Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 24. toukokuuta 2012

Neulahuovutusta

Yksinäisten vuorten tonttu

Yksinäisten vuorten tontut

Maailmalle on lähdössä taas kaksi neulahuovutustaulua. Näiden koko on noin 50x30cm. Olen tehnyt tällaisia samantapaisia useammankin (kurkkaa pajapuodin puolelle). Jokainen kuitenkin on yksilönsä, sillä väritys on kaikissa hieman erilainen. Värjään villat itse ja yhdistelen erilaisia värejä, jotta jokaisesta työstä tulee uniikki. Itse ripustan työt aina luonnosta löytämääni keppiin. Keppiä en kuitenkaan lähetä asiakkaalle toiseen maahan. Taulun hinta on 35 euroa ja lähetys Suomeen 6 euroa.

2 kommenttia: