Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 21. tammikuuta 2011

Nukkuvia tonttuja

Olen tehnyt joka vuosi Feria de Arte Populariin nukkuvia tonttuja, joita olemme alkaneet sanoa "Dormilones".



Olen neulahuovuttanut kasvot ja lakin. Säkkikankaasta olen tehnyt peitot ja koristeluissa on ollut joka vuosi eri teema.



Ensimmäisenä vuotena koristelin vain luonnonmateriaaleilla, kuten jäkälillä, siemenillä jne.


Toisena vuonna aloin laittaa luonnonmateriaalien lisäksi (eli liian räikeitä) tekokukkia. Tyynyt tein karstatusta ja kiharaisesta värjätystä villasta. Dormiloneista tuli vieläkin suositumpia kuin ekana vuonna.



Viime vuonna lisäsin koristeluihin neulahuovutetut sydämet ja helmet sekä tekoturkiksen. Viime vuonna feria meni huonommin kuin kahtena ekana vuonna. Dormilonet kävivät kuitenkin kaupaksi.


Tämän vuoden teemana koristeluissa on tämä lanka. Olen kieputtanut langasta jonkinlaisia "ruusukkeita". Myös ripustusnarut laitoin tänä vuonna tästä langasta, enkä juuttinarusta, kuten aikaisempina vuosina.


Toivottavasti feria menee tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna! Pitäkää peukkuja :)


5 kommenttia:

  1. Peukut on vinhasti pystyssä! Olet tehnyt hurjasti töitä.

    VastaaPoista
  2. Peukut tääl Varsinais-Suomessakin pystyssä tai oikeastaan vain yksi peukku, sanovat että se tietää parempaa onnea! :)
    Ja niinko olen useasti sanonnu, että kädentaitosi on upeata, joten tietysti myyntionnea on! :)

    VastaaPoista
  3. Käypä blogissani, tämän päivän postauksessa sinulle jotain :)

    VastaaPoista
  4. Millä hinnalla tyttö-dormilone matkaisi Suomeen? Entä pariskunta? Jos näitä nyt yleensä jäisi tänne lennätettäväksi:)

    VastaaPoista