Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Sateenkaariunet

Liian helposti me alistumme
päiviin arkisiin ja harmaisiin.
Ilman taistelua antaudumme,
emme usko enää unelmiin.



Vaikka musta-valkoinen ois maailma,
silti oikeus on meillä kaikilla,
nähdä sateenkaaren värisiä unia.


Liian usein meidät pelko voittaa,
sitoo kädet meiltä ilkkuen.
Haaveet salaisimmat raunioittaa,
työntää meidät maahan varjojen.

Liian suurta surun synkkää viittaa,
aina perässämme laahataan.
Hukkuu ilo, emme enää piittaa,
mitä huominen tuo tullessaan.


Sisälläni pieni toivo itää:
Kyllä tästä vielä selvitään.
Kunhan oikeudesta kiinni pitää,
lyödään aukko yöhön pimeään.

Onhan meidän ainut tehtävämme,
jatkaa työtä, nähdä näkyjä.
Pistää likoon koko elämämme,
että valon näkis eksyvä.

Vaikka musta-valkoinen ois maailma,
silti oikeus on meillä kaikilla,
nähdä sateenkaaren värisiä unia!


Laulun sanat: Irina Lyrics


Minä en voi kuunnella suomalaista nettiradiota, sillä kukkuloilla nettiyhteys on liian heikko. Olen siis pudonnut täysin kelkasta, mitä tulee suomalaiseen musiikkiin. Nyt kuitenkin ferian takia olen kaupungissa kaksi ja puoli viikkoa ja nautin nopeasta nettiyhteydestä sen vähän, mikä minulla on aikaa istua koneella.

Yöllä ferian jälkeen puolinukuksissa käyn katselemassa lempiblogieni uudet kuulumiset. Olen niin väsynyt, etten jaksa edes kommentteja jättää, mutta tiedättepä nyt, että kyllä minä lukemassa käyn!

Kaunis pieni elämä -blogin taustalla alkoi soida musiikki. Hmm...kuulostaapa kivalta! Kuuntelin sen toisenkin kerran ja kolmannen. Sen jälkeen olen kuunnellut sen joka aamu monta kertaa ennen töihin lähtöä! Autossa rallatan täysillä laulua, vaikken edes sanoja vielä muista. Hymy huulilla olen aloittanut nämä päivät - yhden hassun laulun takia! Se vain osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Edellisaamuna ajoin auton tallista portin viereen, hyppäsin autosta ulos ja avasin portin ketjut. Normaalisti olisin manannut mielessäni näitä portteja, lukkoja ja avaimia, mutta minä vain hyräilin hyväntuulisena. Kadulla portin vieressä käveli vanha nainen, jolla oli vaaleanharmaa palmikko niskassaan. Hän käveli ohitseni, mutta pysähtyi ja kääntyi minuun päin ja sanoi:" Dios la bendiga mi hija." Sisälleni tuli lämmin ja ihmeellinen olo. Koko päivän tuntui, kuin olisin leijaillut. Niin kevyt ja hyvä minun oli olla ja asiat luistivat hienosti! Miksi se nainen pysähtyi ja katsoi minua? Miksi se vieras nainen kutsui minua tytökseen ja siunasi minut? Miksei minusta tuntunut ollenkaan kiusalliselta, kuten normaalisti, kun joku julistaa kadulla? Taidan uskoa siihen, että joukossamme kuitenkin liikkuu enkeleitä ihmisen vaatteissa:)
---
(Postauksen nuket ovat tekemäni tilaustyö japanilais-chileläiselle hääparille.)

3 kommenttia:

  1. Ihana postaus, niin oivallisesti nuket siihen sopivat. Ja nuket, ovat jotain uskomattoman kaunista. Siitä keijusta, josta tiedustelin, se ihonvärinen kävisi oikein hyvin, ja haluaisin sen sinulta tilata, jos et ole vielä sitä myynyt. Ilmoita, niin käyn sitten sähköpostiisi laittamassa yhteystietoni:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis postaus, nuo runon sanat ja kuvat tuosta ihastuttavasta nukkepariskunnasta.Ja tuo nainen,joka toivotti sinulle siunausta, mikä miellyttävä aamun avaus...

    VastaaPoista
  3. Ihania ajatuksia ja ihanat laulun sanat. Myös kohtaamisesi iäkkään naisen kanssa on oikea arjen ihme. En ole varmaan aikaisemmin muistanut kommentoida, miten pidän tekemistäsi nukeista. Kerään itse keijukaisiin liittyviä kirjoja (joista tein postauksen omaan blogiini jokunen aika sitten) ja olen ihaillut sinun taitojasi.

    VastaaPoista