Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Sipulit maahan!

Olen puuhaillut ulkona syyshommia. Olen kääntänyt pienen kasvimaani, jossa ei kasva kunnolla mitään maan köyhyyden takia. Tämän talven aikana meinaan kuskata maahan hevosen ja lehmän kakkaa, jota löytyy naapureiden mailta, sekä kaninpipanoita, joita löytyy Peikkokukkulalta ylenmäärin. Toivottavasti ensi keväänä ja kesällä saan maassa kasvamaan muutakin kuin kolme rusinankokoista tomaattia, joissa on niin kova kuori, että sen rikkomiseen tarvitaan se moottorisaha, joka meiltä varastettiin... Nyt maassa kasvaa valkosipulia, ruohosipulia sekä minttua. Tänään istutin kulmiin köynnöstävää pelargoniaa (?) sekä murattia. Korianteria meinaan laittaa jo pian, kun olen saanut vähän parempaa maata kuskattua sinne.


Perkasin mehikasvimaani talon edestä. Se oli peittynyt heiniin ja talvioihin. Poistin kiviä mehikasvien ympäriltä, jotta niillä on lisää tilaa kasvaa.


Pikkuisen magnolian ympärillä kasvaa jokin maanpeitekasvi. Siivosin sitäkin kohtaa ja poistin kiviä, jotta kasvi voi levitä enemmän.




Istutin talon eteen varjoiselle paikalle 10 tulppaanisipulia. Ne ovat törkeän kalliita täällä! Yksi sipuli maksaa kokonaisen euron! Eiväthän ne niin kalliita Suomessa ole? :o

5 kommenttia:

  1. Ihanaa, sinä siellä istuttelet kukkasipuleita, kun me täällä kesäkukkia..:)

    VastaaPoista
  2. Ensiksi ihmettelin, että mitä sipuleita sinä nyt syksyllä siellä istutat, kunnes hoksasin, että kevään kukkijoita tietenkin.

    Sitä on niin orientoitunut tähän meidän kesäistutuksiin.

    VastaaPoista
  3. Kannattaisiko sun kokeilla siellä jotain kohopenkkisysteemiä, jos saisi siten paremmin kasvamaan? Tai ruukkupuutarhaa? Sit ei haittais maan kuivuus ja köyhyys.

    VastaaPoista
  4. Ruukut ovat todellakin hyvä vaihtoehto. Jätän mukulat sitten kukittuaan ruukkuun ja istutan päälle värikkäitä kukkia kesäksi.
    Siirtelen ruukkuja paikasta toiseen, ja tylsä piha näytää hetkessä paljon värikkäämmältä.

    VastaaPoista
  5. Kiva aina lukea näitä sinun pihajuttuja!

    Oliskohan teidän mahdollista pitää kompostia? Saisit sieltä materiaalia kasvimaalle. Ja lukisin mielelläni kompostijuttuja! :-D

    VastaaPoista