä ei ole vielä tullut vastaan mitään kapinointia. Lastenohjelmat, joita Dominic katselee, ovat tasapuolisesti suomeksi ja espanjaksi. Dominic katselee suurimmaksi osaksi vain dvd:ltä ohjelmia, sillä kaapelitelevisiomme ei ole toiminut enää aikoihin kunnolla. Juuri nyt kun kirjoitan tätä postausta, poika katselee Rölli-elokuvaa.

Dominicilla on myös englanninkielisiä dvd-elokuvia ja hän katsoo niitä mielellään. Yksi hänen suosikeistaan on Elmo englanniksi. Hän saattaakin yhtäkkiä töräyttää joitakin sanoja englanniksi, kuten:" Big, seven, five, nice." Mieheni tai minä emme puhu Dominicille suoraan englantia. Joskus kun juttelen mieheni kanssa englanniksi, saatan jatkaa samalla kielellä samasta aiheesta englanniksi Dominicille, jotta myös mieheni ymmärtäisi sen, mutta sen jälkeen käännän heti saman asian suomeksi. Tämä käy aina ihan helposti ja luonnollisesti.


Toivomme, että Dominic oppisi myös hyvän englannin kielen, paremman kuin vanhemmillaan on! Tämän vuoksi toivoisin, että Dominic pääsisi aloittamaan englanninkielisessä koulussa. Englanninkieliset koulut ovat yksityiskouluja ja niiden kuukausimaksut ovat kovia (n.300-400 euroa kuussa). Lisäksi saattaa olla, että kouluun ei ole vapaita paikkoja, jollei ole käynyt jo saman koulun päiväkotia ja näin varmistanut opiskelupaikkansa. Me kuitenkaan emme tahdo laittaa Dominicia vielä päiväkotiin. Tahtoisimme, että hän saisi jatkaa rauhallista elämää täällä maalla. Sitä koulua kuitenkin ehtii käydä sitten niin kovin monta vuotta. 

Tämä kouluasia tulee muutenkin muuttamaan kovasti elämäämme, sillä emme ole valmiita ajamaan reilua tuntia yhteen suuntaan joka päivä raahaten lasta kouluun ja takaisin. Meidän täytyy muuttaa lähemmäs koulua esimerkiksi Concepcioniin tai sitten laittaa Dominic lähelle johonkin Yumbelin tai Tomecon kouluun (mikä ei ole hyvä eikä toivomamme asia). Aikaa meillä on vielä runsas vuosi pohtia tätä asiaa ja joitakin suunnitelmia meillä jo onkin, mutta niistä on vielä liian aikaista puhua.


Minä en opeta pojalle suomea, vaan toimin niin kuin normaali äiti Suomessakin toimii. Puhun Dominicille puhekielistä suomea ja korjaan hänen virheitään numeroa tekemättä. Esimerkiksi jos poika sanoo "net" (=ne), "valkoinet" (=valkoiset), "koristella" (=kori), "ketsupista" (=ketsuppi), "itsessään" (=itseään), sanon muodon oikein. Opetan hänelle uusia sanoja osoittaen ympäristöä tai kirjan sivuja. Vastaan hänen kysymyksiinsä kertoen oikeat sanat tai termit.


Luen Dominicille joka päivä kaksi suomenkielistä lastenkirjaa. Yhden ennen päiväunia ja toisen ennen yöunia. Joskus saatamme lukea muuhunkin aikaan. Leikimme kysymysleikkiä, eli toisen täytyy tehdä kysymys, johon toisen täytyy vastata:" Minkä värinen on tädin auto?" "Musta!" "Kuka asuu Suomessa?" Mamma!"Nyt uutena on tullut se, että Dominic keksii minulle kysymyksiä, ennen vain minä kysyin ja hän vastasi. Aiemmin kysymysten piti olla hyvin konkreettisia, hänen piti nähdä esimerkiksi tyyny, jonka väriä tiedustelin. Nyt voin jo kysellä asioista, jotka hänen pitää muistaa ja ymmärtää.


Kaikki automatkat kuuntelemme suomenkielisiä lastenlauluja. Ostin monta cd-levyä Suomesta, joten valikoimaa riittää. Meillä on Vauvan vaaka, kaksi Ipanapaa, sekä sekalaisia lastenlauluja. Dominicin suosikkeja ovat kaikki Allu Tuppuraisen laulamat laulut, eli Täältä tulee hirmuinen Rölli, Viimeinen lohikäärme, Kummitusten linna, Robotti Ruttunen, Robotti Ruttunen ja sähköhella Ella. Yksi ihan lemppari on Leijonaa mä metsästän, jota leikimme ja laulamme kotonakin. Dominic keksii kaikkia uusia esteitä sillan, suon ja ruohikon lisäksi. Ja laulun lopuksi hänen pitää aina muistaa sanoa "miauuu" ja kertoa, ettei luolassa ollutkaan leijonaa vaan vain kissa, eli ei tarvitse pelätä.


Vaikka olenkin kielen ammattilainen ja tiedän, miten asiat pitäisi tehdä, rikon ihan surutta sääntöjä. Tiedän, että lapselle pitäisi aina puhua oikein, eikä tukea hänen "vääriä" omia itsekeksimiään lapsellisia sanoja. Hah! Minusta on hellyttävää, kun Dominicilla on omia hauskoja sanojaan. En tahdo enkä raaski muuttaa niitä oikeiksi. Aivan taatusti hän oppii ne kuitenkin ja tietenkin iän karttuessa opetan hänelle oikeat sanat. Onhan se hassua, jos vielä 15-vuotias kutsuu itseään nimellä "Nomitin" tai että hänen housuissaan on "mutti ja matti" tai että hän sanoo:" Ovalainen syö pähkinäinen". Tai oikeastaan hän voi aivan hyvin kutsua itseään ja osiaan ihan miten tahtoo, mutta on parempi kuitenkin tietää ne oikeatkin sanat ja nimet, ettei joudu naurunalaiseksi.

Dominic on sanonut siitä asti kun hän oppi puhumaan Pikku Myytä "Pimpoksi" ja nyt tässä yhtenä päivänä hän yhtäkkiä sanoikin "Pikku Myy". Minun teki mieleni alkaa nyyhkyttää ja sanoa: "Pimppo, sano Pimppo, älä vielä opi puhumaan täydellisesti, älä kasva niin nopeaa vauhtia!" Nyt kun Dominic on oppinut muodostamaan kirjaimista oman nimensä " Dominic" ja kun olemme tavanneet sitä, hän onkin sanonut nimekseen pari kertaa ihan oikein "Dominic" eikä "Nomitin". Sydämestä kouraisee. vaikka TIETENKIN jokaisesta edistysaskeleesta pitää olla onnellinen, mutta se on vääjäämättä aina myös askel vauva- ja taaperoaikojen taaksejäämiseen. Nyyh! Muutenkin olen ihan kyynelissä koko ajan, kun ne pienet vaatteet siirtyvät varastoon muistoiksi....

Miten ihmeessä te äidit kestätte tämän ajan juoksemisen ja lapsien kasvamisen hujauksessa? Eikö teillä ole jatkuva ikävä sitä pullukkaista pehmeää viatonta vauvelia? Vaikka Dominic ei ole täyttänyt vielä edes kolmea, minua itkettää hänen liian pienet vaatteensa ja pikkuruiset kenkänsä. Eilen purskahdin itkuun, kun olimme istuttamassa herneitä ja hän seisoi hymyillen isälleen juuri siinä samassa paikassa, jossa hän kuukaudenikäisenä hymyili ensimmäisen kerran katsoen suoraan minuun ja sain siitä valokuvan!


Minulla on tämä ihana pikkuinen Domsku-lapseni tässä koko ajan halattavana, silti ikävöin sitä Domsku-vauvaa. Miten lainkaan kestän sitä, kun en saa enää edes halata poikaani, sitten kun hän on siinä hankalassa iässä? Tai no, ehkä se on syy pysyä Chilessä! Täällä nimittäin teinit halaavat vanhempiaan ja kulkevat kaupungillakin näiden kanssa käsi kädessä :)


Oho, kylläpä nyt suistuin sivuraiteille kielenoppimisiesta ja kaksikielisyydestä, mutta kun tähän oppimiseen liittyy niin kovasti samalla kasvaminen! Mieheni on jatkuvasti hirveän ylpeä pojastamme ja tämän oppimisesta ja kehittymisestä. Hän kertoo jokaisen edistysaskeleen siskolleen. Kun minä lähes voivottelen, että nyt Domsku oppi jo tuonkin asian ja hän tekee sen niin hienosti (ollen titenkin ylpeä äiti), samalla kuitenkin minua vaivaa syvä haikeus ohikiitävistä hetkistä. Miestäni ei näytä vaivaavan lainkaan sama sentimentaalisuus.

(Toivottavasti kaikki lukijat nyt ymmärsitte tämän asian oikein, eikä minun tarvitse lukea mieltäään pahoittaneita kommentteja siitä, miten saan olla onnellinen poikani kehittymisestä, sillä  ne äidit vasta kärsivät, joiden lapset eivät kehity ajallaan! Minä OLEN onnellinen ja tiedän niiden äitien todellisuuden, joiden lapset eivät kehity normaalia tahtia, sillä niitäkin on lähipiirissäni.)


Dominic tykkää kovasti piirtämisestä ja maalaamisesta. Pyydän häntä aina kertomaan, mitä kuvissa on. Yritän näin saada hänen mielikuvituksensa lentämään ja kehittymään.


Laulamisesta Dominic ei pidä. Olen aina laulanut hänelle iltalauluja. Hän muistaa laulujen sanat ulkoa. Testaan asiaa niin, että lopetan yhtäkkiä laulamisen ja silloin hän sanoo aina seuravan sanan. Hän yleensä tosiaan sanoo, eikä edes yritä laulaa.


Myös monet kirjat hän osaa ulkoa. Yksi hänen lempikirjoistaan on "Samin skootteri". Se on runomuotoinen. Lopetan lukemisen ja Dominic töräyttää aina ulkomuistista seuraavan sanan.


En ole etsinyt vielä mitään opetusmateriaalia suomeksi, mutta ajattelin, että sitten esikouluiässä voisin tilata jonkin esikoulukirjan. Nyt opetamme hänelle aakkosia ja numeroita. Hän tunnistaakin jo kirjoitetut numerot kymmeneen asti sekä osaa laskea viiteentoista sekä espanjaksi että suomeksi (joskus tosin hyppää jonkun numeron yli). Hän tunnistaa jo monta kirjainta ja osaa ilman mallia kirjoittaa kirjaimet A,I,O ja U. Irtokirjaimista hän osaa muodostaa oman nimensä. En tiedä, miten paljon hieman alle kolmevuotiaan "tulisi" jo osata asioita, mutta uskon Dominicin kulkevan ihan normaalia tahtia. Täällä ei ole ollut mitään neuvolatarkastuksia tai muita, joissa olisi mitattu kehitystä. 

Uskon pystyväni itse keksimään kaikenlaisia harjoituksia, pelejä ja leikkejä suomen oppimiseen normaalin puhumisen lisäksi. Suomi-koulua täällä Concepcionissa ei ole. Lähin Suomi-koulu olisi yli 500 kilometrin päässä Santiagossa. Vähän pohdimme kaverini kanssa Suomi-koulun pitämistä, mutta emme ole vielä ottaneet selvää, miten monta lasta porukkaan tarvittaisiin, emmekä tiedä, saisiko Concepcionin alueelta riittävän suurta lapsilaumaa kokoon. Tulevaisuus näyttää, riittääkö kiinnostus ja mahdollisuudet asian selvittämiseen.

Jos sinulla on joitakin vinkkejä tai ideoita suomen kielen oppimiseen ja tukemiseen, niin annahan tulla kommenttilootaan!

Minulla jäi varmaan kertomatta monta asiaa, mutta kyselkää, jos jokin tietty kieleen liittyvä asia kiinnostaa.

Postauksen kuvituksena Dominicin muumikirjoja ja -tavaroita.

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista asiaa. Mielestäni olet toiminut järkevästi kielijuttujen suhteen. Kyllä kannattaa oma rakas äidinkieli opettaa lapselleen.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    En ole itse käyttänyt, mutta tiedän että on paljon ihan oikeasti hyviä lukemista, laskemista ym taitoja opettavia pelejä. Tarkoitan netissä, tai puhelimeen/koneelle ladattavia. Jos joku osaa vinkata niitä oikeasti hyviä, poimin vinkit itsekkin talteen :)

    T.Merja

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva kuulla toisen ulkosuomalaisen aidin juttuja lapsen kaksikielisyyden kehityksesta, kuulostaa tutulta. Tyttöni on nyt 4 ja meni viime vuonna puolipaivatarhaan, jossain vaiheessa koettiin pieni notkahdus suomenkielessa mutta se helpotti kun alettiin lisaamaan suomenkielisten pelien ja juttujen tekemista kotona iltapaivisin, muistipeli on meilla suosikki talla hetkella. Kirjat ja suomenkieliset dvd:t ovat olleet meilla isossa osassa, netistakin on pelattu joitakin peleja mutta suurin juttu on varmasti se, etta puhun aina vaan suomea tytölle. Suomen kieli ei ole tyttöa nolostuttanut vaikka varmaan sekin vaihe viela tulee eteen, tarhassa lapsille kerrottiin etta tyttö on kaksikielinen ja hanella on toinen kieli, jota puhuu aitinsa ja suomen sukulaisten kanssa. Meilla skypetetaan paljon suomeen. Suomikoulua ei taalla ole eika talla hetkella muita samanikaisia suomalaisia lapsiakaan mutta positiivisella fiiliksella olen kielenkehityksen suhteen. Hyvaa kaksikielisyyden jatkoa Chileen!

    VastaaPoista
  4. Oletpa pohtinut asiaa tarkkaan. Tosi hienoa! Kaksikielisyydestä saa olla ylpeä, harva lapsi osaa monta kieltä! En osaa espanjaa, mutta jos kirjaimet lausutaan kovin eri tavalla niin kuin esimerkikisi englannin kielessä. Silloin kannattaa miettiä millä kielellä lapsi opettelee lukemaan, ettei mene äänteet ihan sekaisin. Iloisia satuhetkiä teille!

    VastaaPoista
  5. Meidän suomalaiset lapset ovat käyneet englanninkilelisen päiväkodin ja se on selvästi auttanut myöhemmin koulu-englannin oppimisessa. Olen lukenut, että kaksikielisyys helpottaa myös lisäkielien oppimisessa ja kehittää jopa matemaattista lahjakkuutta. Joku viisaampi voi korjata, mutta aivoradat rakentuvat jotenkin eri lailla tukien matemaattista ajattelua. Eli et lainkaan turhaan opeta pojallesi pienen kansan kieltä. Meidän neljälle lapselle ainakin matematiikkakin on ollut aina hyvin helppoa, edelleen nyt lukiossakin. Voi toki johtua muustakin, isänsä on myös matemaattisesti lahjakas.

    VastaaPoista
  6. Ylellä on hienot Lapset-sivut, joita varmaan olette käyttäneetkin. Ainakin meillä esimerkiksi Hertan maailman pelit olivat mahtava homma. Ja kouluikäiselle ehdottomasti Aku Ankka loistavien suomennosten takia! Senkin saa muistaakseni sähköisenä, eli tilaus ei vaadi lehtien roijaamista toiselle puolelle maapalloa.

    Mutta hyvältä kuulostaa teidän kolmikielinen elämä. Onneksi yksi äidinkielistä on myös ympäristön kieli, se helpottaa elämää kovasti. Ja englanninkielinen leikkikoulu sitten hetken päästä olisi kyllä tosi hieno juttu, koska tuossa iässä äänteidenerottelukyky on aivan huikea, ja se "lukittuu" sitten myöhemmin (kuten tiedät).

    VastaaPoista
  7. Kommentoin nyt ihan muuta kuin varsinaista asiaa. Nimittäin itse olen aina ollut vain ja ainoastaan iloinen kun lapseni (2 poikaa) kasvavat. En juurikaan haikaile vauva-aikaa, enkä ikävöi palleroikää, vaan olen iloinen kun kasvavat ja aikuistuvat, koska se on ELÄMÄÄ. Elämän kiertokulku menee aina eteenpäin, ja joka vaihe on upea omalla tavallaan, jopa murrosikä, jota meillä nyt eletään. En ajattele, että oma tapani suhtautua olisi se oikea, koska niin monta kuin on meitä äitejäkin, on oikeita tapoja tuntea ja olla äiti :). Kuitenkin jollain tavalla lohdutuksena haluaisin sanoa: Päästä irti, anna mennä, anna kasvaa, älä LIIKAA sure ajan kulua. Muista että tulet aina olemaan äiti pojallesi, sitä ei kukaan eikä mikään voi ottaa pois. Ja vielä: Kiitos ihanasta blogistasi!

    VastaaPoista
  8. Hei Mia, liityin lukijaksi. Löysin osoitteen Ulkosuomalaiset äidit FB ryhmästä. t. Maija

    VastaaPoista
  9. Olen kuullut, että kaksikielisissä perheissä lapsella saattaisi pikemminkin viivästyä puhumisen aloittaminen, kun on kahden kielen rakenteet omaksuttava. Dominic on mitä ilmeisemmin kielellisesti lahjakas lapsi. Häntä on oivallisella tavalla tuettu kolmannenkin kielen omaksumisessa.

    Minulle tuli mieleen, että saatat kaivata tiedostamattomastikin vauva-aikoja jo senkin vuoksi, että silloin sinun ei vielä tarvinnut ajatella mahdollista muuttoa Peikkokukkulalta pojan koulunkäynnin takia.

    Ajattelin aikoinaan, että minulla on parinkymmenen vuoden huolehtimisvastuu lapsesta. Elämän tuomiin yllätyksiin en itse ainakaan osannut varautua. Ensin poikamme sairastui alakouluiässä elinikäiseen aineenvaihduntasairauteen ja sitten lukioikäisenä mieliala järkkyi. Ei lähde omille siivilleen vieläkään - mahdollisesti ei koskaan. Ei elämän näin pitänyt mennä.

    VastaaPoista
  10. Itse olen ajatellut hyvin paljon samallalailla lapseni kehittymisestä kuin sinä. Monet itkut olen itkenyt, kun olen ajatellut ettei mennyttä aikaa saa enää takaisin, yhyyy:! Itsekin olen tottakai ollut ylpeä hänen kehityksestään ja ymmärrän että niin se elämä menee ....Poikani on nyt 13 ja juuri yhtenä päivänä kävimme hänen vanhoja lelujaan läpi ja valitsimme mitkä menevät kirpparille ...huomasin että nyt se ei ollut niin vaikeaa, kun hän oli siinä itse mukana. Poikani on asperger lapsi, mikä on ehkä osaltaan vaikuttanut hänen olemukseensa eli hän kyllä halailee ja suukottelee ja eikä oikein osaa nolostua kaikista tällaisista jutuista. Olet mielestäni ihana äiti lapsellesi, pysy juuri tuollaisena kaikkine ajatuksinesi:):)

    VastaaPoista
  11. Kiitos pitkàstà kirjoituksesta kaksikielisyydestà, se on edessà meillà, jotka viemme
    perhettà eteenpàin Suomen ulkopuolella, itse asun vàlimerellà ja nuoria on ollut
    neljà. Lapsuus jàà pikkuhiljaa taakse, mutta eikò toisaalta ole ihanaa, ettà noita
    rakkaita muistoja on tallella mielessà ja varsinkin valokuvissa. Irma

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen pitkä postaus. Minulla ulkosuomalaisella on useampi lapsi ikähaarukalla kaksi vuotiaasta yläkoululaisiin. Kaikille lapsille olen puhunut aina suomea ja kaikki sitä osaavat mutta kouluiässä on aina tapahtunut muutos eli siinä vaiheessa maankieli on jyrännyt suomen. Lapset ovat myös siinä vaiheessa alkaneet puhumaan keskenään asuinmaankieltä mikä on heikentänyt suomen osuutta. Mitä isommaksi ovat kasvaneet niin ovat alkaneet myös enevissä määrin puhumaan minulle asuinmaamme kieltä vaikka en koskaan sitä heille puhu vaan aina suomea. Suomen lomilla pärjäävät kavereiden ja sukulaisten kanssa suomeksi mutta kyllä kieli on paljon köyhempää kuin ikäisillään suomessa. Osaavat lukea ja kirjoittaa suomea myös yllättävän hyvin mutta en tiedä onnistuisko koulun käyminen suomeksi kovin hyvin. Suomen lisäksi lapseni puhuvat 3 muuta kieltä ja vuosi vuodelta suomi jää niistä heikoimmaksi mutta kuhan pysyy edes välttävänä niin se riittää. Kolme muuta kieltä ovat yleismaailmallisesti paljon tärkeämpiä kieliä joita puhutaan yleisesti monessa maassa. Mutta en osaisi ajatella tilannetta, että en olisi puhunut lapsille suomea ja he eivät sitä puhuisi. Kannattaa siis jatkaa samaa linjaa kuin olet jo tehnytkin. Meillä on myös kaikilla lapsilla ollut kirjekavereita Suomesta ja mummo on viettänyt välillä kuukausia meillä "au pairina" niin sekin on auttanut kielen kanssa.

    VastaaPoista