Psykologinen imurijuttu

Meillä pidettiin ennen imuria näkyvillä  keittiössä parven portaiden alla. Meillä ei ollut erikseen siivouskomeroa, johon imuri olisi mahtunut. Hiiriepisodin jälkeen tyhjensimme yhden komeron muovipusseista ja takeista ja siitä päätimme tehdä siivouskomeron, jossa olisi tilaa imurillekin. Hienoa saada imuri pois silmistä.

Meidän pitää koirankarvojen takia imuroida tai ainakin lakaista alakerta päivittäin. Tietenkin imuroimalla saa paremmin karvat ja hiekat siivottua. Miehenikin tarttui helposti imuriin, kun tajusi, että se tosiaan on nopeampi ja tehokkaampi tapa kuin lattiaharja.

Siivouskomeromme, johon imurikin mahtuu, on keittiön parven portaiden vieressä.  Välimatkaa siis imurin entisellä ja nykyisellä paikalla on metri. Komerossa ei ole ovea vaan verho. Arvatkaapa, mitä tapahtui?

Mieheni ei enää koskekaan imuriin! Nyt hän vain lakaisee lattiat aamuisin,  ja karva- , hiekka- ja pölykasat kasvavat nurkissa päivä päivältä. Imurillahan saa helposti kulmistakin imaistua, mutta harja vain siirtää liat nurkkiin, ainakin siltä tuntuu. Minun piti sitten alkaa lakaista uudelleen tai tarttua imuriin. Huomasin, että imuroiminen alkoi minullakin vähentyä, kun muka harjaan oli helpompi tarttua!

Tämä on ihan selvästi jokin psykologinen juttu! Kun imuri on pois näkyviltä, vaikkakin vain vaivaisen verhon takana, siihen on vaikeampi tarttua, kuin jos se on näkyvillä. Tein sitten eilen sellaisen päätöksen, että siirrän imurin takaisin vanhaan paikkaansa portaiden alle. Tästä oli sellainen seuraus, että imuroin vaivattomasti sekä eilen että tänään. Ei tuntunut lainkaan hankalalta aloittaminen. Uskon ja toivon, että miehenikin pääsee taas imuroinnin makuun, kun se vihreä pörrääjä koristaa keittiötämme.

Onko kenelläkään samantapaista kokemusta?

Sitten ihan toiseen juttuun: minä opin eilen Myrskyluodon Maijan loppuosankin ulkoa! Osasin sen 13 vuotta sitten, mutta kun sen jälkeen en ole soittanut pianoa, jouduin opettelemaan kappaleen kokonaan uudestaan. Minulla ei ole millään riittänyt kärsivällisyys loppuosan opettelemiseen, mutta eilen se meni ilman nuotteja ensimmäisen kerran! Jippii! Tuntuu niin hienolta, kun voi antaa mennä tunteella, eikä tarvitse takkuilla nuotteihin tuijottaen!

Mutta nyt tämä pimputtaja lähtee Concepcioniin. Menen Claron toimistoon selvittelemään, mistä johtuu se, ettei yhteytemme toimi kunnolla. Toivottavasti osaavat tehdä asialle jotakin, muuten blogielämä tulee kärsimään taas. Tänään menen myös lääkärille valittamaan selkävaivojani sekä toivottavasti mielenkiintoiseen keskusteluiltaan.