Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kylpyhuone

Olen nyt kälyni luona pari päivää, joten päätin ottaa hänen nopeasta nettiyhteydestään kaiken irti. Lataan kuvia blogiin oikein sydämen kyllyydestä! Ikävä kyllä homma lähti käyntiin niin, että vastasin oikein pitkillä kommenteilla teidän kommentteihinne kolmeen viimeiseen postaukseen. Kälyn kone "jäätyi" vai miten se suomenkielessä sanottiinkin ja menetin kaikki kirjoittamani kommentit! Voi että miten minua harmittaa nyt. Täytyy kirjoittaa kaikki uudestaan. Sitä ennen kuitenkin tahdon näyttää teille kylpyhuoneemme, joka on vihdoinkin valmis.

 Usein kotiamme näytellessä pohdin, että mitä ihmeen järkeä tässä on! Teillä siellä Suomessa on kaikki niin hienoa ja korkealaatuista ja viimeisenpäälle tehtyä. Täällä on kaikki huonolaatuista, vinksinvonksin ja sitäsuntätä. Varsinkin sisustusblogeja pitävät ihmiset, joilla on sekä silmää että kivoja tavaroita, huonekaluja yms. Tai sitten ihmiset, joilla on varsinkin sitä silmää, vaikkei niin paljon rahaa kuitenkaan käytössään. Minä olen tällainen tavallisen silmän omaava, enkä voi leuhkia hienoilla design-esineillä, sillä täällä ei sellaisia ole. Onko siis järkeä esitellä suomalaisen mittapuun mukaan aika surkeaa kotiamme?

 Puolustukseksi tahdon sanoa, että minulle kauneus ympärilläni on aivan elinehto. Kaikki ruma ärsyttää suunnattomasti. Kyllä meillä sitä rumaakin on, huomenna näette! Chilessä sisustaminen tavallisella budjetilla on aika mahdotonta, kun valikoimaa ei ole. Ehkä siksi minä esittelenkin kotiani. Jokainen onnistunut sisustuselementti on minulle ikäänkuin pieni voitto. Harmi kyllä, te ette voi sitä tietää, ellette ole asuneet tai vierailleet Chilessä. Jos olisitte/olette nähneet tavalliset chileläiset kodit, ymmärtäisitte, miksi olen niin iloinen kauniista kodistani!

Yläkuvassa pyyhkeiden yläpuolella on ruskea "laatikko". Se on tuuletin, josta virtaa veskiin niin kylmää ilmaa nyt talvella, että ompelin tuulettimen suojaksi hupun, jonka vuorasin sisäpuolelta muovilla, jottei kylmä pääse sisään. Valkoinen rautainen kukkanaulakko on löytöni Feria de Arte Popularista viime helmikuulta. Naulakoita on kylppärissä kolme.

 Meidän oli tarkoitus teettää lasinen suihkunurkkaus, mutta koska tämä kylpyhuone tulee olemaan käytössä vain vuoden verran, laitoimme ainoastaan suihkuverhot. Sisäpuolella on maan tavan mukaan muovinen verho ja ulkopuolella on puuvillainen verho. Rottinkinhyllykkö oli ennen pianon paikalla olohuoneessa ja siinä oli nukkeja. Nyt siihen sa hyvin pyyhkeet ja muut tykötarpeet.

 Rottinkinen pyykkikori on yumbelilaisen miehen tekemä. Se on todella ruma, sillä mies teki sen ilmeisen humalassa, mutta mieheni suihkumaalasi sen valkoiseksi ja nyt se menettelee jotenkuten.
 Vessanpytyn sivussa on tällainen väännettävä posliininuppi. Täällä on vesitankin päältä painettavia nuppeja aika vähän. Päältä vedettäviä nuppeja ei ole tainnut tulla koskaan vastaan, niitähän Suomessa enimmäkseen on.
 Pesualtaan marmoritason kälyni toi Brasiliasta. Allaskaapiston hän osti Chilestä. Nämä olivat hänen talossaan, mutta koska hän aikoo myydä talon, hän lahjoitti nämä meille. Peilikaapin ja hanan löysin Sodimac-kodintavaraliikeketjusta. Täällä ei ole kuin kaksi kodintavara-rakennusliike-rautakauppaketjua: Sodimac ja Easy. Niissä on vain perustavaraa, ei mitään Ikean kaltaista kivaa tavaraa. Tuo peilikaappi onkin harvinaisen nätti ja ostin sen heti miettimättä hetkeäkään. Ei siellä sen jälkeen olekaan ollut enää nättejä peilikaappeja. Täällä täytyy aina toimia hyvin nopeasti!
 Suihkuverhon ostin Casa & Ideas -liikkeestä (löytyy netistä).
 Ruusunuppi ei oikeasti kuulu peilikaappiin, vaan se olen ostanut erikseen. Ai niin, sellainen yksityiskohta tuosta peilikaapista vielä, että se oli omituisen edullinen. Syykin selvisi, kun kokosin sen. Oven magneetti on liian pieni, joten ovi ei pysy ollenkaan kokonaan kiinni. Eli tässäkin toimii se, kun sanoin, että täällä on kaikki huonoa laatua ja sitäsuntätä. Uskon, että Chileen lähetetän myytäväksi se tavara, joka ei kehittyneisiin maihin kelpaa. Silti se myydään täällä kalliilla, koska ihmiset eivät paremmasta tiedä.
 Ovessa on tuollainen lintuhäkkitarra, jonka kälyni toi tuliaisiksi Brasliasta.
 Suihkustamme tykkään.
Vessapaperitelineen ostin Witikkalan kartanosta Suomen reissullani. Ei täällä ole mitään tällaistakaan saatavilla.

Kylpyhuoneessamme eniten pidän siitä, että se on tilava ja siitä, että siinä on oikea ikkuna, jossa sumentamaton ikkunalasi. Ikkunan alaosaa peittää verho, joten jos nyt joku sattuisi liikkumaan uroschihujen tarhassa, niin ei hän silti veskiin näe. Eikä täällä Peikkokukkulalla juuri kukaan vieras koskaan liiku. Tämän talven sisustusväriksi veskiin valitsin ruskean. Ehkä keväällä sitten uusin matot ja verhot yms. heleämmän värisiksi?

Huomenna esittelen teille lupaamani vessan putkistot, joiden laittamisen maestro tavalliseen tapaan tyri oikein kunnolla. Putket kyllä pilaavat sisustuksen, mutta täytyy oppia katsomaan läpi sormien, kun asuu tällä puolella maapalloa.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Tänään on niin kylmä...

...että karvakorvat lämmittävät toinen toisiaan.

Äitiysmuotia

Minulla alkoi paino nousta jo heti raskauden alussa aika hurjasti niin, että ensimmäisessä kontrollissa vaaka näytti jo viisi kiloa enemmän kuin normaalipainoni on. Jo viidennellä viikolla housut alkoivat kiristää ja muistaakseni kahdeksannella viikolla kävin ostamassa kahdet äitiyshousut. Olen niitä kaksia housuja käyttänyt, kun pitää mennä johonkin. Kotona käytän mieheni collegehousuja, jotka alkoivat ahdistaa viikko sitten. Myös legginsejä käytän kotona, sillä nehän venyvät ja paukkuvat joka suuntaan mukavasti. Sellaisia mukavia legginsejä, jotka tuntuvat fleeceltä sisäpuolelta, saa nyt talvella ostaa Concepcionista katumyyjiltä 1,5 eurolla.

Viikko sitten jo aiemmin kertomassani Umbralessa oli talviale. Sieltä löysin tämän harmaan trikoomekon, joka on nyt päälläni. Se on todella mukava ja aionkin käyttää sitä raskauden loppuun saakka, vaikka se kulahtaisikin miten kamalan näköiseksi. Mukavampaa vaatetta minulla ei ole ollutkaan. Alesta löytyi myös kuvassa näkyvä harmaa pitsihelmapaita, se menee mahan kohdalta juuri ja juuri, ehkä vielä parisen viikkoa, mutta sitä meinaankin käyttää sitten mahan pienennyttyä.

Nämä tämän postauksen vaatteet eivät siis ole oikeasti äitiysvaatteita, vaan ihan tavallisia vaatteita. Chilessä ei ole paljon myynnissä äitiysvaatteita ja valikoima on tosi tätimäinen. Onneksi en käy töissä, niin ei tarvitse näyttää hyvältä joka päivä. Tässä kuvassa näkyy hyvin, että vatsa on aika iso. Laskettuun aikaan on vielä parisen kuukautta.

P.S. Meillä on tänään niin kylmä, että vielä nyt kello 11 aamupäivällä maanpäälliset vesiputket ovat jäässä!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

The cruel truth about me

Enää ei ala Peikkokukkulan emännän paino numerolla 4 vaan numerolla 6!

Reisilihakset ovat koetuksella, kun näitä portaita tulee mentyä ylös alas.
Ja kuten jo arvaattekin, Peikkokukkulan lauma tulee kasvamaan entisestään, ei tuo maha pelkästään leivän ja kakkujen syömisestä johdu.
Nämä kuvat ovat eiliseltä, juuri ennen Baby Showereita, jotka mieheni naispuoliset sukulaiset järjestivät minulle.

Peikkokukkulan blogiin tulee siis väkisinkin uusi aihe. Eihän tästä malta olla puhumatta nyt, kun vihdoinkin uskalsin sen teille paljastaa!

torstai 28. kesäkuuta 2012

Tonttusisarukset

Näillä sisaruksilla on jo matkaliput Amerikkaan! Hei hei ja hyvää matkaa!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tiitiäiset

Pieniä epoksimassasta muotoiltuja tiitiäisiä.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Metsänväkeä

Te siellä Suomessa vietätte keskikesän juhlaa, jonka olisin kokonaan unohtanut, ellei fb:ssä kaikki jauhaisi samaa asiaa ja jollei sähköpostini huutaisi viestien vähäisyyttä. Meillä täällä on meneillään sitten kai keskitalven juhla. San Juan - grillijuhlia täälläkin kyläpahaset järjestävät. Perheet ja ystävät eivät kuitenkaan kokoonnu siten kuin Suomessa. Täällä on ihan tavallinen harmaa pilvinen arkipäivä. Minun ei yhtään tee mieli kutsua ketään tänne grillaamaan. Tekee mieluummin mieleni mennä peiton alle talviunille...Mutta nythän alkavat taas päivät pidentyä ja valoisa aika lisääntyä!

Minä olen värkännyt lisää metsänväkeä. Nämä on nyt tehty epoksimassasta. Vaikka peikko putoisi lattialle, se ei mene rikki!
Kuvasin nämä nyt tällä tavalla tylsästi sisätiloissa, sillä ei huvita mennä tuonne ulos märkään kykkimään. Lisäksi valkoista vasten yksityiskohdat erottuvat paremmin.

Lukijat ovat kyselleet, tuleeko näitä joskus myyntiin. Tarkoitus olisi, että tulisi. Pitää vain ensin tehdä vähän lisää, ratkaista parit tekemiseen liittyvät ongelmat, päättää hinnat jne. Sama koskee myös Ahdin poikaa ja muita tulevia miniatyyrivauvoja. Kiitos kyselyistänne! Otattehan kuitenkin huomioon, että jokainen pikkuinen nukke on uniikki ja tekemiseen menee paljon aikaa, joten nämä eivät tule olemaan halpistavaraa.

Kaksi ensimmäistä peikkopoikaa ovat pituudeltaan noin 17 cm ja ne seisovat ilman tukea omilla jaloillaan. Käsiä ja jalkoja voi asetella eri asentoihin. Tämä viimeinen peikkolainen on 14 cm korkea. Se istuu simpukankuoren päällä ja se on irrallinen, joten sitäkin voi liikutella ja vaihtaa asentoja.

Osaako joku neuvoa, miten tavallisella kameralla voisi saada pienistä nukeista sellaisia tarkkoja ja hyviä kuvia, että kiinnostuneet voisivat nähdä kaikki yksityiskohdat? Valaistuksella on tietty tärkeä osuus, mutta miten se käytännössä järjestetään? En osaa lainkaan kuvata, enkä jaksa ottaa mitään kurssejakaan.

Viettäkääpä ihana juhannus!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Naapuriapua

 Tämän näköinen karvanaama naapurista tuli hätiin, kun camionetamme jäi jumiin mutaan.
 Naapurinmies ohjaa sonnejaan kiskomaan oikeaan suuntaan. Puhuin viime postauksessa häristä, mutta tajusin sitten itsekin, että käytin varmaan väärää nimitystä. Savu nousee takapyöristä, kun mieheni yrittää päästä liikkeelle auton ratissa.
 Ainakin toista sonnia otti päähän modernien vempainten kiskominen pulasta. Niin kovin ja pitkään se pieri töitä tehdessään.
 Aputyttöni oli myös auttamassa ja hän lopulta saikin sonnit ohjattua vetämään camionetan pois kuopista.
 Mutaista campoelämää. Täällä muta on hyvin liukasta ja se tarttuu kenkiin ja renkaisiin. Jos esimerkiksi menee kävelemään uudelle tiellemme, jossa ei vielä ole soraa, saappaiden pohjiin tarttuu sellainen mutamäärä, että saappaissa on painoa ainakin kilo enemmän kuin ilman mutaa. Autolla ei voi ajaa mudassa tai kiinni jää. Muta jää myös ikävästi kiinni koirien kynsiin ja sisällä se kovettuu koviksi kikkaroiksi. Lenkkejä uudella tiellämme vältetään nyt.
Kiitos hyvin tehdystä työstä! Camioneta saatiin taas kiinteälle maalle! Naapuriapu korvataan siten, että kun naapurit tulevat taas kerran ostoksiensa kanssa maantien varteen, me käymme hakemassa heidät ja heidän valtavat peruna-, papu- ja jauhosäkkinsä.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Jumissa

Meidän PITI lähteä tänään viemään polttopuita kälylle, mutta jumiin jäätiin. Yritimme vetää henkilöautolla avolava-autoa pois kuopista, mutta ei auto ollut riittävän vahva. Huomenna tulee naapurin härät hinaamaan avolavan pois mudasta. Täällä on nyt aika masentavaa. Sataa, sataa ja sataa. On harmaata. Kaikki on mudassa. Yöks.