Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Viimetipassa hoksattua ja muuuta remontin edistymistä

Kyllä on blogista hyötyä! Kun laitoin viimeksi tänne kuvan, jossa näkyi sekä talo että mökkiosa, mökissä ei vielä ollut tuota yläosan pystyssä olevaa laudoitusta. Katselin kuvaa ulkopuolisen silmin ja tajusin juuri oikealla hetkellä erittäin tärkeän asian! Maestro oli juuri aloittamassa yläosan laudoittamisen vaakasuuntaan! Tajusin kuvaa katsoessani asian, jota en ollut tajunnut "oikeassa elämässä". Huusin äkkiä mieheni tietokoneelle ja kysyin, miten maestro oli ajatellut laudoittaa mökin yläosan. Mies sanoi, että tämä jatkaa vaakalaudoitusta, kuten tähänkin saakka. Pyysin miestäni katsomaan kuvaa ja kysyin, sopiiko mökkiosa sitten taloon, jos siinä on vaakalaudoitus. Mies tajusi heti, eikä minun tarvinnut alkaa tapella asiasta! Hän meni äkkiä maestron luokse ja jotenkin selitti asian niin, että maestro suostui jopa tuohon samaan koristeleikkaukseen kuin talossammekin on! En ole vielä varma, joudummeko maksamaan siitä jotakin lisää, mutta katsokaa nyt, miten paljon parempi on, kun talossa ja mökissä on samanlainen yläosa! Olisi kyllä harmittanut tosi paljon, jos olisin tajunnut asian vasta sitten, kun vaakalaudoitus olisi jo ollut paikallaan. En ikimaailmassa olisi saanut maestron ja mieheni päätä käännettyä niin, että he olisivat suostuneet poistamaan vaakalaudoituksen ja laittamaan tuon pystylaudoituksen! Kiitos blogilleni! Joskus on hyvä, että maestro työskentelee hitaasti, niin on aikaa hoksata asioita :) Tällaista se on, kun ei ole mitään piirustuksia!






Maestro ei tullut tänään töihin. Olemme jo oppineet, että hän työskentelee joka toinen päivä. Hänen pitäisi vielä laittaa työhuoneeseen pari sisäseinää sekä lattia, laittaa ikkunat paikoilleen sekä ovi. Lisäksi hänen pitäisi tehdä urosten huone ja asentaa vessanpytty, hana, suihku, liesituuletin ja kylpyhuoneen tuuletin. Lämpimiä suihkuja ei siis ole luvassa vielä pitkään aikaan, mutta nythän on jo sellainen mahdollisuus, että voimme pestä itsemme lämpimällä vedellä pesuvadissa oikeassa kylppärissä, eikä enää keittiössä (talomme ainoa vesipiste tähän saakka) tai mäntyjen alla! Jes!




Työhuoneen sisäseiniin tulee vaakalaudoitus muusta talosta poiketen, sillä mökin ulkoseinä, joka on vaakalaudoitettu jää siis yhdeksi työhuoneen sisäseinäksi. Blondi tarkastelee, millainen huoneesta on tulossa.


Niin uskomatonta kuin se onkin, kylpyhuonemaestrot tulivat tänään töihin – juuri kun olimme menettäneet toivomme! Kello oli 10.15, kun mieheni sanoi, että eivät ne taida tulla tänään. Vartin päästä soi puhelin, että he olivat portilla. Tänään he tekevät töitä pari tuntia ja sitten on heidän osuutensa valmista.


---
Kylpyhuonemaestrot laittavat tänään saumausaineen kylppärin kaakeleiden väleihin ja laatoittavat palan keittiön lattiaa uudelleen, sillä siellä oli monta hajonnutta laattaa. Keittiön lattia on puulattia, jonka päälle on laatoitettuun kohtaan laitettu levy. Lattia ja levy kuitenkin joustavat sen verran, että kaakeleita hajoaa silloin tällöin. Maanjäristykset eivät edesauta laattojen ehjänä pysymymistä.



Minä olen taas evakossa yläkerrassa. Eilinenkin meni täällä. Olen todella meluherkkä ja kaikki sirkkelit, kolina ja räminä saavat minut hypähtämään. Itse kyllä voin pitää meteliä, mutta toisten aiheuttama melu ahdistaa. Tietenkin melu on nyt vain hyvä asia, sillä se tietää sitä, että asiat edistyvät!


Vielä lopuksi pyytäisin apua teiltä. Mistä tai millä hakusanoilla voisin löytää nättejä kuisteja? Minun pitäisi siis löytää kuvia kuistin pilareiden molemmin puolin katonrajaan tulevista koristeista. Olen etsinyt Googlen kuvahausta ainakin seuraavilla hakusanoilla: Ruissalon pitsihuvilat, pitsihuvilat, koristeellinen kuisti, kuisti, terassi, kuistin kaiteet, kannustalot. Koristeiden tulisi olla yksinkertaisia, ei kovin hankalia tehdä, sillä maestro ei sellaisiin suostu. En ole noilla hakusanoilla löytänyt mitään mielenkiintoista.

14 kommenttia:

  1. No ilman muuta laudoitus on noin paljon parempi...:)

    Kaunis talo teille kyllä tuleekin..

    VastaaPoista
  2. Laitoin hakusanalla "beautiful porches" ja löytyi paljon kuvia ihanista kuisteista

    http://www.google.co.il/search?q=beautiful+porches&hl=en&prmd=ivns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=tnrqTYoZyMezBuCyhegK&ved=0CDAQsAQ&biw=1024&bih=677

    VastaaPoista
  3. Sinulla on todella hieno blogi, jota olen seurannut jo jonkun aikaa. Teille on synytmässä kaunis, todella kaunis koti ja kaikesta näkee, että sitä on rakennettu rakkaudella. Saisitkohan ideoita hakusanoilla talonpoikaistalot, kartanot tai pappilat?

    VastaaPoista
  4. Hakusanoilla "wooden ornate porch pillars" löytyy ainakin pylväitä jos minkälaisia. Kiva katsella kun talonne edistyy, toivottavasti pian on tiedossa lämpimiä suihkujakin. :)

    -Maikki

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti ette ole lähellä purkautuvaa tulivuorta. Laita nyt elonmerkkiä, että kaikki on hyvin.

    iipa

    VastaaPoista
  6. No added time expended on the health club, no back pain since of
    to numerous crunches or other stomach workout routines and no far a
    lot more sweaty exercises just to make sure that your abs appear great.


    Here is my blog :: flex belt coupon code
    my web page > flex belt coupon

    VastaaPoista
  7. Lolliρop shapeԁ v2 cigs are very preferred аmong ladіeѕ.



    Here is my weblоg - Www.prnewswire.Com

    VastaaPoista
  8. Υοur current articlе has νerified helpful to me personаlly.

    Іt’s verу educational and уou're simply clearly quite experienced in this area. You get exposed my personal face to be able to different opinion of this kind of topic along with intriquing, notable and solid written content.
    Also see my website - buy viagra

    VastaaPoista
  9. So іf yоu ԁefinitely have to have a great ab belt, гight here are some alternatives which уou
    сan think about.

    my blog pοst Visit The Following Web Site

    VastaaPoista
  10. Outсomes will lіkеly be shown if used 30
    minutes every day.

    My web site: Http://Rcwiki.Goumin.Com/Index.Php?Title=Best_Ab_Workout_Routines_For_6_Pack

    VastaaPoista
  11. Yοur οwn post ρrovidеs ρroven benеficial to me ρersonally.
    It’s very helpful and you really аre clеarly very knowledgeаblе in thіs
    field. You get ρopρed my own sіght to be аble
    to vaгious vieωs on this particulaг subjeсt tοgether with іntriguing, notable and reliаblе аrticles.
    My web-site ... buy viagra

    VastaaPoista
  12. In that respect, this item does function or at the very least does not make untrue claims.


    Review my website: gtvraw.ning.com

    VastaaPoista
  13. Not just that, you can indulge in added functions whilst wearing this.


    Take a look at my blog post: mastica.Me

    VastaaPoista
  14. So if you truly will need a fantastic ab belt, here are some choices which you can contemplate.


    Feel free to visit my web page - http://Blog.wrc.cc/

    VastaaPoista