Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 30. heinäkuuta 2009

Pinky Pawsin sisarukset 9 viikkoa

Suloisempia neitokaisia maa ei päällään kanna!
Anastasia Aurora ja Alma Olivia laittoivat juhlapäivän kunniaksi helmet kaulaan.

Anastasian paino on 750 grammaa, Olivian 800 grammaa. Neitokaisista pitäisi tulla aikuisina hieman alle 2-kiloisia.

Anastasia on saanut värin isältään, silmät emoltaan, hännän isältään ja hansikkaan yhteen tassuun Michael Jacksonilta;)


Olivia on saanut sinisen värin emoltaan, suuret silmät isältään, hännän emoltaan
ja kauneutensa ihmisäidiltään:D


Juhlan kunniaksi annan tyttösille tämän kukan, joka on yksi lempikukistani Chilessä. Pensas on ikivihreä ja kukkia se antaa ympäri vuoden, eniten kuitenkin juuri tähän aikaan vuodesta, talvella. En tiedä pensaan nimeä, mutta niitä on keltaisina, oransseina ja vaaleanpunaisina kukkivia. Minulla on kasvamassa keltaisia ja oransseja. Olen ottanut oksia mieheni siskon talon ulkopuolella olevista pensaista. Ne lähtevät todella helposti juurtumaan. Vielä kun jostakin löytäisin sen vaaleanpunaisen! Näin kerran sellaisen, se oli aivan ihastuttava, mutta pensas oli yhden aidatun rakennuksen pihalla, joten en päässyt varkaisiin;)



Pentujen alla muuten näkyy futonsohvaamme. Ostimme sen muutama kuukausi sitten. Kangas on punainen ja heti, kun se tuli meille, peitin sen isolla villapeitolla. Kirkkaanpunainen kun ei yhtään sovi minkään kanssa mökissämme. Tällä viikolla vihdoin viimein sain tehtyä siihen uuden päällisen. Siihen meni melkein koko päivä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Kangas on korkealuokkaista vahvaa ja paksua puuvillakangasta. Väri on myös tosi hyvä, sillä tuossa eivät heti näy pikkutassujen jäljet. Lisäksi tein päällisestä irroitettavan, joten sen saa pestyä koneessa.



Onnittelut vielä maailman kauneimmille pennuille!

6 kommenttia:

  1. huomenet täältä sateisesta pohojanmaalta!!:)
    ponkaisin oitis nojatuolimatkalle etelänlämpöön!!
    kiva ku kävit vieraisilla..meillä on tosiaan täällä tällänen iloinen ja äänekäs porukka ja en mä ny tiiä onko siinä kauheasti eroa onko se katras kaks-vai nelijalkaisia...samat kujeet niillä on ja peräs saa kulukea paikkoja siivoten:D

    meiltä löytyy kans yksvuotias eng.bulldoggi-uros salminen ja hoitoon tullu sittemmin kyllä meille jäänyt ylivilikas 4v.labbis-uros.
    huomasin heti,että olet nukentekijä ja aivan mahtavia nukkeja olet teheny!mua kans kiinnostais tuo nukenteko...pari tilda-enkeliä oon teheny,että siinä mun "nukkekokeilut"

    aivan ihanalta näyttää teiänkin koti,oletan että se on tuossa ylimmässä kuvassa?ja paikkahan on ihan unelma!
    nyt jatkan blogisi lukemista ja toivottelen ihanan mukavaa viikonloppua sinne jonnekin:)

    VastaaPoista
  2. Voi mahdoton kuinka suloiset kullannuput!!
    Oikein sylin täydeltä Onnea!!
    Ovatko ne kilttejä, vai purevatko yhtään....

    Kauniita löytöjä olet tehnyt edellisissä postauksissa, minä pidän ryppyisistä...en silittäisi:)

    VastaaPoista
  3. Hei Malla! Kiitos vierailustasi. Ikävä kyllä, et päässyt etelän lämpöön, vaan keskelle talvea. Tänään on pilvinen päivä ja lämmintä reilu 10 astetta. Seuraviksi päiviksi on luvattu sadetta, mikä onkin hyvä, sillä täällä on ollut jo pitkään aurinkoista ja kylmää ja kasvit alkavat tarvita vettä.

    Hei taas Sirkka! Olivia ja Anastasia sekä muutkin chihumme ovat kaikki enemmän tai vähemmän kilttejä, eli eivät pure. Opetamme ne pennusta asti niin, ettei ihmistä saa purra, eli emme laita sormiamme niiden suuhun, vaikka se hauskalta tuntuisikin;) Jos joku pentuna on yrittänyt purra, päästämme teatraalisen kiljaisun ja käännämme sille selkämme. Muutama chihuistamme on vähän ärhäkkä vieraille, joten jos joku tulee meille ja tiedämme sen etukäteen, laitamme chihut tarhaan. Siellä ne saavat räksyttää alkuhysteriansa pois ja kun tilanne on rauhoittunut, ne päästetään tervehtimään vieraita ja silloin ne osaavat kaikki käyttäytyä tosi hienosti.

    Kyllä minä taidan kuitenkin silittää nuo liinat, näyttävät liian nuhjuisilta noin.

    VastaaPoista
  4. Hei taas Mia!
    Kiitos ystävällisestä vastauksestasi, mukava lukea kirjoituksiasi...juu kyllä minäkin aloin heti opettamaan...tosin ostin sormihammasharjan, jolla pesen hampaat:) juu on puruluitakin..:)
    Kyllä Olivia ja Anastia, niin kauniit nimetkin heillä... on lutuiset ja nuo helmet sopivat hyvin, oikeita prinsessoja...ja vielä paaljon enemmän!!
    Onnea teille ja tuhat kiloa iloa!!

    VastaaPoista
  5. Ihania!!!Tulee mieleen meidän pikkuiset lapset: punainen olis Nöpö-tyttömme ja isompi olis meidän poitsu (vaikka Olivia oikeesti tyttö onkin).

    VastaaPoista