Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 20. elokuuta 2016

Yksitoista vuotta sitten oli näin...


                 ...ja viime vuonna oli näin:






Niin se elämä ja suhde muuttuu pussailusta kottikärryjen työntämiseen kuraiset saappaat jalassa, mutta taakkana on maailman suurin aarre!

Viime vuonna päätimme ottaa kuvia kymmenennen hääpäivämme kunniaksi. Kuvat piti ottaa juuri silloin, kun luumupuu olisi kukassa. Harmiksemme mieheni oli juuri silloin vasta toipumassa leikkauksesta ja on kaikissa kuvissa tönkkö, koska ei voinut juurikaan taivuttaa vartaloaan. Todella monista otetuista kuvista vain muutama on kiva. Lähikuvissa hän näyttää kaikissa melko kärsivältä.  Tämä meidän kolmihenkinen porukka osaa olla mahdoton kuvattava. Kun yksi hymyilee ja katsoo kameraan, kaksi muuta on väärinpäin. 

Mahduimme kuitenkin vielä hääpukuihimme. Mieheni sai kyllä rutata vetoketjuani selässä kiinni, mutta ihan hyvin pystyin hengittämään ;) Hartoillani minulla on mummoni virkkaama huivi, käsissäni toiselta mummolta saamani sormikkaat, päässäni äidin antama kukkaseppele, jalassani kumpparit. Myös miehelläni oli kumisaappaat jalassa.

Kuvaaja, joka nämä kuvat otti, ei ole ammattivalokuvaaja ja se taas näkyy valoissa ja varjoissa. Onneksi hän tosiaan otti niin monta kuvaa, että sieltä muutama kiva löytyi. 







7 kommenttia:

  1. Ihastuttavia kuvia ♡ Kaunista kuin sadussa auringonvalon ja kukkivan puun katveessa. Onnea!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Onnea hääpäivästä! :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis pariskunta, ihana mekko! Hyvä idea ottaa uusi "hääkuva". Olisi kiva toteuttaa itsekin mutten muista minne olen mekkoni hukannut :D

    VastaaPoista
  4. Kuinka kaunista:) Onnea hääpäivänä:))) T. Pirjo

    VastaaPoista
  5. Onnea teille! :)
    20.08 oli munkin "edellisen elämän" hääpäivä...

    VastaaPoista