Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 22. toukokuuta 2012

Suihkunautinto



Tulin juuri Peikkokukkulan historian ensimmäisestä lämpimästä sisäsuihkusta! Ette arvaa, miten ihanalta se tuntui! Meillä ei ole ollut neljään ja puoleen vuoteen suihkua kylmään aikaan vuodesta. On pitänyt pestä pesuvadissa ja käydä suihkussa kälyn luona. Onneksi suurimman osan vuodesta olemme voineet suihkutella ulkosuihkussamme auringolla lämpiävässä vedessä. (Miksei meillä sitten ole ollut sisäsuihkua, sen olen selittänyt niin moneen kertaan blogissani, etten jaksa nyt jauhaa enää asiasta.)

Miten ihanaa olikaan pestä hiukset vedessä, jonka lämpötila ei vaihdellut tulikuumasta jääkylmään (niin kuin ulkosuihkussamme). Eikä tarvinnut kyyristellä pää pesuvadissa. Miten elämä taas helpottuukaan tällaisella pikkujutulla! Iloitsin kaikista hauskoista suihkutoiminnosta, joita ”avaruusaikainen” suihkumme meille tarjoaa. Siinä on kaarimainen päältä tuleva isohko suihku, lisäksi käsisuihku, jossa on kolme erilaista toimintoa. Vielä seinässä on neljä pikkusuihkua, jotka suihkuttavat vettä vaakatasoon. Niitä voi säätää antamaan hierovaa suihkua selkään ja niskaan ylä- tai alaviistoon.

Nautin täysin siemauksin kuumasta vedestä, mutta samalla olin huolestunut, miten pitkään kuumaa vettä riittää. Boileri on 80- litrainen ja sen pitäisi kuulemma riittää kolmelle ihmiselle. En antanut veden tulla kovalla paineella, että kuumaa vettä riittäisi pidempään. Mieheni oli ottanut suihkun ennen minua. Kyllä suihkun lopussa alkoikin tulla jo viileämpää vettä kuin aluksi, joten ei auta liian kauaa lotrailla. Chilen korkea sähkön hintakin täytyy pitää mielessä. Mutta kyllä on ihanaa, että meillä on vihdoinkin sellainen perusjuttu kuin suihku kylpyhuoneessa!

Kuuman veden valuessa päälleni unohtui sekin, että maestrot, jotka vetivät putket kylppäriin, tekivät todella kamalan rumaa työtä. Putket on vedetty pöyristyttävällä tavalla vinkulaan. Kylpyhuoneen ilme rumeni valtavasti. Suihkun alla vaan tuli sellainen olo, että antaa olla, pääasia on se, että saa pestä itsensä lämpimässä suihkussa talvellakin omassa kodissa! Otan kuitenkin jossain vaiheessa teille kuvia näistä pöyristyttävistä putkistamme, jotta tajuatte, miten sisustajaminän sydän vuotaa verta. Muita kylppärikuvia tulee sitten, kun muut tykötarpeetkin on sinne järjestelty. Siihen saattaa mennä chileläiseen tapaan kauan.

Meillä ei ole vielä edes kunnollista suihkuverhoa, sillä ostimme vain muovisen valkoisen ”vuoriverhon”. Chilessä käytetään kahta verhoa suihkussa. Sisäpuolella on muovinen ja päälipuolella kankainen. Minä tahdon rauhassa valita jonkun nätin verhon ja siihen asti meillä on vain tuo valkoinen muoviverho.

Alunperin meidän piti teettää lasinen suihkunurkkaus, jossa olisi liukuovi. Suunnitelmamme ovat kuitenkin jälleen kerran muuttuneet, eikä tämä uusi kylppärimme tule olemaan käytössä kuin ehkä vuoden. Sitten se puretaan ja tilalle tehdään jotakin aivan muuta! Tämän takia päätimme säästää ja jättää teettämättä lasinen suihkunurkkaus. Mitä kylppärin paikalle sitten joskus tulee...kerron teille sitten joskus. Se liittyy yhteen asiaan, josta olen vihjaillut jo pidempään.

Mutta kyllä oli ihanaa kuivatella rauhassa takan ääressä, nousta yläkertaan laittamaan pyjama ja kylpytakki päälle. Jotenkin koti tuntuu taas enemmän Kodilta, kun siinä on suihkukin!

12 kommenttia:

  1. Onnea uudesta suihkusta!

    Mutta lopeta tuo vihjailu! Minä olen kärsimätön ihminen, ja haluan tietää HETI, mitä siihen suihkun paikalle tulee ja miksi juuri siihen, kun juuri olette siihen kylppärin saaneet rakennettua!

    VastaaPoista
  2. Olet selvästikin suihkusi ansainnut ja jotain TÄRKEÄÄ on tiedossa jos jo vuoden päästä siitä luovut. Nautihan kuitenin nyt niin kauan kun sellainen on!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvä juttu tuo suihku (monessakin mielessä, hih)!

    VastaaPoista
  4. Nyt sitä taas muistaa, että suihku ei ole itsestään selvä asia. Onnea suihkun johdosta!

    VastaaPoista
  5. Onnea sisäsuihkusta!
    Eipä sitä täällä ymmärrä, minkä nautinnon, joka päivä kokee, suihkuun mennessään..:)

    VastaaPoista
  6. Hih , tiedan tunteen! Tai no, melkeen. Meilla kylla oli suihku mutta ei lamminta vetta useaan vuoteen. Vaikka Amazonasilla ollaankin on valilla varsinkin aamuisin todella viileaa eika jaakylma suihku oikein houkuttele :) Lammin suihku on ihanaa! Nauti!

    VastaaPoista
  7. Onnea uuden suihkun johdosta! Meillä on tässä 7.kerroksisessa talossa yhteinen kuuma vesi,mutta jostain syystä en saanut sitä tänä talvena,ja mietin,ovatko omat putkeni syylliset..joten lämmitin vettä keittimellä ..Ja olen utelias näkemään miten rumaa jälkeä ne miehet teki;D

    VastaaPoista
  8. Sauna? teillä pitäisi olla sauna...

    VastaaPoista
  9. Ihana nautinto, varmasti! :D

    No selväähän se on mikä sinne tulee, mutta samaa ihmettelen että miks just suihkun tilalle? Onko kyse jostain rakennuslupa-asiasta, ettei taloa enää voi laajentaa? Vai laajennatteko suihkun johonkin muualle? Ja tarkoittaako se, että lopetatte tontin etsinnät ja jäätte pysyvästi Peikkokukkulalle vai onko tämä väliaikainen ratkaisu?

    Mielenkiintoisia postauksia taas monta, aina käyn lukemassa päivittäin vaikka edelleen harvoin kommentoin :)

    Merja :)

    VastaaPoista
  10. Niin juuri, Mia! Nyt vastauksia ihmisille!

    VastaaPoista
  11. Kaikille yhteisesti: Kiitos kommenteistanne! Ei me tuota suihkua meinata purkaa ENNEN KUIN meillä on suihku toisessa paikassa, joten en jää enää ilman suihkua Peikkokukkulalla (si Dios quiere).

    Anonyymi: Ollapa sauna! Kyllä meillä on tarkoitus sellainen jossain vaiheessa rakentaa, mutta muut tärkeämmät projektit täytyy tehdä sitä ennen. Meidän piti itse asiassa aloittaa jo saunan rakentaminen, sillä meidän piti saada ostettua vanha viinitynnyri, mutta viinitynnyrin omistaja muutti mielensä, eikä tahdokaan myydä sitä. Saunaprojekti tyssäsi tällä kertaa siihen.

    Susanna: Siitä tulee niin pitkä tarina, etten jaksa ja ehdi kirjoittaa sitä vielä, mutta niihin nukkejuttuihin se tietenkin liittyy :)

    VastaaPoista
  12. Merja: Yritän selittää asian perinpohjin pikapuolin :)

    VastaaPoista