Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Toipumista

Minä en vielä pysty juurikaan istumaan, joten suurin osa päivästä menee sohvalla ja sängyllä maaten tai hitaasti köpötellen. Pikkuinen Prinssi nukkuu välillä kainalossa, välillä kopassaan. Tässä yritän viihdyttää itseäni virkkaamalla ja katsomalla telkkaria pikkuisen tuhistessa vieressäni. Olemme yhä kälyni luona, sillä en pysty istumaan autossa tunnin matkaa ja vielä sen jälkeen kilometriä tärisevää kuoppaista kukkulatietä Peikkokukkulalle. Minulla on kontrolli torstaina ja loppuviikosta yritämme palata kotiin. Makaan vaikka sitten sen kukkulatiepätkän takapenkillä pitkälläni. On jo kauhea ikävä kotiin!

22 kommenttia:

  1. Muistin juuri että tuohon istumisongelmaan synnyttäneiden osastolla käytettiin auton sisärengasta tuolilla. Se auttoi kyllä jonkin verran.

    Toki kokemuksestani on vierähtänyt aikaa ja muitakin välineitä on saattanut tulla.

    Onnea vielä kerran ja nopeaa pääsyä omaan kotiin!

    VastaaPoista
  2. Pidä mieliala korkealla, vaikka väsymys ja kivut joskus koville ottavatkin lähipäivien(viikkojen) aikana. Synnytys on kuitenkin nyt takana ja palkinto saatu! (Ja koskaan ei kohdalle tule kahta samanlaista synnytystä - jos ajatus uudesta synnytyskeikasta tuntuisikin utopialta.)
    Sinulla on se etu puolellasi, että teidän ensimmäinen on poika. Jos hän olisi tyttö, kuulisit muutamankin kerran "no, seuraavalla kerralla sitten poika...".
    Me kun tiedämme, että tärkeintä on lapsi itse, ei hänen sukupuolensa.

    Kuten saatat arvata, odottelemme mielenkiinnolla synnytyskertomustasi. (Jos haluat meille analysoida tapahtumia.)
    Iloa päivääsi!
    Mahtaa olla tuore isäkin aivan ihmeissään noin upeasta pojasta.

    VastaaPoista
  3. Ylhäällä jo mainittiinkin auton sisärenkaasta, niitä ennen käytettiin,helpottamaan istumista. En tiedä tämän hetken käytäntöä, mutta sitäkin voisit kokeilla.Voimia ja jaksamista sinulle sekä pienokaiselle.Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva,Pikkuinen ukkeli kainalossa.Nuo pikkumiehet vie jalat alta vanhaltakin tätiltä.

    VastaaPoista
  5. Ihana kuva! Paljon onnea koko perheelle!:)

    VastaaPoista
  6. Hei! Ja onnea vauvalle ja tuoreille vanhemmille :)
    Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi, mutta hieman ujon luonteeni takia, en ole oikein kehdannut mitään kirjoittaa kommenteiksi :/ - mutta nyt oli todella hyvä syy kommentoida ;)
    Blogiasi on ollut kiva seurata jo pelkästään sen vuoksi, että asut siellä Peikkokukkulalla kaukana Suomesta... mutta myös siksi, että olen kiinnostuneena seurannut noiden sun peikkojen ja tonttujen, yms. valmistumista - käsitöistä kun itsekin pidän kovasti.
    Hyvää jatkoa koko perheelle ja kyllä se kipukin helpottaa melko pian... ja vuosien kuluttua et oikeestaan enää edes muista niitä - vain ne hyvät muistot jäävät mieleen elämään :)

    VastaaPoista
  7. Minulla oli käytössä kottikärryn rengas, sillä se oli aika hyvän kokoinen. Myös lasten uimarengas käy! Toiset lääkärit on sitä mieltä että ei ole hyväksi, mutta hetkellinen apu se on. Itse jouduin 3 kertaa korjausleikkaukseen toisen synnytykseni jälkeen joten olen joutunut hyvin paljon käyttämään renkaita, tyynyjä ja makuu asennossa. Lepo on paras parannuskeino ja malttia. Herttainen poika ja hänen rakkaus äitiin auttaa paranemaan. Voimia.-Nina-

    VastaaPoista
  8. ihana kuva,pieni Prinssi ja Äiti siellä lepäilevät <3 kerää vain voimia kälysi luona ollessasi,tulet niitä tarvitsemaan sitten kotona <3voikaa hyvin koko perhe ja nauttikaa pienestä <3 Silja

    VastaaPoista
  9. Heti kun olin pari päivää etten täällä käynyt,niin silloin oli ilmestynyt tuo hurmaava ja suloinen pieni prinssi! Sydämelliset Onnittelut minultakin teille kaikille. Oi ihanuutta. Vauvoissa on niin suloisinta semmonen puhtaus ja viattomuus,heissä on pala Taivasta!Ja sinäkin toivut kylä,joka uusu päivä on parempi ja nauttikaa vauvasta!

    VastaaPoista
  10. Vielä on hyvässä muistissa tuo istumattomuus minullakin. Tai se kun ei saanut vähään aikasn itse solmittua kengännauhoja :D Minulla oli mielestäni todella hyvä kätilö ja hän sanoi, ettei kannata käyttää noita istumarenkaita. Itse istuskelin jotenkin hassusti vinossa toisen lonkan päällä kunnes onnistui normaali istuminen. Toivottavasti pääsette pian kotiin, minusta kotona näytti ihan uudenlaiselta synnytksen ja viikon sairaalassa olon jälkeen!

    VastaaPoista
  11. Kun menet kotiin ja katselet ympärillesi, voi tulla mieleen miten maailma voikaan olla ennallaan, vaikka kaikki on muuttunut. Sitten menee vähän aikaa ja ihmettelet millaista silloin olikaan, kun ei ollut lasta. :D Mukavaa kotiinpaluuta. Siellä teitä jo iso lauma karvakorvia odottelee.

    VastaaPoista
  12. Onnittelut ihanasta pojasta teille molemmille! Voi mikä pieni ihme hän onkaan.Varmasti onkin jo ikävä kotiin. Neuvoja satelee, mutta tässä vielä yksi: vältä istumista pitkään, jos vain pystyt. Mopon sisärengas käytössä täällä omalla hämäläisellä kotipaikkakunnallani synnyttäneiden osastolla, tuo kyllä hetkellisen avun. Mutta rauhakseltaan eteenpäin.Syötöstä toiseen, sen enempäähän ei oikeastaan edes voi suunnitella. Tosi suloinen täydellinen pieni poika! T. Lotta

    VastaaPoista
  13. Onnea suloisesta pienestä miehestä!

    t. Taina

    VastaaPoista
  14. Lämpimät Onnittelut koko perheelle :)
    -anne-

    VastaaPoista
  15. Voi onnea ihan valtavan paljon, nyt vasta huomasin ihanat uutiset <3 Aivan ihanan pienen aarteen olette saaneet. <3 Kaikkea hyvää sinulle ja toipumisia! Poika on syötävän suloinen :)

    VastaaPoista
  16. Taisi olla aikamoinen koettelemus tuo vauvelin saaminen, mutta kylla siitakin toipuu (t. eras joka joutui toipumaan leikkausarvesta joka ei suinkaan parantunut ongelmattomasti). Eihan tuossa muu auta kuin lepo ja palvelijoiden opastaminen jotta osaavat hemmotella oikealla tavalla.

    VastaaPoista
  17. Mikään ei ole niin ihana ääni kuin vauvan tuhina.
    Ihan tavallinen uimarengas käy myös, jos istuminen on kivuliasta!

    VastaaPoista
  18. Ihanan tunnelmallnen kuva tässä postauksessa. Halauksia täältä Suomesta! Toivon, että pääsette pian kotiin!

    VastaaPoista
  19. Juuh, istumisongelmat olivat tuttuja täälläkin.. :-/ Onneksi muutamassa päivässä hellitti, ja sitten tulikin virtsanpidätysongelma muutamaksi päiväksi :D Heh, tukalat olot jatkuvat vaikka vauva onkin ulkona ;)

    Onnea vielä ja pikaista toipumista! :) Ihana kuva kun pieni nyytti nukkuu kainalossa <3 Oi onnea ja autuuta! :)

    VastaaPoista