Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Valkoista ja harmaata

Minun makuuhuoneeni! MINUN makuuhuoneeni. Minun MAKUUHUONEENI. MInuN MAkuuhUOneeNI...ja vähän miehenkin ;)


Minä olen nyt saanut unelmieni makuuhuoneen. Siinä on valkoinen ihanan mutkitteleva lautakatto ja kolme ikkunaa. Seinät ovat vaaleanharmaat, kuten olen kertonutkin. Onnistuneeseen sävyn tarvittiin ensin yksi erehdys. Lattiat toivottavasti hiotaan ja maalataan valkoiseksi vielä tällä viikolla! Sitten makuuhuone on ihan valmis! Vielä pitää kuitenkin jaksaa odottaa, että voimme tuodaTasaa keskelle sängyn varastosta sisälle.
---
Sängyn saimme häälahjaksi mieheni vanhemmilta, jotka ikävä kyllä nukkuivat pois pari vuotta sitten. Minä en pidä siitä sängystä, mutta miehelleni sänky on tunnesyistä tärkeä. Sänky on vaaleaa puuta, eikä siinä ole mieleiseni tyylistä päätyä. Sängyssä on loistavat patjat ja se on siis muuten aivan uusi ja hyvä. Mieheni tietää, että unelmani on joskus saada valkoinen rautasänky, mutta koska meillä on tällä hetkellä ainakin kuusi sänkyä sekä parit runkopatjat lisäksi varastossa tätä meidän kaksihenkistä perhettämme varten, niin luonnollisesti uuden sängyn ostaminen ei nyt ole tarvelistalla ensimmäisenä.
---
Päädyn valkoiseksi maalaaminen ei poista ongelmaa, sillä päädyn tyyli ei maalilla mihinkään muutu. Olenkin miettinyt, että naamioin sängynpäädyn ompelemalla siihen valkoisen hupun, tai monta erilaista huppua, joita voin sitten vaihdella mieleni mukaan! Hyvä idea omasta mielestäni. Nyt vain en muista, minkälainen se päätysysteemi kokonaisuudessaan on. Toivottavasti siihen saa ommeltua hyvännäköisiä huppuja, eikä mikään kohta jää paljaaksi. Pääty on niin hankalassa paikassa varaston parvella, etten pääse tutkailemaan sitä ennen kuin se kannetaan sisälle taloon.
---
Saimme häälahjaksi myös yöpöydät, jotka ovat samaa sarjaa kuin sänky. Ne saisi maalilla ihan mieleisen näköisiksi ja mieheni onkin jo antanut puolikauhuissaan minulle luvan maalaamiseen. Mieluummin hän kuitenkin veisi yöpöydät ammattilaiselle, mutta minä olen sitä mieltä, että osaan tehdä homman ihan yhtä hyvin - ellen paremminkin - kuin chileläinen maalari. Täällä työt tehdään niin huolimattomasti. Ja jos minä oikeasti pilaan ne yöpöydät, niin sittenhän ne voi hioa ja antaa ammattilaisen maalattaviksi. Ja loppujen lopuksi, ei ole kyseessä mitkään antiikkihuonekalut.
---
Vielä makeammalta oikean makuuhuoneen saaminen tuntuu nyt, kun on yli kaksi vuotta nukkunut pelkällä patjalla parvella - ja viimeisen kuukauden jälkijäristysten pelossa teltassa!
---
Hyvää alkavaa viikkoa teille toivottelee Peikkokukkulan Mia
P.S. Eilen illalla mieheni ilmoitti, etten saakaan maalata niitä yöpöytiä. Jos siinä käy niin, niin yöpöytien kohtalona on joko siirtyä varastoon, jossa niitä ei käytetä tai jonnekin komeroon piiloon...saas nähdä, mikä yöpöytien kohtalo tulee olemaan...kerron teille, kun itse tiedän enemmän;)

12 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa ihanalta tuo makuuhuoneesi,ainakin tuon nurkkauksen perusteella!
    Ja toivottavasti miehesi muuttaa mieltään,ja saat maalattua ne yöpöydät...
    Hyvää viikkon sinullekin sinne peikkokukkulalle!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana makuuhuone :)Iloista alkavaa viikko sinulle toivoo: Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  3. Ihana makuuhuoneen nurkkaus. Ja kolme ikkunaa!!!-sinulta ei valoisuutta sieltä puutu. Kuulostaa ja näyttää suloiselta.

    VastaaPoista
  4. Onnea onnea uuden makuuhuoneen johdosta :)
    Ihanalta ja tunnelmalliselta näyttää!!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut makkarin johdosta! :) Mielenkiinnolla odotan yöpöytien kohtaloa :)

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis makuuhuone. 3 ikkunaa ja niistä mahtavat näköalat!! Olet onnenpekka.

    VastaaPoista
  7. Kyllä on kaunis nurkkaus! Ihanat värit ja tuo kattorakenne on aivan erityisen hieno

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia. Chilessä olen aina halunnut käydä.

    VastaaPoista
  9. Järkyttäviä kyllä nuo maanjäristyskuvat. Lehdistä seurasin tarkasti.

    VastaaPoista
  10. Vastavierailulla! :)
    Hurmaava talo ja aivan kertakaikkisen ihana makuuhuone!!! *Paljon ihastuneita huokauksia*

    Blogisi on aivan ihana, kauniita kuvia ja tarinat hauskasti kirjoitettuja!! Tänne täytyy tulla toistekkin :)Itselleni tulee muuten ihana Toivekoti ja puutarha lehti, lehdellä on sama tekijä kuin Maalaisunelmaa lehdellä. Maalaisunelma lehdessä on esitelty vaatteitakin, mutta Toivekoti ja puutarha, lehdessä on käsitelty myös matkailua ja on jokusia ruokaohjeitakin, sisustustyyliltään muutoin samanlaisia lehtiä.

    VastaaPoista
  11. Minäkin haluan kynttiläkruunun meidän makuuhuoneeseen!

    Hemmetti, jätä ne yöpöydät varastoon ellet saa niitä maalata ja hanki mieleisesi. Olen huomannut, että me naiset ollaan loistavia maalamaan. Minäkin käsittelin lakalla erään rumaksi maalatun pöydän ja nyt sitä on kysytty minulta ostaa, vaan en myy.

    Eikö chileläisessä miehessä ole samanlaista kampea kuin eurooppalaisessa...;-) (Hei tytöt, tämä ei ole mikään pikkutuhma!)

    VastaaPoista