Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Sunnuntaina(kin) työpäivä

Minulla ei koskaan ole vapaapäiviä, eikä toisaalta työpäiviäkään. Teen töitä joka päivä, enkä koskaan. Työni on yhä harrastus, sillä mitään virallista emme ole saaneet aikaan....ehkä tulevaisuudessa sitten....asiat venyvät ja paukkuvat, suunnitelmat muuttuvat ja aikataulu venyy venymistään. Ehkä joskus voisin päivitellä unelmiamme ja tavoitteitamme tänne ja sitä, missä mennään. Joskus kun saan aikaiseksi.

Nyt kuitenkin, tervetuloa työhuoneelleni! 

Maffe, Choko ja Frodo päivystävät portailla. Tässä pajassa valmistuvat sekä Michilandian vaatteet että Peikkokukkulan tontut. 

Tänään keitin värilientä ja värjäsin kangasta sekä villaa ihonväriseksi. 

Kaupasta ei löytynyt ihonväristä kangasta lainkaan ja tarvitsen sitä tonttuihin. 

Työhuoneeni ovelta on yhteen suuntaan tällaiset näkymät. 

Nurkan takana on saavit, joihin keräämme sadeveden.  

Työhuoneeni seinää pitkin kiipeää muratti. 

Suuri sypressi ja talviot ovat vallanneet alueen, jossa ennen ei kasvanut mitään. 

Maantielle päin on työhuoneelta tällaiset näkymät. 

Työhuoneeni ja sen piha.  

 Palmujen varjossa kasvaa muratti.

 Choko rentoutuu auringossa.

Vaadin päitä vadille!

On ollut mukava sunnuntai-ilma. Aurinko on paistanut ja on jopa ropsaissut muutaman pisaran vettä. Vesi on taivaan lahja! Arvostamme jokaista pisaraa.

Ripustin villat ja kankaan, josta tuli hieman liian oranssi, eukalyptuksen alle kuivumaan. Taidanpa hankkia lisää tuota kangasta ja värjätä ensi viikolla vähän maltillisempaa väriä...

Häh, menikö Halloween jo ohi? Minä pääsin vasta vauhtiin!

2 kommenttia:

  1. On sulla upeat maisemat ja pihalla ihanan rehevää, ainakin toistaiseksi ja näyttää hyvältä kun katson täältä synkän pimeästä syksystä!

    VastaaPoista
  2. Aivan upeat maisemat! Ja mikä vehreys siellä onkaan..:)

    VastaaPoista