Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 4. tammikuuta 2010

Tragedia

(Tama teksti on kirjoitettu mieheni siskon luona, joten aakkosten viimeisista kirjaimista puuttuvat pisteet.)

Minulla on nyt Suomesta vieraita. Paatimme jaada kahdeksi paivaksi kaupunkiin, jotta voin esitella paikkoja taalla. Jatin heidat nukkumaan keskustan asuntoomme ja tulin itse mieheni siskon luokse.
Yksi paikka, joka minun piti heille esitella, on Vega Monunmental.
Se on iso, 10 hehtaaria kasittava tori ja kauppahalli. Kojuja siella on noin 700. En edes uskalla arvata, miten monen ihmisen tyopaikka se oli. Siella oli liha-, kala-, kenka-, elain-, paperi-, taulu-, vaate- ja huonekalukauppoja. Siella oli apteekki, kampaamoita, partureita, kahviloita jne. Siella myytiin valtavasti vihanneksia ja koiranruokaa. Toissa siella olivat liikkeiden omistajat, myyjat, karrypojat, kalanperkaajat jne. jne. Jonkinlainen tyo siella antoi leivan todella koyhille ihmisille.

Vega Monumental sijaitsee mieheni siskon kodin vieressa.

Herasin aamulla viidelta paloautojen meteliin.

Menin ikkunaan, kun paloautojen aani kuului lahempaa ja lahempaa.

Kuulin niiden kaartavan talon pihaan!

Laitoin kengat jalkaan, hupparin paalle ja juoksin ulos.

Miksi oli niin paljon ihmisia liikkeella? Sitten nain liekit, tunsin kuumuuden ja haistoin savun. Kaikki asukkaat olivat nousseet sangyistaan katselemaan murhenaytelmaa. Hain kameran sisalta, jotta voisin nayttaa mieheni siskolle ja miehelleni, mita taalla tapahtui. Mieheni on campolla ja sisko toisessa kaupungissa.
---
Liekit loivat korkealle ja kerroin tilanteesta puhelimessa miehelleni ja hanen siskolleen. Kadun toisella puolella on bensa-asema ja he pelkasivat, etta se voisi rajahtaa. He kehottivat minua lahtemaan keskustaan koirien kanssa. Palasin sisalle ja sahkot olivat poikki. Laitoin kuitenkin vaatteet paalle, koirat kasseihin ja otin repun selkaani. Sitten menin autoon ja ajoin keskustaan pitkin tyhjia katuja. Kello oli kuusi aamulla.
---
En tahtonut tietenkaan menna herattamaan vieraitani ja menin toiseen keskustan asuntoomme. Siella avasin telkkarin ja aamu-uutisissa jo naytettiin tragediaa. Ihmiset itkivat. Monen elamantyo oli mennytta. Taalla ei ole pahemmin vakuutuksia. Nuo ihmiset jaavat tyhjan paalle. En usko, etta sellaisen liekkimeren alta saadaan pelastettua kunnossa mitaan. Telkkarissa naytettiin, miten katukoiria ohjattiin ulos alueelta. Viela ei tiedeta, onko ihmisia kuollut, silla siella kuulemma nukkui useita kodittomia. En tahdo ajatella elainkaupan pikkuelaimia ja lintuja!
---
Nyt aamulla palasin tanne ja poliiseja oli joka puolella. Minun piti jattaa auto monen korttelin paahan. Toivottavasti sita ei ryosteta. En jattanyt sinne mitaan sisalle. Tama alue on vahan epamaaraista. Vega Monumentalkin on sellainen vahan hokkelimainen paikka, siksi se paloikin niin nopeasti. Puisia kojuja ja kaikki vierivieressa. Sen "eksoottisuuden" takia minun piti nayttaa se vieraille, mutta nyt ei sitten tarvitsekaan. Siella oli mm. elainkauppa undulaatteineen ja hiirineen ja heti kaytavan toisella puolella oli lihakauppa, jossa kaikki ruhot roikkuivat suojaamattomana ja sianpaat olivat myyntitiskilla.
---
Tummat yokuvat on otettu silloin viiden maissa aamulla. Valoisat kuvat on otettu kymmenelta aamulla.
---
Nyt kuulen, miten ylakerran rouva itkee rappukaytavassa. Hanella oli askarteluliike.

12 kommenttia:

  1. Voi hurja!! Sääli ihmisiä, jotka jäävät ilman elantoa. Toivottavasti ei tullut kuolonuhreja.

    VastaaPoista
  2. Voi kurjuuden kurjuus! Samoin toivon, ettei kuolonuhreja ole. Elàmà ei aina ole oikeudenmukaista.

    VastaaPoista
  3. Tuntuu oudolta ja pahalta. Miten tämä sattuikin juuri nyt, kun sinulla vieraasi Suomesta...ja pahalta, kun loman vakuutksia, monen on takuulla vaikea aloittaa nollasta ja sitten se eläinkauppa...

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa niin kamalalta, että siellä oli monen köyhän työ, ettei ihmisillä ole siellä vakuutuksia, että siellä saattoi nukkua kodittomia ja siellä oli lemmikkejä myynnissä.
    Pahalta tuntuu. Onneksi sinä olet kunnossa!

    VastaaPoista
  5. kamalaa, varmaan monilla meni elämäntyö ja elämisen mahdollisuus. Kuinkahan monikertaisesti tuo tragedia ihmisiä koskettaa, jos koko perhe on ollut kaupan hoidossa mukana ja siitä tulleen ansion varassa.
    Kaikesta huolimatta vietä kiva loma suomi-vieraittesi kanssa.
    -Tuulix-

    VastaaPoista
  6. Voi miten surullista! Ihan kauheaa ajatella että niin monet muutenkin vähävaraiset ihmiset jäivät tyhjän päälle. Onko heille mahdollisesti mitään apua odotettavissa`?

    VastaaPoista
  7. voi että...:(
    hiljaiseksi vetää..

    VastaaPoista
  8. Voi, miten surullista ja järkyttävää :( Tragedian suuruus vain pahenee, kun ajattelen, miten moniin ihmisiin tulipalo vaikuttaa ensin suoraan ja toiseksi välillisesti (mm. perheet ja suvut).

    VastaaPoista
  9. Mizyena: Viela ei ole loydetty ruumiita, mutta jotakin koditonta ei ole nahty palon jalkeen.

    Lissu: Ei ole oikeudenmukaista, ei. Pakettisi muuten lahti jo.

    Leena Lumi: Uutisissa sanottiin, etta 700 kojusta yhdella oli vakuutus! En tieda viela, voiko tuota uskoa.

    Hipsu: Mina olen kunnossa, mutta pahalta tuntuu hengittaa tata myrkkysavunkatkuista ilmaa. Se muistuttaa koko ajan tapahtumasta.

    Tuulix: Niin, tama koskettaa ihan kasittamatonta maaraa ihmisia. Itsekin tunnen henkilokohtaisesti kaksi perhetta, joiden koko toimeentulo on paikasta riippuvainen! Askarteluliikkeen omistajalla oli jo ennen vaikeuksia. Han ei ole pystynyt maksamaan kotinsa vuokraa kuukausiin, se taas vaikutta vuokranantajan elamaan, joka saattaa olla riippuvainen vuokratuloista. Naisen aviomies on tyoton. Heidan tyttarellaan oli pieni kaytettyjen vaatteiden liike samassa paikassa. Kaikki meni! Toisella tuntemallani rouvalla taas oli lihaliike siella. Hanen miehellaan kasviskoju...

    Yaelian: Apua on luvassa. Vega Monumental luvattiin rakentaa uudelleen ja jokaisen liikkeen omistajan tapaus tutkitaan erikseen. Toivottavasti rahat riittavat kaikkeen!

    Malla: Totta!

    Lumiomena: Ihmisten maaraa ei voi kuvitella!

    Surullisesta tapahtumasta huolimatta vietimme vieraiden kanssa loppupaivan mukavasti ympariston rantoihin tutustuen. Tasan eivat kay onnen lahjat! Muilla oli surun ja tuskan paiva ja me vietimme huolettoman lomapaivan. Juttu oli kuitenkin mielessa koko ajan.

    VastaaPoista
  10. Ihan kauheeta! Onneksi sinä olet kunnossa ja koirulit. Olisitte voineet hengittää jotain myrkkykaasuja. Voi niitä ihmisressuja siellä.
    Aika hurjasti alkoi suomalaisten loma.
    Ä

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti perheet tosiaan saavat jotain apua.

    Täälläkin lähes aina katastrofit koskettavat niitä, joilla ei muutenkaan ole mitään. Maanvyörymät ja tulvat täällä Mexico Cityssä osuvat aina niille köyhimmille alueille.

    VastaaPoista
  12. Voi kuinka ikävä tapaus oli tuo tulipalo, kuten ne aina ovat. Mutta Hyvää alkanutta vuotta 2010, siitä huolimatta sinulle :) Varmaan oli ihanaa saada vieraita täältä Suomesta. Meillä paukkuu pakkanen -30 lukemissa ja lunta riittää :)

    VastaaPoista