Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 23. toukokuuta 2011

Makuuhuoneemme talvi-ilme

Makuuhuoneessamme on aina olleet luonnonvalkoiset lakanat ja tyynyliinat. Korituolissa on ollut valkoiset ja vaaleansiniset peitot ja tyynyt. Nyt loppusyksy puhalsi uusia tuulia makkariimme.


Makuuhuone valmistautuu talveen tummemmalla värityksellä.


En ole ikinä ennen elämässäni ostanut tummia lakanoita. Nyt kun näin tämän tassupussilakanan, en voinut vastustaa kiusausta, vaikka kallis olikin! Kaupassa oli vain kaksi parisängyn pussilakanaa, ei tyynyliinoja. Lisäksi pussilakana oli liian pieni meidän parisänkyymme. Ostin molemmat pussilakanat ja päätin ommella niistä yhden ison sekä lopusta kankaasta tyynyt.



Korituolin päälle vaihdoin harmaan tekoturkiksen. Tuon koristetyynyn päälle olen vain taitellut Laura Ashleyn kankaan. Kangas on samaa kuin tapetti. Minulla on sitä vain metri, enkä osaa päättää, mitä siitä tekisin. Tyynynpäälliset vai pikkuverhot vai verhonpidikkeet vai mitä? Metristä ei kuitenkaan paljon saa aikaiseksi, joten asiaa pitää pohtia pitkään ja hartaasti. Toin kankaan Suomesta, täältä sitä ei ollut saatavana.






Chilessä parisängyissä käytetään yhtä isoa aluslakanaa. Peitot ovat leveitä, ei niin että puolisoilla olisi kummallakin omat peitot. Peittojen alla on yksi iso lakana suojaamassa peittoa. Lakanan reuna käännetään peiton reunan yli. Peitot ovat yleensä painavia villafilttejä. Niin painavia, ettei peittojen alla pääse kunnolla kääntymään! Villapeittojen päällä käytetään vielä päiväpeittoa.



Meidän sängyssämme on aluslakana, peittolakana sekä kolme kevyttä paksua parisängyn levyistä peittoa. En tahdo sänkyyni niitä painavia villafilttejä. Kevyet paksut peitot ovat ihan yhtä lämpimiä, vaikkeivät chileläiset tunnu uskovan asiaa. Päällimmäisen peiton laitan fundan, eli pussilakanan sisälle. Päällimmäinen peitto pussilakanoineen toimittaa päiväpeiton virkaa.


Tassupussilakana ja tyynyliinat sopivat meille kuin nenä päähän! Väri sopii hyvin rauhalliseen makuuhuoneeseemme ja kuvio sopii elämäntapaamme. Kuvio on mielestäni tyylikäs ollakseen tassukuvio. Nämä lakanat on tuotu USA:sta liikkeeseen, jossa myydään tuontitekstiilejä USA:sta. Yksi lakana maksoi 30 euroa. Parisängyn pussilakana, neljä tyynyä sekä yksi iso koirantyyny takan eteen tulivat siis maksamaan 60 euroa. Kirjoittaessani tätä tajuan, ettei minulla ole enää hajuakaan, mitä lakanat maksavat Suomessa! Eli en tiedä, tuliko kalliiksi vai edulliseksi. Joka tapauksessa kangas on selvästikin korkealaatuista ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.


Ikkunoihin en ole tahtonut laittaa verhoja. Kaipaavatko ne niitä mielestänne?



Kevyttakan piippu toimii makuuhuoneemme lämpöpatterina. Makuuhuone onkin talomme lämpimin huone! Ihanaa, kun lattiakin on lämmin.
---

Tämä makuuhuone on unelmieni makuuhuone. En keksi, mikä tässä voisi olla paremmin. Katossängystä aina haaveilin, mutta nyt taitekaton alla sekin haave on unohtunut:)

---

P.S. Älkää välittäkö kellallaan olevasta lampunvarjostimesta tai vinossa olevasta moskiittoverhosta. En stailannut huonetta, vaan otin vaan kuvat, kun olin niin innoissani uusista lakanoista:D Tuon koiranpedinkin olisi voinut ottaa kuvauksen ajaksi pois sängyn vierestä, niin olisi tyylikkäämpää, mutta tällaista meillä on...

12 kommenttia:

  1. Ihana makkari!

    Onneksi et stailannut... mielestäni täällä juuri esitellään kotia, eikä mitään näyttelytilaa... no myönnetään, että poikkeiuksia on..:)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana makkari,niin raikkaan näköinen,ja ihanat isot ikkunat! Samoin tuo huoneen katto on aika ihana!

    VastaaPoista
  3. Ei ne meidän hinnoissa kalliit olleet. Anttilassa saa yhden tavallisenlevyisen 150 cm. pussilakanan ja tyynyliinan siihen hintaan. Siellä varmaan hinta on kallis, mutta hyvästä ja mieluisasta kankaasta kannatti hyvinkin tehdä ja upeilta näyttävät. Minulla on muuten kellarissa semmoinen parisängyn karvapeitto, jonka ostin Espanjasta. Miten semmoisen pesee? Pesula ehkä, mutta ei kotitiloissa.

    VastaaPoista
  4. Oi, pidän kovasti raikkaasta makuuhuoneestasi ja ikkunat ovat juuri hyvät ilman verhoja!

    Lähinaapurit eivät taida asua ihan näköyhteydessä?

    On mukavaa kuulla taloprojekteistanne ja katsoa kuvia oikein kotoisan näköisestä kodistanne.

    VastaaPoista
  5. Tiedätkös, en edes huomannut koko koiranpeitä tai lampunvarjostinta, en ennekuin mainitsit ☺

    Viimeksi kun ostin tuplaleveän pussilakanan ja siihen kuuluvat kaksi tyynynpäällistä, setti maksoi 69.95 -ja tämä H&M:n hinta, eli ei sieltä kalleimmasta päästä! Nukun itse leveesti, normaalissa isossa parisängyssä yksin ja tykkään isosta (untuva)peitosta ja useasta tyynystä ☺

    Teillä on ihanan iso ja viihtyisä makkari, kateeks melkein käy, mulla hyvä että sänky mahtuu!

    VastaaPoista
  6. Niina & Irmastiina: Kiitos!

    Yaelian: Ovatko sinusta ikkunat isot? :o Tai ehkä ne näyttävät kuvissa isoilta. Oikeasti ne ovat vain 1,2x0,5 m. Minua melkein harmittaa, että ne ovat niin pienet, sillä siitä kelloikkunasta on parhaat näköalat lumihuippuisille tulivuorille. Sille seinälle ei kuitenkaan oikein isompaa ikkunaa mahtunut.

    Itse pidän kovasti juuri katosta!

    Helmilankaa: Aloin itsekin postauksen jälkeen miettiä hintoja Chilessä. Parisängyn pussilakana100% puuvillasta maksaa täälläkin normaalisti noin 50 euroa. Sekoitteesta saa edullisemmin. Eli ei tuo kalliiksi tullut, vaikka aluksi se siltä tuntui.

    Minun karvapeittoni on ostettu Suomesta käsityökeskuksesta :) Olen pesettänyt sen vain pesulassa ja hyvä on tullut. Karva on tekoturkista.

    Sara: Meillä ei ole LÄHInaapureita :) Asumme aika eristyksissä muista ihmisistä, joten ei meillä ole olohuoneessakaan verhoja.

    Taloltamme ei näe yhtäkään toista taloa.

    Pepi: Ihanaa makuuhuoneessa on juuri sen avaruus. Emme ole edes kaappeja tai komeroita sinne laittaneet, jotta tila ei pienenisi.

    VastaaPoista
  7. Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi, mutta en ole aikaisemmin laitellut kommenttia. Nyt kuitenkin päätin uskaltautua;)

    Kaikkien näiden kuvien ja kirjoitusten perusteella tulee oikein kateellinen olo. Haaveilen itsekin voivani asua jossain syrjäisemmässä kaukana naapureista ja hulinasta. Ja miten kaunista seutua asuinpaikkasi vielä näyttää olevan! Ihana aina katsella laittamiasia kuvia sieltä:)

    Sivusi myös jotenkin antaa minullekin innostusta aloittaa taas näpertelemään jotain pientä, kun katselee noita sinun hienoja luomuksiasi.

    Kiitos siis hienosta blogista!:)

    VastaaPoista
  8. Täältähän saa Ikeasta halpislakanoita ihan femmalla (pussilakana+tyynyliina), mutta jos laatua hakee, niin Finskusta saa sitten pulittaakin jo about saman verran kun sinun yhdestä pussilakanasta, eli sen 30€ (: mukana kyllä tulee aina se yksi tyynyliina.

    VastaaPoista
  9. Näin muuten tuota samaa ihanaa kangasta tänään Eurokankaassa. Minusta siitä tulisi kivat pienet verhokapat ikkunoihinne. Ei niin, että nuo söpöt ikkunat verhoja kaipaisivat. :-)

    VastaaPoista
  10. Heipä hei Mia,
    paluuta blogilandiaan täälläpäässä...

    Ihanan rauhallista tunnelmaa makuuhuoneessanne.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana makuuhuone! Sinisävyinen, vaalea, valoisa, rauhallinen... Sinne kelpaa käpertyä nukkumaan!

    VastaaPoista