Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Ympärivuotinen grillikausi avattu!

Niin siis mitä järkeä tässä ostikossa on? No, on siinä järkeä. Me nimittäin emme ole grillanneet noin vuoteen, sillä meillä on ollut paljon hankaluuksia grillauksen kanssa. Meillä ei ole koskaan ollut hiiligrilliä, vaan vain halkaistu tynnyri, jossa poltamme halkoja ja risuja. Mieheni mielestä maaseudulla ihmisellä ei voi olla muunlaista grilliä. Kun kerran puita ja oksia on joka puolella, niin olisihan se tyhmää ostaa hiiliä tai kaasua...! Mutta kuinkas siinä kävikään?


Kuivaa kesäkautta kestää noin puoli vuotta. Suunnilleen (loka)marraskuusta- huhti(touko)kuuhun ei uskalla sytyttää tynnyrigrilliä, sillä kipinä saattaa lentää rutikuivaan luontoon. Meillä ei siis grillata kesäisin. Chilessä on kesäisin valtavasti metsäpaloja, emmekä tahdo olla osallisena niihin.

---
Talvella taas sataa ja saan rukoilla miestäni sytyttämään grillin, että saisin edes kerran vuodessa grillatun pihvin. Ai, että voisin sen grillin itsekin sytyttää? Tietenkin voisin, mutta täytyyhän niistä sukupuolirooleista edes joskus pitää kiinni;) Kun grillin sytytys olisi edessä, mies alkaa ehdotella, että jos kuitenkin paistaisin pihvin pannulla, kun kellokin on jo niin paljon ja koska se on niin paljon helpompaa...
---

Kun sitten mies alkaa sytyttää grilliä ja savu alkaa nousta, kestää vaikka miten kauan, että hiillos on sopiva, että voi grillata. Sitten jo sataakin ja mies on märkä varpaisin asti ja haisee savulta. Sitten minua alkaa jo säälittää, eikä pihvi maistu enää niin hyvältä...
---

Edellä mainittujen syiden takia olen pitänyt palopuheita suunnilleen vuoden kaasugrillin puolesta! Chilessähän kaikilla on aina kaasupulloja, sillä hella ja uuni toimii kaasulla, vesikin lämpeää useassa kodissa kaasulla sekä asunto lämpeää kaasulämmittimellä. Meilläkin on iso ja pieni kaasupullo.
---

Yritin ostaa grilliä marraskuussa pihakauden alkaessa. Kaupat olivat täynnä erilaisia grillejä, uima-altaita ja muuta pihavermettä. Vertailin hintoja ja grillejä. Yritin ostaa kaksi kertaa grillin, mutta aina miehelleni tuli mieleen jokin tärkeämpi asia, jolla auto piti täyttää tai se grillille varaamani raha käyttää. Sitten minulle tuli vieraita Suomesta ja sanoin, että olisi kyllä kiva grillata. Mies sanoi, että käypä nyt ostamassa se grilli. Oli jo joulukuun loppu. Koska Chilessä mennään kovasti sesonkien mukaan ja grillinostosesonki oli jo ohi, ei kaupoissa ollut enää kaasugrillejä! Nyt oli siirrytty polkupyöriin ja leirintävarusteisiin! On ihan uskomatonta, että KAIKKI liikkeet myyvät samoja tuotteita samaan aikaan ja sen ajan jälkeen tai sitä ennen ei enää ole saatavana mitään. - Tai on, jotain rikkinäisiä jämäkappaleita, joista ei kuitenkaan saa paljon mitään tarjousta!
---
Löysin sitten kuitenkin joulukuussa yhden kivan jämägrillin edullisesti ja menin maksamaan sitä. Kassalla sitten selvisi -ei mikään yllätys Chilessä- että tuotteessa oli väärä hinta! Grilli oli paljon kalliimpi ja siinä oli halvemman ihan kökön grillin hinta. Minä suutuin ja jätin grillin sinne! On ihan uskomatonta, että liikkeessä oli noin kymmenen myyjää, jotka pelasivat rantapallolla ja jääkiekkopelillä. Ei ollut yhtään asiakkaita minun lisäkseni. Ei sitten ollut aikaa kuitenkaan pitää huolta siitä, että muutamassa tuotteessa olisi oikeat hintalaput! Ja tämä on aivan tavallista täällä!
---

Siinä se kesä sitten vierähti jälleen kerran ilman grilliä ja grillausta. Nyt olemme jo syksyssä ja menimme Sodimaciin katselemaan kaakeleita, joita meillä ei vieläkään ole alakerran lattiaan. Kaakeleita ei löytynyt, mutta kappas...kaasugrillejä! Täytyy kyllä sanoa, että Sodimacissa on kaasugrillejä ympäri vuoden, mutta hinnat olivat aina kalliimmat kuin muissa liikkeissä, joten en ollut katsellut sieltä aikoihin. Nyt silmäni osuivat hyvään grilliin, juuri sellaiseen, kun olin tahtonut ja vain 60 000 peson hintaan. Se oli näytekappale ja siksi yli 20 000 pesoa edullisempi kuin normaalisti. (1 euro on noin 700 pesoa)
---
Näytin grilliä miehelleni, joka myös innostui asiasta ja grilli lähti mukaamme! Mukaan meinasi myös lähteä sellainen ruma tärisevä nojatuoli, koska se olin niiiin mukava! Minäkin testasin sitä, mutta se oli huono. Se ainoastaan tärisi, muttei hieronut ollenkaan. USA:ssa huvitimme itseämme ostoskeskuksissa istuskelemalla niissä oikeasti hierovissa nojatuoleissa. Sellaisen jälkeen tuollainen heikosti tärisevä tuoli on vain erittäin huono kopio.
---
Tänään siis avasimme ympärivuotisen grillikauden, jee! Teimme kuistille kakkoskeittiön. Mieheni laittoin pellistä lattian grillin alle, koska ohjeissa sanottiin, että grillin täytyy olla palamattomalla alustalla. Katetulla kuistillamme on puulattia. Nyt grilli on kätevästi kuistilla ihan keittiön vieressä. Sitä voi käyttää vaikka joka päivä! Grillausvalmis se on kolmessa minuutissa. Mitä luksusta entiseen puidenpolttoshowhun ja odotteluun verrattuna...
---
Mitä kaikkea voi kaasugrillillä tehdä? Ovatko ne Suomessa hyvin yleisiä perheillä, vai ovatko hiiligrillit tavallisempia? Minulla on suunnitelmissa kokeilla, voiko lettuja paistaa grillillä niin, että laittaa ritilän päälle paistinpannun. Jäisi ne käryt ulos! Ajattelimme myös kälyni kanssa koklata, onnistuisivatko ranskalaisetperunat grillillä. Kuumeneeko kattila ja öljy riittävästi ritilän päällä niin, että ranskalaisetperunat kypsenevät? Onko kenelläkään kokemusta tällaisista asioista?
---
Tänään grillasin kanaa ja herkkuani kesäkurpitsaa ja munakoisoa...sluprs!
---
Grillatut kesäkurpitsat ja munakoisot
...
-kesäkurpitsa
-munakoiso
...
-kaksi sitruunaa
-viisi kynttä raastettua valkosipulia
-suolaa 1-2 tl
-öljyä n. 1 dl
-tuoretta rosmariinia
...
Halkaise kesäkurpitsat ja munakoisot pitkittäin niin, että paloista tulee isoja (eivät putoa tuleen), mutta alle yhden senttimetrin paksuisia. Valele jokaiselle ylläolevaa sekoitusta. Anna marinoitua vähintään tunti isossa vadissa. Grillaa kesäkurpitsa- ja munakoisopalat niin, että niistä tulee löysiä ja kuultavia. Kun ne ovat valmiita, laita palat siihen samaan vatiin, jossa ne olivat marinadissa, sillä vadissa on vielä marinadia jäljellä.
---
Jos jotain jää yli (mitä yleensä koskaan ei käy), niin laita kesäkurpitsat ja munakoisot jääkaappiin. Ne maistuvat taivaalliselta leivän päällä. Ei tarvitse laittaa voita eikä makkaroita, sillä grillattu kurpitsapala on todella maukas. Tästä tulikin mieleeni italialainen leipä, jonka söin kerran New Yorkissa. Siinä oli leivän päälle laitettu juuri tuollainen grillattu kesäkurpitsapala, grillattuja isoja herkkusieniviipaleita sekä päälle juustoa. Tämä leipä sitten lämmitettiin niin, että juusto suli. Aivan ihana sandwich!
---
Iloista viikon alkua teille!

12 kommenttia:

  1. Onnea grillailijoille!

    Me grillataan harvoin, siksi meilla on tavallinen hiiligrilli.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Uudelle elämälle!!!
    Päätellen siitä, että meidänkin perheessä on jo toinen kaasugrilli pari vuotias,( edellinen grillattiin loppuun)ja,että kaikki alaa hiemankin hipaisevat kaupat myivät toinen toistaan upeimpia kaasugrillihärpäkkeitä...niin siis siitä päätellen kaasugrilli on nykyään yleisempi, kuin hiiligrilli tms.
    Urhoollisella kokeilumielellä selvität grillisi ulottuvuudet..omien kokeilujeni perusteella voin luvata, että grillissä valmistuu lähes kaikki muu paitsi jäätelö.
    Esim folionyyteissä hautuu kypsäksi ja mehukkaaksi mm kalat, vihannekset, jne ..vanha kunnon tavallinen banaani on grillinkautta käytyään aivan ihana jälkkäri.
    jne jne
    terveisin Leenukka

    VastaaPoista
  3. Kiva että vihdoin sait grillin! Kesäaikaan meilläkin kaasugrilli kovassa käytössä, mökillä varsinkin kaikki ateriat valmistuu sillä. Meillä on toinen puoli ritilästä valurautaparilaa, joten ei pelkoa, että grillattavat tippuisi alas. Siinä on kiva wokata vihanneksia. Ja tuorejuustolla täytettyjä isoja herkkusieniä, jotka kääritty pekoniin.. Nam!

    Mukavia grillihetkiä toivottelen sinne! :)

    VastaaPoista
  4. meilläki kaasugrilli kovassa käytössä..grillataan mitä milloinkin...grilliluita,pihiviä,kanaa/kanavartaita,makkaraa ja myös tuore ananas grillattuna on hyvää..päälle ripaus jotain pippuria:)onko chilessä muurinpohojapannua?sillä tuloo isoja maukkaita lättyjä:)

    VastaaPoista
  5. Täällä alkoi grillikausi heti talven loputtua.Joka puisto viikonloppuna täynnä grillaajia,myös taloni alla oleva puisto,mikä ärsyttää suuresti. Itse en grillaa,kun en syö lihaa,vaikka kasviksiakin voi grillata hyvin. Munakoisoja täälläkin grillataan ahkerasti,on herkullista!
    Onnea uuden grillin kanssa ja nautinnollisia grillaushetkiä!

    VastaaPoista
  6. Aika monimutkaiselta kuulostaa toisinaan chileläisten elämä, suomalaisittain katsottuna. ;) Kiva kun kuitenkin sait grillin. Meillä ei ole ollut kaasugrilliä, joten en voi antaa neuvoja grillaamiseen. Syksyllä saimme tuttaviltamme vanhan grillin, joten pian täälläkin pääsee kautta aloittamaan! :)

    VastaaPoista
  7. Tervehdys!

    Löysin blogisi ensimmäisen kerran arvonta-linkin kautta. Nyt kuitenkin olen ehtinyt tutustua paremmin.

    Mukavia tulevia grillihetkiä!

    VastaaPoista
  8. Moi!

    Meilläkin on kaasugrilli ja grillaamme paljon. Siinä on sivussa oma "levynsä", johon saa vaikka uudet perunat kiehumaan kattilassa ja toinen puoli grilliosasta on parilaa, joten esim. lohimedaljongit pysyvät grillatessa ehjinä.

    Teemme paljon vartaita, joissa kasviksia ja lihapullia yms ja Leenukan mainitsemia nyyttejä, joissa voi olla melkein mitä vaan.

    Erilaiset muurikkawokit ja grillatut maissit kuuluvat myös kesäherkkuihin puhumattakaan muurinpohjaletuista.

    Mansikkabanaaniananasvartaat tai -wokki maistuvat myös vaniljajäätelön kanssa oivalliselta.

    terkuin Anni

    VastaaPoista
  9. Kuule Mia, mitä nyt sanoi miehesi? Onko sanonut: Miten me saatoimme elää ilman kaasugrilliä?

    Meillä ja kaikilla meidän ystävillä on mahtavat kaasugrillit. Joillakin ne ovat jo tedoellisia pienoiskesäkeittiöitä, joissa alakaapit, laskutilaa, keittolevy erikseen etc. Nyt meilläkin on jo vähän parempi grilli, kun entinen tuli hyvin käytettyä loppuun. Pidämme aivan mahdottomasti grillatusta ruaosta ja tänä vuonna grillaamme kalan, kanan, täytettyjen herkkusienten, tomaatin ja maissin lisäksi myös munakoisoa, jota olen tähän asti tehnyt vain uunissa.

    Kerran grillasimme jouluaaton aattona lumisateessa. Talon pituisella parvekkeellamme on vain puolikate. Hyvin sujui eli se on vain asenne kysymys. Untuvatkit päälle ja reippasti ulos.

    Minä en elä ilman grilliruokaa!

    Ja onnea, Mia, että sait grillin;-)

    VastaaPoista
  10. Onnea paljon uudelle grillillinne (olipa vaikea sana...)!! Meillä kanssa grillataan tosi paljon kesällä, ja meillä mies on se grillaaja. Ihanaa, koska yleensä muulloin minä laitan ruuan.

    Kuule, kokeilepa joskus minun herkkuani: Laita bataattia (tai miksei kesäkurpitsakin käy) ja vuohenjuustoa päällekkäin, nyytit folioon, ja voi taivas mikä makuelämys siitä syntyykään.

    Laitan usein myös talvella bataatti-vuohenjuustovuokaa uunissa, se ei tarvitse mitään muuta, ja vie kielen mennessään!!

    VastaaPoista
  11. Tulin juuri kopioimaan sinun munakoiso-ohjettasi. Se on ihastuttavan helppo, joten varmasti kohta tehdään tätä. Kiitos!

    VastaaPoista
  12. Lissun kautta löysin tänne. Grillaus on parhautta. Me aloitimme tänä vuonna jo pääsiäisenä kauden eikä loppua näy kuin sitten joskus lokakuussa.

    Mukavia grillaushetkiä teille!

    VastaaPoista