Käsityöläinen Herran armosta

Otsikolla tarkoitan sitten molempia Herroja: yläkerran Herraa ja sitä Herraa, joka asuu minun kanssani saman katon alla ja elättää meidän perheemme. Minulta usein kysytään täällä blogissa, että millä me oikein elämme. Jotkut taas kertovat ihannoivansa elämäntapaani ja sitä, että voin elättää itseni (tai meidät) käsitöillä. Ei se ole mikään salaisuus, että minä en elätä käsitöillä itseäni enkä perhettäni. Käsityöt ovat minulle yhäkin harrastus, josta tulevat tulot ovat "taskurahaa". Elätän käsitöiden tuloilla koiralaumaani sekä säästän Suomenmatkoja varten. En käy usein Suomessa. joten siitäkin voi arvella, ettei käsitöillä paljon rahaa irtoa.

 Oikeastaan käsityöt ovat enemmän kuin harrastus. Ne ovat elämäntapa, pakkomielle ja intohimo. Kun käsityöt eivät kiinnosta, on matalapaine meneillään. Minä en harrasta kuitenkaan mitään hienoja ristipistoja, nypläyksiä tai perinnekäsitöitä, joiden taitajien tulee olla kärsivällisiä, pikkutarkkoja ja todella taitavia. Sellaiset käsityöt eivät ole koskaan kiinnostaneet minua. Siis tykkään katsella niitä, mutten tehdä itse. Minä tykkään väkerrellä nukkeja ja muita outoja otuksia.

Mikä innoitti minut kirjoittamaan tämän postauksen, on meneillään oleva Feria de Arte Popular. Ajattelin taas kerran, miten onnellinen saan olla, että saan tehdä käsitöitä, eikä minun tarvitse tehdä oikeaa palkkatyötä.  Kiitos siitä molemmille Herroille ;) Ei ole leveä leipä, mutta sitäkin maukkaampi.

Feria de Arte Popular saa minut kuitenkin aina ihmettelemään sitä, miksi ihmeessä viitsin väkerrellä yhtään mitään, kun ihmiset täällä eivät kuitenkaan ymmärrä tekeleitäni, eivät näe niissä huumoria, vaan pelkäävät niitä. Nyt on kaksi feriapäivää takana ja arvatkaapa, miten monta (ensimmäisen kuvan) kurkistusnukkea olen myynyt? Aivan oikein arvattu. EN YHTÄÄN. Ihmiset eivät tiedä, mitä ne ovat ja sitten, kun asia heille valkenee, he pitävät ajatusta hauskana, mutta miksi ihmeessä ostaisivat kyseisen kapistuksen? 

 No, miten monta toisen kuvan keijua olen myynyt? EN YHTÄÄN. Yksikin nainen sanoi, ettei ikinä ostaisi sellaista, sillä jos hän laittaisi sen roikkumaan vessaan(!) ja kun hän sytyttäisi valot, hän säikähtäisi joka kerta tuollaista naamaa. Porfavor! Onneksi naisen kaveri sanoi siihen, että hänen pitäisi kyllä ennemminkin säikähtää sitä vessan peilistä näkyvää omaa naamaansa....

Parhaiten kaupaksi ovat menneet kaksi euroa maksavat pikkuruiset tontut, joiden alaosa on eukalyptuksen siemenkota. En ole kuvannut niitä, joten en voi nyt näyttää. Hyvin kaupaksi menevät myös kolmannen kuvan villatontut, joiden vartalona on pullo. Tarkoitan siis, että olen myynyt niitä muutamia kumpanakin päivänä...se ei olisi hyvä saavutus Suomessa, tiedän! Nuo tontut ovat vuosi vuoden jälkeen chileläisten suosiossa. Tosin monet pelkäävät niitäkin, koska ne aiheuttavat pahaa vibraa ja niin edelleen. Monet kuitenkin tietävät, että tontut suojelevat kotia ja täällä uskotaan niiden tuovan hyvää onnea.

Kahden viimeisen kuvan runoratsuja ei ole myöskään mennyt yhtään. Reilun 10 euron hintaa pidetään liian kalliina. Lähetin samoja ratsuja Santiagon markkinoille kalliimmalla hinnalla ja siellä meni kaikki kaupaksi yhdessä päivässä. Täällä Concepcionin feriassa kaiken pitäisi maksaa alle eurosta muutamaan euroon. 

Huh huh, tämä feria kestää kolme viikkoa ja kaksi päivää. Kojun tulee olla auki seitsemän päivää viikossa klo 11-23. Miettikääpä, miten mieltä ylentävää on päivystää kojussa 12 tuntia ja saada tuotteitaan myytyä 50 euroa edestä. Kannattaako? No ei! Jos tällä pitäisi elää, niin olisi kyllä suru puserossa.

Tänään alkoi kolmas feriapäivä ja mieheni meni kojuun aamulla. Minä jäin Dominicin kanssa tänne kälyn luokse. Valmistan lounaan ja vien sen miehelleni iltapäivällä, jolloin menemme Dominicin kanssa päästämään mieheni sekä syömään, että lepäämään. Mieheni ottaa nokoset kojun lattialla, koska ei viitsi lähteä ajamaan kälyn luokse. Onneksi ensi viikon lopulla saamme aputytön feriaan jakamaan työvuoroja kanssamme. Sitten suurenmoisista tuloista osa menee apulaisen palkkaan, mutta tällaista tämä on ;)

Dominic tykkää olla feriassa. Hänen kanssaan käymme kävelemässä valtavassa feriateltassa ja ulkona. Poika tanssii nurmikolla iltakonserteissa ja iskee ikäisiään pikkutyttöjä. Isommilta tytöiltä hän käy hakemassa popcorneja. Kojun lattialla on autoleikit meneillään ja pienestä ovesta on hauska tiirailla ohikulkevia lapsia. Feria on sillä tavalla huonosti järjestetty, että myyntipöydät ovat niin korkealla, etteivät lapset näe niitä lainkaan. Lapsiraukat kävelevät myyntipöytien alla! Dominic siis kurkkii ovesta, kun lapset moikkaavat Dominicia:"Hola!" Se on Domskulista hauskaa.

Tässä feriatiimissä on mukana myös kälyni, joka lähti evakkoon kotoaan ja meni Peikkokukkulalle hoitamaan koiria ja taloamme. Hänelle siitä iso kiitos! Ilman häntä emme voisi olla feriassa mieheni kanssa yhtä aikaa.

Vielä: kaksi suomalaista naista bongattu eilen illalla! Toinen heistä kertoi lukeneensä blogiani joskus. Terveisiä hänelle, jos hän sattuu tämän huomaamaan.

Otan kuvia feriasta ja näytän teille!