Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Sekarotuinen Moppe

Olen nyt pistellyt Espanjaan lähteväksi tällaista Moppe-taulua. Chilessä on paljon sekarotuisia katukoiria ja ne olivat inspiraationi tähän tauluun. Taulun nimi onkin alunperin "Quiltro Chileno". Eriväriset raidat ja pilkut kuvaavat rotujen kirjoa. Tämä kuvan taulu ei ole vielä valmis. Joskus on ihan hauskaa näyttää keskeneräisiäkin töitä.


Olen näitä samaisia Moppeja myynyt sekä Chilessä että lähettänyt Suomeen. Jokainen Moppe on oma yksilönsä. Yhtäkään täysin samanmallista tai -väristä Moppea ei ole olemassa. Olen värjännyt kaikki villat itse. Pohjan valkoinen on värjäämätöntä lampaanvillaa ja ruskea on värjäämätöntä laamanvillaa. Moppetaulu ripustetaan keppiin. Jos sinä tahdot Mopen kotiisi, tilaapa sellainen Peikkokukkulan Pajapuodista!

Meillä kävi tarkastaja!

Viime sunnuntaina saimme vieraan. Chilen Kennel Clubin tarkastaja tuli käymään. Santiagosta Kennel Clubista oli Choko Bon Bonin pedigree lähetetty lupausten mukaisesti Concepcionin tarkastajalle. Tällä oli asiaa muutenkin tänne meidän suuntaan, niin hän tarjoutui tuomaan paperin meille. Ikävä kyllä pentujen mikrosiruttamista ei voinut tehdä samaan syssyyn, sillä ne ovat vielä liian nuoria. Täytyy siis viedä pennut Conceen joidenkin viikkojen kuluttua.





Dianella muistuttaa tällä hetkellä eniten isäänsä.
---

Minä sanoin puhelimessa tarkastajalle, että tulisi sitten saman tien katsomaan meidän "kasvatuslaitoksemme", kun kuitenkin hänen täytyy se jossain vaiheessa tehdä. Hän totesi sen hyväksi ideaksi.

Kun tarkastaja näki chihujemme suuren ulkotarhan, jossa on metsää, kumpuja ja polkuja, tämä nojasi olkapäähäni ja sanoi":Mia, olen nii-iin kateellinen sinulle! Tämähän on oikea paratiisi!" Tarkastaja itse kasvattaa paria koirarotua ja hänellä on vain pieni pimeä kaupunkitakapiha käytössä. Tarkastajan mukana oli villakoirien kasvattaja ja myös tämä totesi, että tässä paikassa ei yksikään koira voi stressaantua. Minä ja mieheni tietenkin hyrisimme tyytyväisyydestä. Tiesimmehän me sen!



Dianella on perheen llorona (=itkupilli)
---
Tarkastaja totesi kaiken olevan erittäin kunnossa. Hän katseli kriittisesti chihujamme ja kertoi oman mielipiteensä niiden heikkouksista ja vahvuuksista. Näytin ihanat pentumme Ewokin, Elmerin, Elviran, Daphnen, Dahlian ja Dianellan. "Dios los bendiga", sanoi tarkastaja. Sitten aloin valittaa siitä aiheesta, etten osaa päättää, minkä pennuista myisin, kun ne ovat kaikki niin ihania. Hän sanoi, ettei nartuista kannattaisi myydä yhtään, vaan pitää kaikki itsellä! Häh?

---

"Niin", sanoi tarkastaja, "teillä on niin älyttömän vähän chihuja, ettei tällaisella koiramäärällä voi kasvattaa niitä. Tarvitset ainakin 16 narttua lisää." Minä vähän kakistelin, että miten minä niin monta chihua voisin pitää. Hän ei ymmärtänyt lainkaan kysymystäni. "Teillähän on niin paljon tilaa ja kaikki mahdollisuudet suurentaa narttujen määrää." "Mutta miten minä ehdin antaa rakkautta niille kaikille ja kohdella niitä jokaista omana yksilönään?" minä ihmettelin. Tarkastaja kohautti olkiaan ja totesi, että niin pienellä chihumäärällä, joka meillä on, ei tee mitään, että rohkeasti vaan jättämään useampi pentu kotiin, jos ne ovat hyvälaatuisia.


"Hei, mitä se setä minusta sanoi?"

---
Onhan Suomessakin kasvattajia, joilla on todella paljon chihuja, mutta pääsääntöisesti siellä suositaan hyvin pienimuotoista kasvattamista ja chihut elävät perheen lemmikkeinä. Monella kasvattajalla Suomessa tuntuu olevan siinä viisi chihuahuaa, ellen ihan väärin ole asiaa ymmärtänyt;) Täällä kasvattajilla koirat ovat häkeissä, eivätkä läheskään kaikki todellakaan elä lemmikkeinä sisällä talossa. Tässä vähän aikaa sitten meillä kävi yksi nainen, joka tahtoisi todella mielellään ostaa nartun meiltä. Hän kertoi käyneensä useassa paikassa (myyvät rekisteröimättömiä chihuja), eikä YHDESSÄKÄÄN paikassa chihut eläneet, kuten meillä. Hän oli ihmeissään, ettei meillä edes haissut koira, vaikka niin monta chihua asuu sisätiloissa. Naisella itsellään on jo viisi chihuahuaa (rekisteröimättömiä ja hänen sanojensa mukaan "rumia") ja nyt hän tahtoisi satsata oikein kauniiseen yksilöön. Tosin vieläkin hän mieluummin hankkisi rekisteröimättömän, koska ne ovat edullisempia.




Daphne

---

Minä ihkuttelin tarkastajalle Ewokkia. Hän totesi Ewokin olevan niin hyvän näköinen kuin nyt kuukaudenikäinen chihu voi olla, mutta pyöritteli silmiään, kun sanoin, että ehkä jättäisin Ewokin meille ihan vain lemmikiksi. Chilessähän pk- ja lk-chihua ei saa risteyttää, joten Ewokista ei olisi poikakaveriksi yhdellekään nartullemme. Ewok vaan on niin ylisuloinen! Sillä on jo nyt selvästi persoonallisuutta! Se murisee, hyppelee kuin pingispallo, jonka jälkeen se kaatuu kyljelleen, kun ei osaa vielä hallita kehoaan. Se pienillä tassuillaan jo kutsuu leikkiin ja haluaa syliin! Se oli ensimmäinen pennuista, joka tahtoi ihmiskontaktia.

Sitten tarkastaja antoi minulle neuvon, joka kylläkään ei ollut minulle uusi:" Älä ala kasvattaa pitkäkarvaisia chihuja. Joudut lopulta syömään ne, sillä KUKAAN ei osta niitä. Pitkäkarvaisia chihuja luullaan Chilessä sekaroituiseksi koiraksi." Kuten huomaatte, tarkastaja on huumorimiehiä. Välillä minulla menee vähän yli hilseen, kun kaikki kielileikit eivät vielä avaudu.

Dahlia

---

Kirjoittelen postausta tässä sängylläni vinokaton alla, sillä alakerrassa ei taas vaihteeksi nettiyhteys toimi. Choko Bombis Bombis makaa karvaiset ketarat ojossa vaaleanpunaisessa paidassaan täysin tyytyväisenä tässä vieressäni mummon virkkaamalla tilkkupeitolla. Choko Bombis Bombis lähettää paljon terkkuja S:lle Lahteen ja minä lähetän paljon terkkuja kaikille teille, jotka satutte tämän postauksen lukemaan!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Luonnon armoilla

Kesän lapsi mä ooooon...häh? Minähän olen aina ollut syksyn lapsi! Olen syntynyt syksyllä ja tykkään syksystä. Chilessä olen aina inhonnut pitkää, kuumaa ja kuivaa kesää ja olen syksyisin herännyt uudelleen henkiin kesähorroksesta. Miten kävi tänä vuonna? Syksy alkaa virallisesti viikon päästä, mutta syksyiset ilmat alkoivat jo. Lämpötila laski yhtäkkiä, alkoi sataa ja harmaitakin päiviä on jo ollut. Ensimmäisen kerran en ole onnessani. Ensimmäisen kerran minusta tuntui, ettei kesää ollutkaan liikaa - oikeastaan olisin voinut jatkaa kesää vielä pari kuukautta ;) Outoa tässä on vielä se, että minähän olin ensin pari kuukautta Suomen kesässä ja tulin Chileen keväällä, joten sain pian perään toisen pitkän kesän.
---
Ehkä olen chileläistymässä? :o Oikeasti kyllä uskon, että siksi minusta tuntuu tältä, koska kesä ei ollut tänä vuonna liian tukala. Mieheni mielestä se oli yhtä tukala kuin ennenkin, mutta koska meillä nyt on kaksikerroksinen talo, alakerta pysyy siedettävänä kuuminakin päivinä. Jaa, minusta kyllä kesä oli lyhyempi ja viileämpi kuin ennen. Jiihaa! Sopii minulle. Kesä on ollut niin huoletonta aikaa. On riittänyt vähät vaatteet, lämmityksestä ei ole tarvinnut huolehtia, kaikki tavarat ovat saaneet olla levällään ulkona monta kuukautta, peitot ja tyynyt ulkosohvalla ovat pysyneet kuivina kuukausitolkulla (paitsi että niissä on linnunkakkaa...), koirat eivät ole tuoneet mutaa tassuissaan sisälle, ei ole tarvinnut huolehtia siitä, että chihut pysyvät yölläkin lämpiminä jne.

Ennen olen nauttinut ensimmäisistä sateista, mutta nyt ne tulivat mielestäni liian aikaisin! Yhtäkkiä talossa laski lämpötila kymmenellä asteella, piti pukea pyjama yöllä, takkakin piti sytyttää. Lämpötilan vaihtuminen oli niin raju, että chihuparat ovat viluisia. Ne makaavat kaikki takanedustyynyllä. Minä laitoin niille jopa paidat päälle. Ei ne vaatteita sitten taas tarvitse, kun niiden keho on ehtinyt tottua viileämpiin ilmoihin, mutta tämä siirtymäkausi aiheuttaa sitä, että karvalapset saavat olla muutaman viikon nutuissaan.
---
No, eihän näitä kylmiä päiviä vielä jatkuvasti tule olemaan. Nyt oli muutama kylmä päivä, mutta tänään taas on aurinkoista ja lämpötila saattaa hyvinkin nousta 20 asteeseen, joten saa taas heittää nutut komeroon.
---
Ette usko, mitä meille kävi viime yönä! ROTAT (tai hiiret) ovat hyökänneet autoomme, vaikka ovet ja ikkunat ovat olleet kiinni! Takapenkki on reikiä täynnä! Vaahtomuovit vaan pursuilevat ulos. Näyttää kamalalta! Onneksi meillä ei ole uutta autoa, mutta on tuo tosi kurjaa vanhankin auton kanssa. Mistä ihmeestä ne pääsevät luikertelmaan sisään? Meillä ei ole mitään syötävää autossa, mutta muutama yö sitten jätimme koiranruokasäkin autoon sisälle, koska satoi. Ilmeisesti haju on jäänyt autoon ja rotat heti käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Ja koska eivät löytäneet ruokaa, raivoissaan repivät takapenkin tuusannuuskaksi :( Lisäksi Suomesta ostamani upouusi sadetakki ja äidin minulle antamat Crocsin ihanat vaaleanpunaiset saappaat olivat takapenkillä! Pelästyin, että rotat ovat pureskelleet nekin rikki. Onneksi takki oli vain pissassa, joten pesin sen heti. Saappaissa oli pölyisiä pieniä rotankäpälänjälkiä, jotka myös pesin. Onneksi ne eivät olleet pureskelleet uusia talvivarusteitani, jotka eivät edes ole ehtineet olla vielä käytössä!
---
Mitä noille rotille oikein voisi tehdä? Varastossa ne söivät kaksi kassiani! Sinne laitoimme ansoja, mutta saimme ansoilla vain yhden rotan kiinni. Ne ovat niin älykkäitä, että syövät vain juuston, mutteivät jää kiinni (paitsi se yksi blondi rotta!) Isot koiramme ovat tappaneet muutaman rotan. Myrkkyä emme voi laittaa mihinkään koiriemme takia. Me emme säilytä MITÄÄN syötävää ulkona. Silti niitä näyttää asuskelevan täällä kukkulalla ihan riittämiin. Olemme nähneet usean kerran chihuahuan kokoisen mustan rotan ulkona! Sillä on kyllä toinen nimi, mutta joku rotan sukuinen olento se on.
---
Meidän automme kyllä joutuu kokemaan kovia, sillä se hullu urco (lintu), josta olen aiemminkin kertonut, yrittää myös päästä autoon sisään ja nokkii päivät pitkät auton ikkunoita ja kakkii peileille ja ikkunoille.
---
Me tosiaan elämme täällä luonnon armoilla!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Yövalo

Tänään tahdon näyttää teille hauskan löytöni Santiagosta: teekannuyövalon!

Oletteko nähneet tällaisia joskus? Minä en.



Teekannuyövaloa pidän keittiössä iltaisin, kun muut valot ovat pois päältä. Se tuo mukavasti tunnelmaa. Melkein kuin kynttilä palaisi siellä. Huomatkaa Suomesta tuotu tiskiharja;)


Kannun saa helposti kierrettyä auki ja vaihdettua lampun.


Lamppu on sama kuin mitä jääkaapeissa käytetään.
---
Ja minä suuntaan taas keittiöön linssipadan tekoon. Olohuoneen lattia on täynnä villakasoja. Alan tänään tehdä tilauksesta yhtä villataulua. Olen myös kuvannut uusia malleja Michlandian valikoimaan. Peikkokukkulalla siis täysi hyörinä päällä, kuten tavallisesti:)


tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kaik yhes koos;)


Tänään alkoi meillä puhaltaa uudet tuulet. Tästä päivästä lähtien kaksi pentulaumaa saavat olla yhdessä porukassa. Yöt ne kuitenkin vielä tulevat nukkumaan omissa pesissään omien emojensa kanssa. Päivät saavat pennut leikkiä ja nukkua isommassa porukassa. Katsokaapa noita kahta taaimmaista! Siellä Anastasian pentu Dianella halii jo Zaran pentua Ewokkia! Ne olivat niin hellyyttävä näky, kun nukkuivat tuolla tavalla jo tunnin tutustumisen jälkeen. Dianella selvästikin päätti valita paksuimman ja pörröisimmän kaverin pitämään hänet lämpimänä, kun oli viileä syksyinen päivä.

Dianella

Heippa! Minä olen kukkapentueesta vaalein. Nimeni on Dianella Pinky Paws.



Olen viisi viikkoa ja kaksi päivää vanha. Painan 540 grammaa.


Minä olen ehkä eniten isäni näköinen. Kahdella siskollani on ryppyinen kuono, kuten emollamme, mutta minulla ei ole ryppyjä. Minä olen kova kiljumaan. Aina, kun tulee eteen tilanne, jossa olen vähän epätietoinen, alan kiljua suu auki. Oli kyllä ärsyttävää, kun ihmismami roikotti minua tuolla tavalla ja piti kameraa lähellä. Minä aloin kuljua. Ihmismami sanookin minua "Gritonaksi".

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Daphne

Minun nimeni on Daphne Pinky Paws. Olen yksi Anastasian kolmesta tytöstä.

Olen suurin pentueesta, painan 600 grammaa. Ikää minulla on nyt viisi viikkoa ja yksi päivä.


Väriltäni olen pentueen punaisin, ihan kuin emoni. Olen kuulemma tosi nätti. Ai jai, miten minulle maistuu muussi, mikä on tehty Eukanubasta, koiranmaitojauheesta ja lämpimästä vedestä!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Dahlia

Nyt on minun vuoroni kertoa, että minäkin sain virallisen nimen! Nimeni on Dahlia Pinky Paws.

Olen kahdesta pentueesta pienin. Minulla on nyt ikää viisi viikkoa ja painan 470 grammaa. Olen suunnilleen samanpainoinen kuin emoni oli minun ikäisenäni, joten näillä näkymin minusta on kuitenkin tulossa ihan kunnollisen kokoinen chihuahua, eli siinä kaksi kiloa.


Olen ihmismamin mielestä pentueiden suloisin tyttö. Saan ehkä jäädä asumaan Peikkokukkulalle. Pitäkää minullekin peukkuja pystyssä, että saan hyvät hampit!

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Tsunami tuli Chilen rannikolle

Olen saanut sähköpostia ja viestejä kommentilootaan, joissa on kyselty tsunamista. Suomen telkkarissa varmaan näytetään vain Japanin tapahtumia. Chilen telkkarissa näytetään jatkuvasti rinnakkain Japanin ja Chilen tapahtumia. Täällä alettiin evakuoida rannikkoa eilen ja tsunamia odotettiin tulevaksi keskiyön aikoihin.

Tsunami iski Chilen rannikoille aamuyöstä. Pahiten on kärsinyt Dichato, Coliumo (josta melkein ostimme talon!), Lebu ja Tubul. Dichato ja Coliumohan kärsivät viime vuoden maanjäristyksen jälkeisessä tsunamissa eniten. Juuri kun ihmiset alkoivat saada talojaan, ravintoloitaan, liikkeitään ja kalastuspaatejaan kuntoon, Japanin maanjäristyksen aiheuttama tsunami iski uudelleen! Joidenkin on aloitettava taas alusta.

Osa Chilen rannikkoa on yhä evakuoitu, sillä meren nähdään vieläkin vetäytyvän, mikä tarkoittaa sitä, että uusi tsunami on odotettavissa. Ihmiset eivät saa palata koteihinsa, jotka ovat liian lähellä merta. Koko Concepcionin rannikkokin on yhä hälytyksen alla. Televisiossa näytetään jatkuvasti presidenttiä ja muita auktoriteetteja, jotka painottavat, miten tärkeää on, ettei kukaan mene nyt rannikolle. Näytetään ihmisiä, jotka kantavat telkkareita, hyllyjä ja vauvoja turvaan. Äideillä on rattaat täynnä tavaroita ja ihmiset kantavat vesipulloja.
---
Meillä on tietysti Peikkokukkulalla kaikki hyvin. Käly on evakossa toisen kälyni luona. Kukaan tutuistamme ei asu ihan meren lähellä. Japanilaisen ystäväni perhe on kunnossa Japanissa.
---
Minä en laita mitään katastrofikuvia blogiin, sillä kyllä te niitä telkkarsita näette ja netistä voitte etsiä. Minä laitan mukavampia kuvia. Tänään täällä on puputehdas pystyssä. Kanivinoja on tulossa lisää! Meillä on tänään aika syksyinen päivä. Eilen satoi ja tänään on viileää. Mieheni sytytti ihan tulenkin takkaan.
---
Kiitos taas mukanaelämisestä!