Osallistuin lokakuussa Santiagossa pidettäville gourmet- ja kulttuurimessuille Suomen suurlähetystön ja suomalais-ruotsalaisen kahvila Celesten kanssa. Yläkuvan nappasin kassista, jonka päälle laitoin kaksi tekemääni tonttua. Siitä tuli mielestäni ihan edustuskuva!
Tonttuni pitivät minulle seuraa teetauolla.
Tonttupolskaa myyntipöydällä
Mitä makuja eniten kaipaan Suomesta? Silakoita, ahvenia, siikaa, kantarelleja, suppilovahveroita, tatteja, uusia perunoita, irtokarkkeja, turkulaista italialaista pitsaa :D, puolukoita, päärynä-, salmiakki-, ja lakritsijäätelöä. Graavilohi oli ennen listalla, mutta kun aloin tehdä sitä itse, se poistui kaivattavien joukosta. Naudan filepihviä ikävöin myös monta vuotta, mutta nykyään olen tottunut täältä saataviin pihveihin niin, että kriisi on ohi. Ruisleipääkin teen itse. Santiagon tapahtumassa sain herkutella kahvilan antimilla.
Hyvää itsenäisyyspäivää Suomelle ja suomalaisille!
Sulla on ihania joulukalenteriideoita, ainakin tuon T-paitatyynyn aion toteuttaa!
VastaaPoistaIhana postaus ja nämä tontut ♡ Hyvää Suomen itsenäisyyspäivää sinne kauas!
VastaaPoista