Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 21. toukokuuta 2012

Mistä tietää, että Peikkokukkulalla on kylmä?

No vaikka siitä, että Taika sai uuden villlaslipoverin.
Ja siitä, että Taika pyrkii sisälle joka kerran, kun avaamme ulko-oven.

Ja siitä, että pikkukoirat makaavat päällekkäin yhdessä sykkyrässä.

Ja siitä, että isot, keskikokoiset ja pienet koirat lämmittelevät kaikki kylki kyljessä.
Ja siitäkin, että me ihmiset värjöttelemme takan ääressä iltaisin, keittiöön on ilmestynyt kaasulämmitin ja polttopuita kannetaan kuistille.
---
P.S. Meillä on TAAS ongelmia nettiyhteyden kanssa, vaikka käymme valittamassa asiasta joka viikko Claron toimistossa. Aina siellä säädetään jotain ja viimeksi saimme varmuudeksi uuden nettitikunkin. Nyt jo lupailtiin, että joku tulisi tänne meille katsomaan, mikä on vikana. Saa nähdä, tuleeko kukaan koskaan. Palvelunumeroonkin olemme soitelleet. Ei mistään apua! Tästä syystä ei ole taas ollut uusia postauksia. Tuskin saan edes sähköposteja auki. Nyt jostain syystä sain nämä kuvat ladattua, mutta yhteys on pitänyt katkaista ja yhdistää tänäkin aikana viisi kertaa. Jos siis täällä päässä on taas hiljaista, niin johtuu yhteydestämme, ei minun laiskuudestani ;)

5 kommenttia:

  1. Ihana kuva pikkukoirista tuolilla...:)

    Toivotaan, että saatte apua noihin netti ongelmiinne!

    VastaaPoista
  2. Taika näyttää niin surulliselta ja kylmäkin on - miksi Taika ei pääse sisälle lämpimään muiden kaveriksi?

    VastaaPoista
  3. Arggggh! Mulla on niin sympatiat sun puolella. Asuimme aikaisemmin Chilen naapurimaassa ja palveluiden saamisessa oli omat haasteet.

    Vaikeinta oli kuitenkin liittymän sulkeminen, kun muutimme Eurooppaan. Soitimme vielä lentokentältä ja varmistimme, että kaikki on kunnossa ja liittymä suljettu. Si, si.

    No, puolen vuoden jälkeen saamme yllättäen ukaasin yhtiön lakimieheltä, että tammikuun lasku on maksamatta ja jos emme maksa välittömästi, joudumme oikeuteen. Soitimme yhtiön lakimiehelle ja ihmettelimme, kuinka on mahdollista, että meillä on maksamaton lasku ajalta, jolloin asuimme jo toisella puolella maailmaa ja etenkin, kun liittymä suljettiin edellisvuoden syksyllä. Lakimies sanoo, ettei tiedä mitään liittymistä, hän vain toimii viestinvälittäjänä.

    No, soitamme yhtiön asiakaspalveluun ja monen eri vaiheen jälkeen meidät lopulta yhdistetään henkilölle, joka lupaa korjata tilanteen - kunhan maksamme tammikuun laskun. Olemme väsyneitä inttämään ja toistamaan, kuinka emne edes asuneet siellä enää tammikuussa. Tarkistamme, että jos nyt maksamme tämän laskun, liittymä suljetaan välittömästi ja meidän ei tarvitse enää olla yhtiön kanssa tekemisissä. Si, si.

    Maksamme laskun ja teemme uudelleen sulkemisilmoituksen kirjallisesti. Huoh, vihdoinkin kaikki on kunnossa. Tosin korpeaa maksaa tyhjästä, mutta parempi hävitä pieni summa, kuin tulla haastetuksi oikeuteen ;)

    Parin kuukauden kuluttua saamme jälleen yhteydenoton lakimieheltä: jos emme maksa laskua, joudumme oikeuteen. Ja jälleen lasku ajalta, jolloin olemme asuneet Euroopassa jo puoli vuotta. Argggghhh! :/

    Meillä oli muuten ongelmia myös Claron kanssa, mutta puhelinliittymässä.

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  4. Irmastiina: Alkaa kyllä usko mennä, kun niin monta vuotta ja kahden eri yhtiön kanssa asiasta on jo tapeltu...

    anonyymi: Oli päivän lämpimin aika ja kaikki koirat olivat sillä hetkellä ulkona, vaikka postauksesta saakin sen kuvan, että Taika-parka yksin värjötteli ulkona :) Meillä kaikki koirat (myös pienet) ovat paljon ulkona, kun ilma on hyvä, sateella ja kylmällä ovat enemmän sisällä. Taika vaan on sellainen ovenväliin tunkija. Kokeilee, josko jo pääsisi sisään....tuo on muuten Taikan peruusilme. Se on aina vähän surullisen näköinen. Johtuisiko sen huonosta alusta elämälle? Löysimme sen kuolemankielissä luurangonlaihana yhdestä puistosta noin 2 kk-ikäisenä.

    Anonyymi: Voi ei, teilläkin samanalaisia kokemuksia! Me katkaisimme Entelin sopimuksen ja olen siitä kirjoittanut blogiinikin. Siitä on nyt kolme-neljä kuukkautta (en muista), mutta yhä sieltä lähetetään laskuja meille ja miehen täytyy käydä joka kuukausi kerran tai kaksi selvittelemässä asiaa! Direct-tv otti tililtä VUODEN rahaa, kun sopimus oli katkaistu. Sekin on nyt selvittelyssä pankin ja sen firman kanssa, joka hoitaa Direct-tv:n laskutukset. Saa nähdä, alkaako nyt tapppelu Claron kanssa....tosi raivostuttavaa!

    VastaaPoista
  5. Voi tota nettiyhteytta ja asioiden vaikeutta! Meilla on myos superhidas yhteys (joka tulee naapurista) ja vielapa aika vanha kone. En ole aikoihin saanut yhtaan kuvaa laitettua blogiin. Facebookiin useimmiten onnistun lataamaan helpommin. Mitaan leffoja tai telkkariohjelmia on turha kuvitellakaan katselevansa netista ja se mua harmittaa aika paljon silla olisi kiva lasten kanssa katsoa jotain suomalaisia ohjelmia. Tsemppia Claron kanssa!

    VastaaPoista