Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 21. toukokuuta 2011

Toinen kuistinrakennuspäivä

Tänään heräsimme hyytävään aamuun. Ulkona oli vain kahdeksan astetta lämmintä. Maestrot kuitenkin ilmestyivät Peikkokukkulalle yhdeksältä aamulla.


Mieheni laittoi tuon työmiesten "essun" eteensä, jotta te lukijat luulisitte, että hänkin oli töissä mukana.
Pylväät ovat nyt pystyssä. Katon matalin kohta tulee pylvään päälle.



On kyllä hyvä, että saamme katon ennen talvisateiden alkamista, sillä lasiruutuovien alta ja väleistä sataa vesi sisään. Kuistin katto tulee suojaamaan pohjoisesta tulevilta talvimyrskyiltä.


Kuistin katon alle laitamme kaasugrillin, rottinkinsohvan, pöydän, tuolit, halkoja sekä varmaan jonkinlaisen pedin isoille koirille. Ne voivat päivällä sitten löhöillä siinä. Syys- ja talviyöt ne yleensä nukkuvat sisällä. Maestrot tulevat kuulemma jatkamaan töitä maanantaina, jos ei sada.

7 kommenttia:

  1. Tuo teidän talo näyttää näissä kuvissa niin valtavan kauniilta. Saisitko siitä kokonaista kuvaa näytille?

    VastaaPoista
  2. Jannittavaa seurata naita teidan rakennusprojekteja.

    VastaaPoista
  3. Kaunis talo teillä :) Tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
  4. Saa kyllä suomalaisella naisihmisellä olla pitkä pinna noiden "maestrojen" kanssa.
    Suomessa varmaan kuulisivat naisilta kunniansa, siellä se ei oikein käy.
    Saisivat nyt naputella rivakasti, ennenkuin talvi teidät yllättää.
    Terveisiä kylmätuulisesta Helsingistä.

    VastaaPoista
  5. On kyllä vaatinut sinulta uskomatonta kärsivällisyyttä noiden maestrojen kanssa! Terveisin neiti, joka veti jo täyttä kilarikohtausta huoltomiehen saavuttua fiksaamaan patteria puolitoista tuntia sovitusta aikataulusta myöhässä... :D

    VastaaPoista
  6. Susanna: Talosta ei oikein saa otettua kokonaiskuvaa, sillä paraatipuoli on niin hyvin maastoutunut puskiin, että jos tahtoisi koko talon olevan kuvassa, pitäisi kuva ottaa kaukaa ja silloin tulisi vain viidakko näkyville :) Kahdelta muulta sivulta saisikin otettua kuvan. Kolmas sivu taas on niin kamala, sillä siinä on vihreä mökki yhdistettynä maalaamattomaan taloon, että parempi jättää kuvaamatta ;) Sitten kun mökkiosa ja talo on maalattu kokonaan saman väriseksi, voikin näyttää vähän paremmalta.

    Mutta joka tapauksessa meinaan ottaa kuvia talosta ja laittaa tänne - ennemmin tai myöhemmin.

    Muille: Toivottavasti kuistista tulee siedettävä tai ainakin sellainen, että se sopii taloon. Aina sitä jännittää sopimista, kun ei ole piirustuksia.

    Maestrojen kanssa on pakko opppia kärsivälliseksi. Täällä on myös pakko oppia siihen, että asiat eivät tapahdu heti. Joskus pitää odotta vuosia....emme ole vieläkään löytäneet ketään tekemään kylpyhuonetta. Mieheni tuli melkein hypotermiassa tänään sisälle ulkosuihkusta....

    VastaaPoista