Eivät ne kaikki tontut pompi...

...tämän "joulumuorin" pillin mukaan. Blondilla on aikaa makoilla aamuauringossa pelargonioiden vieressä työhuoneeni nurkalla.

Kaikki vähemmän karvaiset Peikkokukkulan porukkaan kuuluvat on kyllä valjastettu joulutouhuihin. Chileläinen aputyttöni "Maje" ompelee ja vääntelee, saksalainen aputyttöni "Meje" täyttelee ja käärii, mieheni naputtelee vartaloita tontuille, Domsku yrittää olla kiltisti ja antaa muiden keskittyä töihin. Hänen tärkeänä tehtävänän on ruokkia chihut. Meje ei ole koskaan koskenutkaan ompelukoneeseen, sillä Saksassa täytyy valita jo 10-vuotiaana, millaiseen kouluun menee opiskelemaan. Meje valitsi koulun, jossa on vain lukuaineita. Nyt olen opettanut hänet ompelemaan suoraa saumaa. On syntynyt kasa tonttulakkeja eri väreistä!

Tonttupuuhat siis pajal täyres faartis! (turunmurretta) 

Blogi valmistautuu jouluun!

Laitoin joulukalenterikuvan esille. Luukut alkavat aueta 1.12.

Sain tontut ajoissa Santiagon bussiin. Nyt väkerretään kovalla touhulla kaikenlaista joulunäyttelyä varten. Reilu viikko aikaa ja paaaaljon vielä puuttuu.

Toivokaa kanssamme, että viikonloppuna sataisi vettä! Olisi kiva saada pyykkejä pestyä!

Tämän postauksen kuvassa on ihanainen Alma Olivia.

Joulukiireitä!

Peikkokukkulalla on juuri nyt kovat joulukiireet! Siksi en ole ehtinyt vastata kommentteihinne edelliseen postaukseen. Tänään oli viimeinen päivä, kun ehdin viimeistellä Santiagoon Damas Diplomaticas -järjestön Joulubasaariin lähtevät työt. Samalla teen kovalla kiireellä töitä joulunäyttelyyn, jonka avaan reilun viikon päästä Concepcionin keskustassa. Vielä siinä sivussa on ommeltavana joitakin Michilandian tilauksia. Onneksi minulla on apulainen tekemässä täyttöhommia, täyttöaukkojen ompeluja, liimaamisia yms.

Olen myös suunnitellut Peikkokukkulan joulukalenteria. Toivottavasti ehdin tehdä sen!

Joulutunnelman työhuoneeseeni tuo tuikkujen lisäksi Radio Novan Joulunradio. Toivon tuottajien Jouluradiota alan kuunnella heti kun se alkaa toimia täydellä teholla. Nythän siellä on testilähetys menossa. Tosi kiva, kun meillä on nykyään paljon parempi nettiyhteys kuin ennen!

Nyt jatkan vielä tonttuilua. pitää kiinnitellä lappuja, tehdä hinnasto jne. Kello ei ole vielä kymmentäkään, hyvinhän tässä vielä ehtii ennen kuin silmät lurpsahtavat!

Tunnelmaa teillekin!

Mistä tietää vanhentuneensa?

Minä täytin pyöreitä tuossa jokin aika sitten, mutta kukaan ei tiennyt. Chilessä minua luullaan aina paljon nuoremmaksi, mutta biologinen tosiasia on se, että äidilläni on nyt keski-ikäinen tytär. Plaah. Minulla on lievä ikäkriisi menossa. Pohdin vakavia asioita, elämäni suuntaviivoja ja mitä pitäisi tässä elämässä saada aikaan, mutta nyt meinaan kertoa teille kepeitä asioita, joista tiedän vanhentuneeni.

1.  Olen alkanut katsella lintuja ja pitää niitä symppiksinä. Aikaisemmin linnut ovat olleet kaikista eläimistä vähiten kiinnostavia.

2.      Herkistyn aina lähes kyyneliin, kun näen yhden ruusupuskistamme. Se on pensasruusu, jossa on pienet vaaleanpunaiset kukat. Sen hento varsi heiluu nuoren luonnonmetsän puun vieressä ja se tuo minulle aina mieleen Suomen kesän. Näytin miehelleni ruusua ja sanoin sen olevan kaunein ruusupensas Peikkokukkulalla. Mieheni hölmistyi ja ihmetteli, mitä erikoista siinä on. Onhan meillä suuria ruusuja ja vaikka mitä värejä. Miten tuollainen pieni haaleanvärinen voi olla kaunein? Yritin ottaa siitä kuvaa, jotta olisin voinut näyttää sen teille, mutta ei siitä saa kunnollista kuvaa. Ei sitä voi tajuta, ellei näe sitä luonnossa. Kävelen usein pensaan luokse ja aina minut valtaa sama tuttuuden tunne.

3.      Entistä isompi pömppövatsa, jonka takia nyt teidän vinkistänne lankkuilen ja lenkkeilen.

    4.  Ärsyttävää, miten liharuokien ja simpukoiden jälkeen täytyy kaivella hampaankoloja tikuilla tai langoilla! Ei ole sellaista vaivaa ennen ollut. Alkavatko ne ikenetkin surkastua jo tässä vaiheessa vai?

5.     Ensimmäiset kalliit ryppyvoiteet hankittu ja käytetty, merkkinä Vichy. En huomaa mitään eroa. Onko eroosioituminen siis nopeampaa kuin purkeista tullut hyöty? 

 persikat kypsymässä

6.       Tarkastelinpa mahaani peilin edessä tarkemmin varmaan ensimmäisen kerran Dominicin syntymän jälkeen ja huomasin jotakin karmeaa. Kun vedän mahan sisään ja köyristän selkää, mahanahkani on löysää ja se menee sillä tavalla ryppyyn kuin 90-vuotiailla! Olin niin iloinen siitä, ettei minulle jäänyt yhtäkään raskausarpea ja vatsakin pieneni raskauden jälkeen kiitettäviin mittoihin. Ihmettelin vatsanahan kykyä venyä niin paljon (muistatteko bloggaamani raskausmahakuvat... ei ollut mikään pikkuinen pötsi?) ja sitten taas kutistua, mutta totuus on tarua ihmeempää: ei se kaikki olekaan kutistunut, vaan se on jäänyt jotenkin piilottelemaan sinne häijysti navan yläpuolelle. Onneksi minulla on paljon peittävä uimapuku...ehkä hankin sukelluspuvun.

7.       Olen alkanut uskoa/toivoa sisäisen rauhan löytyvän erilaisista teelaaduista, tuoksukynttilöistä ja 100%-luonnontuotetuoksuista, huolestuttavaa. Tähän liittyy myös se, että minun täytyy nähdä teen väri. En tahdo enää käyttää teepannuja tai teekuppeja, jotka eivät ole lasia...ehkä tämä on ohimenevä mielenhäiriö?

8.       Pikkuvauvojen näkeminen ja supermarketin vauvaosasto saavat minut lähes parkumaan siitä syystä, että aika on kulunut niin nopeasti.

9.       Se, että sain ostettua kompostin alle kahdellakymmenellä eurolla entisen 80 euron sijaan, sai minut aivan ekstaasiin. Olen nyt kuvannut kompostiani paikallaan puiden alla. Tätä ei nuori ihminen olisi kai tehnyt?

10.       Se, että tahtomani asiat eivät tapahdukaan huomenna tai tällä viikolla, ei saa minua pois tolaltani, vaan on ihan normaalia ajatella, että tahtomani asiat tapahtuvat seuraavan viiden vuoden sisällä. Onko tämä vanhenemisen vai latinokulttuurissa elämisen tuoma saavutus?

 mutilla/murta-marjan kukkia

Tänään vietin ”tyttöjen päivää” –yksin. Heräsin aamulla seitsemän jälkeen kahden mieheni vierestä. Suihkutin makuuhuoneeseen heti aamusta eukalyptus-laventeli-tuoksua, jossa on myös ”flores de Bach” –kukkasia tuomaan hyviä vibroja. Join puoli lasillista vettä ja vetäisin lenkkivaatteet ylleni. Miehet jäivät aamupalalle. Juoksin viileässä tuulessa auringon paisteessa mukavan lenkin, jonka jälkeen tein lankkuliikettä. Peseydyin ja suihkutin laventelituoksua vaatteisiini, laitoin paksun kerroksen hyvää rasvaa naamaani ja join yoga chai- vihreää teetä, söin täysjyväleipää ja palan jogurttikakkua. Laitoin hiukseni latvat taipumaan hieman suoristusraudalla (äiti opetti Suomessa), sutaisin ripsiin väriä, puin päälle nätit vaatteet, mukavat kengät ja sanoin heit miehilleni – ja kompostilleni. Ajoin klassisen musiikin soidessa Concepcioniin, lähes sortunut siltamme eivätkä kuusi tiekatkosta saaneet minua hermostumaan, hymyilin vaan. 

saamme viinirypäleitä

Concepcionissa menin vaihtamaan kodintarvikeliikkeeseen metalliverkon, jota en tarvinnutkaan kompostin pohjaksi. Vaihdoin sen kynttilöihin ja energiansäästölamppuihin. Kaupasta menin pikaisesti ostoskeskukseen etsimään läpinäkyvää teemukia, jossa olisi lasinen sihti, omani meni rikki. Ei niitä enää ollut myynnissä. Kenkäkaupoissa kauhistelin pojille tarkoitettujen kenkien rumuutta. Vain lenkkarityylisiä ja tummia kenkiä. Tyttöjen valkoiset kengät olivat niin täynnä kukkia ja rusetteja, ettei niitä olisi saanut poistettua ja tuunattua poikien kengiksi. En hermostunut. Hyvät vibrat yhä ympäröivät minut. Poikkesin vielä yhteen kenkäkauppaan, josta löytyi hienot espanjalaiset nahkakengät pojalle paremmiksi kengiksi, onhan meidät kutsuttu sukulaisen häihin. Piipahdin joidenkin vaatekauppojen oviaukoissa hääjuhlat mielessäni ja totesin, ettei ole minun tyylisiäni ryysyjä myynnissä. Päätin turvautua vuosia vanhaan Noa Noa -kolttuuni ja yhdeksän vuotta vanhoihin kukkakorkosandaaleihini. Vanhassa vara parempi – sopii sekä vaatteisiin että aviomiehiin.

arayan-puun punaisia runkoja 

Tämän jälkeen menin sisustus- ja koristemessuille. Ne olivat vaatimattomat ja pienet, sillä eihän täällä ole se puoli lainkaan kehittynyttä. Oli kuitenkin mukavaa kierrellä katselemassa vähiä näytteilleasettajia, sillä kaikilla oli aikaa palvella ja hymyillä, asiakkaita oli niin vähän. Ostin karpalo-murta-teetä ja muovisen läpinäkyvän teepullon, jonka pohjassa on sihti. Näen siis teen värin. Olisitte varmaan kauhuissanne messujen suppeasta tarjonnasta, mutta koska minulla ei ole enää mitään odotuksia tällaisten tapahtumien suhteen, otan irti vain parhaat puolet. Yhdessä kojussa istui ilmeetön nuori nainen, joka ei vaivautunut esittelemään korujansa minulle lainkaan. En ole yleensä kiinnostunut koruista, mutta nämä olivat kuin minulle tehtyjä. Nainen oli tehnyt itse kukkia jokaisen terälehden erikseen ja kiinnittänyt ne rannekoruihin, kaulakoruihin ja pantoihin. Ihanat värit ja todella viimeisteltyä työtä. Olisin mielelläni jutellut hänen kanssaan enemmänkin, mutta hän olikin erilainen näytteilleasettaja, ei ottanut oikein edes katsekontaktia. Ostin kuitenkin rannekorun ja pannan, jotka näytän teille, kun saan ne kuvattua. 

 kasvimaani

Messuilta ajoin kälyni luokse täyttämään vesikanisterit. Siltamme on nimittäin sortumispisteessä ja tankkiauton kuljettaja tuli kertomaan meille tällä viikolla, ettei hän voi enää tuoda meille vettä ennen kuin silta on korjattu. Mieheni kävi kolmannen kerran kunnantoimistolla valittamaan asiasta, mutta ei sieltä lupauduttu vielä korjaamaan siltaa. Täällä on sitten useampi perhe ilman vettä jatkossa. Soitin äidille Viberillä ja juttelimme jonkin aikaa. Kannoin kanisterit autoon ja hyvästelin kälyni ja tulevan morsiamen.

uusi komposti 

Ajoin pitkin aurinkoisia rauhallisia teitä klassisen musiikin soidessa. Oli mukavaa palata taas kaupungin melusta kotiin. Yhdeltä tiekatkolta tortillanmyyjänainen pyysi päästä kyydissäni jonkin matkaa. Hän kysyi, olenko opettaja. Kerroin olleeni opettaja synnyinmaassani, mutta nykyään teen muuta. Ahaa, olet siis balettitanssija. Minua huvitti. Kerroin, että tanssin kyllä balettia 25-vuotiaaksi saakka, mutta mistä ihmeestä hän niin päätteli. No musiikista tietenkin. Nainen jäi Neitsyt Marian kohdalla pois autosta.

Väänsin musiikin kovemmalle ja ajoin mutkaista mäkistä tietä. Vilkaisin peiliin ja totesin, että olen ihan tyytyväinen itseeni tällaisena keski-ikäisenä naisena. Takaluukussa oli miehilleni tuliaisiksi donitseja ja Patagonian mehuja.

Nyt tiedän...

...että blogiani yhä luetaan! Sain TÄÄLLÄ hirmuisen määrän kommentteja, kun pohdin, miksei blogeja enää kommentoida. Olin alkanut hieman miettiä, ovatkohan vakkarilukijat kadonneet. Kyllähän te siellä ruudun toisella puolella yhä olette, joten voin jatkaa bloggaamista taas hyvillä mielin, sillä tiedän, että te olette siellä, enkä kirjoita turhaan. 

Suurimmat syyt, miksi kommentointi on vähentynyt yleisesti blogeissa:

-Blogeja luetaan kännykällä ja tabletilla, joten kommentointi on rasittavaa näpyttelyä
-FB on totuttanut painamaan "tykkää"-nappia
-Blogit selataan nopeasti, kun ei ole paljon aikaa

Blogit ovat yleistyneet. Niistä on tullut paljon ammattimaisempia ja kaupallisia. Oletko sinä jättänyt suosikeistasi pois blogeja, jotka ovat liian amatöörimäisiä, kuvat huonoja? Vai oletko jättänyt pois sellaisia blogeja, joihin on tullut mainostamista, tuote-esittelyjä tai tuotearvontoja?

Vaikka itse olen kovin esteettinen ihminen, minua eivät silti vedä blogeihin korkeatasoiset valokuvat. Minulle on tärkeämpää kuvien kohde, tunnelmat ja hyvä teksti.

Olen jättänyt pois suosikeistani blogeja, joissa mainostetaan jatkuvasti. Suurin ärsytyksen aihe on kuitenkin huonosti, tökerösti ja tekopirteästi kirjoitetut tekstit. En voi lukea karvat nousematta pystyyn tekstiä, jossa sanotaan "näillä mennään, moikkelis moi, tavissetti" jne. Samoin blogit, joissa esitellään oman itsen päällä olevia vaatteita päivityksestä toiseen, ovat jääneet pois minun lukemistostani. Usea blogi alkoi mukavasti, mutta on muuttunut mainostukseksi. Aika tylsää minun mielestäni, mutta varmasti niille on kovin paljon lukijakuntaa. Siis huomattavasti enemmän kuin tavallisille amatööriblogeille, joita tehdään vain tekemisen ilosta.

Tämän päivityksen kuvana on kakku, jonka tein suunnilleen vanhalla Leivotaan-lehden ohjeella. Väliin laitoin itse keitetyn vaniljakreemin, itse paistetun marenkilevyn ja paljon mansikoita. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut marenkia eikä tuoreita mansikoita, vaan marmeladia. Kakusta tuli todella herkullinen.

Petivaatteiden uudistusta

 Vihdoinkin sain hankittua pitkään toivomani uuden peiton. Se on untuvaa. Olin luullut, etten voi nukkua untuvapeitteen kanssa, sillä untuvatyyny aiheuttaa yskää ja nenäkutinaa, mutta vime kesänä Suomessa nukuin untuvapeiton kanssa, eikä tullut mitään yskiä eikä kutinoita.

Nyt siis meillä on ihana untuvatäkki, joka tuntuu niin ylelliseltä entisten vanhojen mitälievanutäkkien jälkeen.

Mutta emmehän me toki mitälievanutäkeistä eroon vielä päässeet.  Meillä on tällainen vanha nuhjaantunut täkki, jonka päätin uudistaa. 

Ostin hyvää 300-lankaista puuvillalakanakangasta. Chilessä siis lakanakankaissa ilmoitetaan lankojen määrä, eikö ole outoa? 180- tai 220-lankaiset nyppyyntyvät ensikäytössä. Alla näkyvä harmaa lakana on tuollaista huonolaatuista nyppyyntyvää. 300-lankainen tuntuu tiiviimmältä ja laadukkaammalta. Ompelin pussin, johon tungin vanhan vanupeitteen. Sitten levitin peiton olohuoneen lattialle ja pistelin suuria pistoja paksulla langalla ympäri peiton, jotta vanutäkki pysyy paikoillaan pesuissa. Kulmiin vielä ompelin varmuudeksi ompelukoneella tuollaiset kuvassa näkyvät lyhyet ompeleet. Ei tullut kovin professionaali, mutta onpahan vanhalla peitteellä jatkoikää ihan mukavasti. 

Täkkiä käytetään tietenkin lakanan tai pussilakanan kanssa. Chilessähän ei yleisesti käytetä pussilakanoita, mutta itse suosin niitä ja olenkin ommellut tavallisia lakanoita pussilakanoiksi.

Tässä on vanutäkki sängyn päällä.

Peiton ompelun ja petaamisten jälkeen voikin rentoutua chai lattella.

Pellavahousut by Mia's

 Ei minulla ole mitään kivoja kesähousuja ja kuumat ilmat paukahtivat päälle taas ihan yllättäen! Blogeissa on ollut kuvia näteistä by Pia's -pellavavaatteista, joista sain idean by Mia's -pellavahousuihin ;) Kaivoin komerosta vanhoja valkoisia pellava- sekä puuvillahousujani ja pätkäisin ne sopivan mittaisiksi. Täällä Peikkokukkulalla valkoiset pitkät housut ovat ihan älyttömät, sillä nehän likastuvat lahkeista heti. Lyhyet housut pysyvät puhtaampina vähän pidempään.

Tein kahdet erilaiset versiot. Illalla ommella surruttelin työhuoneessani.

Tadadaa, alla ovat lempiversioni. Lahkeista leikatuista ylijäämäpaloista leikkasin 8 cm suikaleitta, jonka taitoin ja rypytin keskeltä. Leikkasin sivusaumaa auki halkioksi. Siksakkasin tiheällä kapealla siksakilla lahkeiden reunat ja sen jälkeen ompelin rypytetyn suikaleen lahkeisiin. Lopuksi vielä venytin nurjalle puolelle kuminauhan sopivalle korkeudelle ja kiinnitin puuvillanauhasta tekemäni rusetit.

Näistä piti tulla ihan vaan campohousut (siis kotihousut Peikkokukkulalle), mutta niistä tuli omasta mielestäni niin kivat, että aion käyttää niitä myös kaupunkireissuilla. Taskut ja takataskut saavat housut näyttämään oikeilta housuilta, eivätkä liikaa entisajan alushousuilta. Mamelukkimuoti ei nimittäin ole saapunut Chileen, eikä täällä sellaisia välttämättä ymmärrettäisi. (Minähän ostin ruskeat mamelukit Suomesta, mutta en ole oikein kehdannut lähteä niiden kanssa Peikkokukkulalta mihinkään.)

Voin käyttää uusia rimpsuhousujani vaikka rimpsupaitojen kanssa.

Toisenlaiset versiot tein helpommalla tavalla. Ompelin vaan kaupasta ostetun "virkatun" pitsin lahkeisiin ja laitoin puuvillanauhasta tehdyt rusetit.

Tavallisia vanhoja pellava- ja puuvillahousujani. Kuvassa on vain kahdet, mutta kolmet löysin. Lempihousuni tein kuminauhavyötäröisistä housuista, joista tässä ei nyt ole kuvaa. Vasemmanpuoleisista resorivyötäröhousuista tein ne, joissa on virkatut pitsit lahkeissa. Otin myös resorin pois ja tein siitä paljon pienemmän, sillä housut eivät pysyneet jalassa. Olinhan ostanut ne sen jälkeen, kun olin saanut Dominicin ja vatsassa oli vielä runsaasti raskausmakkaroita. Kuvan oikeanpuoleiset housut jätin kuitenkin pitkiksi, sillä minulle tuli mieleeni, että joskus kuitenkin saatan tarvita pitkiäkin valkoisia housuja.

Myös näistä pitsilahjehousuista voisi tulla liikaa alushousumeininki, mutta näissäkin on hyvät taskut ja takataskut napeilla.

Tällainen tuunausduunaus tällä kertaa :)

Se asia, mitä en silloin tajunnut

Muutama vuosi sitten luin yhtä blogia. Kirjoittaja kertoi, että hän kokee etuoikeudeksi sen, että saa hoitaa ja kasvattaa lapsia ja olla mukana näiden elämän alkutaipaleella. Minä ihmettelin, enkä voinut tajuta. Mitä ihmeellistä lapsissa sitten on? Sekoittavat parisuhteen ja rauhallisen elämän. Ovat sottaisia ja metelöivät. Blogin kirjoittaja sai omien lapsiensa lisäksi adoptiolapsen. Että joku jaksaa vielä omiensa lisäksi ottaa muiden lapsia. Entä sitten sijaisperheet? Miten joku voi nauttia niin paljon lapsista, että ottaa ylimääräistä työtä ja huolta osakseen?

Nyt minä sen tajuan. On ETUOIKEUS saada rakastaa, hoivata ja kasvattaa lasta. Ei ole mitään niin täydellistä kuin lapsi. Hänessä on kaikki uuttaa ja hyvää. Hänen ihonsa on virheetön, hänen kantapäänsä pehmoiset. Hän katsoo sinua silmät täynnä rakkautta ja luottamusta. Hänellä ei ole vielä pahoja ajatuksia, hän ei arvostele. Sinä olet hänelle täydellinen ja kelpaat sellaisena kuin olet. Saatko tuntea sellaista kenenkään muun kuin pienen lapsen kanssa? 

Rakastan koiriani ja kuvittelin, että sellaista rakkautta, eikä sen rakkauden määrää pysty ylittämään. Vähänpä tiesin. Rakkaus koiriin ja omaan lapseen kulkee aivan eri sfääreissä. Olen hirvittävän onnellinen, että saan etuoikeuden kulkea poikani kanssa hänen elämänsä alkutaipaleen. Toivottavasti hän hyväksyy minut opastamaan ja kulkemaan rinnallaan sittenkin, kun on hankala ikä.

Tällaisia asioita minä olen miettinyt nyt, kun poikani on täyttänyt kaksi vuotta. Kaunis ikä! Pieni pää oivaltaa jo vaikka mitä ja selitystä tulee asiasta kuin asiasta suomeksi ja espanjaksi.

Lenkkilaulu

Kaikki partion ja rippikoulun käyneet varmaan tunnistavat tämän, joten laulakaa mukana! Melodia on siis "Tie on pitkä ja pölyinen".

Tie on pitkä ja pölyinen,

juoksen pömppistä kantaen

ja koiriakin kohtaan matkallain.

Joku jäädä voi nuuhkimaan,

toinen kiirehtii askeltaan

mä määränpäähän jolkottelen vaan.

Aivan turhaanko mä juoksen eteenpäin, eteenpäin,

turhaanko mä juoksen eteenpäin?

Aivan turhaanko mä juoksen eteenpäin, eteenpäin,

turhaanko mä juoksen eteenpäin?

 aamulenkkimaisemiani

 Minä jolkottelen aamuisin täällä Peikkokukkulalla, en siksi, että minusta tulisi hyvä juoksija, vaan siksi, että pömpöttävä mahani saisi kyytiä. En jaksa tehdä vatsalihasliikkeitä, eikä niistä kuulemma ole edes hyötyä vatsan pömpötykseen. Pitäisi vahvistaa pitkiä lihaksia, jotka pääsivät raskausaikana löystymään. Minullahan ei ole paljonkaan rasvaa vatsassa (pientä makkaraa lukuun ottamatta), eikä koko bodyssä muutenkaan, kun olen tällainen alle 50-kiloinen kuiva rusina/ kevyt keijukainen (valitse itse, kumpaa käytät!) Mutta miten voi ihminen olla tällainen boa? Kuin olisin nielaissut rantapallon! En voi alkaa laihduttaa, etten muutu luurangoksi, mikä siis avuksi? Jos sinä tiedät täsmähoitoa pömppövatsan litistämiseen, niin kerro toki! Siis KERRO TOKI!!!

rikkaruohokukkasia

Tiedän, että sokeri pitäisi julistaa pannaan. Olenkin jättänyt jo reilut puoli vuotta sitten sokerin pois teestä. Laitan vain vähän hunajaa. Karkkia ja suklaata syön ihan liikaa. En syö juuri yhtään valkoista leipää ja pastaakin syön melko vähän. Vihanneksia syön paljon, hedelmiä liian vähän. Valmisruokia emme syö juuri koskaan. Kaupunkireissuilla joskus syömme ranskikset ja hampurilaiset tms. joten niitä tulee syötyä kaksi kertaa kuussa. Napostelen liikaa. Tässä siis hieman ruokailutottumuksistani.

Puya aamuvalaistuksessa, ja siellä näkyy taustalla lenkkipolkunikin.

Käyn 2,5-kilometrin lenkillä noin kolme kertaa viikossa aamuisin heti noustuani. Tiedän, matka on surkean lyhyt, mutta tässä vaiheessa en ehdi/jaksa käyttää enempää aikaa lenkkeilyyn. Ajattelin, että vähänkin on parempi kuin ei mitään. Olen lukenut noita juoksukouluohjeita ja niistä ymmärsin, että 20-25 minuutin juoksulenkit ovat ihan ok ainakin aluksi.

San Juan -kukkia, joista tehdään lääkettä masennukseen.

Nautin lenkeistä, sillä herään siinä samalla. Tänäkin aamuna kuuntelin eukalyptuksien ja mäntyjen huminaa ja lintujen laulua. Kävi ihana kylmä tuuli, vaikka aurinko porotti jo lämpimästi. Yhdeksän mustaa kotkaa kaarteli kirkkaan sinisellä taivaalla. Ehkä ne olivat korppikotkia, jotka odottivat lyyhistymistäni!

Tänä aamuna Luna ja Frodo juoksivat kanssani, oikaisten kuitenkin aina kun mahdollista ja huomaatteko silti, miten väsyneeltä Luna näyttää ;)

Merkkivaatteita ja tuunailua

Peikkokukkulan blogissa on harvoin vaatepostauksia, mutta nyt teki mieli tehdä postaus, sillä nämä vaatteet ovat tavallista tärkeämmät minulle, koska olen ostanut ne Suomesta.

Ihanan neuletakin ostin Turun Wiklundilta lastenosastolta. Se on Creamie-merkkinen ja siinä on juuri täydellisesti minun lempivärejäni vaatetuksessa. Olen käyttänyt neuletta todella paljon nyt reilun vuoden ja se on ihan nyppyinen. Silti en siitä luovu, ennen kuin se hapertuu käsiin. Harmi tosiaan, ettei neule ole laadultaan parempi. Siinä on 85% akryyliä ja vain 15% villaa. Olenkin ajatellut pyytää jotakin neulojaa Chilessä tekemään minulle vastaavan neuleen vaikka villalangasta, jos löydän kauniita värejä ja hyvän neulojan.

Housuina minulla on Naantalin Putiikki Roosa -nimisestä liikkeestä edelliskesänä ostamani Creamin mamelukit. Ostin tahallani liian isot, eli 38-numeroiset, jotta ne olisivat pidemmät. No, ne ovat vähän liian löysät (vyötäröltä kuitenkin sopivat kuminauhan ansiosta), mutta ei se tahtia haittaa. Kangas on ihanan ohutta, joten ne ovat viileät kesäkuumalla. Se Putiikki Roosa on muuten aivan sietämätön kauppa! Se on Naantalin vanhassa kaupungissa meren lähellä, eli upeassa paikassa. Siellä oli järkyttävän ihania vaatteita, aivan minun makuuni, mutta koska kerran ovat merkkivaatteita, niin eivät kovin soveliaita chileläiselle kukkarolleni....Viime kesänä en edes viitsinyt käydä putiikissa, ettei harmittaisi se kaikki, mitä en voi saada.

Neuletakin alla minulla on Umbrale-merkkinen vanhanroosanvärinen ohut neulepaita. Umbralesta olenkin kertonut blogissa. Se on chileläinen vaatemerkki. Voit käydä katsomassa täällä: http://www.umbrale.cl/

Benettonin (uutta vastaavan!) mekon ostin kirpparilta Suomesta kahdella eurolla. Mekko on 10-vuotiaan koko. Siinä oli niin kaunis helma, että tahdoin sen itselleni. Tuunasin mekosta tunikan itselleni sopivaksi niin, että katkaisin hihat, joissa oli liian kireät kalvosimet. Ompelin hihojen reunaan ohuet päärmeet ja venytin kuminauhat hihan nurjalle puolelle. Myös selkään ompelin venyttämällä lyhyen kuminauhan antamaan vähän muotoa.

Tällä hetkellä olen tuunailemassa vanhoja pellavahousujani caprimittaisiksi. 

Valotankkausta uskollisille lukijoilleni

Tämä postaus on omistettu uskollisille lukijoilleni, jotka jaksavat aina tulla Peikkokukkulalle, vaikka postausten taso ja kuvat vaihtelevat Ä:stä Ö:hön ;)

Erityisesti tahdon kiittää teitä muutamaa kommentoijaa, jotka aina jätätte puumerkkinne postauksiin. Ei sen tarvitse olla kuin rivi tekstiä, eikä mitään tärkeää sanottavaa, mutta minulle kuitenkin tulee sellainen olo, etten ole yksin, etten kirjoita tätä bittiavaruuteen, jossa kukaan ei välitä.  

 Minähän en käy katsomassa koskaan mitään tilastoja, joten minulla ei ole hajuakaan, miten monta kävijää blogissani käy. Kävijälaskurin lopetin aikoja sitten, sillä sitä klikatessa alkoikin tulla rumia kuvia. Kiitos sinulle lukijani, kun vinkkasit minua. Tapasimmekin viime kesänä Turussa.

Eli siis minä en tiedä, käykö täällä kukaan. Siksi on niin kiva saada kommentteja.  Toisaalta taas ymmärrän hyvin, jos ette jaksa kommentoida blogiani, sillä minä en aina ehdi vastata mitään, ja silloinkin kun ehdin, vastaan hyvin lyhyesti. Luen kaikki kommentit innolla, mutta en kerta kaikkiaan ehdi kirjoittaa pitkiä sepustuksia. Käytän mieluummin aikani näihin postauksiin, nämä ovat teille.

Tämän postauksen ruusu- ja pelargoniakuvat omistan Helenalle, joka kirjoitti niin innostuneen ja asiantuntevan kommentin torstain postaukseen. Näissä kuvissa näkyy pensasmaisuus vielä paremmin.

Pelargoneja on myös purkeissa, mutta lannoitus puuttuu! Nyt ostin pussillisen lannoitetta, saa nähdä, alkavatko kasvit näyttää paremmilta.

Palatakseni vielä kommentointiin, niin törmäsin toisessa blogissa tekstiin, jossa sanottiin, että kommentointi on pois muodista. Joissakin blogeissa on ihan hirveät kävijämäärät, mutta kommentteja tulee yksi tai kaksi. Mistä se on merkki? Ettei postaus herätä mitään sanottavaa? Mutta tarvitseeko postauksen aina herättää sanottavaa? Eikö se vain voi olla olemassa vaatimatta sanomaan mitään? Vai pitävätkö lukijat bloggaria jotenkin niin persoonattomana, ettei tälle kannata mitään kirjoittaa? Isoissa blogeissa on tietenkin niin, ettei kannata kirjoittaa tai kysyä bloggarilta mitään, koska tältä ei kuitenkaan saa vastausta, eihän yksi ihminen ehdi vastata kymmeniin tai satoihin kommentteihin, ellei se sitten ole bloggarin työ. Minulle kuitenkin tulee yksinäinen olo, jos kukaan pitkään aikaan ei sano mitään. Toisaalta taas, parempi sanomattomuus kuin ilkeily. Ilkeät kommentitkin ovat lisääntyneet blogeissa niin, että useat ovat lopettaneet blogin kirjoittamisen tai siirtyvät "tauoille" tai ainakin alkavat hyväksyä kommentit ennen julkaisemista.

Siivosimme lammen olohuoneen ikkunan alla. Poistimme kaikki kasvit tuolta "hyllyltä", joka näkyy veden läpi. Kasvit toivat niin hirveästi roskaa ja levää veteen, että päätimme nyt kokeilla ilman. jos vaikka puhtaanapito olisi helpompaa. Meillähän ei ole riittävästi vettä kovin useisiin vedenvaihtokertoihin. Tekemämme filtteri ei toiminut kunnolla, joten jätimme sen käytön pois. Täältä ei saa ostaa valmiita suodattimia, eikä kuulemma uima-altaan suodatin toimi lammessa, en tiedä miksi. Seuraavaksi asennamme taas talvikatkon jälkeen suihkulähteen pumpun paikoilleen ja pidämme sitä päällä joitakin tunteja päivässä, jotta vesi liikkuisi edes jonkin verran.

Lammessa asustaa kolme kultakalaa ja kolme karppia, eli Reina Blanca ja hänen hoviväkensä: Mandarina, Naranja ja Poikanen sekä Los Dos Flaites.

Gazebomme näkyy lammen luota.

Tämän aamupalapaikan tein quillay-puun varjoon uuteen puistoomme.

Sitä lupaamaani puiston karttaa en vaan saa millään tehtyä, sillä lannistun aina tehtävän suuruuteen...

...mieluummin makaisin riippukeinussa kuunnellen lintujen liverrystä.

Tämä puiston polku menee gazebolle, jossa syömme lounaan lähes joka päivä ja iltaisin pidämme vohvelibaaria yms. Tällä hetkellä puisto on täynnä korkeaa heinää, mutta pian työmies tulee leikkaamaan sen. Sitten onkin taas se aika vuodesta edessä, kun kaikki kellertyy ja kuivuu. Onkin mielenkiintoista nähdä, onko uusi puisto nätimpi nyt kuin ennen, vaikka kaikkialla onkin keltaista ja kuivaa.