Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 25. maaliskuuta 2010

Farkkumies

Meidän karvalauman ainoa uros sai miehekkäät vetimeet eilen. Ostin Yodalle aikoja sitten maastohousut yhdestä lemmikkiliikkestä täältä Chilestä. Ne olivat pienimmät mahdolliset, mutta valuivat aina alas sen takia, että eihän koirilla ole vyötäröä ja senkin takia, että housut olivat liian isot. Pikkuinen Yoda painaa läskitilanteesta riippuen 1,2-1,4 kiloa.
---
Minä olen AINA ajatellut, etten osta enkä tee koirille housuja. Olen ajatellut, että ne ovat naurettavia ja epämukavia. No, kun näin ne pienet maastohousut, en voinut vastustaa. Koska ne olivat edulliset, mainasin, että kokeilen vaan, miltä ne näyttävät. Kun laitoin ne Yodan päälle, ne näyttivät niin hauskoilta ja niin hellyttäviltä, eivätkä haitanneet sen menemistä tippaakaan, (lukuun ottamatta sitä, että ne valuivat alaspäin, koska olivat liian isot), että pyörsin aiemmat päätökseni!
---
Aloin miettiä, miten Yoda saisi farkut, jotka pysyisivät päällä, eivätkä haittaisi liikkumista eikä sen olemista muutenkaan. Kehittelin tällaisen mallin. Yläosassa on joustava trikoopaita, jossa farkut ovat kiinni. Vaate on helppo pukea ja riisua, sillä se on vain paita, joka pujotetaan pään yli. Lopuksi jalat pujotetaan noihin lahkeisiin, jotka ovat oikeasti vain lenksut. Housut ovat siis varsinaisesti vain läppä selän päällä, jossa lenksut lahkeina ja silti ne näyttävät ihan oikeilta farkuilta, eikö? Asioiden tekemistä housut eivät haittaa lainkaan, anatomia on otettu huomioon.




Tämäntapaisia paita-farkku-pukuja laitan myyntiin chihuahuafoorumille ja omille sivuilleni (sitten kun ne valmistuvat). Niitä on saatavissa vain chihukokoja. Jos kiinnostut, lähetä sähköpostia.
---

Yoda on nyt kulkenut kaksi päivää hyvin polleana farkuissaan. Yoda ei osaa päättää, pitääkö hän eniten farkuista vai nahkavyöstä. Aaron on katsellut Yodan menoa kateellisena, mutta Aaron ei tahdo pitää vaatteita, joten olkoot ilman sitten!

13 kommenttia:

  1. Yoda on noissa hienoissa vaatteissaan mainion näköinen.Bambi ei taitaisi tuollaiseen suostua;ei antanut talvikylmällä laittaa haalariasuaan päälle.

    VastaaPoista
  2. Voi, että on söpön näköinen ihana. Ei taitas meidän sasu vanhus antaa pälle laittaa. Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  3. Hihii! Ja Yodaa ei tosiaan haittaa yhtään, vaikka sillä on pikkuiset luut! Se toimittelee asioitaan niin tomerana ja häntä heiluen :)

    VastaaPoista
  4. siis näähän on suorastaan pakko saaha!!!:)supersöpöt!!!mitä näillä sun ihanuuksilla on hintaa?

    VastaaPoista
  5. Malla: Hintaa en ole vielä loppuun saakka miettinyt ja laskenut, mutta jotain 25-30 euroa. Myyntiin tuleviin pukuihin t-paidat tulevat olemaan eri kankaasta kuin Yodan paita, sillä käytin Yodan koeversioon kankaanjämiä. Samoin nahkavöiden väri saattaa olla hieman toinen. Tiedän lisää viikon sisällä. Sinä voit ajan kuluksi ottaa mitat tyttäresi chihusta: rinnanympärys leveimmästä kohtaa ja selänpituus niskasta hännäntyveen.

    VastaaPoista
  6. Aivan iiihhhaaannaaat...Kyllä nyt Yodan kelpaa:)Siis minua hymyilyttää kun katson tuota kuvaa...ne on vain niiiin ihanat:)

    VastaaPoista
  7. Yoda sai minut taas nauramaan...hirveästä päänsärystä huolimatta! Great;-)

    VastaaPoista
  8. Wautsi että osaa olla hienot ja söpöt pikku miehen päällä. Oi että, kun on hellyttävät. Ostaisin jos mullakin olis koira.

    VastaaPoista
  9. Ihana!
    Kerro heti, kun alat tekemään bichoneille, niin tilaan samantien! :)

    VastaaPoista
  10. Ihana Yoda=)
    Olen pyörinyt jo jonkin aikaa foorumilla mutta bongasin blogisi vasta nyt. Olen muutaman päivän aikana kahlannut sen kokonaan läpi. Huippukivaa luettavaa! Vaikuttaa ihanalta paikalta, jossa asutte. Ninni lähettää täältä loskan keskeltä hännän heilutuksia koko poppoolle.

    t. Satu ja Ninni
    p.s olisiko noita valjaita mahdollista saada "nurinkurisina" eli siten, että tuo leveä osa on vatsan alla?

    VastaaPoista
  11. Jo on komeat farkut pojalla! Noistahan olisi lännenmiehetkin kateellisia. Kertakaikkisen ihania kuvia.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Hei taas !
    Mehän tilaamme kyllä farkku/paita yhdistelmät, kunhan vain saat niitä myyntiin asti. Koetan ottaa myös mittoja Hampuksesta ! :)
    Se on niin tottunut releisiin, ettei piittaa. :))
    Terveisiä ! Me siirrymme huomenna kesäaikaan Suomessa !!!

    <3 Misa ja Hampus, Feeli ja Aslan

    VastaaPoista