Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 30. toukokuuta 2011

Voiton puolella!

Viime viikon keskiviikkona meillä ei käynyt pauke eikä kalke, sillä maestrot eivät päässeet töihin.


Saimme kesäpäivän keskelle loppusyksyä ja nautimme siitä täysin rinnoin. Levitimme filtit talon eteen ja köllöttelimme siinä koirien kanssa. Minä nukahdin tuohon rottinkisohvalle ja heräsin kuumissani.


Sinisade näyttää jo aika harvalta. Kun on aika leikata sen oksia, poistamme puutarhakaaren ja kiinnitämme kasvin kuistin pilareihin. Sitä ennen kuitenkin pilarit pitäisi maalata, eikä niitä voi vielä maalata, sillä ne ovat kosteat. Emme tiedä, ehtivätkö pilarit kuivua maalauskuntoon ennen kevättä.

Kuistin on tarkoitus olla viileä paikka kesällä. Kasvillisuus on aivan kiinni kuistissa antamassa varjoa ja tietenkin se myös suojaa talvimyrskyiltä. Maaston muodostama "seinä" on kovaa köyhää maata. Meinaamme peittää "seinät" betonilla ja luonnokivillä.



Tuonne perälle olemme suunnitelleet laittavamme grillin. Sinne muodostuu hauska ulkokeittiö sitten, kun siellä on kiviseinä.


Minun tekisi myös mieleni laittaa riippumatto kahden pilarin väliin, mutta en tiedä, mahtuvatko kaikki suunnittelemamme asiat kuistille.


Tänään meillä on taas tyypillinen syksyinen kylmä päivä. On sumuista ja pilvistä. Ulkona on vain viisi astetta lämmintä. Takkaan täytyy työntää puita aamusta yöhön ja kaikki koissulit makoilevat tyynyillä sen vieressä. Minulla on tänään työn alla pikkutontut, pari urosten merkkailuvyötä sekä omien vaatteideni korjaus. Maestron pitäisi tulla tekemään uutta työhuonettani. Kello on jo puoli yksitoista, eikä häntä vielä näy, joten saapa nähdä, tuleeko hän.




8 kommenttia:

  1. Hieno kuisti teille tulee! Turun saaristosta lomaterveisin äippä ja Soile

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana talo teillä on..:)
    Kuistista tulee hieno, kun saatte sen ihana valmiiksi, vaikka noinkin jo hieno on..:)

    VastaaPoista
  3. On teillä siellä kummallisia maestroja...kuinkas se kylppärimaestro...?? uskaltaako kysyäkään ☺

    Kuistista tulee mahottoman kiva, voin kuvitella♥

    VastaaPoista
  4. Kukkahattu-äippä ja Soile: Olisinpa minäkin siellä! Nauttikaa!

    Irmastiina & Katsuja: Kiitos! Minäkin tykkään :)

    Pepi: Et kuule tiedäkään, miten KUMMALLISIA nämä maestrot ovat kaikki järjestäen :o Kuistimaestro ei tullut töihin tänään, eikä edes soittanut. Työhuoneeni ei siis edistynyt lainkaan. Kylppärimaestrot ovat kaikki järjestäen häipänneet jo kustannusarvion jätettyään. Eivät vastaa puhelimeen. Se yksi maestro, joka lopetti työt kesken, eikä edes ole tullut kinuamaan maksua, ei vastaa myöskään puhelimeen. Eli emme ole löytäneet ketään tekemään kylpyhuonetta!

    VastaaPoista
  5. Kuistista tulee tosi upea ja mainitsemasi kiviseinät, VAU!

    Tosiaan on tuo maestro kulttuuri tosi kummallista, meikäläisellä menisi varmaan hermot kun ei tuollaseen ole tottunut.

    Aurinkoisia syyskelejä maalaukseen!
    T:Päivi Hml

    VastaaPoista
  6. No on ne kummia tapauksia!
    Täällä ne olis kyllä jo entisiä maestroja, ei tuo peli kauan vetelis...

    VastaaPoista
  7. I dο not еven knoω how I ended up hеrе, but
    І thought this post wаs gοod. Ι don't know who you are but certainly you are going to a famous blogger if you aren't аlready
    ;) Cheers!

    mу blog ρoѕt :: garden centers

    VastaaPoista