Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Urosten huone melkein valmis!

Eilen mieheni sai urosten huoneen seinän valmiiksi. Tänään hän teki kaksi hyllyä seinälle. Lisäksi hän teki ulkoseinään reiän, jotta saimme asennettua lemmikkiluukun siihen. Minä laitoin huoneeseen muovimaton. Emme viitsi alkaa laatoittaa tätä pientä tilaa, sillä huoneessa on puulattia. Puulattian päälle olisi pitänyt laittaa jokin levy, jonka päälle voi laittaa laatat. Pääsimme nopeammin ja edullisemmin muovimatolla.

Taitoin muovimaton niin, että seinillekin tuli suojaa. Eivät pojat yleensä merkkaile seinille, vaan mieluummin peteihin ja tyynyihin ym. lattialla oleviin tavaroihin. Reunojen ansioista lirut eivät pääse muovimaton ja puulattian väliin. Toivottavasti muovimatto ei ime hajuja! Kiinnitin maton vain niiteillä seinään. Mieheni meinaa laittaa listan liitoskohtaan, kunhan kerkeää.

Tässä poikien huoneessa asustelevat siis urokset Choko Bon Bon ja Yoda sekä pennut kahdesta kuukaudesta eteenpäin siihen asti, että joko muuttavat muualle tai oppivat sisäsiistiksi. Sisäsiistit tytöt asuvat tyttöjen huoneessa, jonka lattialla on tyynyjä, pehmeitä petejä ja matto. Pojat joutuvat tyytymään muovipeteihin ja muihin helposti puhdistettaviin ratkaisuihin oman urosmaisen käytöksensä vuoksi ;) Kuvassa näkyvä fleecestä tehty boksihuppukin täytyi poistaa, sillä olihan se jo marinoitu!
---

Tyttöchihujen huonekin sai muutosta osakseen, sillä sain vihdoinkin poistettua sen ruman aidan, joka rajasi urosten tilan huoneen perällä. Nyt tyttöjen huone näyttää taas niin tilavalta, melkein tyhjältä! Sinne on siis tilaa tehdä tai ostaa lisää pehmeitä petejä :D


Poikien huone valmistui käyttökuntoon kreivin aikaan, sillä Zaralla alkoivat juoksut reilu viikko sitten, Blondi aloitti edellispäivänä ja Olivia parin päivän sisällä. Nyt on turvallista, kun vahinkoja ei voi sattua, eikä tarvitse stressata koko ajan. Vielä kuitenkin on tehtävää. Poikien huoneen seinä ja hyllyt pitää maalata ja uusi ulkotarha on tehtävä. Huoneeseen täytyy myös tuoda hyllyille niiden tavarat ja vaatteet sekä sisustaa vähän huoneen seiniä. Lattian täytyy pysyä mahdollisimman tyhjänä ja helposti siivottavana.

---

Zara ja Blondi ovat erityisen hemaisevia narttuja ja niiden suosio kiertää kukkuloilla. Seita, Taika ja Luna haukkua räkyttävät ulkona, sillä nyt täällä riittää tunkeilijoita! Kukkuloiden rakkikoirat tulevat hengailemaan niin lähelle kuin uskaltavat. Juuri äsken menin ajamaan ison sekarotuisen pystykorvan pois chihujen aitauksen vierestä. Zara keikutteli pyllyään aidan vieressä ja haukkui vain muodon vuoksi. Käskin kaikki chihut sisään ja suljin lemmikkiluukun. Tilanne täytyy saada nyt rauhoittumaan. Taika, Seita ja Luna ovat kaikki steriloituja, eivätkä ne siis saa ihailijoita osakseen - onneksi!

---

Vielä lopuksi minulla on kerrottavana teille maailman uutinen: MAESTRO tuli tänään TÖIHIN!!!

7 kommenttia:

  1. Tiedän kyl just kuka maestro teille tuli töihin - SUN MIES!! :D

    VastaaPoista
  2. On sulla vauhtia ja vipinää ☺
    Toivottavasti maestro saapuu huomennakin ...

    VastaaPoista
  3. Ainakin kannattaa se muovilattia sitten pestä joka päivä...

    Meillä on ollut pentuaikaan pentuaitauksen alla muovimatto. Olen sitä kyllä mukamas hyvinkin luutunnut aina, mutta koitti aika ikävä ylläri, kun koitettiin säästää se matonpala seuraaville pennuille.. kun se avattiin rullalta, oli haju suorastaan tyrmäävä!! Ja roskiinhan se meni. Mielestäni pesin sen hyvin ennen rullaamista..

    Mutta siis taitaa siihen hajut aika tiukkaan tarttua. Parempi se on silti kuin puulattia jättää koirien armoille (meillä matto laitettiin puulattiaa suojaamaan pentuajaksi ja siis tarkoitan pentuajalla kasvattamieni pentujen meilläoloaikaa, syntymästä sinne noin 8-viikkoisiksi).

    Onko chihut jotenkin erityisen kovia merkkaajia/pissaajia vielä isoinakin? Urokset vain vai myöskin nartut?

    Meillä on kerran tullut koirien juoksuaikaan naapurista, noin kilometrin päästä, tiibetinspanieli riiuureissulle.. siellä se ulvoi oven takana ja narttu sisäpuolella! =D Kun taluttelin kosijaa takaisin kotiinsa, minun kumisaappaatkin kelpasi kiihkeälle urokselle.. =D

    VastaaPoista
  4. ii: Eiku ihan se oikea maestro! Tuli töihin koko päiväksi ja sai jotain aikaiseksikin! Tulee kuulemma seuraavaksi töihin ensi viikon tiistaina.

    Pepi: Ei saapunut huomenna...

    Heli: Pesen koirien lattian joka päivä muutenkin, sillä ne saavat mennä ulos-sisään luukusta ja lattiahan tulee likaiseksi pikkutassuista.

    Juuri tuota pelkään, josta sinäkin kerroit! Minullakin oli pentujen alustana muovimatto. Pesin sen käytön jälkeen molemmalta puolelta ja kiersin rullalle. Kun tarvitsin sitä seuraavan kerran, haju oli hirveä! Imeeköhän matto hajut sisäänsä? Toivottavasti tuo lattia ei ala haista, sillä "hengittäähän" se paremmin noin kuin rullalla...Ja jos tuo alkaa haista, niin täytyy sitten ostaa uusi tai vaikka laatoittaa tuo huone, jos muu ei auta.

    Chihu-urokset ovat todella kovia merkkailemaan! Pahempia kuin isot koirat. Choko B merkkailee AINA ja joka paikkaan. Yoda merkkailee yleensä vain tyttöjen juoksujen aikaan. Ei auta opettaminen. Jalka nousee. Molemmat tulivat meille aikuisena kasvattajilta, joissa olivat saaneet merkkailla. Silti tuntuu olevan luonne-ero, sillä Yoda merkkaa selvästi vähemmän.

    Ennen meillä ei yksikään tyttö merkkaillut sisälle, mutta nyt lauman kasvettua Leya on alkanut joskus harvoin merkkailla ja nyt tämä kiinanharjakoira Blondi merkkailee myös sisälle. Tämäkin on luonne-ero, sillä Leya tuli meille jo pentuna ja on muuten todella siisti. Ei koskaan tee mitään sisälle. Viimeisen puolen vuoden aikana kuitenkin on alkanut merkkailla, kun jollain muulla nartulla on juoksut. Onneksi se on vain vähäistä. Tämä uusi Blondimme merkkailee myös sisälle, mikä on vähemmän hauskaa, sillä isommalta koiralta tulee enemmän pissaakin :/ Muut tytöt eivät merkkaile. Meillä on sekä aikuisina tulleita että pentuna tulleita sekä täällä syntyneitä.

    VastaaPoista
  5. Heips!

    Kyllä tulee hienot huoneet haukkulolle.

    TOIVOTAMME OIKKE HYVÄÄ JUHANNUSTA .
    Vaikka ei se varmaan tunnu siel se Juhannus samalta kuin täällä Suomenmaalla.

    Kaikkea hyvää rakennuspuuhiin.

    T.Pirre ja Ukkeli

    VastaaPoista
  6. Pirrelle ja Ukkelille paljon kiitoksia juhannustoivotuksista! Ei täällä tosiaan juhannusta vietetä, joten se meni ohi niin kuin kaikki muutkin juhlapyhät.

    VastaaPoista
  7. The rate of the solution is also affordable.
    There two processes for the auto which created prior to 1996 and
    following 1996.

    my weblog; obd2 software - http://network.velocitychess.com/profiles/blogs/excellent-obd2-scanner-remedies-for-everyone -

    VastaaPoista