Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 27. tammikuuta 2011

Peikkokukkulan chihuhotellin asiakkaat

En ole tainnut kertoakaan teille, että Peikkokukkulalla toimii chihuahuahotelli! Hotellissa on vieraita erittäin harvoin, sillä tällä seudulla on vain muutamia chihuahuoita. Tänään kuitenkin meille tuli vieraaksi kaksi kolmekuukautista pentua: Pepe Negri (uros) ja Floppy (narttu).

He viettävät meillä melkein kaksi viikkoa, kun oma perheensä lähti kesälomalle. Nyt sisarukset ovat olleet meillä kaksi tuntia ja ovat käyttäytyneet oikein nätisti. Pientä uikutusta kesti tunnin verran ja nyt jo lepäillään pesässä rauhallisesti. Parin tunnin päästä meidän chihumme pääsevät haistelemaan ristikon läpi tulokkaita. Meidän chihumme ovat kyllä niin kilttejä, että tuskin mitään ongelmia syntyy.
---
Odotan jo kovasti sitä, että sisarukset pääsevät leikkimään ulos ja haistelemaan chihumetsikön hajuja. Niillä ei ole omassa kodissaan mahdollisuutta ulkoilla juuri lainkaan. Heillä ei ole pihaa, eivätkä he vielä uskalla laittaa pentuja kävelemään kadulle, sillä kaupungissa on niin paljon sairaita katukoiria.
---
Peikkokukkulalla pennut pääsevät turvallisesti leikkimään aidatussa suuressa metsikössä, kaivamaan kuoppia hiekkaan ja riehumaan. Toivottavasti ne nauttivat siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti