Pääkaupunkireissu on takana ja nyt yritän palautua siitä. Huh!
Kuudelta aamulla bussi oli linja-autoasemalla. Takana oli viisi tuntia katkonaista unta. Menimme kahvilaan aputyttöni kanssa ja jo tunsimme, että päivästä oli tulossa santiagolaiseen tapaan kuuma. Joimme pahaa appelsiinimehua (en ole vieläkään tottunut näihin tiivistemehulta maistuviin kitkeriin mehuihin täällä) ja söimme empanadas de queso (pieni juustopiirakka).
Yhdeksän maissa otimme linja-autoaseman ulkopuolelta metron. Santiagon metro on siisti ja selkeä käyttää, mutta ihmisiä on valtavasti. Metroon tuskin mahtui sisään ja ulos oli hankala tunkea. Kuumuus oli läkähdyttävää.
Olimme Manuel Monttilla melkein tunnin liian aikaisin. Kennel Club aukeaa kymmeneltä aamulla. Kävelimme ja katselimme ympäristöä. Kymmeneltä pääsimme sisään ja palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. En kuitenkaan saanut leimaa Choko Bon Bonin sukupuuhun, sillä paikalla ei ollut ketään auktoriteettia, joka olisi voinut allekirjoittaa paperit. Jouduin jättämään paperit Kennel Clubiin ja he lupasivat lähettää ne ensi viikolla allekirjoitettuna. Hiukan kylmäsi jättää italialainen sukupuu sinne, sillä olen kuullut katoamistapauksista. Nyt kuitenkin sihteeri soitti Concepcionin tarkastajalle ja lupasi ja vannoi, että paperit saapuvat tarkastajalle, josta minä saan käydä noutamassa ne. Pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin!
Metroaseman kivi- ja luutaidetta
---
Kennel Clubilta kävelimme usean korttelin verran ja hyppäsimme bussiin 411, joka vei meidät Kauppakeskus Parque Araucoon. Juoksimme sen nopeasti läpi. Kolmannessa kerroksessa kiertelin kuitenkin tunnin, sillä siellä oli Laura Ashley ja muutama muu sisustusliike. Laura Ashley oli pettymys! Lähes mitään katalogin kivoja tuotteita ei ollut saatavana. Olin ajatellut ostaa lamput yöpöydille, yhden tapettirullan, joitakin pilkullisia astioita ja vähän kangasta. Ja pah, jalkalamppuja ei ollut lainkaan, tapetteja oli aika vähän, eikä yhtäkään pilkullista astiaa! Löysin kuitenkin kahta kivaa "vahakangasta". Ei se oikeastaan ole vahakangasta vaan kangasta, jonka päälle on laitettu kiiltävä muovi. Eihän se ole sama asia? Concepcionista ei saa kernejä eikä vahakankaita, vain sellaisia kamalia muoveja, joihin on painettu kuvia.
Viereisestä liikkeestä tein pari pikkuostosta, mutta näytän ne teille myöhemmin. Paljon ei kauppakeskuksesta löytynyt ostettavaa, sillä vaatteita en katsellut lainkaan ja aika oli kortilla. Lisäksi sellaiset sisustustavarat, joita Suomessa myydään suurissa halleissa halvalla, ovatkin täällä todella kallista pikkuliiketavaraa! Bongasin monta viime kesänä Suomessa näkemääni tuotetta, jotka maksoivat viiden euron kieppeillä. Täällä niistä pyydetään parikymppiä!
---
Menimme syömään katkarapupitsat. Maistui onneksi pitsalta:)
Kauppakeskuksen ulkopuolelta otimme bussin ja vaihdoimme taas metroon. Alkoi reissun raskain osa. Kävelimme kauheassa kuumuudessa kilometritolkulla kantaen ja vetäen perässä ostoksiamme. Kiersimme Independecia- ja Patronato- katujen kangasliikkeet. Etsimme pieniä kiristimiä ja eioota saimme joka paikasta! Lopuksi vielä kävelimme Las Rosas -kadulle ja sieltä löysin yhden kangaskaupan, jossa oli ihania kankaita! Sen lähellä oli liike, joka myi eripituisia ja -värisiä karvakankaita sekä askartelutarvikkeita. Las Rosas katu oli täynnä liikkeitä, joissa oli materiaaleja korujenvalmistukseen. Helmiä ja tilpehööriä poikineen, mutten ehtinyt enää katsella niitä, sillä kello alkoi lähestyä seitsemää illalla, jolloin kaupat sulkevat ovensa.
Ensi kerralla tiedän, että jätän kokonaan katsomatta Independencia- ja Patronato -kadut, sillä Las Rosas -katu oli paljon mielenkiintoisempi. Seitsemän jälkeen kiertelimme keskustassa kaikkine tavaroinemme. Tai siis lähinnä kaikkinen kankainemme, sillä muutahan laukuissa ei juuri ollut. Onneksi minulla oli mukanani pyörillä kulkeva laukku! Kankaat painavat valtavasti.
Tämän kuvan otin turkulaisia varten. Aurajokeahan aina ulkopaikkakuntalaiset pilkkaavat. Katsokaapa tätä, ei ole paljon kehumista! Veden väri on ehkä sama, mutta Aurajoessa kuitenkin on tyyliä! Tähän jokeen ei paljon ravintolalaivoja kannattaisi laittaa...
---
Yhdeksältä illalla kaikki liikkeet menivät kiinni ja menimme syömään puistonlaidan ravintolaan. Kaikki paikalliset kahjot olivat liikenteessä rahaa keräämässä. Oli yksi mummo, joka oli vetänyt päähänsä punaisen peruukin ja pirunsarvet. Hampaaton suunsa auki hän tanssi kädet levällään ympyrää ja pyysi siitä hauskuudesta rahaa. Vanha papparainen oli pukeutunut liilaan kiiltävään asuun, jossa oli hapsuja. Pään ympäri hän oli sitonut jonkinlaisen intiaaninauhan. Hänellä oli itsetehty rumpu, jota hän paukutti ja kiersi ravintolan ympäri monta kertaa. Yksi mies oli pukeutunut kerjäläiseksi. Hän oli tupeeranut hiuksensa aivan pystyyn ja vaatteet olivat niin ylilikaiset, että sellaisia näkee vain teatterissa!
---
Telkkarissa on tullut dokumentteja näistä "kerjäläisistä", jotka siis pukeutuvat joka aamu kerjäläisvaatteisiinsa ja kun työpäivä on ohi, he peseytyvät ja vaihtavat normaalit vaatteet päälleen. Yhdelläkin tällaisella oli kolme liikettäkin markkinapaikalla, mutta kerjäläistouhut tuottavat niin hyvin, että hänen vaimonsa hoitaa liikkeet ja mies lähtee keskustaan kerjäämään.
Paljon oli ihan tavallisia rahankerääjiäkin. He myyvät taskulamppuja ja ruusuja. Jotkut vaan pyytävät rahaa ja pukeutuvat ja käyttäytyvät normaalisti.
Tässä näkyy Santiagon kuuluisa savusumu, joka peittää Andit. Santiagossa asuu 5 miljoona ihmistä ja se on yksi maailman saastuneimmista suurkaupungeista. ---
Santiagossa on todella vaarallista liikkua illalla tai yöllä. Aputyttöni täti, joka asuu Santiagossa ja joka joutuu työnsä vuoksi liikkumaan iltaisin ja öisin kaduilla, on ryöstetty monta kertaa. Ihmiset pitivätkin reppuja etupuolella ja naiset puristivat laukkujaan tiukasti vartaloa vasten. Siksi jäimmekin ravintolaan, joka oli metroaseman vieressä. Kun olimme syöneet, menimme suoraan metroon ja sieltä suoraan linja-autoasemalle.
Bussi lähti vartin yli yksitoista illalla takaisin kotiin päin. Jalat olivat muussina ja hartoita särki. Ihon pinnalla oli inhottava likainen kelmu.
---
Nukuimme puolikuolleina melkein kotiin saakka. Puoli kuudelta aamulla olimme perillä ja mieheni oli vastassa. Kyllä oli ihanaa päästä kotiin peseytymään ja sitten suoraan nukkumaan!
Tämän verran ehdin olla turistinakin. Kävimme upeassa katedraalissa.---
Päivän saldo: kivoja kankaita, vahakankaat, pari pientä esinettä kotiin, koirien reksiteröintipaprut hoidettu
Näitä en saanut: pöytälamput, kiristimet, pilkulliset astiat
Plussaa: meitä ei ryöstetty, emmekä eksyneet, emmekä saaneet auringonpistosta
---
Mutta kyllä oli ihanaa palata kotiin. Onni on asua Peikkokukkulalla!
Sen sijaan löysin muovitettua pilkullista kangasta. Koska täältä ei löydä vahakankaita eikä kernejä, olin iloinen löydettyäni näin nättiä kangasta. Se oli nyt tarjouksessa ja maksoi hieman yli 10 euroa/metri.
Nämä suloiset mukit olen tuonut Suomesta.
Concepcioniin on tullut uusi erikoisliike, jossa myydään teetä, haudukkeita, maustekahveja ja kaakaoita. Liike on kyllä vähän hankalassa paikassa kaukana keskustasta, mutta sopivasti klinikan vieressä, jossa minun piti käydä lääkärillä. Lääkärikäynnin jälkeen voi ostaa itselle palkinnoksi jotain hyvää. (Pelkään ja inhoan kaikenlaisia tutkimuksia ja lääkärikäyntejä, joten käytän yhä tällaista lapsellista palkintomenetelmää...)
Tämän luksuskaakaon ostin kylläkin ihan vain purkin takia;) Chilestä ei saa söpöjä peltitölkkejä, joten iskin silmäni heti tähän. Itse kaakao ei kyllä ole mielestäni yhtään sen parempaa kuin tavallinen halpiskaakaokaan. Nyt voin sitten laittaa aina halpiskaakaon tähän hienoon purkkiin ja tuntea arjessani luksusta joka päivä :D
