Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Työhuoneen ensimmäinen aamu

Kun heräsin aamulla, ensimmäinen ajatukseni oli uusi ihana valoisa työhuoneeni, johon aloin siirtää joitakin tavaroita edellisenä iltana. Olin jo siirtänyt pöydät, koneet ja hyllyille osan tavaroista.


Työhuoneen maalaamisen jälkeen huone näytti avaralta, siistiltä ja asialliselta. Miten minun tekikään mieli jättää se vain eteiseksi! Olisi voinut laittaa naulakoita takeille, paikan kengille, sekä sellaisen istuimen, jonka sisässä on laatikko laukuille, saappaille, sateenvarjoille yms. Meillähän ei ole talossa lainkaan eteistä, joten houkutus oli jonkin verran suuri. Oli minulla jo ennen maalaamista käynyt mielessä saunakin ;D Työhuone kuitenkin veti pisimmän korren, sillä minähän vietän suurimman osan päivistäni siellä.



Minulla oli ennenkin ihan hyvät työtilat. Eivät mitenkään suuret ja loisteliaat, mutta ihan riittävän tilavat. Jaoin silloin 4x5-metrisen mökin keittiön kanssa niin, että toisella seinustalla olivat työtilat ja toisella keittiö. Tilavaa tunnelmaa korosti n. 4-metrinen huonekorkeus katon harjaan asti sekä väliseinättömyys. Työtilani kuitenkin oli pimeähkö, sillä isompi ikkuna oli verannan katon alla, joten sieltä ei päässyt paljon valoa sisään ja toinen ikkuna on pieni, matalalla olevan kattoräystään alla ja vielä talon pimeällä puolella. Yksi työpöytäni oli täysin ikkunattomassa kulmauksessa.

Uutta työhuonettani ei ole nytkään koolla pilattu ;) Se on vanha kuistimme ja kokoa sillä on 2x4 metriä. Yhdelle ikkunaseinustalle laitoin toimisto/piirtämis/maalaamispöytäni ja toiselle ikkunaseinälle sekä yhdelle sivuseinälle pöydät L:n muotoon ja siihen kaksi ompelukonetta sekä saumurin. Kaikille neljälle seinälle tuli hyllyt. Laitan lisää selventäviä kuvia jatkossa.


Tahdoin ehdottomasti maalata kaikki seinät, katon ja hyllyt valkoisiksi valon maksimoimiseksi sekä sen takia, että työni ja materiaalini tuovat niin valtavasti "sirkustunnelmaa" ja väriä huoneeseen, että ympäristön täytyy olla mahdollisimman väritön, jotta huone pysyy raikkaana. Rottinkituolit olen maalannut hennon vaaleanpunaisiksi ja pöydän niin hennon vaaleansiniseksi, että se näytää valkoiselta.


Kun huoneessa ei vielä ollut tavaroita, näin sen kauneuden ja mahdollisuudet. Tästähän saisi oikein soman laittamalla rottinkikoreja ja pikkukukallisia tyynyjä! Tästä saisi sellaisen sisustuslehteen kelpaavan ja blogeissa esiteltävän siistin, kauniin, edustuskelpoisen työhuoneen! MUTTA tästä ei sellaista tule! En aio pyrkiä edustavuuteen, sillä tässä huoneessa tehdään oikeasti töitä ja millaisia töitä! Kaikki sekaisin ja yhtä aikaa: Michilandian vaatteet, neulahuovutukset, tilkkutäkit, mörkyt, kanivinot, luistimet, tontut, chihumollat, nuket, neuletakit...ja seassa piileskelee pari pikkukoiraa! Tyylillisesti kaikki ei millään sovi yhteen, mutta sopu sijaa antaa!


Minulle sopii sellainen työskentely, että on monta projektia menossa yhtä aikaa. Jos joudun tekemään liian pitkään vain yhtä asiaa, kyllästyn todella nopeasti. Mieheni aina ihmettelee sitä, miten jaksan AINA tehdä töitä (en tarkoita tässä rahallisesti tuottavaa työtä vaan kaikkea väkertämistä yleensäkin) ja eikö minua kyllästytä. Ei minua kyllästytä, koska teen yhden päivän aikana monta erilaista asiaa! Jos joutuisin vain ompelemaan yhtä samaa saumaa, sekoaisin päivässä! Joskus minua alkaa kyllästyttää jonkun takin ompeleminen ja silloin jätän sen sivuun ja teen jonkin aikaa jotain muuta työtäni. Sitten taas jaksaa ommella takin saumaa :)


Työhuoneestani tulee hyvin whimsical. Aion ripustaa seinät täyteen valmiita ja keskeneräisiä töitäni. Hyllyt tulevat pursuamaan eri vaiheissa olevia töitä ja materiaaleja. Kaikki seinätila varataan neulahuovutustauluille, jottei niitä tarvitse säilyttää varastossa. Katon harjaan asti on se nelisen metriä, joten kyllä sinne muutama taulu mahtuu, vaikka huone muuten pieni onkin. Huoneessa tulee ehkä olemaan hengästyttävä tunnelma nykyisen rauhallisen sijaan. Kun tahdon jotain rauhallista ja seesteistä, siirryn sitten vaikka olohuoneeseen tai yläkertaan.


Näissä kuvissa hyllyillä on vielä tilaa "esitellä" tavaroita.


Nyt työhuone pääsi käyttöön, vaikkei se vielä ihan valmis olekaan. Täytyy odottaa vielä muutama kuukausi, että ilmat alkavat lämmetä ja ilmankosteus pienentyä, ja sitten meinaan maalata lattian. Olen miettinyt harmaata, mutta sainpa sellaisenkin idean, että maalaisin lattian ja ikkunankarmit vaaleanpunaiksi! Saas nähdä, millä mielellä olen marraskuun tienoilla värien suhteen :) Myös ikkunat on maalattava, nyt ne ovat vielä vanhan mökin vihreät. Sitä ennen kuitenkin ne pitää PESTÄ! Nyt ne ovat vielä siinä kunnossa, mihin ne ovat joutuneet maattuaan yli vuoden ulkona.


Tässäpä teille ensimmäisen aamun tunnelmia ja ajatuksia työhuoneestani. Otan sitten lisää kuvia, kun kaikkialla pursuaa ja roikkuu sitä ja tätä :D


Jos et ole vielä ottanut osaa Mörkky-arvontaan, niin rullaa postauksia alaspäin viime perjantaille! Palkintona voit voittaa kuvan kaltaisen Mummon kanasen - tai itse Mörkyn.

3 kommenttia:

  1. Ihana tyohuone! Teit mielestani oikean paatoksen! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana työhuone! Kade olen... :D

    VastaaPoista
  3. Ihana työhuone <3 Tuo nukkeneulatyyny on aika spooky, hätkähdin oikein kun katsoin kuvaa ensimmäistä kertaa :D

    VastaaPoista