Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 27. tammikuuta 2011

Ovikylttejä ja paljastuksia

Kolmas postaus tälle päivälle, mutta minkäs sille voi, kun on nyt niin paljon asiaa ;) Olen saanut kolmesta blogista tunnustukset ja päätin tehdä asiaan liittyvät toimenpiteet nyt tai muuten se jää ikuisiksi ajoiksi. Ensin kuitenkin näytän teille, mitä sain valmiiksi eilen illalla.


Chileläiset tykkäävät tontuista, mutta niitä ei täältä saa juuri mistään. Päätin siis tehdä "Mi pieza" -kylttejä kotitontun päillä. Saapa nähdä, mitä näistä pidetään...


Sitten tein kokeiluksi tällaisen onnea tuovan "Tervetuloa" -kyltin. Aputyttöni mielestä tämä ei ole oikein kiva. Mitä mieltä te olette? Itse en oikein osaa sanoa. Tuntuu siltä kuin siitä puuttuisi jotakin, mutta en osaa sanoa mitä...ideoita siis kaivataan :)


Sitten tähän tunnustukseen, joita olen saanut Elinan Memento Mori, Miian Piece by Piece ja Pepin Mummun huusholli -blogeista. Kiitokset teille tästä tunnustuksesta!






Tunnustukseen liittyy se, että pitää ketoa itsestä seitsemän paljastusta. Ajattelin kertoa tänään vaikka paljastuksia liittyen blogimakuuni.
---
1. Kaksi lempiblogiani kertovat lapsiperheen elämästä, vaikken ole kiinnostunut lapsiperheiden elämästä kertovista jutuista enkä blogeista yleisesti ottaen. Näissä kahdessa blogissa on kuitenkin hyvä tunnelma sekä ihanat kuvat. Aina jaksan ihailla niitä. Lisäksi molemmasta blogista saa hyviä sisustusideoita.
---
2. Pidän eniten maalaishenkisistä sisustusblogeista.
---
3. Toiseksi eniten pidän käsityöblogeista, mutta mitään yhtä yli muiden en ole löytänyt. Seurailen monia vaihtelevasti. Saa ehdotella hyviä käsityöblogeja!
---
4. En jaksa seurata kovastikaan blogeja, joissa kerrotaan vain ruoasta tai eläimistä, vaikka molempia muuten rakastankin ;)
---
5. Kirjallisuusblogeja en kestä lukea, sillä minulle tulee kauhea ikävä suomalaisia kirjastoja sekä suomenkieleisiä kirjoja.
---
6. Muoti-, meikkaus- ja kampaus -blogit eivät kiinnosta. Lisäksi sellaiset blogit, joissa esitellään VAIN ostettuja tavaroita ja vaatteita lähes ärsyttävät. Kuitenkin käyn lukemassa joskus sellaisiakin blogeja, sillä niissäkin on joskus kivoja juttuja, ja kieltämättä esitellyt tavarat ja vaatteet ovat usein nättejä. Jos kuitenkin blogin sisältö on pelkästään ostettujen tavaroiden esittelyä, tulee sellainen olo, että leuhkiiko tuo ihminen (varsinkin niissä tapauksissa, joissa esitellään merkkiä näkyvästi tai muuten annetaan ymmärtää, miten kallis kyseinen tuote on...ääh, tästähän tulee nyt selainen kuva, että minä itse olen katellinen, vaikka en kyllä ole...) vai eikö hänellä ole mitään muuta elämää ja kerrottavaa kuin tavaroiden ostaminen. Tietenkin tajuan, että blogi on vain blogi ja ihminen saattaa olla oikeasti vaikka miten syvällinen, mutta kuitenkin...
---
7. Joskus minulla on yksinäinen olo blogiani kirjoitellessa, kun niin harva jaksaa kommentoida verrattuna blogin lukijamäärään. Kuitenkin ymmärrän sen, ettei kenelläkään ole velvollisuus jättää jälkeäkään. Ne pikkukommentit kuitenkin muistuttavat siitä, että joku lukee tätäkin blogia ja sitten taas saa lisää intoa uusien juttujen kirjoittamiseen. Toisaalta taas kommentit aiheuttavat sen, että minulla on tunne, että niihin kaikkiin pitäisi ehtiä vastata. Joskus kuitenkin valitsen mieluummin käyttäväni aikani uuden postauksen tekoon kuin kommentteihin vastaamiseen. Kysymyksiin kuitenkin pyrin aina vastaamaan.
---
Vanhoista paljastuksistani voit käydä lukemassa sivupalkista "tunnustukset" -kohdasta.
---
Kiitokset vielä tunnustuksen antaneille sekä teille lukijoille!
---
Tunnustuksen saa napata mukaansa ken tahtoo! 15 on liian iso määrä valittavaksi, varsinkin kun tämä tunnustus on kiertänyt jo lähes jokaisen blogin ;)
---
Lisäys vähän myöhemmin: Kohdassa 6 en tarkoita, ettei koskaan voisi esitellä ostamiaan tuotteita blogissa. Esittelenhän itsekin joskus. Lisäksi kahdessa lempiblogissani esitellään hyvin paljon lähinnä sisustustuotteita, kalliitakin, mutta se ei yleensä pahemmin ärsytä, sillä niillä blogeilla on paljon muutakin annettavaa kuin vain "mainostaminen".


13 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa toi viimenen paljastus. Välillä tuntuu, että kirjottelee yksikseen, vaikka ite yritän aina kommentoida jotain kun käyn lukemassa :/

    VastaaPoista
  2. Tuo "tervetuloa" kyltti on juuri minun makuuni! Pidan noista pelkistetyista jutuista. :)

    VastaaPoista
  3. Mukava kuulla paljastuksiasi. Voi että, minä olen se harvaan kommentoija, vaikka käyn täällä aika usein ja mielenkiinnolla luen juttujasi.

    JOko siellä syksy tulee?

    Kiva että bloggailet!

    VastaaPoista
  4. Miia: Sorrun itse lähes aina siihen, etten jaksa kommentoida, vaikka käyn useissa blogeissa. Minulla on syynä sekä ajanpuute että hidas yhteys. Kommentin jättämiseen menee usein liikaa aikaa, kun niitä sanoja pitää varmistella jne. Joitakin blogejakaan en voi oikein lukea, kun ne aukeavat hitaasti ja tökkivät. Pitäisi kuitenkin pitää mielessäni, että varsinkin pieniin blogeihin, joissa on vähän lukijoita, pitäisi jättää kommentteja, jotta se kannustaisi ihmistä jatkamaan. Isoihin blogeihin ei aina tee mieli jättää komenttia, sillä ei bloggaaja kuitenkaan siihen vastaa, eikä ehkä kommenttini merkitse hänelle samalla tavalla mitään kuin pienen blogin pitäjälle. Ajatteletko sinä samoin?

    Kuwaitin kaunotar: Chilessä ei pahemmin pidetä pelkistetystä tyylistä. Voinhan viedä tuon kyltin sinne feriaan näytille ja katsoa, mitä ihmiset ovat mieltä. Jo pelkästään tuo värimaailma on epätyypillinen täällä.

    Liisa: Niin minäkin käyn blogissasi, enkä muka ehdi jättää kommenttia :( No, käyn kuitenkin ihastelemassa kuvia kauniista kodistasi! Ei syksy vielä tule, keskellä kesää olemme ja kuuma on! Syksy alkaa tulla huhtikuussa.

    VastaaPoista
  5. Sen verran kolahti, että kommentoin. Olen just niitä mainitsemiasi bloggaajia, jotka esittelevät ostoksiaan(kin) omassa blogissa. Ja olen sen verran materialisti, että tykkään merkkituotteista. Mutta en sen merkin takia pelkästään. Ne joista tykkään ovat hyvälaatuisia ja kauniita tuotteita, minusta! Olen ostanut huonojakin merkkituotteita ja niitä en välitä ostaa toisten. Mutta takaisin pointtiin. En halua kertoa kauhean syvällisiä asioita blogissani joka on julkinen, vaikka tykkäänkin katsella ja lukea hyvinkin erilaisia blogeja kuin omani. Siksi vierailen usein myös täällä :) Kertokaapa siis minulle kuinka ihmisen syvällisyys tai pinnallisuus mitataan? Blogistania on täynnä erilaisia ihmisiä, arvoja ja valintoja, annetaan kaikille se vapaus ja jos joku ärsyttää niin aika helposti voi valita. Niin minäkin teen. Terkuin kotiblogipsykologi :)

    VastaaPoista
  6. ihana käsityöblogi olisi pilvitarhan paja. itse tykkään kovasti, suosittelen kurkkaamaan.

    ne "hyvän onnen" kyltit on muuten tosi kivoja! muutenkin sun käsityöt on ihania. käyn lukemassa ulkosuomalaisen juttuja, vaikken suuri koirafani olekaan. :)

    VastaaPoista
  7. Taikku: Nimeomaan, blogistania on täynnä erilaisia ihmisiä ja valintoja ja jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on ja esitellä asioita, joita tahtoo! :) Mutta tämän postaukseni paljastusten pointtina olikin MINUN blogimakuni. Siksi sanoin niin kuin ajattelin. Minä myöskin tykkään katsella hyvinkin erilaisia asioita ja siksi kerroinkin, että käyn myös niissä blogeissa, joissa esitellään ostoksia :) Joissakin blogeissa vaan se on mennyt niin yli, että näyttää, että kyseinen blogin pitäjä mainostaa "liikaa", ihan kuin olisi kyseisten tuotteiden myyjä.

    Pinnallisuudesta ja syvällisyydestä...en tiedä, miten sitä mitataan, mutta minä ehkä ajattelisin omalta osaltani niin, että minä antaisin itsestäni hyvin pinnallisen kuvan, jos minulla ei olisi muuta näytettävää tai kerrottavaa kuin ostamani tuotteet. Miksi pitäisin sellaista blogia? Minusta siinä ei olisi riittävästi ideaa. Mutta taas toki ymmärrän, että meitä on hyvin erilaisia ihmisiä ja varmaan suurimman osan ihmisten mielestä minun blogini on tylsääkin tylsempi ja kuvat ovat huonoja...siksi minulla ei varmaan ole 800 lukijaa, kuten joissakin "hienommissa" blogeissa.

    Tiedän, että moni blogi on "myyvä" ja kiinnostaa monia ihmisiä juuri siksi, että niissä esitellään tuotteita, joita blogin lukijat voivat ostaa. Ehkä tietyn tyyliset ihmiset myös tykkäävät kun voivat samastua jotenkin blogin pitäjään ja jäljitellä tämän tyyliä ostamalla samanlaisia tuotteita....siis ihan tällaista pohtimista vaan, en väitä, että tämä olisi absoluuttinen totuus.

    Siis esitelkää hyvät ihmiset blogeissannne ihan mitä tahdotte! :D Tämä oli paljastus MINUSTA itsestäni ja MINUN mielipiteistäni. Tulen kyllä jatkossakin katselemaan erilaisia blogeja ja voin jopa tykätä niissä esitellyistä tuotteista ;)

    VastaaPoista
  8. Aika monta kohtaa oli ihan kuin minun suustani.

    Minäkään en jaksa millään katsella jonkun toisen lasten kuvia, varsinkin kun niissä blogeissa on yleensä tuhat samanlaista kuvaa samasta tilanteesta. Eläinblogeissa sama juttu. Mutta jos blogissa on enimmäkseen muuta, ei minua lapsi- ja eläinjutut silloin väsytä. Käynhän täälläkin jatkuvasti, vaikka täällä on eläimiä vaikka muille jakaa.

    Noista ostetuista tavaroista... minulle tulee niistä vähän sama olo kuin nukkekotiblogeista, joissa nukkekoti kalustetaan pelkällä ostokamalla - eli vähän tylsää ja persoonatonta. MUTTA kyllä ainakin minä myönnän olevani myös vähän kateellinen. Olisipa minullakin varaa ostaa juuri sitä, mitä haluan, vaikkapa Smegin jääkaappi. Saisinpa minäkin sisustaa ilman mitään rajoitteita, eikä sen mukaan, mitä saa ilmaiseksi.

    Muotiblogit taas ovat minulle ihan tyystin käsittämätön asia. Millaisia lukijamääriä onkaan joillain ihan tavallisilla tytöillä, jotka kuvaavat itsensä omissa vaatteissaan ja sitten bloggaavat itsestään ja omista vaatteistaan. En löydä siitä mitään järkeä ja vielä vähemmän löydän järkeä siitä, miksi kukaan seuraa noita blogeja. Soisin saavani jostain ymmärrystä tässä asiassa.
    :-)

    Ja ne kommentit! Totta joka sana. Olen myös huomannut, että kun itse kommentoi aktiivisemmin muiden blogeja, alkaa omaankin ilmestyä kommentteja. Ja kun jaksaa kommentoida kommentteja, tulee taas lisää kommentteja. Vuorovaikutus on se salaisuus.

    VastaaPoista
  9. Nyt alkoi omatunto soimaan.. käyn täällä melkein joka päivä kurkkimassa onko tullut uusia postauksia, mutta harvoin jätän kommenttia! Mutta se on totta, että kommentit piristää ja jaksaa taas kirjoitella blogiin. Muuten siitä tervetuloa kyltistä, voisiko siinä olla väriä? Esim. se teksti värillisenä? Kun tuntuu, että monet chileläiset pitävät väreistä ;)

    VastaaPoista
  10. No, nyt jatan viestin kun yleensa en.
    Kayn myos melkein paivittain katsomassa..
    Kiva blogi sulla ja kun itsekin asun ulkomailla on mukava lueskella ja katsella kuvia.
    Koirajuttujakin on hauskaa katsella kun itsellani on kova koirakuume, mutta ei viela koiraa.
    Olet tosi taitava kasityoihminen ja ihailen aina kaikkia upeita toitasi.oi ,kun oisaisi itsekin!!
    Jatka vaan samaan tyyliin...:D

    t.uskollinen lukijasi Hollannista

    VastaaPoista
  11. Terveiset Varsinais-Suomest! :)

    Olen erittäin huono kommentoimaan, koska jaksavuuteni on välillä todella huono!

    Sairastan erittäin harvinaista reumaa, joskus katselen maailmaa sängystä käsin ja peilini ulkomaailmaan on tämä läppärini sylissä, joskus taasen pääsen avustajani kanssa pyörätuolissa ulos, vaikka teatteriin taikka vai kahville ostoskeskukseen, upeeta!

    Rakastan sisustelua (nyt kylläkin toisten avulla), tuunailen tavaroita (silloin kun jaksan), olen aina ollut kierrätysihminen ja teen pellava-haltijoita (silloin kun jaksan).

    Kiitän sydämestäni teitä bloggaajia kun annatte meille lukijoille peilin kauniisiin koteihinne, annatte vinkkejä viikoksi, sisustus/tuunaus-juttuihin, annetaan kaikkien kukkien kukkia, miksi tuhlata energiaa ikäviin kommentteihin! :)

    Mia; Käy tapettikaupassa hakemassa poistossa olevia tapettimallikirjoja ja laita pala tapettia laudan päälle ja siihen kirjoitat tuon tervetuloa, nyt ihania pastellivärejä tapeteista, perusväri voisi tietenkin olla tuo valkoinen tai sitten voit ns. repiä tapetista palasen ja liimaat sen lautaan sillai ei symmetrisesti ja siihen päälle tuo teksti tai voit porata reijät alareunaan ja rautalangan kieputat kynän ympäri saadaksesi kiekuran ja siittä roikkumaan mitä milloinkin; vanhoja avaimia, lusikoita, haarukoita, samalla toimii ovessa ovikellona!

    No, huh huh, tulipa taas tekstiä!
    :)

    Ps. teitkö niitä paperipussi/kakkupaperilahjapusseja?

    Mukavaa jatkoa ja lukemisiin! :)

    VastaaPoista
  12. Susanna: Olen muotiblogeista ihan samaa mieltä kuin sinä. Niillä on valtavat lukijamäärät ja niiden lukijat myös jaksavat kommentoida! Olen aina ällikällä päähän lyöty, kun menen katsomaan joitakin sellaisia blogeja. Mutta olen kyllä ajatellut, että ehkä muotiblogeja lukevat enimmäkseen ihmiset, joilla on paljon aikaa käytettävänään - eli teinit ja hyvin nuoet aikuiset! Siksi lukijamäärät nousevat suuriksi, kun teinejä on paljon ja heillä on paljon aikaa ja he myös ovat kiinnostuneita muodista. Voisikohan olla näin?

    Olet oikeassa vuorovaikutuksesta. Aina ei vain ole aikaa kommentoida, vaikka olisi jotain mielessäkin.

    Katsuja: Itsekin mietin värillisiä kirjaimia ja varmaan joskus teenkin niitä :)

    Kiitos kommentistasi "Uskollinen lukija Hollannista" :) Minä uskon, että kaikki osaavat tehdä käsitöitä, jos vaan on riittävästi innostusta ja löytää sen oman "alan". Minä esim. en osaa kutoa, koska en pidä siitä.

    Adolfina: Voi miten ikävää kuulla, että sairastat sellaista sairautta, mikä estää sinua tekemään asioita, joita muuten mielelläsi tekisit! Toivottavasti saat avustajaa riittävästi käytöösi, jotta pääset kahville ja ostoskeskuksiin sekä muihin rientoihin. Kyllä tämä nettiaika ja tietokoneet ovat helpottaneet moneen sairaan elämää! Ja myös tekee siitä mielenkiintoisemman kuin ennen vanhaan, jolloin ei sitten ollut oikein minkäänlaista ovea tai ikkunaa ulkomaailmaan. Minulla oli Suomessa oppilaita, jotka eivät pystyneet liikkumaan eikä puhumaan ja silti tietokone mahdollistaa sen, että he voivat tehdä aikuisena työtä, esim. kääntäjän tms. Mahtava edistys tämä netti ja tietokone!

    En voi mennä tapettikauppaan hakemaan käytöstä poistuneita tapetteja, sillä täällä ei ole tapettikauppoja! Parissa isossa kodinrakennusliikkeessä on niukka tapettimallisto, enkä usko sen uusiutuvat kuin kerran 10 vuodessa ;) Eli se hieno idea on minulta poissuljettu.

    Kakkupaperillisia pusseja en ehtinyt tehdä, sillä en ehtinyt etsiä msitää pieniä kakkupapruja. Löysin vain isoja. Se idea pysyy kuitenkin korvan takana ja varmasti pääsee tulevaisuudessa käyttöön!

    Hyviä päiviä ja jaksamista arkeesi!

    VastaaPoista
  13. Hei!

    Ilmoittaudunpa minäkin blogisi vakilukijaksi, mutta en nyt muista, olenko koskaan kommenttia jättänyt? Hmm... noloa. Pitäisi jättää jälki useammin, koitan parantaa tapani!

    Kuvasi ovat aivan ihania ja käsityösi ihan mahtavia! Rakastan tekemiesi hahmojen ilmeitä, jokainen on ihan oma persoonallisuus :)


    Terveisin Inka käsityöblogista ;)

    VastaaPoista