Mantteleita pikkukoirille

Ruskeapohjainen pallokangas on ollut jo muutaman vuoden todella suosittu Michilandian asiakkaiden keskuudessa. Onneksi löysin kangasta Santiagosta lisää, kun Concepcionista sitä ei enää saanut. Tästä kankaasta ompelen hihattomia mantteleita, hihallisia takkeja sekä pehmovaljaita. Asiakas saa itse valita, tahtooko turkista vai ilman turkiksia. Voi myös valita hupun tai kauluksen. Samaa kangasta on myös niin päin, että pohja on vaaleanpunainen ja pallot ruskeat.

 Tämän alkusyksyn suosikiksi sademantteleista on muodostunut "Pisara". Pisarassa saa itse valita haluamansa värin selkään, kaulus ja alaosa ovat aina ruskeat. Pisarassa on aina kaulus.

Michilandiaan on tullut paljon tilauksia, mutta nyt olen joutunut lähettämään asiakkaille viestin, että en pysty juuri tällä hetkellä ompelemaan. Kun vauva on syntynyt ja pääsemme palaamaan Peikkokukkulalle, aion kyllä aloittaa ompelut lähes samantien! Mieheni on luvannut pitää vauvasta huolta, että saan tehdä töitäkin. Olisi myös hyvä, jos saisin Suomesta kantoliinan mahdollisimman pian, niin vauva voisi roikkua tuossa edessäni töitä tehdessä. (Mitenköhän ompeleminen käytännössä onnistuu, kun on kenguru pussissa? Onko kenelläkään kokemuksia?) Kantoliina on jo "tilauksessa", mutten tiedä, milloin sellaisen saan. Ehkä pitää kehitellä itse jonkinlainen pitkä trikookangas ja opetella netistä sitominen.

Michilandian asiakkaat ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä siitä, että joutuvat nyt odottamaan hieman tavallista kauemmin. Kiitos teille siitä! Kiitos myös taas Michilandian ällistyttävästä suosiosta, joka aina näin Suomen syksyllä lyö minut ällikällä! 

Laskettuna päivänä

Huomaatte varmaan, että minulla on tylsää, sillä ehdin tehdä monta postausta päivässä ;) Tänään on vauvan laskettu aika. Menimme aamulla lääkärin määräyksestä klinikalle mittauttamaan supistusten määrän. Supistuksia tuli seitsemän minuutin välein säännöllisesti. Ne kuitenkaan eivät ole kipeitä. Vatsa vaan kovenee, vauva liikahtaa ja kone alkaa pitää voimakkaampaa ääntä. Kätilö katsoi tyytyväisenä paperia ja sanoi, että supistukset näyttävät niin hyviltä, että saattaa olla synnytys alkamassa. Hän tekisi sisätutkimuksen. Aaargh! Minä sanoin, että se oli juuri tehty edellisenä iltanaa ja lääkäri sanoi minulle, ettei sitä tarvitsisi enää aamulla uudestaan tehdä. Kätilö sanoi soittavansa lääkärille kysyäkseen neuvoa.

Lääkärini sanoi kätilölle, että tulee itse katsomaan minua. Odotimme vartin verran ja lääkäri tuli. Hän kysyi vointiani ja sanoin, ettei minuun satu. Lääkäri teki kuitenkin TAAS sisätutkimuksen! Minua on siis ronkittu tämän viikon aikana jo kolme kertaa! Olen yhäkin auki 2,8 cm ja sain luvan lähteä kotiin (paitsi ei Peikkokukkulalle). Seuraava kontrolli on maanantaina, jos mitään ei tapahdu ennen sitä. Tänään minua on sitten supistellut koko päivän tiheästi. En ole katsonut kellosta aikaa, mutta melkein muutaman minuutin välein. Supistukset ovat myös voimakkaampia kuin silloin, kun olin klinikalla. Vieläkään kuitenkaan ne eivät satu, vain alaselkää kolottaa vähän ja paineentunne on erittäin voimakas.

Kaikki tuntevat minut jo klinikalla parkkipaikan työntekijöitä myöten! Infopisteen naiset tervehtivät aina iloisesti Señora Miaa, parkkipaikan miehet kysyvät, että eikö vieläkään ole vauva syntynyt, kahvilan nainen huutelee aina, että jäätkö vihdoinkin tänne...Doula soitti minulle tänään ja kerroin, että kaikki ihmettelevät sitä, ettei vauvani ole vieläkään syntynyt, vaikka viikko 40 jo alkoi. Doula sanoi sen olevan ymmärrettävää siitä syystä, että klinikalla ei ole paljonkaan totuttu siihen, että joku odottaa synnytyksen alkamista luonnollisesti. Suurin osa klinikan gynekologeista olisi jo tehnyt keisarileikkauksen tai käynnistänyt synnytyksen hormoneilla.

Tänään sain infopisteestä Club de Mama -kortin, jolla saa alennusta klinikan joistakin palveluista sekä joistakin kampaamoista, kauneushoitoloista sekä liikkeistä. Tällä kortilla isä saa myös yhden ilmaisen aamiaisen. Ensimmäisen etuni sain heti tänään. Tuo supistusten mittaus maksoi sairausvakuutuksen ja tämän kortin jälkeen noin kolme euroa!

Mieheni on erittäin vaikuttunut kaikesta tästä, mitä meille on tapahtumassa. Hänestä on käsittämätöntä, miten luonto hoitaa tehtävänsä, miten supistukset valmistavat vauvan oikeaan asentoon, miten kone kirjaa käyrää juuri sillä hetkellä, kun minä tunnen vatsani kovenevan, miten vauvan sydänäänet voimistuvat aina, kun minä piippaan laitetta, jolla ilmoitan tuntevani vauvan liikkeet jne. Mieheni haastattelee aina kätilöitä ja gynekologia ja sitten selittää kovasti kaikkea oppimaansa kaikille ihmisille, jotka vain ympärillämme ovat. Minua huvittaa, miten innoissaan hän on, kun aiemmin kumpaakaan meistä ole ole pätkääkään kiinnostanut lapset eivätkä raskausasiat. Ihmettelemme molemmat sitä, miten vähän olemme kiinnittäneet huomiota äitiemme ja muiden läheistemme raskauksiin ja nyt kun asia on omalla kohdalla, kaikki on jännittävää ja koko ajan oppii uutta.

Mieheni vitsailee, että hänellä on myös paljon uusia bisnesideoita. Yksi näistä on se, että hänestä voisi tulla "doulo". Doulo olisi tulevan isän tukihenkilö. Doulo selittäisi tulevalle isälle kaiken tarpeellisen, mitä naiselle tapahtuu. Doulo myöskin hoitaisi tulevan isän rentouttamisen viemällä tämän esimerkiksi striptease-baariin jne. Tässä vaiheessa doulon toiminta alkoi tuntua sen verran arveluttavalta, että käskin mieheni lopettaa tämän bisnesidean kehittämisen...

Ponnistustekniikka?

Olen ihan sekaisin siitä, miten minun tulee valmistautua ponnistusvaiheeseen. Kätilö sanoi, että kuuluu ponnistaa niin, kuin puskisi ulos kakkoshätää, doula sanoi, ettei saa kuunnella kätilön opastusta, vaan täytyy hengittää sisään, pidättää hengitystä ja sitten ponnistaa mahalla ja sen jälkeen hengittää taas ulos. Gynekologiltani sitten kysyin, kumpi näistä tavoista on se oikea. Gynekologi käski unohtaa koko aiheen, sillä kehoni kuulemma opastaa minut ponnistmaan juuri oikealla tavalla, sitten kun se hetki on käsillä. Millaista opastusta Suomessa teille on annettu?

Valkoista loistoa

Olisi kyllä upeaa, jos oikeassa elämässä olisi satumaan lait ja puut kukkisivat ympäri vuoden! Tai paremminkin niin, että ne sekä kukkisivat että tuottaisivat satoa ympäri vuoden!

 Pieneen magnoliapuuhumme tuli tänä vuonna kaksi kukkaa. Näkisittepä upeat isot vaaleanpunaiset ja valkoiset magnoliapuut Yumbelissa ja Concepcionissa. Ne ovat hengästyttävän upeita tällä hetkellä!

 Tässä kukkivan hedelmäpuun takana näkyvät uudet kasvilavamme. Suurin osa niistä on täynnä vadelmapensaita ja mansikkaa. Muutamaan lavaan meinaan laittaa vihanneksia ja yrttejä. Nyt siellä kasvaa vain mangoldia ja chiliä, kaaleja en jaksanut siirtää sinne vielä. Ensi kuussa vasta alkaa varsinainen vihannesten istutusaika.

 Suurin luumupuumme, joka kuitenkaan ei tuota hyvin satoa.

 Se on kyllä niin upea valkoinen pilvi, että tahtoisin katsella sitä ympäri vuoden tällaisena.

Tässä on muutaman vuoden vanhoja kirsikkapuita ja nämä tuntuvat antavan satoa vain joka toinen vuosi, silloinkin vain vähän.

Voi, miten on ikävä jo kotiin. Kun palaamme sinne, luultavasti kukat ovat jo varisseet puista.

Tärinää odotukseen ja taiteellisia sisätutkimuksia

Tulinpa pikaisesti kertomaan, mitä tapahtui tänään kontrollissa. Lääkärini tahtoo nähdä minut kaksi kertaa viikossa, eikä edes ota enää maksua (todella outoa Chilessä). Minun ei edes tarvitse varata aikaa, vaan voin mennä koska tahansa kolmen jälkeen. Hän tunkee minut aina johonkin väliin. Tänään jouduimme odottelemaan mieheni kanssa tavallista kauemmin, puolitoista tuntia. Yhtäkkiä alkoi kuulua jyrinää ja sen jälkeen koko rakennus alkoi huojua ja ikkunalasit täristä. Puolen tunnin kuluttua tuli uusi järistys. Ihmiset näyttivät säikähtäneiltä ja katselivat toisiinsa. No, eivät edes nämä pienet säikähdykset saaneet minun synnytystäni käyntiin :D

Joitakin öitä sitten heräsimme kälyn luona maanjäristykseen. Kälyn kerrostalo on "antiseismico" ja se on tehty niin, että pienikin maanjäristys tuntuu kuin laivan heilumiselta. Loppuyön näin unta siitä, että minun piti tunkea ison vatsani kanssa vaatekaappiin suojaan.

Hyppään vielä maanjäristyksistä hassuun lääkäriini. Hän nimittäin kaksi kertaa viikossa ultraa mahani päältä ja katsoo, miten vauva on suunnilleen kasvanut. Sen lisäksi hän tekee sisätutkimuksen ja koskee vauvan päätä...yyyh! Hänen täytyy kuulemma tietää, miten pitkällä mennään, jotta hän tietää, uskaltaako hän lähteä kauaskaan Concepcionista. Viime kerralla hän kysyi tosissaan mieheltäni, josko tämäkin tahtoisi kokeilla, miltä vauvan pää tuntuu! Annetaanko Suomessa miehelle mahdollisuus koskea vauvan päätä sisätutkimuksen aikana? Onneksi mieheni ei tahtonut, sillä minä en olisi kestänyt sitä kidutusta yhtään enempää kuin sen, minkä lääkäri teki!

Reiluuden nimissä on kyllä sanottava, että lääkärini tekee sisätutkimuksen aika kivuttomasti, kun vertaa kätilöön, joka sen teki parisen viikkoa sitten. Näin jälkeenpäin olen lähes naureskellut tilanteelle, vaikkei silloin kyllä naurattanut. Toinen kätilö piti jalastani kiinni, kun toinen runnoi sormiaan niin, että minä heiluin pedillä oikein kunnolla. Miehelleni kätilö sitten selitti, että kun hänellä on niin lyhyet sormet...(voi kuinka hauskaa hänen asiakkailleen....)

Tänään lääkäri sanoi, että näyttää sieltä tulevan nelikiloinen pötkylä. Mieheni pitää kuulemma tänä iltana hieroa mahaani, jotta supistukset alkaisivat kunnolla. En tiedä, miksi juuri mieheni pitää se tehdä, eikä minun....hmmm....Huomenna menen klinikalle, sillä kätilöt laittavat sen laitteen mahani ympärille, joka mittaa supistusten määrän ja keston. Kysyin heti, tehdäänkö siellä taas se sisätutkimuskin ja lääkäri sanoi, ettei sitä enää tee kukaan muu kuin hän ja hän meinaa tehdä sen niin taiteellisesti, ettei minuun satu :)

Hyvää yötä! Painun pehkuihin nyt ja toivottavasti saan nukuttua edes jotenkuten.

Nallepipo ja megapötsi

Tänä aamuna menin reippaasti taas klinkan jumppaan. Kinesiologi ei ollut uskoa silmiän, että olin yhä yhtenä kappaleena. Hän sanoi olleensa varma, että vauva olisi syntynyt pari päivää viime jumpan jälkeen. Sanoin, että lääkärini on ennustanut samaa viimeiset kolme viikkoa, joten ei mikään ihme, jos hänenkin veikkauksensa meni mönkään. Nyt jumpan jälkeen minulla on ihmeen virkeä olo. Olen nukkunutkin vähän paremmin viimeiset kaksi yötä, joten mieliala on taas vähän positiivisempi kuin se on tässä viime päivinä muuten ollut.

 Eilen sain valmiiksi virkatun nallepipon. Virkkasin sen puuvillalangoista 3,5 virkkuukoukulla ilman ohjeita. Minä en kovasti tykkää virkkaamisesta, varsinkaaan näin ohuella langalla. Tuntuu kauhean hitaalta tällainen värkkääminen, mutta mitä muutakaan täällä kälyn luona tekisin? En tykkää edes katsella telkkaria, mutta eilen katsoin kaksi elokuvaa ja virkkasin samalla.

Ja tässä horror-kuva! Siis tämä maha on aivan valtava! Kääks! Miten tällaisesta ikinä palautuu normaaliksi? Otin kuvan äsken, eli viikon 40. alkaessa. Millainen iso monsteri siellä on sisällä? Toivottavasti hän mahtuu tulemaan ulos (ilman sektiota)!

Vielä loppuun anteeksipyynnöt kaikille niille, joita eivät raskausjutut kiinnosta lainkaan. Näinä viimeisinä päivinä on kyllä aika mahdoton keskittyä haastelemaan jotain muita juttuja, mutta yritän huomenna ja ylihuomenna näyttää puutarhaamme ja koiranvaatteita.

Pöllöpipo

Muutama päivä kotona olivat todella tuotteliaita huolimatta vaivaisesta olostani. Pesin auton, neljä mattoa, pyyhin ikkunoita ja lasiruutuovia, leikkasin ja ompelin Michilandian tilauksia, istutin mangoldeja ja chilejä yms. Kauhealla ähinällä ja puhinalla kaikki hoitui, mutta hoitui kuitenkin!

Sain myös valmiiksi Concepcionissa aloittamani virkatun pöllöpipon. Näin pöllöpipon GAPin liikkeessä, mutten raskinut ostaa sitä, sillä se oli suhteessa ihan liian kallis. Yhdestä lastenpiposta Chilessä en viitsi maksaa yli 20 euroa! En enää muista, millainen se pipo tarkalleen oli, mutta tein tällaisen version pöllöpiposta. Vaavi saa sitten käyttää kesäpipona haalareiden kanssa mamin puuvillalangasta virkkaamaa pipoa :)

Laskettu aika lähestyy...se on perjantaina. Huomenna on taas kontrolli ja viikko 40 alkaa. Tulimme nyt Concepcioniin odottamaan. Mikäli synnytys ei ala itsestään, Chilessä se käynnistetän viikolla 41. Paine vatsassa on kyllä niin VALTAVA, etten ymmärrä, mitkä fysiikan lait pitävät vielä vauvan siellä. Minulla on tunne, että se voi pudota sieltä ulos minä hetkenä hyvänsä.

Korvani ovat yhä lukossa! Tänään jo kuudetta päivää aamusta iltaan. Todella outoa.

Eli odottelu jatkuu...

Odottelua Peikkokukkullan kukkaloistossa

Kaksi viikkoa sitten gynekologini ennusti synnytykseni alkavan parin päivän sisällä. Sen jälkeen olen käynyt kontrolleissa kaksi kertaa viikossa ja joka kerta gynekologi on ennustanut synnytyksen alkavan parin päivän sisällä. Hän on aina sanonut, että voimme käydä kotona päiväsaikaan, mutta tulisimme yöksi Concepcioniin klinikan lähelle. Kerran jäimme yhdeksi yöksi kotiin ja muutaman kerran olemme viettäneet kotona päivän. Kerran olin jo klinikalla kätilöiden tekemässä sisätutkimuksessa ja laitteissa, jotka rekisteröivät supistusten tulevan 10 minuutin välein. Silloin kätilöt sanoivat, että synnytys alkaa varmasti kahden päivän sisällä. Tästäkin on nyt jo puolitoista viikkoa!

Viimeksi kävimme lääkärillä torstaina ja nyt hän sanoi, että hän alkaa jo uskoa, ettei tämä vauva synnykään yhtään etuajassa, vaan ihan normaalisti. Lääkäri sanoi, että minun kroppani ei käyttäydy niin kuin naisten kropat yleensä Chilessä käyttäytyvät! Minun kroppani on alkanut valmistautua ”liian” hyvissä ajoin synnytykseen ja siksi hän on koko ajan luullut, että jotain alkaa tapahtua. Minusta tämä on outoa, sillä olen lukenut netistä, että on aivan tavallista, että nainen on joitakin viikkojakin ennen synnytystä auki 2 cm ja ettei kohdunkaulaa ole yhtään enää jäljellä. Kivuttomia supistuksiakin voi tulla viikkoja aikaisemmin. Vauva on hyvin alhaalla oikeassa asennossa. Kaikki nämä oireet minullakin on ollut, eikä mitään sen ihmeempää. Miten siis tämä voi olla niin ”erikoista” gynekologille, jolla on paljon kokemusta? Voiko tosiaan olla mahdollista, että chileläiset naiset käyttäytyvät eritavalla? Olen hämmentynyt.

Me kyllästyimme gynekologin varoitteluihin. On tosi tylsää olla poissa kotoa kaksi viikkoa, kun mitään ei kumminkaan tapahdu! Tulimme siis Peikkokukkulalle perjantaina ja tarkoitus olisi olla maanantaihin saakka, mikäli synnytys ei sitä ennen ala. Emme kertoneet gynekologille, että päätimme jäädä kotiin. Jos jotain alkaa tapahtua, niin ajamme sitten pikavauhtia Concepcioniin. Toivottavasti ratkaisumme ei ole tyhmä. Minulla on todella raskas, kivuliaskin ja vaivainen olo, mutta mukavampi kärsiä kotona kuin kälyn luona. Nyt minulla on kolme päivää putkeen olleet molemmat korvat lukossa. Mitähän sellainen on? Liittyykö se jotenkin raskauteen, vai onko minulla korvatulehdus? Ei kyllä satu yhtään.

Peikkokukkulalla hedelmäpuut ovat valkoisissa kukissa. Vaaleanpunaiset kukat ovat  nupuillaan. Koirat ovat iloisia siitä, että olemme kotona. Kälykin pääsi muutamaksi päiväksi omaan kotiinsa. Mieheni on siivonnut ja pessyt pyykkiä ja minä olen leikannut ja ommellut kasan Michilandian tilauksia. On ollut todella hyödylliset muutama päivää. Toivottavasti voimme olla kotona maanantaihin saakka, sillä tahdon vielä tehdä sitä sun tätä kotona ennen kuin menemme taas odottelemaan Concepcioniin. Se alkuperäinen laskettu aika alkaa kuitenkin lähestyä ja sitä on ehkä syytä kunnioittaa hieman enemmän kuin tohtorin turhia säikyttelyjä.

Nukkeja

Kuten olen kertonutkin, mieheni kerää matkamuistonukkeja. Hänen lempinukkejaan ovat englantilaiset ja tanskalaiset sotilaat.

Meillä on myös kokoelma lappalaisnukkeja. Leijonavaakunan olen tuftannut itse.

Entisestä Neuvostoliitosta meillä on iso kasa kansallispukuisia nukkeja. Nämä lättäpäät ovat yksiä suosikkejani.

 

New Yorkista ostin 70-luvun Shirley Temple -nuken.

 

Mustia nukkejakin minulla on jonkin verran.