Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 14. heinäkuuta 2011

Kerrankin kävi tuuri päivän asun suhteen!

Tässä blogissa ei päivän asuja näytellä, sillä en tykkää poseerata, eikä minulla ole joka päivä esittelemisen arvoisia vaatteita. Koska teen aina töitä ja koska sylissäni on aina yli kymmenen koiraa, vaatteet ovat työvaatteita, silittämättömiä ryppyisiä, kulahtaneita. Eihän meillä edes käy koskaan ketään, jonka takia tarvitsisi panostaa.




Jostain syystä kuitenkin sunnuntaina minulle tuli olo, että tahdon laittaa päälleni jotain siedettävämpää. Kaivoin laatikon pohjalta...miksi noita nyt sanotaan...legginsit (joita en koskaan käytä, jo pelkkä sana on niin ruma). Sunnuntaina oli harmaa päivä, muttei kovin kylmä. Sisälläkään ei käynyt kova veto, joten ei tarvinnut laittaa niin paljon vaatteita päälle kuin yleensä talvipäivinä.

Miksi sitten minulla kävi tuuri? No siksi, että meille tuli yhtäkkiä vieraita aivan yllättäen! Ihmisiä, joita näemme ehkä kerran vuodessa. Tuohon pihaan he ajoivat aivan varoittamatta, koko perhe. Chilessä ei yleensä varoteta etukäteen, vaan ihmiset vaan tulevat. Me kuitenkaan emme tunne kovin paljon ihmisiä, joten meillä käy vain harvoin ketään. Ajattelin, kun he tulivat, että kävipä tuuri, kerrankin kunnolliset vaatteet päällä ja kotikin melko siistinä:)



Kun vieraat lähtivät, ajoi vartin päästä pihaan toinenkin vieras yllättäen...tosin ei kovin vieras, vaan tuttu kälyni.


Ai niin. Päivänasu-postauksissa kuuluu aina kertoa, minkä merkkisiä vaatteet ovat...hmmmm...legginsit ostin Suomesta äidin kanssa halpiskaupasta, jalassa minulla on villistossut, joista löytyy postaus täältä. Neuletakki on merkkiä Basement. Petroolinsininen neuletunika on aika lempparini. se on merkkiä Sybilla. Molemmat ovat hieman parempia merkkejä hinnan perusteella Chilessä. Kaulassa on yksi lempihuiveistani, Greenfield, joka on yksi lempimerkkini täällä.

Kuvissa taustalla tekemäni vihkiryijy (neulahuovutustekniikalla) sekä sänkyymme ompelemani tassulakanat, joista löytyy jo postaus täältä.


Nyt kannatti ottaa päivän asu -kuvat :D

7 kommenttia:

  1. Me täällä Suomen parhaassa suvessa pohdimme, kuinka monta kuukautta sanoisit Chilen talven kestävän?
    Onko niin, että tuona aikana esim. viljelijät ja kasvienkasvattajat eivät saa mistään lajista satoa, vaan on yhtä pysähtynyt talvi kuin meilläkin (viljelijän näkökulmasta ajatellen).

    Vieraat varmaan piristää mieltä siellä, niinkuin täälläkin.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lukea postauksia, kun siellä talvea ietetään ja meillä kesä ihannimmillaan...lomakin alkaa vasta viikon päästä...☺

    VastaaPoista
  3. Erittäin kiva päivän asu!! Minun makuun on just tuollaiset vaatteet, oikeastaan kaikki muu paitsi huivia en osaa käyttää (kuristaa..). Jopa tuo petrooli värikin on minun makuun!! Legginsit on minusta oikein mukavat, joustavat ja kivat päällä ja sopii just parhaiten tuollasen pitkän neuleen kanssa. Mitäs mä vielä kehuisin.. =D no mutta on siis niin kivat vaatteet että!! Ja hyvä sattuma kun vieraitakin tuli. Niin ja teillä on myös tosi kivan näköistä siellä kuvan taustalla!

    VastaaPoista
  4. Totta tosiaan - on metkaa lukea postaus talvesta täältä vinkkelistä. Nyt meitä on tämä kesä niin hellinnyt lämmöllään:D Siellä se talvi taitaa tuntua kolealta - asunnot ovat ilmeisesti vähemmän eristettyjä ja lämmitettyjä kuin meillä täällä koti-Suomessa?

    VastaaPoista
  5. Ihan kiva nähdä sinullakin päivän asu postaus :) Ihan kivoja nämä ovat.
    Ja hyvältä näyttää sinun "talviasusi". Vaikka itse sitä on aina kuvitellut, että siellä on aina vaan kesä ja lämmin.

    Mukava kun olet sivistänyt minuakin :)

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Sirkku: Talvi kestää täällä virallisesti kolme kuukautta. Se on samanlaista kuin Suomen loka-marraskuu. Talvi on monen kasvin istutusaikaa: ainakin vehnä, pavut, kaura...Kasvihuoneissa voi kasvattaa ympäri vuoden. Satoakin saadaan ympäri vuoden Chilessä, sillä maa on yli 4000 km pitkä. Pohjoisessa on aina lämmintä, kun taas etelässä on Etelänapa ja aina kylmää.

    Marke: Useita taloja ei ole lainkaan eristetty. Meidän on eristetty styroxilla, mikä ei Suomessa pitäisi kylmää loitolla. Talossa myös vetää ikkunoista ja ovista. Lämmityssysteemit ovat Chilessä huonoja. Ei ole tuulikaappeja.

    Meillä on kamiina (tai kevyttakka, en vieläkään tiedä eroa) päälämmönlähteenä. Kylmimpiä päiviä varten on lisäksi pari sähköpatteria ja kaasulämmitin.

    Heli ja Ainosofia: Kivaa, että joku ilahtuu näistä harvoista asupostauksistakin :)

    VastaaPoista