Peikkokukkulan puisto

Suurin luumupuumme, hedelmät ovat pieniä ja keltaisia. Talo näkyy taustalla.

Ei elämässä ole paljon suurempaa nautintoa kuin aurinkoiset talvipäivät Peikkokukkulan puutarhassa. Vaikka kaikkialla onkin mutaista kaatosateiden jäljiltä, on ihanaa istua lampaantaljan pehmustamassa korikeinussa, joka roikkuu vanhan suuren männyn oksasta. Keinustani näen  valkoisen talomme ruutuikkunoineen, näen koirat, jotka ovat valinneet lepopaikakseen milloin minkäkin puskan tai palmunalusen. Pennut haastavat toisiaan leikkiin pylly pystyssä selkä kaarella.

Talvella Peikkokukkulalla kasvaa ruohoa kaikkialla. Minne tahansa katsoo, näkee vihreää. Tätä osaa arvostaa, sillä joulukuun puolivälistä toukokuuhun maisema on aivan keltaista. Korikeinustani näen valkoiseksi maalatun gazebon, joka talvella on ilman kattoa ja verhoja, näen talon, jonka pylväitä pitkin kiipeää belargonian sukulainen, sinisade on lehdetön. Kun pyörähdän keinullani hieman oikeaan, näen edessäni suuren puya-kasvin, jossa on kovat pitkulaiset lehdet, joiden reunoissa on piikkejä. Puyaan kasvaa joka toinen vuosi valtavat tekokukan näköiset voimakkaan turkoosinvihreät  kukat. Puyan takana on Chilen luonnonmetsän puita boldoja, quillayta, ulmoja, punarunkoisia arayaneja, litrejä, maitenia, vanha suuri luumupuu  sekä riippukeinuni, joka näin talvella on homeessa. Täytyy hankkia keväällä uusi. 

Ensimmäisen ja toisen osion välinen polku alkaa tästä talomme edestä.

Minulla on Peikkokukkulalla normaalisti kaksi riippukeinua niin, että voin valita sopivan paikan varjon ja auringon mukaan. Olen ollut fanaattinen riippukeinutyttö. Ennen Dominicin syntymää otin päiväunet riippukeinussani. Elämäni suuria nautintoja oli Suomesta tulleen lehden ja kirjojen luku keinussa löhöten. Dominicin syntymän jälkeen keinussa ovat keinuneet vain tuuli ja puutarhanhenget. Keinu pääsi homehtumaan. Pienen lapsen äidillä ei ole aikaa löhöillä.

Ensimmäisen osion talvioita ja hedelmäpuita, joissa ei vielä ole kukkia. Kivien tällä puolella on parkkipaikkamme, jonka meinaamme ilmeisesti tulevaisuudessa siirtää muualle.

Korikeinussa olen ehtinyt istua pieniä hetkiä Dominicin syntymän jälkeenkin. Keinusta on nimittäin hyvä näköala pihan touhuihin. Kun pyörähdän vielä hieman enemmän oikealle, muuttuu näköala täysin. Jalkani eivät enää ota kunnolla maahan, sillä juuri keinun kohdalta alkaa jyrkkä alamäki laakson pohjalle. Pohjalta nousee jyrkästi  taas uusi kukkulannyppy, joka laskee jyrkästi samantien ja sen takana alkaa uusi suuri kukkula. Kukkuloilla kasvaa harmaanvihreitä eukalyptuksia, mäntyjä sekä luonnonmetsän puita. Talvella näen keltaisenaan kukassa olevia aromo-puita.

Aromo-puita

Vielä keikaus oikeaan ja näen paksun männynrungon, jossa keinu on kiinni ja halkovarastomme, joka peittää kauniin maiseman kauas laaksoihin ja kukkuloille. Varaston vierestä alkaa mäntymetsikkö, joka oli  kymmenen vuotta sitten minuakin lyhyempää. Nyt puut ovat jo parikymmentämetrisiä. Chilessä puut kasvavat hurjaa vauhtia.

Ensimmäisen ja toisen osion välinen "Dominicin polku"

Kesä-heinäkuussa matkustin Dominicin kanssa Suomeen lomalle. Mieheni jäi vahtimaan taloa ja koiria. Ikävä kyllä emme koskaan pääse yhdessä pitkille lomamatkoille, koska on mahdotonta löytää ihminen, jonka vastuulle uskaltaisi jättää yli kymmenen koiraa ja talo, jonka arkielämä ei ole aivan mutkatonta kaikkine kaivo-ongelmineen. (Hei, vapaaehtoisille voin tehdä jonotuslistan!)

Viidennen ja kuudennen osion välinen suosikkipolkuni, kun luumupuussa ei vielä ollut kukkia. Näetkö kuvassa kulkevan Elviran?

Ennen lähtöämme mieheni osti lohdutukseksi oikein suuren taulutelevision, josta hän voisi katsoa aivan rauhassa jalkapallon maailmanmestaruuskisat. Samana päivänä, kun lentomme lähti, alkoivat Chilessä talvisateet. Talvi oli tavallista sateisempi. Satoi kaksi viikkoa putkeen lähes taukoamatta. Vesi virtasi sillan yli, autoja ja lehmiä putosi jokeen. Mieheni ei välillä päässyt pois Peikkokukkulalta. Tuuli riepotteli satelliittilautasta niin, ettei jalkapallon katsomisestakaan ollut tullut juuri mitään. Kuva katkeili ja ruutu oli täynnä neliöitä. Silloin mieheni oli saanut idean. Hän tekisi uuden puutarhan talomme eteen!

Aina, kun ei ollut satanut, hän oli edistynyt jonkin verran. Talomme edessä on erittäin köyhää maaperää. Se on vain punaista mutaa. Siinä on vaikeaa saada kasvamaan mitään. Meillä on siinä ollut kitukasvuisia hedelmäpuita, joiden juuret ovat kiertyneet pieneksi palloksi, koska eivät pääse etenemään kovassa maassa. Maassa ei kasva juuri edes heinää tai ruohoa. Näky on ollut hyvin surkea varsinkin kesäisin, kun sielu kaipaa vihreää luontoa. Sainkin joskus idean käydä kaivamassa naapurin tyhjältä tontilta villinä kasvavia talvioita ja istutin niitä tälle paikalle. Ne lähtivätkin leviämään ihan mukavasti. Ne pärjäävät kesänkin lähes ilman vettä. Kyllähän ne pahimpaan kesäaikaan nuukahtavat ja osin kellastuvatkin, mutta kun ne saavat vähänkin vettä, ne näyttävät kauniilta kiiltävän vihreine lehtineen. 

Viidennen ja kuudennen osion välinen suosikkipolkuni, kun luumupuuhun puhkesi kukat. Oikeassa kulmassa ympäri vuoden vihreitä luonnonmetsän puita.

Mieheni tilasi kuormallisen pyöreitä kiviä ja niillä hän jakoi puutarhan seitsemään osaan niin, että väliin muodostui monia pieniä polkuja. Polkujen viereen hän laittoi aurinkokennovalaisimia. Uuden puutarhan osiot hän istutti täyteen erilaisia jo campoltamme löytyviä kasveja. Apupoika kaivoi kasveille syvät kuopat, jotka täytettiin paremmalla mullalla. Mieheni kävi kaivamassa kaikki unohtuneet ja huonosti voivat kasvit ympäri Peikkokukkulaa ja antoi niille uuden mahdollisuuden uudessa puutarhassa. Kun palasin Suomesta ja näin tämän yllätyksen, en voinut uskoa silmiäni! Mieheni ei ollut ostanut yhtäkään kasvia ja uusi puutarha oli kuitenkin täynnä kasveja! Uusi puutarha lamppuineen ja polkuineen on hyvin puistomainen, joten jatkossa puhun puistosta, jotta se eroaa talon muusta puutarhasta.

Taloa lähimpänä oleva osio on se, jonka olimme osin jo tehneet aikaisemmin. Siinä on talvioita, oransseja kukkia, joiden nimeä en nyt muista, pieniä rosmariinipensaita, jonkinlainen pieni kuusi, kaksi nuorta oliivipuuta, kolme matalaa palmua, kaksi  suurilehtistä pita-kasvia, rahapuita ja muita mehikasveja, sipulijuurisia lehtikasveja, lupiinintapaisia kukkia, suuri päärynäpuu ja pari persikkapuuta sekä suuri quillay, jonka siemenkodat muistuttavat tähtianista. Toinen osio koki suuren muutoksen, sillä siinä ei ollut minkäänlaista aluskasvillisuutta. Tämä oli puutarhamme rumin osuus. Mieheni istutti Hugito-apupojan kanssa paikan täyteen talvioita, joiden toivomme peittävän koko köyhän ruman maan. Lisäksi mieheni istutti tähän osioon Peikkokukkulan kaikki ruusut. Hän kaivoi yksinäiset ruusupensaat ympärin kukkulaa ja toi ne puutarhaan. Lisäksi hän leikkasi oksia ja laittoi ne juurtumaan maahan. Talven aikana ne juurtuvat hyvin niin, että keväällä niihin jo tulee lehdet. Keltaisten, vaaleanpunaisten ja punaisten ruusujen lisäksi osiossa on muitakin kukkia. Tien vieressä on aiemmin istuttamamme aloevera-tyyliset suuret kaktukset. Avokadopuut  ja nispero liehuttelevat suuria lehtiään vierivieressä.  Kaksi persikkapuuta ja kirsikkapuu seisovat myös tässä osiossa. Loppupäässä puutarhan keskeltä katsottuna on taas Chilen luonnonmetsän puita.

Homeinen riippukeinuni ja laumamme jäseniä. Taustalla aina vihreitä luonnonmetsän kovalehtisiä puita.

Toisen ja kolmannen osion väliin jää lempipolkuni, joka kaartaa puiston keskeltä oikealle ja sitten vasemmalle. Se nousee hieman ylös ja sitten taas alas. Polun päässä on suuri mänty ja luonnonpuita. Kolmannessa osiossa on taas paljon talvioita, luumupuu, johon tulee suuria punaisia luumuja, palmuja ja luonnonpuita. Kolmannen ja neljännen osion väliin jäävä polku vie kasvimaallemme, joka koostuu useista kasvilavoista. Ikävä kyllä emme voi kasvattaa niissä kesällä mitään, sillä meillä ei ole vettä kasteluun. Vain talviaikaan, kun taivaalta tulee vettä, voi laittaa herneitä, papuja, korianteria ja salaattia kasvamaan. Ne pitää peittää hyvin, etteivät puput käy syömässä niitä.

Luumupuu kukkii Chilessä elokuussa.

Neljäs osio on pienin. Siinä kasvaa suuria luonnonmetsän puita, joissa riippukeinuni riippuu. Lisäksi kivien reunustamalla alueella kasvaa päärynäpuu, pita-kasveja ja palmu. Neljännen ja viidennen osion välinen polku vie laaksoon, jonka näen korikeinustani. Siellä ovat vanha suuri luumupuu sekä kuudennen osion nuoret oliiviput, nektariini, pari pähkinäpuuta ja matalat palmut sekä käkkyräiset luonnonmetsän puut. Viides osio on aivan keskellä puutarhaa ja se on täynnä hedelmäpuita: persikoita, kirsikoita, manteleita ja luumupuita. Siellä ovat myös sitruspuumme pomelo, sitruuna, appelsiini ja mandariini, jotka ovat taistelleet elämästään jo kymmenen vuotta, eivätkä ole silti kasvaneet kuin metrinmittaisiksi, varsinaisia bonsai-puita! Niiden juuret olivat olleet hyvin lyhyet ja kiertyneet palloksi. Mieheni kaivoi niille suuret kuopat, jotka täytti hyvällä mullalla. Toivottavasti sitrukset viihtyvät paremmin uudessa puutarhassamme talon edessä.Siellä on myös nuoria, vain puolimetrisiä palmuja, jotka mieheni siirsi suihkulähteen vierestä uuteen puutarhaan. 

Taustalla näkyy korikeinuni sekä toinen halkovajoistamme. Halkovaja poistuu tuolta tänä keväänä ja siirtyy toiseen paikkaan. Minulla on haaveena saada sen tilalle lähivuosina vierasmaja ja jopa joskus tulevaisuudessa sauna. Luna on juuri vaihtamassa villahousujaan.

Viidennen ja kuudennen osion välissä on toinen suosikkipoluistani. Se kaartuu viehkeästi vasemmalle. Puutarhan keskeltä katsottuna polku on alamäkeä laaksoon saakka. Kuudennen osion käkkäräiset luonnonpuut ja seitsemännen osion suuri quillay muodostavat tunnelin, jonka alta voi kävellä polkua alaspäin. Vastaan tulee molemmin puolin kaksi nuorta mäntyä, jotka muodostavat portin laaksoon. Quillayn jälkeen seitsemännessä osiossa kasvaa vanha puya, jonka takana heiluu talvituulessa ihanasti mukava korikeinuni.

Seisemäs osio on gazebon vieressä ja se on suurin. Siellä kasvaa mutilla-mätäs, johon tulee loppukesästä punaisia marjoja, joiden maku on hyvin erikoinen. Ensin suuhun tulee metsämansikan aromi, joka muuttu heti mausteiseksi katajanmarjamaiseksi mauksi. Mieheni  istutti seitsemänteen osioon suuria sipulijuurisia ruohokasveja, palmuja, pari kirsikkapuuta sekä kvittenin. Siellä kasvaa myös kaunis kovalehtinen vahvasti tuoksuva boldo. Seitsemännestä osiosta alkaa mäntymetsikkö, josta jo kerroinkin.

Tämä uusi puisto oli upea yllätys ja sen tekemistä voi jatkaa vaikka miten paljon. Olemme joka päivä kulkeneet pitkin polkuja ja suunnitelleet, mitä ehtisimme vielä talven aikana tekemään ja mitä pitäisi jättää seuraavaan vuoteen. Olen laittanut polkujen reunustoille juurtumaan mehikasveja, joiden toivon antavan vihreyttä myös kuumaan kesäaikaan. Suunnittelimme hankkivamme puiston keskiosiin punalehtisen koristekirsikan, sillä meillä oli sellainen, mutta jänikset söivät sen kuoliaaksi Dominicin vauva-aikana. Nyt mieheni on askarrellut kaikkien runkojen ympärille kanaverkosta suojukset. Hän on jo hankkinut materiaalit puisten penkkien tekemiseen. Täytyyhän puistossa olla puistonpenkit!

Mieheni oli ajatellut meitä rakkaudella, kun olimme Suomessa. Hän tiesi minun ilahtuvan uudesta puutarhasta, sillä olin jo monta vuotta valittanut, kun talon edessä oli suuri alue niin hoitamattoman näköisenä. Dominicille tämä puisto on kuin liikennepuisto. Täynnä pieniä mutkittelevia polkuja, joita hän voi ajaa potkupyörällään ja isompana polkupyörällään. Voisimme vielä laittaa polkujen risteyskohtiin pieniä tienviittoja. Yksi poluista onkin ollut paikallaan jo Dominicin syntymästä saakka. Mieheni teki ja reunusti sen niihin aikoihin, kun nukutin Dominicia vaunuissa. Polusta tehtiin juuri sen levyinen, että vaunuilla voi kulkea sitä pitkin. Toki polulle tuli nimi ”Dominicin polku”, joka pitää kirjoittaa sievään tienviittaan.

Viidennen ja kuudennen osion välisestä lempipolustani näkee kauas laaksoihin ja kukkuloille. Blondi siinä kulkee polkua pitkin talvivaatteissaan.

Näiden kuvien ottamisen jälkeen olemme istuttaneet puistoon vielä pari palmua, koivun ja kaikkien polkujen reunustat täyteen belladonnia, joihin tulee suuret tuoksuvat vaaleanpunaiset kukat. Myös vaaleanpunaiset hedelmäpuiden kukat ovat juuri aukeamassa. Otan sitten lisää kuvia.

Koivun istutimme yhdeksäntenä hääpäivänämme. Haluaisin sanoa, että symboliksi kaikille näille vuosille, mutten taida uskaltaa kuitenkaan, jos se kuitenkin kuivuu pystyyn, niin kuin aiempi koivumme.

Kun puistomme kaikki puut ovat vihreissä lehdissä, se on varmasti kauniimpi kuin nyt vielä talviaikaan. Teen sitten uuden postauksen.

Toivottavasti nautitte kiertokävelystänne Peikkokukkulan talvisessa puistossa!