Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

maanjäristyskertomuksia - osa 7

Kuin sodassa
---
Keskiviikkona oli kulunut kaksi ja puoli viikkoa isosta maanjäristyksestä. Menin ensimmäisen kerran Concepcionin keskustaan. Se oli masentavaa. Se oli paljon masentavaa kuin olin voinut kuvitella!
---
Olen elänyt täällä onnellisessa pikkukuplassani Peikkokukkulalla. Minun ei ole tarvinnut nähdä tuhoa ja kaaosta. Yumbelin pikkukaupungissa oli paljon hajonneita taloja, mutta ne kuitenkin olivat korkeintaan kaksikerroksisia. Kaupat toimivat, vaikka ostorajoituksia oli sielläkin. Korkeintaan 40 eurolla sai ostaa. Jauhojen ja sokerin määrää per asiakas oli rajoitettu. Mutta Yumbelissa ei ollut varastelua, eikä armeijaa tarvittu pitämään järjestystä yllä. Ulkonaliikkumiskielto tuli Yumbelissakin voimaan öisin, mutta paljon lyhyemmäksi ajajksi kuin Concepcioniin.


Jätimme auton mieheni siskon pihaan Concepcionissa ja otimme bussin keskustaan. Tiedän, että kerrostaloja on romahtanut maan tasalle ja olen jopa nähnyt netissä ja telkkarissa kuvia...mutta...kun näin itse ensimmäisen romahtaneen kerrostalon bussin ikkunasta, kyllä mahasta ja sydämestä kouraisi!
---
Talossa oli noin kaksikymmentä kerrosta ja se oli upouusi. Se tuli valmiiksi joitakin kuukausia sitten ja siihen oli juuri muutettu. Talo oli aivan tien vieressä, joten siihen kiinnitti aina huomiota. Se oli valtava rakennus isoin ikkunoin ja talon etuosan peittivät parvekkeet. Nyt talo oli maassa, niin kuin se olisi kaatunut selälleen. Kaikki parvekkeiden laidat olivat ehjinä taivasta kohden, mutta talo oli hajonnut muutamaan osaan. Seinissä oli valtavia reikiä, joista näkyi upouudet runkopatjat! Miten talo voi hajota sillä tavalla, kaatua selälleen ja haljeta? Se ei näyttänyt talolta, vaan joltakin paperiviritykseltä. Mutta niinhän se on, melkoisia kartonkiviritelmiä ne ovatkin, sillä noissa uusissa taloissa ei ole käyetty riittävästi rautarakenteita, koska on tahdottu säästää rakennuskustannuksissa. Nyt maksettiin säästöt ihmishengillä ja sortuneilla unelmilla.
---
Kun tulimme lähemmäs keskustaa, tajusin todella kaiken kauheuden. Suunnilleen joka toinen talo, liike ja rakennus oli joko maan tasalla tai siitä puuttui osia. Näin talon, josta puuttui kokonaan etuseinä, se oli kuin hajonnut nukkekoti, kaikki huonekalut näkyvillä. Näin kaksi poltettua tavarataloa, metallit vääntyneinä. Koko kaupunki oli täynnä tiilikasoja, rikkoutuneita ikkunoita ja roskaa. Liikenne oli sekaisin. Autot menivät sieltä, mistä pääsivät. Noin puolet liikkeistä olivat kiinni, koska ne olivat niin tuhoutuneita.


Minä kävelin tutulle kangaskaupalleni ja olin tyrmistynyt. Minulla oli kamera taskussa. Otin muutaman kuvan, mutten pystynyt enempään. Te näette tässä postauksessa ne ainoat kuvat, jotka pystyin ottamaan. Minusta tuntui tirkistelyltä, ihan kuin olisin tirkistelemässä toisten hätää, vaikka se on myös minun hätäni.
---
En ole koskaan pitänyt erityisesti Concepcionin kaupungista. Se ei ole viehättävä, mutta silti minua alkoi itkettää. Olin syvästi järkyttynyt ja minun kävi sääliksi kaupunkia, ihan kuin se olisi ollut ihminen. Bussissa nuoret tytöt katselivat Polar-tavarataloa, joka selvisi maanjäristyksestä, mutta jonne ihmiset tunkeutuivat ryöstelemään. Kun tavaratalo oli lähes tyhjä, ihmiset sytyttivät sen tuleen! Tytöt sanoivat:" Pobre Polar", säälittelivät raukkaa. Ihmiset ovat todella tyhmiä! Miten voivat tehdä lisää tuhoa kaupungilleen, kun se on jo puoliksi tuhoutunut? Palokunnalla ei edes ollut sinä yönä vettä, jolla olisi saanut sammutettua tulen. Samassa paloi viereinen iso Santa Isabelin supermarket.
---
Kangaskauppani ei ollut auki. Koko kadun liikkeet ja asunnot oli eristetty nauhoilla. "Zona de riesgo", riskialue. Milloinhan liikkeet aukeavat? En osaa edes kuvitella, miten kauan tämän tuhon korjaamiseen menee.



Mieheni oli siskonsa kanssa kokouksessa, jossa käsiteltiin rakennusta, jossa ovat omistamamme asunnot. Koko rakennus on evakuoitu. Kukaan ei voi asua siinä parikymmenkerroksisssa rakennuksessa. Rakennus on nyt tarkastettu ja todettu rakenteiden olevan kunnossa. Rakennusta ei tarvitse purkaa, mutta nyt alkavat mittavat kunnostukset. Olin vain ensimmäisessä kerroksessa ja näin, miten kaikki kaakelit olivat irroneet sekä seinistä että lattiasta! En tahdo ajatella, miltä näyttää 14. kerros, jossa on yksi asuntomme. Menee kuukausia tai vuosi, kunnes asuntoihin voi taas muuttaa. Meille se tarkoittaa sitä, että menetämme vuokratulot. Korjaamisten maksumiehiksi joudumme myös luonnollisesti me ja kaikki muut asuntojen omistajat.
---
Kukaan kaupungissa ei puhunut muusta kuin maanjäristyksistä. Menin nappikauppaan ja sielläkin täti kyseli, missä asun ja mitä meille tapahtui. Nauhakaupassa minua alkoi heikottaa ja maa tuntui heiluvan. Myyjätyttö alkoi katsoa minuun ja kysyi:" Esta templando?" Tajusin, että maa heilui ja huono oloni johtui siitä. Tyttö oli huomannut saman heilumisen. Järistys oli niin lievä, ettei kuulunut mitään jyrinää, eikä varsinaisesti tärissyt, heilui vain.
---
Kaikki ihmiset olivat kyllä reippaita ja "normaaleita". Ihmiset jatkavat normaalia elämäänsä epänormaaleissa olosuhteissa. Perheet käyvät ostamassa ruokaa supermarketeissa. Parkkipaikat ovat osittain suljetut ja armeijan sotilaat marssivat siellä. Parkkipaikoilla on valtavia kasoja tiiliä, laseja, rakennuksen osia, peltiä ja roskaa. Sotilaat täydessä varustuksessa ohjaavat liikennettä kauppakeskusksen risteyksissä. Liikkeiden ovilla on sotilaita, poliiseita ja vartijoita. Apteekkeihin päästetään vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan sisään. Kaduilla liikennöivät tankit!
---
Sotilaiden ja aseiden näkeminen omassa arjessa tuntu karulta. Chilen kurjan lähihistorian takia poliitikot pelkäsivät päästää armeijaa kaduille järjestystä pitämään. Concepcionin kaupunginjohtaja anoi ja rukoili pääkaupungin päättäjiltä, että Concepcion saisi apua armeijalta. Vasta neljäntenä päivänä armeija sai luvan tulla kaduille - ja silloin oli jo ihan liian myöhäistä! Kaupat oli jo ryöstetty, tuhottu ja poltettukin. Ihmisten kodit oli ryöstetty. Voitteko käsittää, että kun kauhean ryminän aikana ihmiset joutuivat pakenemaan taloistaan, toiset ROTAT kävivät varastamassa heidän talonsa! Pahat ihmiset eivät pelkää mitään. Ovat kai erään sarvipään suojeluksessa... (Tuo rottavertaus tuli mieleeni ihan siitä, että pyydystimme juuri pitkähäntäisen rotan varastostamme. On ollut vähän iljettävä olo sen jälkeen...)
---
Voitteko käsittää, että kun ihmiset joutuivat pakenemaan siitä rakennuksesta, joissa meidänkin asuntomme ovat, niin yhden nuoren miehen kymmenennen kerroksen asunnosta oli sillä aikaa varastettu jääkaappi ja televisio! Joku on siinä kaaoksessa ehtinyt kantaa ison jääkaapin asunnosta ilman, että kukaan on huomannut! Ei ole sitä varasta paljon talon heiluminen kauhistuttanut. Miten ihmismieli oikein toimii?
---
Me emme tiedä vieläkään, onko meidän asuntoihimme tunkeuduttu. Vrastoomme emme myöskään pääse katsomaan. Siellä ovat kaikki nukkekotitavarani. Byääh...minä olen tuonut ne Suomesta ja USAsta asti! Toiset itkevät talojaan ja minä nukkekotiani:(

13 kommenttia:

  1. Miten surullisen näköistä ja nyt sait tuolle kaikelle aivan erilaiset mittasuhteet,kun näit ne vahingot.Miten ihmiset voivat olla niin tyhmiä,että ensin tyhjennettyään tavaratalon vielä sytyttävät sen tuleen, tontos!
    Toivottavasti ne teidän omistamat asunnot eivät ole kauheita vahinkoja kärsineet,ja toivottavasti myös nukkekotitavarasi ovat kunnossa.Tsemppiä Mia!

    VastaaPoista
  2. Kylla saa aivan erilaisen kuvan naista sinun maanjaristyskertomiksistasi kuin niista uutisista nahdyista.

    Siis aivan kamalaa, varsinkin tuo "kuin sodassa" meininki. Kriisi tekee ihmisista petoelaimia ilman tunteita.

    Paljon paljon voimia sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Jotenkin vielä ymmärtää sen varastelua, kiva saada ilmaseksi tavaraa jota myydä, mutta poltaaminen. Eihän siinä ole mitään järkeä! Jos liiketilaa ei ole ei se voi ostaa lisää tavaraa varastettavaksi! :D

    VastaaPoista
  4. En ymmärrä kyllä lainkaan mitä ihmisten mielissä liikkuu kun täytyy varastaa ja tuhota - ikään kuin lyödä lyötyä. Olen sanaton.

    VastaaPoista
  5. aei voi kuin ihmetellä luonnon voimia.Aivan hirveää...kodittomia ihmisiä paljon ja toiset ilkiää vielä varastaa...ei siinä paljon ole empaattisuutta.

    Voimia teille raivaukseen:)

    VastaaPoista
  6. Ihan kuin jännityskertomusta lukisi. Ihminen on kuin peto. Käyttää toisen hädänalaista tilaa hyväkseen. Järkyttäviä kuvia.
    Kyllä teillä on onnea, kun asutte siellä Peikkokukkulalla. Mutta saitte tekin osanne hävityksestä sen kaupunkiasunnon muodossa. Toivotaan, ettei siellä ole käynyt varkaita, eikä hävitys ole suuri.

    Voimia teille sinne kauas!

    VastaaPoista
  7. Hurjaa tarinaa kerrot ja näytät meille. Olen kanssa ihmetellyt miten ihminen voi olla sellainen peto toiselle...toisen hätää käytetään niin häikäilemättömästi hyväksi.

    VastaaPoista
  8. Mia, minä en koskaan väsy ihmettelemään: Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?

    Päivittäin saa törmätä niin uskomattomiin asioihin, että voimat meinaavat loppua. Ihminen on pedoista pahin. Mitä tehdään päivittäin lapsille, naisille ja eläimille, heikommille! Mitä tehdään maanjäristyskaupungissa, jossa toiset pakenavat kodeistaan henkensä kaupalla: Ihmisrotat tulevat ja täydentävät tuhon ja kärsimyksen näyttämön!

    VastaaPoista
  9. Niin toivoisi, ettei kenellekään"omille" tapahtuisi mitään pahaa, että he säästyisivät ja saisivat elää hyvän elämän.Toisaalta olen onnellinen,että teillä on toisenne.Yhdessä jaksatte eteenpäin.Ja liittyen tilkkutäkkiisi:eihän ne iloiset värit näytä miltään jos ei siellä myöskin ole harmaata ja tummaa.Niin se on elämässäkin, jokaisen tumman raidan jälkeen tulee aina vaalea,ennemmin tai myöhemmin.Näistä tulee nauttia ja kerätä voimia,niin ehkä tulevat tummat raidat ehkä olisivat kapeimpia.En jakele eläman ohjeita,yritän vain itse elää mottoni mukaan.Voimia teille sinne, toivoopi Liisa-Kummi

    VastaaPoista
  10. Kiitos näistä maanjäristyskertomuksistasi. Olen käynyt näitä lukemassa, mutta en ole varma olenko saanut aikaisemmin kommentoitua. Tänään sitten sattui töissä käsiini se Hesari, jossa oli teistä. Voimia teille sinne!

    VastaaPoista
  11. Katastrofit näyttävät kyllä ihmisten huonoimmat puolet. Ruuan ja veden varastamisen vielä ymmärtää, kun ihmiset ovat hädissään, mutta tavaroiden varastamista ei, koska se on silkkaa kurjuuden hyväksikäyttöä. Ja noita poltettuja kauppoja minäkin ihmettelin, kun niistä kuulin. Mitä hyötyä siitä oli? Toivotaan, että teidän asuntonne olisivat kunnossa ja säästyneet noilta varkailta.

    VastaaPoista
  12. Hei kaikille ja kiitos kommenteistanne! Erityisen lämpimät terveiset kummi-Liisalle, kiva kun käyt täällä blogissani:)

    VastaaPoista