Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 14. kesäkuuta 2012

Pikkuinen Biancamme


Tänään on kulunut tasan puoli vuotta siitä, kun nelikuinen pikkuinen Biancamme lensi koiraenkeliksi taivaaseen. Lupasin kirjoittaa teille aiheesta sitten, kun pystyn. Tätä ennen en ole pystynyt. En ole vieläkään edes pessyt sitä filttiä, joka oli Biancan kopassa, kun se kuoli.

Biancan tulosta meille ja sen ensimmäisistä viikoista voit lukea enemmän klikkaamalla oikean sivupalkin kohtaa ”chilenkettuterrieri”.

Bianca oli kahden pentueen pienin pentu. Se oli rääpäle, jota kukaan ei huolinut. Minä ajattelin, että pienenä rääpäleenä se voisi elää chihulaumamme jatkona. Se saisi hyvän kodin ja saisi asua sisätiloissa. Ajattelin jo heti aluksi, ettei kaikki ole kunnossa, sillä Bianca oli aivan liian pieni verrattuna muihin. Kävimme marraskuun lopussa koiranäyttelyssä, jossa oli chilenterrierien kasvattajia ja hekin totesivat, että Bianca oli noin kolmasosan kokoinen siitä, mitä sen pitäisi olla. Epäilivät, että olimme risteyttäneet sen emon chihuahuan kanssa, mitä ei tietenkään ollut tapahtunut! Biancahan tuli kavereideni luota, eikä heillä, eikä siellä lähimainkaan ole yhtäkään chihua.

Puhuin eläinlääkärien kanssa Biancan koosta. Tahdoin teettää kaikki tutkimukset, jotta saataisiin selville, onko pentu sairas vai vain kääpiö. Eläinlääkärit kehottivat minua odottamaan vielä parisen kuukautta, jotta Biancan sisäelimetkin ehtisivät kasvaa ja kehittyä vähän enemmän ja sitten kannattaisi tutkia. Biancahan kuitenkin käyttäytyi kuin terve pentu ja se söi hyvin.

Bianca sai normaalit madotukset ja rokotukset ja se oli niin menevää sorttia, ettei edes huomannut rokotuksia. Se oli kova riehumaan. Rokotuksienkin jälkeen se jatkoi puuhakasta elämäänsä, niin kuin isot koirat. Chihummehan ovat usein vähän väsyneitä rokotusten jälkeen, joskus joku on jopa vähän kipeä, mutta Bianca ei ollut millänsäkään, vaikka oli paljon pienempi kuin yksikään chihumme.

Bianca rakasti ruokaa! Kun se näki ruokaa, sitä ei pidellyt mikään! Yritin opettaa sitä istumaan ennen kuin se sai kipponsa, mutta se tärisi aivan holtittomasti ja hyökkäsi kipponsa kimppuun. Se kuitenkin oppi istahtamaan ennen kipon saamista lähes opettamatta, joten huomasin, että se oli älykäs pikkupentu, joka voisi oppia vaikka mitä.

Bianca oli aivan erilainen kuin samanikäinen chihunpentu. Huomasi todella selvästi rotuerot! Bianca oli todella sosiaalinen. Se rakasti kaikkia tänne tulevia ihmisiä – myös lapsia. Samaa ei voi sanoa chihuistamme, jotka käyttäytyvät kuin piranjalauma, jos joku tulee varoittamatta ja ne ovat vapaana. Lapsia chihumme inhoavat niin, että lapsivieraiden tullessa tänne joudumme pitämään chihuja huoneissaan tai tarhassa. Ainoastaan Olivia on mukava lapsienkin kanssa. Mutta Bianca rakasti lapsiakin! Sitä sai nostella ja paijata ja se nautti siitä.

Bianca oli myös kova tuhoamaan ja tekemään asioita, joita se itse tahtoi tehdä. Kun edes aikuiset chihumme (jotka painoivat 1-2,5 kiloa enemmän kuin Bianca) eivät saaneet siirrettyä puista chihusohvaa pois lemmikkiluukun edestä, Bianca koko puolen kilon tarmossaan työnsi sohvan pois luukun edestä, koska hän tahtoi mennä ulos! Vaikka Bianca olikin niin pikkuinen, sen suu kuitenkin oli isompi kuin chihun suu ja se sai pureskeltua monet lelut ja kepit tohjoksi. Mietimmekin, millainen täysituho siitä oli tulossa!

Bianca oli kauhean villi, mutta yhtäkkiä se pikkuinen väsyi, etsiytyi vaatemytyn päälle tai tyhjään pesään ja nukahti.

Kerran pikkukoirat olivat löytäneet häränkakkakasan ja käyneet kaikki vuorotellen kierimässä siinä. Meidän oli pestävä kaikki ennen kuin päästimme ne sisälle. Käytin sellaista ei kovin lämmintä vettä, muttei kylmääkään, sillä päivä ei ollut kylmä. Kun olin pesemässä Biancaa, se alkoi kiljua kurkku suorana. Se kiljui ja uikutti. Tajusin, ettei se ollut vain pelkoa, vaan oikeasti jotain sen pienessä ruumiissa oli tapahtumassa. Kukaan ei ole ikinä kiljunut pestessä meidän koiraperheessämme. Kuivatin sen nopeasti ja hain hiustenkuivaimen. Puhalsin sitä pitkän aikaa lämpimällä ilmalla ja pidin tiukasti sylissäni. Pikkuhiljaa kiljuminen muuttui uikutukseksi, kun sen vartalo alkoi lämmitä. Katsoin sen ikeniä ja ne olivat valkoiset. Annoin Biancalle hunajavettä ja pidin sitä lämpimänä. Kun se oli täysin rauhoittunut ja ikenet olivat taas punaiset, laitoin sen lämpöpullon kanssa petiin. Tästä pesusta ei seurannut mitään sen enempää, mutta nyt jälkeenpäin tajuan, että se olisi voinut kuolla sydänkohtaukseen jo tuolloin. Ainakin luulen niin.

Pikkuinen Bianca alkoi kasvaa silmissä. Se sai hyvää ruokaa ja valkoinen mekko jäi pieneksi muutamassa viikossa. Yhtäkkiä sillä oli pitkät sääret! Olin iloinen, sillä ajattelin, että Bianca kasvaa sittenkin. Ehkä se ei jäisikään kamalan pieneksi. Ehkä se saisi elää terveen elämän! Ehkä siitä tulisi jopa Blondin kokoinen (harjakoiramme, 4,2 kiloa).

Joulukuussa sitten lähdin suomalaisen ystäväni kanssa Santiagoon suurlähettilään luokse itsenäisyyspäivän vastaanottoon. Se oli viikon oikean itsenäisyyspäivän jälkeen. Istuin bussissa, kun mieheni soitti, että Biancaa on pistänyt jokin, ehkä skorpioni, ehkä ampiainen. Bianca kuulemma itki ja tärisi kamalasti. Käskin antaa antihistamiinia ja soittaa eläinlääkärille. Parin tunnin päästä soitin miehelleni hermostuneena. Hän kertoi, ettei antihistamiini ollut tehonnut ja Bianca oli huonossa kunnossa. Hän lähtisi eläinlääkärille.

Mieheni ajoi Yumbelin pienelle eläinlääkärinvastaanotolle. Siellä nuori eläinlääkäri totesi, että onpa paha reaktio hyönteisen pistoon tai jonkun puremaan. Biancan sydän löi hirveän nopeasti. Eläinlääkäri ei osannut sanoa, mitä oli tapahtunut. Pistoskohtaa ei löytynyt. Bianca oli siinä vaiheessa itkenyt ja tärissyt jo nelisen tuntia. Välillä se oli nukahtanut hetkeksi ja nakinpalatkin se oli syönyt. Mieheni oli nakeilla testannut, oliko Bianca tosi kipeä. Meillä nimittäin nakit ovat ylintä herkkua ja jos nakit eivät kelpaa, niin siitä tiedämme, että koira on oikeasti tosi huonovointinen tai kipeä. Mieheni sitä ihmettelikin, että miten Bianca voi olla noin kipeä ja silti se oli syönyt pienet nakinpalaset. Pieni Bianca oli herkkusuu viimeisiin hetkiinsä saakka!

Eläinlääkäri laittoi Biancalle tipan ja totesi, että sen sydän lyö liian nopeasti. Se kannattaisi rauhoittaa, jotta se saisi vähän levätä. Bianca sai rauhoittavan piikin ja samalla sen sydän lopetti lyömästä!

Minä olin jo noussut linja-autosta ja kävelimme kaverini kanssa Santiagon kaduilla. Soitin miehelleni kuullakseni jotain Biancasta. Mieheni sanoi, että Bianca kuoli. Aloin täristä. Kyyneleet alkoivat valua kasvojani pitkin ja tärisin holtittomasti. Kuljin kuin sumussa kaverini perässä metroon. Onneksi minulla oli aurinkolasit naamalla. En tajunnut mistään mitään. Annoin kaverilleni metrolipun, sillä en enää tiennyt, mihin suuntaan minun piti kävellä ja mitä tehdä. En ole koskaan itkenyt ihmisten ilmoilla kaduilla, metroissa, koskaan ei ole sattunut mitään ikävää yllättävää silloin, kun olen jossain kaukana kotoa. Soitin kälylleni ja pyysin häntä menemään mieheni luokse. En tahtonut, että mieheni pitää olla yksin tuollaisen kokemuksen jälkeen. Mieheni on todella vaikeaa olla edes rokotusten aikana eläinlääkärissä. Hänen tekee kamalan pahaa, kun koiramme kärsii, vaikkei syynä olisi muuta kuin yksinkertainen rokotus tai hampaiden puhdistaminen. Kuljin kaverini perässä pidättäen itkua hänen miehensä sukulaisen luokse, jossa meidän oli määrä olla yötä.

Sieltä sukulaisen luota soitin taas miehelleni ja pyysin kertomaan, mitä oli tapahtunut. Bianca oli kuollut ilmeisesti hyönteisen pistokseen. Eläinlääkäri epäili, että koska Bianca oli niin pieni, myrkkyä oli ollut liikaa. Mieheni sanoi hautaavansa Biancan. Minä sanoin siihen heti, että ei hautaisi. Hänen pitäisi heti soittaa omalle eläinlääkärillemme Concepcioniin. Minä tahdoin ruumiinavauksen! Olisi hyvin tärkeää tietää kuolinsyy, eikä vain arvauksia. Jos syynä olisi hyönteisenpistos, saisimme olla sydän väärällään jokaisen chihumme takia, sillä se tarkoittaisi sitä, että Peikkokukkulalla olisi jotain niin myrkyllisiä hyönteisiä.

Mieheni laittoi Biancan jääkaappiin odottamaan seuraavaa aamua. Aamulla aikaisin hän lähti ajamaan Concepcioniin ja vei Biancan tutkittavaksi. Eläinlääkärimme löysi heti kuolinsyyn. Biancan sydämen toinen puoli oli kolme kertaa suurempi kuin toinen puoli. Koko sydän oli niin suuri, että se vei koko rintakehän levyisen tilan. Epämuodostunut sydän oli vauroittanut myös muita sisäelimiä. Bianca oli kuollut sydänkohtaukseen ja tukehtumiseen. Keuhkoissa oli nestettä, koska sydän ei ollut toiminut kunnolla. Ja vatsasta löytyivät ne makkaranpalat.

Minä soitin myös eläinlääkärille kuullakseni itse kaiken. Kysyin, olisimmeko voineet tehdä jotakin, jos olisimme tienneet Biancan sydänviasta. Eläinlääkäri sanoi, että Bianca olisi joka tapauksessa kuollut. Ehkä lääkkeillä sen elinikä olisi voinut pidentyä muutaman kuukauden, muttei enempää. Hän sanoi, ettemme missään nimessä saa syyttää itseämme. Bianca sai parhaan mahdollisen elämän meidän luonamme. Sen elämä oli lyhyt mutta hyvä. Kuollessaankin sillä oli herkkua massussa.

Palasin Santiagosta kotiin. Mieheni oli minua vastassa maantien varrella. Menin halaamaan häntä ja annoin itkun tulla. Mieheni oli rauhallinen. Kälyni oli jo palannut kotiin. Peikkokukkulalla mieheni näytti Biancan haudan. Se oli Divan haudan vieressä. Minä laitoin Biancan pannan ja mekon roikkumaan haudan yläpuolelle oksaan. Maalasin sille hautakiven.

Vieläkään en ole voinut pestä sitä filttiä, joka Biancalla oli kuollessaan. En ole voinut katsoa valokuvia. Bianca ehti olla meillä vain kaksi ja puoli kuukautta, mutta se painoi tassunsa jäljen syvälle sydämiimme. Minulla on niin paha mieli siitä, etten ollut kotona, kun kaikki tapahtui. Niin äärimmäisen harvoin olen poissa kotoa ja juuri silloin tuollaisen piti tapahtua! Olen pahoillani, että mieheni piti kestää kaikki yksin. Olen pahoillani, etten voinut pitää Biancaa sylissäni. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että mieheni piti siitä hyvää huolta ja se sai tuntea viimeiseen hengenvetoonsa asti tutun rakkaan ihmisen lähellään.

Meille ei enää koskaan tulee chilenterrieriä. En ole koskaan tahtonut sitä rotua meille, mutta Biancan annoin tulla, sillä se oli meille tarkoitettu. Oli tarkoitettu, että me pitäisimme siitä huolta sen lyhyen elämän ajan ja että se saisi sisaruksikseen chihuahuat. Bianca on nyt meidän chilenterrierienkelimme. Bianca leikkii nyt Divan ja Pikin sekä muiden koiraenkeleleiden kanssa siellä, missä makkaraa ja muita herkkuja on aina tarjolla!


Tämän postauksen kuvat ovat viimeiset Biancasta otetut kuvat. Näistäkin näkee, miten se piti lapsista.

14 kommenttia:

  1. Voih!
    Onneksi sai hyvän elämän...elämän joka päättyi liian nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Luin postauksesi taalla kyyneleet silmissa. Voi etta...todella kauniisti ja koskettavasti kirjoitit.
    Biancalla oli lyhyt mutta onnellinen elama teilla. Ihana Bianca <3

    VastaaPoista
  3. Täälläkin tippa linssissä. Voi pientä koiraa :(

    VastaaPoista
  4. Yleensä minä ohitan pitkät lemmikkieläinpostaukset, mutta tätä ei voinut ohittaa. Ennenkuin pääsin edes lukemaan, tiesin otsikosta, että nyt tulee se asia, mitä et voinut silloin joskus kertoa. Puoli vuotta - onko siitä jo niin pitkä aika...

    Kertomasi mukaan Bianca eli onnellisen koiranelämän, vaikka se lyhyeksi jäikin. Muista se.

    VastaaPoista
  5. Halauksia sinulle Miia paljon minulla on kans ollut tosi surullinen olo meidän rakas sasu koiramme nukku iki uneen 11.5 ikää 15 ja puol vuotta. Joka ilta, kun meen nukkuun niin muistelen sasua ja itken. On niin kova ikävä rakasta sasua. Toivon, että joskus vielä kohtamme sasun ilosen leikkimässä muitten koirien kaa siellä taivassa jossa kaikkilla on hyvä olla. Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  6. Muistan että kirjoitit surustasi joten se koski Biancaa.Kauniisti kirjoitit hänen lyhyestä elämästään,ja onneksi pikku Bianca sai olla hyvässä paikassa sen ajan kun eli ja sai paljon rakkkautta!

    VastaaPoista
  7. Kirjoituksesi kosketti minua syvästi. Onneksi Bianca sai elää lyhyen elämänsä onnellisena rakastavassa kodissa. Oman tipsuni kuolemasta on jo 8 vuotta. Yllättävän kauan "kuulin" sen tassujen rapinaa tai haukkua. Onneksi on muistoja videoina, kuvina ja kokemuksina, joihin voin vuosienkin jälkeen palata.

    Sonja

    ps. Kiitos ihanasta blogistasi, jota olen jo koooootvasen taustalta seurannut ja suosikikseni löytänyt :)

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka surullinen loppu pienen Biancan tarinalla. Minäkin täällä kyyneleitä pyyhin silmistä. Vaan niinkuin kirjoitit, niin Biancan oli tarkoitus tulla teille saadakseen hyvän, vaikkakin lyhyen, elämän.

    VastaaPoista
  9. Voiih! Ihana koira oli... harmin paikka!!

    VastaaPoista
  10. itkin kun luin mutta onneksi se sai hyvän mutta lyhyen elämän teidän luonanne. Pieniin hetkiin on tiivistetty suurin onni sanoi joku runoilija ja olen itseki huomannut sen paikkkansa pitävyyden oma koirani menehtyi pari vuotta sitten aivosyöpään. Se ei joutunut hirveästi kärsimään sillä heti diagnoosin saatuamme ja kultuamme eäinlääkäriltä ettei toivoa ollut päätimme päästää koiran kärsimyksistään. Onnea ja jaksamisia, Bianca leikkii onnellisena enkelinä niin kuin kaikki muutkin pienet koiraenkelit.

    VastaaPoista
  11. Kyyneleet valuvat poskillani kun luin surullisen tarinan pienestä Biancasta.Onneksi hän sai elää lyhyen elämänsä teidän hellässä hoivassa...

    Minäkään en ole pessyt filttiä joka oli minun elämäni koiralla hänen lähtiessään koiraenkeliksi vaikka siitä on jo kaksi vuotta.
    Usein nuuhkin filttiä ja tunnen Höpsykkäni tuoksun...

    VastaaPoista
  12. Pieni Bianca.
    Hän sai olla parhaimmassa kodissa mitä toivoa voi koko pienen elämänsä ajan.
    Voi pikkuista poloista ja uskon, että on vaikea päästä surusta yli.
    Ja miksi juuri tapahtui silloin, kun et ollut läsnä...sitä tietenkin mietit.
    Vaikka menehtymistä et olisi pystynyt estämään, läsnäolosi olisi itsellesi ollut tärkeä.
    Mutta kyllä Bianca ajatuksesi tietää varmasti.
    Ja onneksi sinulla on mies, jolla ON suuri sydän.

    Olen niin pahoillani tapahtumasta,

    rakkaudella Leena ja Pojat
    ( kissat& enkelikissa)

    VastaaPoista
  13. Eihän tätä voinut itkemättä lukea, osanottoni ! Minna ja chihupojat

    VastaaPoista