Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 11. luukku: Tohveleita kierrätysmateriaaleista

Olen ollut jouluisissa tunnelmissa jo lokakuun lopulta lähtien. Vaikka aloitin tunnelmoinnin jo hyvissä ajoin, joulu tuntuu silti saapuvan liian nopeasti. En millään ehdi tehdä kaikkea sitä, mihin minulla olisi ideoita! Vain kaksi viikkoa ja jouluaatto on taas täällä. Kaksi lyhyttä viikkoa!

Puhkikuluneita nyppyisiä sukkia sekä vanha fleecefiltti. Näistä ompelin itselleni kotitohvelit. Jouluiset väritkin.

Muumimammatohvelit! Vuorina collegehousuista kangas.

Näihin tossuihin käytin neulosta, jota löysin palalaarista. 

Vuoriksi laitoin vanhan fleecepeiton palasen. Kuvassa vuori on vielä ompelematta kunnolla.

Ompelin käsin reunaan pistoja koristeeksi sekä virkkasin kukat. Söpöt joulutossut!

Tossuihin tein kaavat itse. Ompeluohjeen löysin netistä googlettamalla diy slippers. Päällisen ja vuorin väliin sujautetaan kantapäästä pohjallinen, joten tossut eivät mene läpi hieman kastuessaan pohjasta. Vanhoista villapaidoista tulee hyviä tossuja!

---

P.S. CSV-blogissa on uusi postaus!

4 kommenttia:

  1. Ihania! Kyllä sulla noita ideoita riittää. Kävin CSV-blogissa. Innolla odottelen lisää...

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea! Tossut voisi olla minulla kestävämmät kuin villasukat joita menee vuodessa useammat puhki. Sen jälkeen käytän kaksia villasukkia päällekkäin niin että reiät on eri kohdissa :)

    VastaaPoista
  3. Kiva idea pelastaa muumimammat! Kokeillaanpa huovutettujen tossujen jälkeen. Terveisin irmeli

    VastaaPoista
  4. Niin kauniit ja todella mahtava idea!

    VastaaPoista